comments 8

LOL

Lol..

sanoi teini, kun kuuli mitä koruun kaiverrettu LEY tarkoittaa.

ja sitten vielä vähän ajan kuluttua

No siis L O L …

Pengoin kesän alussa korurasiaani ja sureksin kultakoruja, joita en käytä, mutta joissa asuu suuria muistoja tai on muuten vain tunnearvoa. Niistä luopuminen tuntuisi ihan mahdottomalta, mutta niiden pyöriminen turhanpanttina pölyisen laatikon pohjalla oli ihan hullua myös.

Sain ajatuksen. Mitä jos veisin korut kultasepälle ja antaisin niille uuden elämän? Halusin korut käyttöön, lähelle sydäntä. Sellaisessa muodossa, että niitä tulisi oikeasti pidettyä.

Kulta onkin jännittävä lisä repertuaariini. Olen ollut aika vannoutunut hopeaihminen jo iät ja ajat. Kulta on alkanut kiinnostaa vasta viime aikoina, ja yhtäkkiä se näyttikin samaan aikaan klassiselta, mutta myös todella modernilta ja seksikkäältä. Halusin kultaa päästä varpaisiin! Ja kun muotilehtien sivuille hiipi ensin muutama, ja sitten röykkiöittäin kolikon muotoisia koruja, tiesin mitä tahdoin.

Hangossa on taitava kultaseppä Sture Lagerroos, jolle kiikutin pienen posliinirasiallisen vanhoja korujani ja selitin ajatukseni. Punnitsimme kullan, juttelimme yksityiskohdista (olin yhtäkkiä epävarma kaikkien vaihtoehtojen edessä) ja jätin hänet sulattelemaan asiaa.

Kävin tällä viikolla hakemassa korut. Ketju on vielä tekeillä, mutta kolikot odottivat minua pienessä, mustassa samettirasiassa tiskillä.

En olisi arvannut, että korujen näkeminen olisi itkettänyt minua niin! Mutta jotenkin ne olivat ihan täydelliset, ihan minun näköiseni.

Lagerroos oli tehnyt hienoja päätöksiä niiltä osin kun minä olin väännellyt käsiäni: kolikot ovat superyksinkertaiset, mutta niissä on jujua. Ne ovat toiselta puolelta harjattua mattapintaa ja toiselta kiiltävät, toinen on isompi, toinen pienempi. Ne ovat painavat ja jotenkin yhtäaikaa näyttävät ja silti eleettömät. Ketjusta tulee samantyyppinen kuin kuvassa, ja yhtä pitkä. Haluan, että koru putoaa ihanasti kaula-aukkoon, haluan hypistellä sitä ja pyöritellä ketjua sormen ymräri.

Pienessä korussa on puhdaslinjainen kaiverrus L E Y. Sen olin sentään saanut sanottua ääneen. Samat kirjaimet oli nimittäin kaiverrettu Parkkoselta saamaani huomenlahjaan, joka sekin oli nyt osa tätä uutta korua.

Mitä se oikein tarkoittaa?

kysyi teini kun esittelin korua kotona.

Se tarkoittaa ”loppuelämä yhdessä”, nyyhkin koruistani onnellisena.

No siis L O L. Kuin noloo.

8 Comments

  1. merja hämäläinen says

    Siis aivan ihana tarina ja aivan upea koru!

  2. Mar3ngi says

    Wau, todella hienot!
    Teinit ei vaan ymmärrä. Odottakoon vaan parikymmentä vuotta niin kyllä ne sitten ymmärtää 😉
    Minulla on tällä hetkellä käytössä sormus jonka isäni (vainaa jo) on ostanut äidilleni reilu 37 v sitten kun synnyin. Lisäksi minä sain nyt kesällä kultaisen kaulakorun joka oli isälläni käytössä. Näillä on todella paljon tunnearvoa. Olin aina viimeiseen asti isäntyttö.

  3. Belgian Lempi says

    Kauniit korut! Ja vielä kauniimpi tarina korun takana. Kiva, että keksit uudistaa
    korusi tuolla tavoin. Sääli olis sinänsä merkityksellisiä koruja laatikon pohjalla
    makuuttaa.

    Ja toi teidän studio – viherryn kateudesta. Olispa tuollainen leffa- tai mikä vaan
    inspiraatiohetki paikka. Onneks on sentään Cinematek, jossa voi katsella kiinnostavia
    leffoja ja joka kerta kassalla iloita – miten tää huvitus voi maksaa vaan 4 euroa.

    • Anna says

      Piti oikein tsekata Cinematek, aika huippua! Nauti! On studiokin kyllä kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.