comments 15

Kissanelämää

Olen ajatellut paljon viime aikoina kissoja ja Aino Suholaa.

Otetaan ensin kissat. Tutkimukseni kohteena on ollut australialainen katukissa, vastikään Hankoon muuttanut naispuolinen otus, joka on armollisesti antanut meidän hoitaa itseään muutaman kerran.
Tutkimustulos: Hän ei tee oikeastaan yhtään mitään, ja silti kaikki rakastavat häntä.

Hän se vain tuijottelee välinpitämättömästi ikkunasta ulos, käy välillä vessassa ja syö (ei ole kylläkään suostunut syömään isäntäväen tuomia kissanruokapurkkeja sen jälkeen kun olin tarjonnut hänelle ranskalaista kanapataa punaviinissä, pihviä tryffeliöljyllä ja yrttistä siikaa). Kun hän haluaa läheisyyttä, hän tulee syliin, riippumatta siitä oliko sylissä häntä ennen jotakin. Esimerkiksi töitä. Ei nimittäin ole kauaa.

Hän nukkuu paljon. Eteisen lattialämmitetyillä kivilaatoilla tassut sievästi ristissä leuan alla, nojatuolin mutkassa, sohvalla jalat sohvatyynyn alla, meidän jokaisen sängyssä vuoron perään, minun tyynylläni selällään, olohuoneen matolla filttikasassa, lämpimänä reisilläni, vatsallani tai jopa rintakehälläni kun virun sohvalla. (On muuten vaikeaa lukea, kun kissa istuu rintakehällä.) Tämä kaikki päivisin. Yöt hän viettää alakerrassa ja me muut yläkerrassa, enkä voi tietää kuinka villiä yöelämää hän viettää. Mutta ainakin hän nousee aina aivan unenpöpperössä venyttelemään kun kolistelemme aamuisin alas häntä liehittelemään. Hän näyttää siltä, että on nukkunut kuin tukki.

Hänellä on … hmm… melkoisen roikkuva maha ja runsas takapuoli, mutta kaikista hän on vain aivan järjettömän ihana juuri sellaisena kuin hän on, kuononpään pientä tummaa lanttia myöten.

Luulen, että hän on joskus vakaasti päättänyt ettei anna pirulle pikkusormeaan ja lähde mukaan mihinkään tottelevaisuushumpuukkiin tai muihin naminamitouhuihin. Kun annan hänelle herkkupalan ja heiluttelen kissanraksua sormieni välissä, nappaa hän päättäväisesti kynnellä kiinni sormestani ja vetää käteni alas kuin sanoakseen, että lopeta tuo tuollainen pelleily aikuinen ihminen.

Hänen periaatteenaan tuntuu olevan, ettei hän ei ole olemassa muita miellyttääkseen, vaikkakin hän saattaa kyllä heittäytyä välillä hellämieliseksi ja kiehnätä kintuissa. Mutta senkin hän tekee vain jos häntä sattuu semmoinen toimenpide huvittamaan.

Hän ei oikeastaan sitäpaitsi tuotakaan yhtään mitään. Ellei hyvää mieltä, mielihyvää, lasketa.

Aino Suhosta en itse asiassa tunne yhtä lausetta enempää, mutta Aino Suhola on minusta sanonut joskus jossain lehdessä hienosti:


”Enää en halua olla yhtään tarpeellinen. Haluan olla ihan turha, mutta rakas.”


Olen ajatellut paljon viime aikoina kissoja ja Aino Suholaa.

15 Comments

  1. Hyvä blogikirjoitus illan päätteeksi. Hyvin olet tulkinnut ja ymmärtänyt kissojen sielunelämää. Ne ei stressaa, ei hosu, eikä ryntäile, vaan pelkästään on. Kuitenkin kaikki rakastavat niitä varauksetta, ilman ehtoja.. Epistä muuten…..

    • On aivan mieletöntä miten omakin pulssi tasoittuu kun katselee kissaa. Sitä olemisen osaamista!

    • Kissa on loistotyyppi, toivottavasti taas pian hoidon tarpeessa, ikävöin jo 🙂

    • No vähän jännitin että miten oikeat kissaihmiset suhtatuvat tutkimustulokseeni, joka on kuitenkin aika vähäisen yhteiselon perusteella laadittu 🙂 Mutta kiva jos tykkäsit!

  2. Ihanaa kissanelämää, miten voisimmekaan oppia kissoista jos vain antauduisimme enemmän. Tuli hymy ja samalla lämmin sydän kuin luin miten ihanasti kirjoitit. Muuten jos on naispuolinen kissa ja vatsa roikkuu, voiko olla että kohta teillä on enemmänkin kissoja 😉

    • Tällä kissalla on muuten vain sellainen vatsanrollukka 🙂
      Minä ainakin yritän oppia tältä kissalta mm. stressittömyyttä, sellaista vakaata olemista omassa elementissään.

    • Ooo, kiitos, tosi kiva kuulla <3 Ja sä löysit linkin! Yritin etsiä, kun muistelin että olisin kirjoittanut joskus tuosta lauseesta, vaan en löytänyt. Kun se siis näköjään olikin vain tuo lehtileike, joka ei muuten ole enää tallella. Aika WAU että luet alusta asti, nostan hattua! Meillä tuleekin ihan kohta 5 vuotta täyteen.

    • Anonyymi says

      Anna-muru, aivan mahtavan ihana teksti, kyllä entisenä neljän kissan emäntänä (peräkkäin sentään, vain kaksi oli yhtä aikaa) allekirjoitan jokaisen luonnehdinnan. Mutta, Ainon kun tunnen, tekee mieli tähän täsmentää, että vahingossa nimesit hänet Suhoseksi. Alpo on Suhonen, Aino on Suhola! Lämpimin terveisin Johanna

    • Anonyymi says

      Heh:) Hauskasti korjattu! Terveiset taas! Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.