Leave a comment

Menolippu


En ole vielä onnistunut 
deletoimaan itseäni koko maailmasta, täällä ollaan. Blogiuudistus etenee, eikä edes hitaasti ja varmasti, vaan aika nopeasti ja kiihkeästi. Tuntuu niin oikealta. Silti kaikki kestää (tietysti) kauemmin kuin olin ajatellut, valmistuminen tammikuun aikana on alkuperäisistä uhoiluista huolimatta jo haudattu haave. Jaksatteko odottaa? Minä melkein en.

Viikonloppu oli mahtava. Painelin jo perjantaina Helsinkiin, heitin laukkuni hotellille ja syöksyin tapaamaan ystäviä. Drinkkejä, ruokaa ja vimmattua käsillä huitomista, loppuilta osaavan dj:n varmoissa käsissä. Niin hauskaa! Bas Basin viinibaari on muuten vielä ravintolaakin mainiompi, varsinkin jos parkkeeraa baaritiskille.

Seuraavana aamuna lojuin voipuneena ja kylpytakkiin kääriytyneenä hotellin puhtaanvalkoisissa lakanoissa aamiaistarjottimeni vieressä ja etsin laiskasti puhelimestani edellisillan biisejä, kun ensin respasta soitettiin, että sun mutsis on täällä ja vähän ajan kuluttua tuli faija. Makasimme kuin nakkimakkarat rivissä ja kiistelimme politiikasta ja lounaspaikasta. Mutsi pölli huoneesta suihkulakin ja faija heitteli mutsia kirsikkatomaateilla. Olin tulla hulluksi.

Olin joka tapauksessa jotenkin järkyttävän onnellinen kun lopulta istuin Hangon junassa, sekopäisen suloinen ja villisti tuoksuva kukkakimppu kaikkien muiden kamojen lisäksi varovasti kainalossa. Joistakin ystävistä vain saa niin paljon virtaa, että sitä kipinöi monta päivää. Ruokimme toistemme vimmaa, syötämme toisillemme serpenttiiniä.

Siitäkö se sitten johtui, että olin vielä tänä sumuisena sunnuntainakin riehakkaalla tuulella. Tein sen mistä olin vasta salaa haaveillut: keräsin lentoyhtiön ostoskoriin pelkkiä menolippuja kesäkuiseen Kreikkaan. Ajatus siitä, ettei paluupäivää tarvitse päättää, että matka voi jatkua ties minne ja ties millä kokoonpanolla, ja että kaikki on mahdollista tuntui kutkuttavalta.

Hassua. Olen aina ajatellut, että jos vain kaikki langat ovat tiukasti käsissäni voin hengittää helpoiten. Mutta ei se aina niin mene. Jos jättää tilaa seikkailulle, onkin yhtäkkiä ihan hirveästi happea.

Joskus se, että kaikki on vähän auki, onkin kaikkein rauhoittavinta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.