Leave a comment

Mieleinen menu

Kun lauantaina hilluttiin torilla, niin sunnuntaina sitten kokkailtiin Isänpäivälounasta oikein antaumuksella. Ruokahalua nostatettiin pitkällä jalkapallokävelylenkillä (= isän ja pojan äidin mieliksi kehittämä maisemakävelyretki, jossa potkitaan samalla palloa eteenpäin, iänikuisen kentänlaidalla seisoskelun sijaan…). Oli niin ihmeen kauniin hopeaista ja lämmintä, että emme malttaneet millään kääntyä kotiin, ja toki pallo saatiin jollain ilveellä puuhunkin, josta sitä sitten kiipeiltiin hakemaan ja niin se kaksi tuntia kului kuin huomaamatta.

Asiaan eli ruokaan. Alkuruoasta vastasin minä, pääruoasta päivänsankari ja jälkiruoasta lapset.
Kokeilin gratinoitavia, pakastettuja vihersimpukoita, mutta kyllä tuoreista sinisimpukoista olisi saanut mehevämpää. Tässä pakaste-tapauksessa simpukat sulatetaan jääkaapissa hitaasti (1 vrk) ja gratiinimössykkä tehdään leivänmuruista, parmesanista, persiljasta, valkosipulista ja öljystä. Maustetaan suolalla, pippurilla ja sitruunankuorella. Mutta ensi kerralla siis höyrytän sinisimpukat itse, valkoviinissä tietysti ja gratinoin sitten samalla kaavalla.

Pääruoaksi grillasimme (kyllä, täällä eteässä on vielä grillauskelit!) Hangon Täktomista highland-pihvit ja niiden kanssa popsimme pellillisen uunijuureksia.

Pari juustonpalaa ja sitten makeaan.

Jälkiruoan on mummo opettanut meidän Elsalle, ja se menee näin:
Murskaa paketillinen Domino-keksejä ja notkista murske voisulalla (”nokare voita”).
Painele massa napakasti vuoan pohjalle.
Sekoita kulhossa crème fraiche-purkillinen, 1 dl fariinisokeria ja yhden limen raastettu kuori.
Vaahdota toisessa kulhossa pieni purkki kermaa (mausta sokerilla) ja yhdistä kermavaahto hellästi ranskankermaseokseen. Vain käännellen, jotta kuohkeus säilyy!
Lusikoi kermaunelma keksipohjan päälle.
Koristele marjoilla ja mintunlehdillä.

Ruoan jälkeen pelattiin vimmatusti Trivial Pursuitia, ties kuinka monta erää.

Facebookin puolella jaoin jo Isänpäivän tai minkä vain sopivan rauhallisen aamun juhlistavan aamupalaherkun, Rachel Koon Eggs in pots, jonka tarjosin vastaheränneelle juhlakalulle tällä kertaa graavilohen ja kuplajuoman kera.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.