comments 4

Le Parc de la Colline de Château

Nizzan rantabulevardin päässä, ylhäällä ”linnakukkulalla” solisee suuri vesiputous, mutta mitään linnaa siellä ei enää ole. Sen sijaan näköalatasanteelta voi ihailla alla levittäytyvää rantaa ja kaupunkia. Juuri tänne kreikkalaiset perustivat Nikaian, jo ennen ajanlaskumme alkua.

Matkalla ylös, tai alas, on pieni pétanque-kenttä, jonne ikivanhat Nizzan vanhan kaupungin asukkaat kolistelevat pienestä rautaportista, vetävät portin visusti säppiin perässään ja pujottavat suuren ja painavan avaimen esiliinansa tai kiiltäviksi kuluneiden samettihousujensa taskuun.

4 Comments

  1. Anonyymi says

    Hei Kirjatoukka,
    Tästä tuli mieleeni elokuva "Le château de ma mère" (1990) ja sen itkettävä loppu, jossa kirjailija (Marcel Pagnol) "passe du souvenir d'un mémorable dîner de cette période à l'évocation de la mort de sa mère cinq ans plus tard, puis de celle de son propre frère Paul, devenu chevrier ; et enfin celle de son ami Lili, tombé au front durant la Première Guerre mondiale (…) « Telle est la vie des hommes. Quelques joies, très vite effacées par d'inoubliables chagrins. Il n'est pas nécessaire de le dire aux enfants. » Myöhemmin Pagnol osti linnan tehdäkseen siellä elokuvia, ja hänen tietämättään sitä etukäteen "le hasard le rendra propriétaire du château de la Buzine, celui « de la peur de sa mère ». Marcel imagine alors Augustine : « Blême, tremblante, et pour jamais inconsolable, elle ne savait pas qu'elle était … chez son fils ». Jollet ole vielä nähnyt elokuvaa, suosittelen sitä toooosi lämpimästi! Riipaisevasta lopusta huolimatta (tai sen takia) se on iki-ihana. T: Unu

    • No en ole nähnyt, riensin heti etsimään lisätietoja ja katsomaan erilaisia traileriversioita. Jo nuo ruokapöytäkohtaukset, olen myyty… Koitan saada leffan käsiini!

    • Pagnolin leffat kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini. Niissä on tavoitettu alueen henki pienen pojan autenttisesta näkökulmasta, aidon epookkidraaman taidokkuudella. Melkein kuulee kaskaitten sirinän ja tuntee kalkkikivikallioiden lämmön. La gloire de mon père ja Le château de ma mère ovat tulleet Suomessakin telkkarista monta kertaa, mutta ne kestävätkin useita katsomisia. -Herkkää, ja tuolla itsekin asuneena ja useasti vierailleena Pagnolin kaikki kirjat ja leffasarjat ovat ihania aarteita.

    • Ja valo! Jo pienissä klipeissä on se Etelä-Ranskan valo! Jännää, etten ole ennen törmännyt. Kiitos kun vinkkasit. Pari kirjaa varasin jo kirjastosta, sain Le château de ma mère'n vieläpä ranskaksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.