comments 4

La Merenda

Matkapäiväkirja 27.12.2014

Meidän oli palattava vielä Nizzaan. Halusimme nähdä kadut ja puistot iltavalaistuksessa, sekä kokeilla onneamme erään toisen ravintolan suhteen. Ja kas, La Merendassa tärppäsi! Kipitimme lounasaikaan ravintolaan ja saimme kuin saimmekin varattua pöydän samaksi illaksi. Ravintolalla ei ole puhelinnumeroa, eikä sähköpostiosoitetta, joten paikalle meneminen on ainoa vaihtoehto.

La Merenda on ranskalaisen Michelin-kokin uusi elämä. Dominique Le Stanc jätti hotelli Negrescon huippupestin ja osti pikkuisen, suositun perheravintolan postimerkin kokoisine keittiöineen. Siellä hän nyt häärää, tyytyväisen oloisena. Zen. Ruoka on niin kotiruokaa kuin olla voi, kaukana tähtiravintoloiden virityksistä. Liitutaululla on muutama päivän annos, sitä syödään mitä on. Tänne ei kannata tulla virittelemään annoksia mieleisekseen tai tarinoimaan ruoka-ainerajoituksistaan. Hymyilytti vähän lukea netistä amerikkalasituristien tyrmistyneitä kommentteja kofeiinittoman kahvin ja cokiksen puuttumisesta listalta. Ravintola on avoinna vain arkisin.

Merendassa istutaan kylki kyljessä pienillä jakkaroilla. Vesilaseina on vanhat piirrosaiheiset maitolasit. Pienen salin seinät ovat täynnä taidetta, valokuvia, vanhoja kortteja ja kuitteja. Rucola & ricottasalaatti on maailman simppelein alkupala, raikas. Tippa hyvää öljyä, suolaa, kiepautus mustapippurimyllystä. Pääruoaksi söimme simpukoita, pienen pizzan, pestopastaa, nizzalaista lihapataa eli daube de boeuf’iä, kuka mitäkin. Lista on hyvin lihaisa, kokonaisia vasikanpäitä ja vatsalaukkuja myöten. Pala juustoa, suklaamoussea ja edullinen loppulasku käteisellä, kortit eivät käy. Kaikki oli hyvää ja maukasta ja ihan tuikitavallista. Kokki heilutti hellansa takaa hyvästit. Katosimme pimeään iltaan hakemaan vielä tahmeita tunisialaisia makeisia evääksi kotimatkalle.

Muut jutun kuvat:
Kävimme aperitiiveilla ja herättelemässä ruokahalua ihan Promenade des Anglaisin päässä, apero-baarissa nimeltä Ark. Ravintolan alakerrassa on baari ja toisessa kerroksessa ruokasali sekä meidän päättäväisen suunnistuksemme kohde: pikkuinen lämmitetty parveke, jossa on mainiota istuskella ja tuijotella merelle. On hassua, ettei näitä parvekkeita ole juurikaan koko rannan mitalla! Ravintola näytti kivalta ja tapakset olivat hyviä, olisi hauskaa syödä tuolla joskus oikein urakalla.

Vanhassa kaupungissa sijaitseva La Briqueterie oli kirjatoukan taivas. Kirjoja ja muistikirjoja, jotain pientä lahjatavaraa, musiikkia.

Nykytaiteen museo MAMACin katolla saa kuljeskella kattoja yhdistävillä silloilla ja ihailla näkymää yli Nizzan.

4 Comments

  1. Oi, nythän on vasta päästy alkuun! Odotan, että saan lukea matkakertomusta ja katsella kuvia ainakin kuukauden tai mieluummin kahden aikana joka päivä. Kyllästynkö – ENENENEN eli siis EN. Jatkakaa 😀

    • Ah, onneksi edes joku jaksaa matkakertomustamme! Myönnän, että kyllähän tätä itselleni kirjoitan, jotta muistaisin. On iso ilo, jos joku muukin näiden parissa viihtyy. Kiitos ettet kyllästy! Jatkamme!

  2. Voi miten tykkään tuosta kuvasta, missä tarjoilija rustailee lehtiöönsä ja nälkäinen porukkasi on listan ympäröimänä. Maistuisi myös tuo rucola-juusto-annos.
    Hirmuisen kaunis kansi tuossa Japan-kirjassa. Me asuimme rinteessä ihan lähellä nykytaiteen museota (niillä kohdin missä alkaa nousu Gimieziin Matissen talolle), emmekä käyneet. Oli liian lähellä!

    • Minäkään en ole käynyt siellä Matissen museossa! Paljon olisi vielä koluttavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.