comments 14

Le Temps Perdu

Livahdimme viime sunnuntaina yhdeksi yöksi Turkuun. Ja kyllä, meillä oli tälle päähänpistolle ihan hyvä selityskin, Turun Taidemuseon Jacques Henri Lartiguen Riviera-näyttely. Onhan siitä ollut puhetta.

Turku huokaili hitaana ja helteisenä tuona sunnuntaina, kaikki tuntuivat olevan vähän pharrelleissaan. Me heitimme kamat hotellille ja lähdimme kipuamaan mäkeä taidemuseolle. Jos haluaisin asua Turussa, haluaisin asua juuri tuolla mäellä.

Näyttely oli, kuten kuvitella saattaa, ihana. Olisin halunnut nuolla niitä raparperinvarrensävyisiä valokuvia hattuihinsa uponneista haikeista kaunottarista. Rakastin myös myrskyn runtelemaa Rivieraa. Tuttuja paikkoja, mutta aikaa, johon ei ole paluuta. Aikaa, jota ei oikeastaan ollut olemassa silloinkaan, kun oli.

Olin kuvitellut näkeväni suuria kuvia, mutta pieniähän ne olivatkin. Nokka piti työntää lähelle ja silloin uhkasi käydä niin, että museon lattialle olisi jäänyt vain mustat espadrillot kun olisin imeytynyt taannoiseen, ja tehnyt sen kieltämättä mielelläni. Hulmahtanut noin vain ranskalaiselle rannalle, vaihtanut farkut valkoiseen, hävyttömästi vain polviin yltävään hamoseen, leikannut tukkani polkaksi, pistänyt tupakaksi. Kunnon garçonne. Lartigue istuisi sivummalla ohuena, sivelisi kameraansa sormenpäillään mutta lopulta tyytyisi vain kirjoittamaan taas yhden sivun päiväkirjaansa, jota lopulta olisi 50 000 sivullista. ”Siemailin kaikessa rauhassa aperitiiviani kun rannallemme pelmehti eksyneen oloinen mutta riehakas pohjoismaalainen nainen, matka-arkuton. Bizarre, todentotta… Mimi, Bibi, Coco ja maman sanoivat, että hän oli yrittänyt tehdä tuttavuutta, mutta että lienee parasta pysytellä etäisenä. Sopii minulle, olinkin ajatellut tänään kuvata vesipisaroita ystävättärieni auringonpaahtamalla iholla…”

Ulkona on kuuma, me olemme janoisia, kuvat alkavat juosta silmiemme edessä kuin räpistelevänä kaitafilminä. Noin hyppää vaalea mies vesisuksilla, noin paukkuvat lastenhoitajan helmat tuulessa. Picasso pauhaa jotain kädet laajoissa kaarissa pyörien kuin tuulimyllyn siivet!

Hoipumme ulos, poika pyrähtää leikkipuistoon kiipeilemään ja hyppimään liian korkealta. Me valahdamme museon ylätasanteelle kannettuihin valkoisiin kansituoleihin. Hovimestari, jotain kylmää juomaa! Ai perhana, ei, se täytyykin hakea itse, tässä maailmassa, tässä ajassa. Saman tekevää, suloista se oli silti.

Kiinnostaisi (lainaus poimittu museon sivuilta): 


”Lauantaina 22.8. klo 14 Anna Kortelainen: Hetkiä, jotka tekevät ihmisestä uuden olennon. Rivieralla Olavi Paavolaisen käsikynkässä ja H. J. Lartiguen jalanjäljissä

Lartiguen hurmaaviin kesäkuviin tutustutaan tyylikkään matkamiehen seurassa! Nuori Olavi Paavolainen matkaili Rivieralla 1920-luvun lopulla ja kirjoitti onnellisia, mutta samalla rehellisiä muistiinpanoja näkemästään. Opastuskierroksella Paavolainen ja Lartigue kohtaavat – mitä he mahtavat sanoa toisilleen?”

14 Comments

  1. Anonyymi says

    Onneksi! En siis turhaan ole osatnut viiden euron junalippuja nähdäkseni tämän näyttelyn. Odotan niin näyttelyä ja sen tunnelmaa. Kokemuksesi vain lisäsi odotustani. Ja se kylmä juoma – itsehän se on haettava tässä maassa.

    Riitta

    • Viiden euron junalipulla kannattaa jo mennä melkeinpä minne vaan seikkailemaan!

