comments 2

Luvussa juuri nyt

Ajattelin tässä inkivääripäissäni, kun en muutakaan keksi, raportoida teille niistä kirjoista, joita tässä tiilirotiskossa tällä hetkellä lueskellaan.

Isä ja poika lopettelivat juuri ääneenlukukirjana Leijuvan pojan. Molemmat taisivat jäädä aika aatoksiinsa tämän jälkeen, teki selvästi säväyksen. Tästä myös puhuttiin paljon, lukemisen ulkopuolella, siinä oli sopivasti sellaista häiritsevää. Minä seurasin vain sivusta, kuuntelin puolella korvalla. Vasta myöhemmin tajusin, että tämähän on siis The – Poika raidallisessa pyjamassa – John Doyle!

Varasin saman tien kirjastosta Doylen kirjan Nooa Notkoniitty karkaa kotoa, kas pitää iskeä heti kiinni jos poika kymmenen korvilla kiinnostuu jostain kirjasta.

Siitä kiinnostuksesta puheenollen. Täällä odotetaan Aleksis Delikouraksen Nörtti 3:sta ihan soikeana. Piti oikein pistää kirjastoon viesti, että missä vaiheessa varauksemme etenee. Kirja on nyt kuulemma tullut kirjastoon, se pitää vielä kontaktimuovittaa ja laputtaa, sitten meidän nörtti pääsee Dragonslayerin maailmaan taas. Lisäksi pojan kirjoituspelipöydällä ovat sikinsokin ainakin Timi Möhläri 2 (luettu), Me rosvolat (kesken), joku osa Lassen ja Maijan etsivätoimistoa (luettu), Pertsa ja Kilu (luettu) sekä Hugo Cabret (kesken).

Typyköistä vanhempi lukee koulutehtävänään Minä olen Malalaa ja jossain välissä Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Toisella tyttärellä on myös kaksi kirjaa kesken, koulun puolesta Muumipapan urotyöt ja omana iltalukemisena Tähtiin kirjoitettu virhe. Tähtiin kirjoitetun virheen luimme myös minä ja esikoinen ja esikoinen osti sen vielä englanniksikin omakseen.

Herra Kamera taapertaa iltaisin läpi vanhempaa Siri Hustvedtia, Kaikki mitä rakastin. (Se ei lopeta lukemista kesken, vaikka ei tykkäis, toisin kuin eräät.) Lisäksi yöpöydän kulmalla keikkuu Tom Waits – Takapihan taikuri, haastattelukirja ja tekstikokoelma. Mikähän sillä on reissukassissa, joku sielläkin aina on mukana? Pitääkin kysyä kun kotiutuu.

Minulla taas on sellainen sekava kirjakausi meneillään. Montaa kirjaa päällekäin, ei mitään sydämenvierimmäistä juuri nyt. Mutta katsotaan nyt ainakin pinojen päällimmäiset:

– Välipalana Peter Maylen Bon Appétit (koska kyllä syöminen on ihanaa!)
– Gustave Flaubertin, Bibliomania (lause sieltä, toinen täältä).
– Riitta Konttisen ja Ulla Savojärven taidekirja Elin Danielson-Gambogista, jatkona sille Visavuori-putkelle, koska kun Dora Wahlroosin kihlaus Emil Wickströmin kanssa Pariisissa purkautui, oli Doralla suhde Italiassa rakkaan ystävänsä Elinin nuoren italiaismiehen Raffaello Gambogin kanssa, eli pakkohan mun oli mennä sitä polkua vielä eteenpäin.
– Joel Haahtelan  Traumbach (koska mä pidin Katoamispisteestä tosi tosi paljon).
– Kaari Utrion kolumnikokoelma Kiilusilmä feministi, jäänyt mutsilta meille.
– Agneta Rahikaisen Edith – Runoilijan elämä ja myytti (en taida päästä loppuun saakka).
– Thadée Klossowski de Rolan Vie rêvée, joka on odottanut jo ekasta YSL-leffasta lähtien – Thadéen rakastettu oli Loulou de la Falaise, YSL:n muusa – ja nyt on käsillä kohta jo toinen elokuva Saint Laurentista!
– Sanna Tahvanaisen Kuningatarta en ole vielä edes raottanut, mutta tuossa se odottelee.

Välillä mua nolottaa, että kutsun itseäni Kirjatoukaksi, enkä kuitenkaan kirjoista blogissa juurikaan pukahda. Mutta kyllä täällä luetaan, uskokaa pois!

2 Comments

  1. Luen Leijuvaa poikaa ääneen 10-v. tyttärelle. Tykkäämme mekin, minä olen tarinan vanhemmista enemmän pöyristynyt kun tytär. Loistava ajatusten- ja keskustelunherättelijä. Minullekin oli yllätys, mitä kaikkea muuta Boyne on kirjoittanut, Kuudes mieskin!

    • Minäkin olin ihan kauhuissani! Sanoin sata kertaa omalle pojalleni, että jos olisit lentävä, niin saisit olla, saisit lentää ihan niin paljon kuin tykkäät! Meillä edelleenkin palataan tähän kirjaan vähän väliä. Putkahtaa ajatuksenpoikasia keskusteluiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.