comments 10

Lukuhaaste

Sain Facebookissa kirjahaasteen Kulttuuri kukoistaa-kirjallisuusblogin Arjalta. Tarkoitus on vastata viitenä perättäisenä päivänä viiteen kirjoja koskevaan kysymykseen ja haastaa mennessään mukaan muitakin. Koska en yleensä lähde mihinkään haasteisiin paitsi silloin kun minua ei ole haastettu, niin otin oikeuden toteuttaa tämänkin omalla tavallani. Vastaan yhdellä kertaa kaikkiin, ja täällä blogin puolella.  

Yllätän itsenikin ja jopa jatkan haastetta; olisi kiva kuulla mitä kanssabloggaajat ”Kotona Hangossa” -sateenvarjomme alla lukevat, ovat lukeneet ja ovat jättäneet lukematta. 

Ensimmäisenä päivänä kirja, jota luet nyt. 

Vetelen täällä taas monen kirjan taktiikalla. Yhtäaikaa yöpöydällä lojuvat Delphine de Viganin D’Après une histoire vraie (jonka ostin syyslomamatkalta Cannesista ja joka voittikin sitten Prix Renaudot -kirjallisuuspalkinnon), Anja Snellmanin Antautuminen (saattaa kyllä loksahtaa myös kategoriaan ”Kirja, joka jäi kesken”), Patti Smithin M Train ja parikin Yrsa Steniusta.

Toisena päivänä kirja, jota rakastit lapsena.

Olen ollut jo pienenä hyvin omahyväinen, aloitin Pikku-Annalla ja Setä Riukuliinilla ja etenin siitä sitten L.M. Montgomeryn Anna-sarjaan. Nuorta sydäntäni raastoivat myös Tsehovin novellit ja Guy de Maupassantin Koru. Tämänkin olen jo kertonut joskus aiemmin, mutta taustoitetaan vielä: äitini luki meille lapsille ääneen pitkälle teini-ikään saakka, mm. Täällä Pohjan tähden alla-trilogian sekä Gogolin Kuolleet sielut

Kolmantena päivänä kirja, joka jäi kesken.

Voi voi, näitä on niin hirveän paljon… en muista… miksi muistaisin? En tunne tunnontuskan häivääkään keskeyttäessäni kirjan, joka ei vedä mukaansa tai sovi parhaillaan päällä olevaan olotilaan. Minulla on ongelmia mm. lapsuuskuvausten, sukukronikkojen ja pohjoisamerikkalaisen kirjallisuuden kanssa, mutta omaan myös laajemminkin tietynlaisen matalan sietokynnyksen. Varsinkin jos olen havaitsevani kirjassa jotain teennäistä. Dekkareita en ole lukenut sitten lapsuuden Agatha Christie-kauden jälkeen lainkaan. Rakastan kirjoja, joissa ei tapahdu yhtään mitään. 

Neljäntenä päivänä kirja, joka teki suuren vaikutuksen.

Jostain syystä aina kun näen Helena Sinervon Runoilijan talossa tai Kristina Carlsonin William N, Päiväkirja, haluaisin ostaa ne yhä uudelleen ja uudelleen omaksi. Sylvia Plathin Lasikellon alla oli tehdä minut(kin) hulluksi. Muita, satunnaisessa järjestyksessä:  Märta Tikkasen Kaksi, Marguerite Duras’lta useampikin, Toven matkassa, Irene Nemorovskyn Veren polte, Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi, Joan Didion Maagisen ajattelun aika… Mazzarellat, ne omakohtaiset. Foenkinoksen Yhden elämän muistot. Siilin eleganssi…. Manu Larcenetin sarajakuvasarja Pieniä voittojaRomua rakkauden valtatiellä, Arto Mellerin elämästä… Riikka Ala-harjan Maihinnousu. Joel Haahtelan Katoamispiste. Rosa Liksomin Hytti nro 6. (Hyvänen aika, yllätyn, olen joskus väittänyt etten juurikaan lue suomalaista kirjallisuutta?)

Simone Berteautin Piaf-elämänkerta ja Vysotski-elämänkerta Katkennut lentohan suorastaan syöksivät Herra Kameran ja minut toistemme syliin… 

Viidentenä päivänä kirja, johon palaat aina uudelleen.


No ne Lippe Suomalaisen muistelmat! 😀

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Vivi-Ann Sjögrenin reseptejä sisältävät tarinoinnit, kuten Mustaa kahvia ja keksinmuruja.
Outi Nyytäjän Ranska-kirjat.
Gertrude Steinin Alice B. Toklasin omaelämäkerta sekä Alice B. Toklasin oikeasti ihan oma keittokirja.
Kyllikki Villan lokikirjat.
Juha Tantun kirjat, ruokakirjat juu, mutta eritoten Välimies.
Aila Meriluodon muistelmat.
Ingmar Bergmanin Laterna Magica, ja Jörn Donner, silloin kun yritän ymmärtää miehiä. Pidän erityisesti vanhojen miesten kirjoittamista kirjoista, niihin saattaa silloin tällöin jäädä ihan putki päälle. Ihanan hapanta.

