comments 6

Limeni ja Areopoli

Lähdetään taas retkelle, kesäkuisen Kreikan alkupäiviin.

Tyttäret olivat vielä ilonamme, ennen kuin sujahtivat takaisin Suomeen ja kesätöihin. Otimme viisistään suunnaksi myyttisen Manin, ja siellä Areopolin ja Limenin, lokakuun matkaltani tutut paikat.

Majoituimme pieneen perhehotelliin, Kourmas Limeniin ja tällä kertaa älysin varausta tehdessäni kysyä päätyhuonetta. Mikä merinäköala pienelle merenlahdelle parvekkeeltamme  ja jopa suoraan sängynpäädystä avautuikaan!

(Matkailijalle tiedoksi; tämä hotelli ei ollut mikään hieno hotelli, seudulla on paljon hienompiakin , mutta se on hyvä, rauhallinen ja siisti. Helppo. Messiniassa ja Manissa on uskomattoman hienoja majoituspaikkoja, joissa haluaisin vielä käydä. Voisinkin kerätä ne yhteen postaukseen teillekin tiedoksi, jos joku olisi alueelle suuntaamaassa? Kaikista hienoimmissa voi ainakin käydä lounaalla, tai ouzolla, jos ei ihan majoittua raaski.)

Aamiaistarjottimen meille kantava kaunis, tumma nainen on käynyt Suomessa, Lapissa, ja rakastanut kaikkea näkemäänsä, kylmääkin. Eritoten kylmää! Ymmärrättekö te miten hienossa maassa te asutte, hän kuiskaa kunnioittavasti. Pöytä notkuu paksua jogurttia, tuoreita hedelmiä, erilaisia leivonnaisia. Vesi vieressämme on turkoosiakin turkoosimpaa, päivästä taas tulossa luotettavan aurinkoinen ja lämmin. Me nyökkäämme hiljaa.

Lahdelma oli kokenut suuria mullistuksia sitten lokakuun. Rannoille rakennettiin kovaa vauhtia, komeaa ja kallista. Loikimme yhtenä iltana uutta tietä rakentavien työmiesten hiekkasäkkien yli toiselle rannalle, tyylikkääseen veden yllä leijuvaan baariin, vaan ei se ollut meidän paikkamme. Majatalomme paukkuvan purjekatoksen alla sen sijaan istuimme kuin kotonamme, joimme vihertävää viiniä ja ruokimme laihoja, suurisilmäisiä kissoja.

(Miksi kaikki kauniit pienet salaiset poukamat aina pitää löytää. Minä haluan olla ainoa löytäjä, kukaan muu ei saa tulla…)

Mutta asiaan, me olimme oikeasti näillä nurkilla tasan yhden asian tähden: syödäksemme Pouloksen tavernassa, tai tarkemmin sanottuna ouzeriassa.

Pikkuruinen ravintola levittäytyy tuhatvuotisesta kivitalosta kapealle pääkadulle, ja takapihallekin, sisälle mahtuisikin vain pari pöytää. Kuolen nälkään tätä kirjoittaessani, kun ajattelenkin Pouloksen ruokia! Vaellamme paikalle iltayhdeksän jälkeen alamme nakata kitusiimme kreikkalaiseen tapaan vähän kaikkea. Pöytään kannetaan jonossa pieniä metallivateja yhtä jos toista kulmakunnan klassikkoa, nuoren polven tvistillä. Kaikki on niin hyvää, niin raikasta, kekseliästä, silti yksinkertaista.

Asiakkaat levittäytyivät illan edetessä lämpöä hehkuville mukulakiville koko kadun täydeltä, keikkuville olkijakkaroille huojumaan. Poulos ja muut pojat saivat todenteolla juosta, jotta kaikki nälkäiset saivat tilauksensa. Parasta, kuten aina, on seurata paikallisia seurueita vauhdissa. Isiä, joiden paidan napit avautuvat pikkuhiljaa alemmaksi ja hihat rullautuvat ylemmäksi, kun olut lämmittää sisuskaluja. Tiukoilla silmärajauksilla viivattuja, koruilla kuorrutettuja säpäköitä äitejä. Pikkulapsia, jotka nukahtavat pöydän päähän kerälle, kun illallinen kestää neljättä tuntia ja puheensorina toimii iltasatuna. Teinejä, jotka hiipivät pois pöydästä nojailemaan kalkkikiviseiniin puhelimineen, poikien ja tyttöjen kierrellessä toisiaan kuin mehiläiset hunajapottia.

Ja koska ollaan Kreikassa, viereisen sekatavarakaupan rouva tietenkin maksoi meidän juomamme ja kiikutti pöytämme alle muovikassillisen hillopurkkeja, ärhäkkää tsipouroa ja oliiveja. Meillä on yhteisiä tuttuja ja yhteisiä juttuja, ja silloin kreikkalaisen sydän, syli ja lompakko avautuvat apposen ammolleen ja vieras kääritään vieraanvaraisuuden pehmeään huntuun ehtymättömien poskisuudelmien ja rutistelujen saattelemana. Myös Poulos muistaa minut lokauulta, ja pussaa ja halaa, ja keittiömestari pikkuruisesta kellarikeittiöstä ponkaisee kadulle halaamaan, ja kaikki halaavat ja huutavat ja halaavat taas.

Hyvä on siitä ihmisen vaeltaa takaisin merenpoukamaansa, nukahtaa aaltojen loivaan loiskeeseen, kun on sielultaan ja ruumiltaan niin hellästi ravittu. Seuraavana aamuna varasimme vielä toisenkin yön. Sillä mihin meillä olisi kiire, valmiissa maailmassa? Ei kerta kaikkiaan mihinkään.

Lue lisää: Mani on upeaa, karua, mystistä seutua. Manista, sodanjumala Areksen mukaan nimetystä Areopolista, Pouloksesta, Pouloksen äidistä ja Limenistä olen kirjoittanut lokakuun matkan jälkimainingeissakin, täällä.

When traveling in Peloponnese, Mani Region, do yourself a favor and visit this beautiful village called Areopoli and the wonderful tavern (or ouzeri, as they call it) of Poulos, right in the middle of the main street. Order a little bit of everything, the food is amazing, and send my love to the kindest, friendliest staff, especially to Poulos himself and to Chef Panos!
For more information, visit the fb-page of Poulos’ restaurant here.

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

6 Comments

    • Anna says

      Sitäpä juuri! Ensi kesää jo suunnitellessa!

  1. Nikadora says

    Näillä herkullisilla kuvilla kestää kylmän kesän jättämän aukon jouluun saakka!

  2. Sydämeni solahti heti tuonne! Tunnen niin suussani kreikkalaisen ruoan tuoksut ja maut. Ja pienet, ei niin hienot, hotellit ovat ihan parhaita. Kiitos ihanista matkajutuistasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.