  2. Anonyymi says

    Kävin huokailemassa Turun taidemuseossa kesäkuussa. Silloinkin oli lämmin päivä, mutta kaipasin kuvien maisemiin ja etenkin aikaan… Näyttelyssä oli selailtavana joku kirja Rivieran suosiosta tunnettujen taiteilijoiden keskuudessa, harmittaa kun en kirjoittanut muistiin kirjan tekijää ja nimeä.

    • En huomannut tuota kirjaa, ehkä osaavat lipputiskiltä kertoa jos jäi kaivelemaan? Kerrothan jos saat selville!

  3. Emme asuta mäellä mutta kyllä kahden minuutin päästä ja kuitenkin näyttely on vielä katsomatta (hyi hyi). Lartigue on mieheni ehdoton suosikkivalokuvaaja ja kuulemma se joka sai mieheni kiinnostumaan ihan oikeasti valokuvaamisesta. Kummallista kyllä olemme onnistuneet käymään taidenäyttelyssä Porissa mutta ei omassa taidemuseossa….

  4. Vitosen junaliput tilattu täällä myös!
    "Ongelma" näissä vanhojen kuvaajien näyttelyssä on ne aidot pienet vedokset, kun ne on niin pieniä! Haluaisin katsoa isompina, lepuuttaa niissä silmiäni. Vaikka toki ymmärrän että aito on aito.
    Mutta ehkä tuolla on tilaa tihrustaa läheltä, malttiakin kun nyt tietää että pieniä on odotettavissa. Pariisin näyttelyissä oli aina niin monta kymmentä muutakin ihmistä katsomassa samaa pientä vedosta, että siinä meinasi jotenkin jo hyytyä.

    • Totta, oli Turussakin ihmisiä jonoksi asti joidenkin kuvien luona. Palasin välillä taaksepäin katsomaan välistä jääneitä. Mutta jotenkin riitti, että sai olla niiden kuvien keskellä, ei tarvinnut edes nähdä tarkasti jokaista. Niistä tihkui se tunnelma.

  5. Anonyymi says

    Ja nyt sitten on laahauduttu eksoottisesta Espoosta Turkuun katsastamaan Lartigue. Oli ihana, oli. Onnellisuuden kuvamaaminen taiteessa on niin harvinaista herkkua. Tuskastahan saa aikaan vaikka mitä. Eivät lannistaneet edes huonoa päivää eläneet esiteinit jotka valittivat jatkuvalla syötöllä ja kaikesta. Jouduin lepyttelemään museoon raahamisen aiheuttamasta traumasta slushieilla ja Oreoilla ja Kupittaan maauimalalla. Sitä vaan mietin, että hyppäisinköhän jyrkänteeltä jos pyhä toukka ylistäisi sen virkistävää vaikutusta.

    • Näitkö minua soluttautuneena mihinkään kuvaan? Tuntuu nimittäin siltä, että osa minusta jäi sinne. Meidän teinit ymmärtävät teidän teinejä, ja sinun lepyttelykeinosi olisivat kelvanneet näillekin, minusta tuo kuulostaa tosi reilulta vaihtokaupalta! Ja hmmmmmm, pitäisikö mun perustaa joku lahko? 😉

  6. Anonyymi says

    Ei perhana! Sinähän se olit! Nuttura tanassa, Reneen lierihatun takana. Perusta Risottolahko niin liityn lusikka sojossa. Tänään kesän ainoa vapaapäivä, siis HANKOON!

    • Kääk, ja mulla vapaapäivä, joten et löydä mua kaupalta! Toivottavasti törmätään muuten vaan! Kivaa päivää!

    • Olishan se ollutkin vähän liian jännittävää tavata livenä. Toukan kätyri oli ihan riittävän viehättävä. Kerta kaikkiaan hurmaavaa on miten väsäätte ostokset pakettiin. Ihana yllätyslahja itselle, vaikka seteli sujahtikin omasta lompakosta.
      Voisit laatia laumallesi "Toukka tour" -kierroksen, jota seuraamalla löytäisi Hangon herkut; Lillanin latet, kirjaston kulman kukkaset ja lämpimimmät kallionkolot. Meitä pyhiinvaeltajia on varmasti muitakin.
      Päivä oli kuitenkin ilmankin ohjeita ihana ja sen paras sitaatti esiteiniltä joka sanoi:"Being seen with you is a social suicide."…..kun minulta pääsi pieni paukku Vuorikadun vilinässä.

    • AHAHAHHAHA! No mutta kivaa että teillä oli kivaa, että ostoksia ja mansikkapaikkoja löytyi ja että suicide oli vain social! Tervetuloa uudelleen, ehkä minun pitää Toukka Tourin lisäksi julkaista työvuorolistani blogissa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.