Taidekirjat, tai ”coffee table books” (tulee aina Seinfeld ja Kramer mieleen!), lasketaanko niitä? Niihin tietysti palaan. Uusimpana blogissakin esitelty Les Écrivains, Portraits Intimes. Tiesitkö, että Colette kirjoitti aina siniselle paperille, välttääkseen valkoisen paperin kammon. L’angoisse de la page blanche

Tämä on hirvittävää, unohdan takuulla jotain tärkeää, jotain olennaista… Mutta olkoot. Tämähän on vain blogihaaste… 

Joitakin kirjoja blogin matkan varrelta olen muistannut laputtaa tägin ”Luvussa juuri nyt” alle. Tervemenoa vaan tämän Kirjatoukan omalaatuisen lukuharrastuksen maailmaan.

Ihan oikeista kirjabloggareista minulle kuningattaria ovat juurikin kirjahaasteen heittänyt Arja sekä Lumiomena.

Mitäs siellä luetaan? 

10 Comments

  1. Hih, kiitos perusteellisesta vastauksesta ja komeasta nimittelystä – Lumiomena on myös minun lempikirjablogini. Monia samoja ihailun kohteita myös kirjoissa: Asioita on niin upea! Kristina Carlson. Haahtela, Tikkanen, Mazzarella… luet minua paljon enemmän kansainvälistä kirjallisuutta, ainakin ranskalaista (ja vielä alkukielellä, vau). Oletko muuten lukenut Pierre Lemaitret? Upeita, niissä tosin tapahtuu paljon 🙂 M Train pitäisikin lukea ja muitakin hyviä vinkkejä tässä, kiitos!

    • En ole lukenut Lemaitrea, miellän dekkareiksi? Pitäisikö? Olen kyllä laiska lukemaan ranskaksi, jos vain on käännös saatavilla niin tartun kirjaan suomeksi. Ettei nyt synny väärää kuva wau-ominaisuuksistani 😉

    • Hei Hanna! Toinen viestisi oli mennyt jostain syystä roskapostiin, siksi pomppasi esiin vasta nyt uusintayrityksesi jälkeen, pahoittelen! Kiva kun lähdit mukaan haasteeseen. Ja oli kiva lukea myös Bokkalas-vierailustasi, minä kun en tyvärr päässyt paikalla hartaasta halustani huolimatta.

  2. Huokailin monta kertaa kun oli niin paljon samaa. Tosin tuossa oli paljon sellaista joiden tiedän vaikuttaneen useimpiin.
    M Train mulla suhahti jo, yhdessä illassa vaikka kuinka yritin jarruttaa.
    Lapsena tietysti Annat. Ja kaikki mitä kirjastolla oli tarjota. Mutta Annat oli tärkeimpien joukossa.
    Minäkin jätän sumeilematta ja katumatta kirjoja kesken. Maailma on kirjoja täynnä, mutta on vain yksi elämä, joten…
    Ja minäkin rakastan kirjoija missä ei tapahdu mitään, mutta silloin niiden pitääkin olla erityisen taiten kirjoitettu.

    Jostain syystä Runoilijan talossa ei vaan kolahtanut muhn vaikka tuntuu olevan kaikkien ystävieni hehkuttama.
    Viidennen päivän kirjat allekirjoitan kaikki. Ja aivan erityisesti Alice B. Toklasin omaelämäkerran. Lokikirjat olen lukenut alleviivaten ainakin kolme kertaa. No samoin nuo muut- kirjoja jotka on omistettava jotta voi viivailla ja merkkailla, eikä niitä oikein pysty lainaamaan muille.
    "Asioita jotka saavat…" en muista sitä viivailleen, mutta nautin kyllä kirjasta kovasti.
    Mä olen jotenkin niin mustasukkainen lempilempikirjoistani, etten halua enää tehdä niistä julkista listaa.

  3. Anonyymi says

    Tällä hetkellä menossa All the light we cannot see bussi-kirjana sekä M train, joka kofeinistina inspiroi, mutta rakastuin myös Ihan kakaroita kirjaan.

    Kesken on jäänyt mm Puhdistus, ei vaan uponnut mikä hieman nolotti kun *kaikki* sen luki ja rakasti sitä ja samoin Kissani Jugoslavia jäi kesken..

    Tove Janssonin Viestistä pidin ja ylipäätään Tuula Karjalaisen kirjoittamasta Toven elämänkerrasta ja Edith Piaffin Jumalani kuinka olen elänyt, mutta sitten tulee luettua myös dekkareita kuten Keplerit. Aika kaikki ruokainen välillä tulee oltua, kirjahyllyssä odottaa myös Hitlerin raivottaret ja Kiinan viimeinen keisarinna sekä Panu Rajalan I.K.Inhan kirja 🙂
    itseasiassa odottelee aika monta lukematonta kirjaa hyllyssä ja silti kantaa lisää kirjakaupasta tai antikvariaateista, minäkö kirjaholisti..
    Tiina

    • Joo, mullakin jäi Kissani Jugoslavia kesken. Olen nyt viime aikoina keskittynyt kirjaston antiin, niin saan pidettyä kirjakasat kurissa. Varsinkin kun voi netistä napauttaa itselleen kaikki uudet ja ihanat luettavaksi (tulevat lainausvuoroon kun tulevat), niin elämä on helpottunut kummasti. No okei, kyllä mä ostelenkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.