comments 13

Ketjut katkeavat

Kylläpä nyt. Vietiin toinenkin viisas vanhus meiltä.

Tämäkään täti ei ihan suoranaisesti kesken kaiken lähtenyt, hän oli syntynyt Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan. Silti nämä katkeavat ketjut tuntuvat. Uutinen saa hetkeksi keuhkot tyhjiksi ja sitten alkaa levottomuus. On pakko touhuta jotain ihan hulluna, jotta muistaisi itse olevansa vielä elossa.

Tältä tädiltä opin seuraavaa. Opin tekeyttämään viiliä uunin päällä ja syömään sitä sokerin ja jauhetun inkiväärin kanssa. Opin, että aina juodaan ensin viski ja sitten vasta hötkyillään. Opin syömään jäniksen kiveksiä ja säilyttämään oikeaa jäniksenkäpälää lähettyvillä onnen varmistamiseksi. Opin pesemään saunan ja kattamaan pöydän. Perunoita en oppinut keittämään kunnolla ja siitä muistettiin mainita. En myöskään oppinut käsittelemään metsästyskoiria, huopaamaan, enkä osannut nylkeä minkään sortin eläintä. Tuhahdus. Jos kaupunkilaishepeneeni eivät miellyttäneet, siitä ei epäröity sanoa. Kihisin joskus kiukusta.

Herra Kamerakin oli vähän siinä ja siinä, mutta sai lopulta hyväksynnän. Istuivat kerran kahden. ”Jääkaapissa on jänistä, jos osaat lämmittää. Varo hauleja.”
Lämpimäiset lapset hän nosti mahan alta nenänsä alle ja haisteli, ”…ihan on kuin koiranpentu.”

Täti oli arvostettu kunnanlääkäri, ja autteli muun muassa synnyttäviä naisia sihisevä tupakka suupielessä roikkuen. Työpäivän jälkeen hän lähti metsälle ja siellä hän rymysi hirviporukoissa kivääri olalla vielä ihan vanhoille päivilleen. Ruokapöytään kannettiin sieniä, marjoja ja riistaa. Hirvipaisteja, rapuja, graavia siikaa. Ja se viski. Savukkeet jäivät jossain vaiheessa, mutta viskiä tiputettiin hänen huulilleen vielä vuorokausi ennen kuolemaa. Hiukset olivat karkeat kuin eläimen kylki, paksut ja pelkkää hopeaa. Kaupunkikodin alakerrassa kolisi oikea luuranko ja metsästysmajan seiniltä tuijottivat karhunpäät ja kokonaiset pöllöt.

Väitetään, että hän on nyt jossakin kylmiössä, mutta ei. Hän kulkee itärajan vaaroilla ja jalka nousee kepeästi. Vihreän metsästystakin rintataskussa läikähtää.

Lue lisää: Vietimme pari onnellista päivää tädin metsästymajalla heinäkuussa. Täti oli silloin jo palvelukodissa.

13 Comments

  1. Ihana ja lämmin tarina originellista ihmisestä! Tarinat ovat varmaan parasta, mitä läheiset jättävät jälkeensä ja – rakkaus. Viimeksimainittu ilmenee välillä aika erikoisilla tavoilla. Toivottavasti osaamme jättää jälkeemme ainakin lämpöä, ettei meitä muisteltaisi, että "oli se vaan niin kolkko ihminen"!

    • Terhi M, missä sä olet ollut, luulin jo että hylkäsit meidät vallan! Olen kyllä ollut ymmärtävinäni, että joku pieni, vilkas ja karvainen kaveri on vienyt aikaa kaikenmaailman blogien lukemiselta, ja sehän on vain ihanaa se!
      Tämä täti oli tosiaankin ainutlaatuinen, häntä ei hevillä unohda. Lämpö ilmeni parhaiten juuri noissa ruokkimisissa, kuinka kertakaikkiaan hyvästi hän aina läheisensä syötti ja juotti. Nautti itsekin. Loppuaikana ei enää ruoka maistunut, silloin tiedettiin, että nyt se on menoa sitten.

    • Voi ei! Bloginne on minulle suorastaan elämisen ehto! En voisi hylätä teitä, en, en. Tässä on ollut kaikenlaista mutta joka jutun olen lukenut. Toivun parhaillaan poskiontelotulehduksesta 🙁 Hyvää joulun odotusta koko perheelle. Iloitsen jo etukäteen kaikista ranskalaisen joulunne kertomuksista 🙂

  2. Siis herttinen näitä sinun sukulaisiasi. Ja samalla mietin, että mitä ne omat tulevat polvet meistä mahtavat muistaa? Pitäisi kai ruveta vähän persoonallisemmaksi persoonaksi?

  3. Hieno kirjoitus arvatenkin hyvin kiinnostavasta henkilöstä. Tulee mieleeni mieheni täti, hassu yhteensattuma että lääkäri hänkin.

    • Kiitos Kati, hänellä oli melkoisen erikoinen elämä.
      Ehkä lääkäreiden pitääkin osata suhtautua elämään hiukan moniulotteisemmin kuin tavallisten kuolevaisten? 🙂

  4. Anonyymi says

    Kauniisti muisteltu! Tämä täti ei ainakaan jäänyt oman elämänsä sivustakatsojaksi.

    Belgian Lempi

    • Anonyymi says

      Itsenäinen ja erikoinen ihminen oli hän varmasti. Saanko kysyä, oliko lapsia hänellä itsellään?

      Nikadora

    • Anonyymi says

      Varmasti vahva ja kaunis elämä oli hänellä elettävänään tästä huolimatta!
      Suvussamme on paljolti vanhoja poikia ja -piikoja =)
      Ihmettelen, etten itsekin kuulu heihin…

      Nikadora

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.