comments 11

Kuu luo

Viime viikonloppuna oli yksi kesän isoimmista tapahtumista, Hangon Regatta.

Vierasvenesatama on yhtäkkiä pelkkää tiheää mastomerta, kilpaveneiden juhlaliputusviiristö säpsättää tuulen kieppeessä ja auringon valossa ja tekee kaikesta vähän kuninkaallista.

Regatta myös syöttää paksun bassobiitin unen läpi nukkuvan rintalastaan pumppaamaan, kun tuhannet purjeettomat nuoret soutavat rantaan juomaan ja lempimään tuoksuvien kurtturuusujen alle. Kuunaan eivät ole farkkushortsit olleet lyhyempiä eikä lippa niin pystyssä!

Lauantaina nousin lopulta kuudelta viimeisiin nuorten urosten väräjäviin soidinhuutoihin. Ajattelin, että samapa tuo, voin yhtä hyvin valvoakin. Jauhaa kahvinpapuja, lämmittää maitoa, kääriytyä mustaan aamutakkiin, hakea paljain jaloin Hesarin.

Ajattelin, että ihan hyvä, että nuorena olin aika villi. Nyt ei enää tarvitse.

Eipä.


Ensimmäisen kuvan vuokrattavasta saunasta lisää täällä.

11 Comments

  1. Upeat kuvat jälleen ja tekstisi vei minut kanssasi aamukahville klo 06 🙂
    t. Tiina

  2. Anonyymi says

    Taustastooreista Samppalinnan oma polkunne oli juuri semmoinen, jolle itsekin joskus eksyn… 😉
    Sukulaisilla oli 70-luvulla oma saunalaiva isolla hytillä ja lauttaa kiertävillä näköalakaiteilla. Mahtava oli ensin saunoa
    ja sitten pysähtyä saaren edustalle ja uida
    saareen!

    Sommaren är kort.

    Nikadora

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.