comments 3

Kerberoksen papupata

Kreikka alkaa hivuttautua ihon alle. Ensin kaikki on vähän vaikeaa, ahdistavaa ja jotenkin liikaa, ja sitten yhtäkkiä mistään ei saa tarpeekseen. Turkoosiin mereen on päästävä heti aamulla ja viimeiseksi illalla, kuumuudessa alkaa kellua ja kaikki alle kolmenkympin tuntuu haalealta. Vihreään paprikaan syttyy käsittämätön, jokapäiväinen himo. Kieli ja kirjaimet hahmottuvat salavihkaa, katukyltit, pakkausten kyljet, ruokalistat alkavat puhua, ja minä ymmärrän.

Jotain taikaa täällä on, historian suhinaa. Kaikissa kreikkalaisissa kasvoissa kuvittelee näkevänsä tuhansien vuosien taakse, tavoissa ja tottumuksissa on edelleen kaikuja myyttisestä menneisyydestä. Kartasta puhumattakaan. Antiikin tarinat ja jumalolennot ovat edelleen läsnä, tummakulmainen äiti huutaa kädet lanteilla tyttöään pois uimasta: Afroditeeeeeee!

Yhtenä iltana, kun Parkkonen on lähtenyt kamera olalla vuokraisännän kanssa ylös vuorille, appelsiinitarhoille, minä seison keittiössä ja laitan ruokaa. (Olen hukkua vihanneksiin ja hedelmiin, joita löydän oven ulkopuolelta joka kerta kun sen avaan. Ei auta, vaikka sanon, että meitä on enää kolme, emme millään saa tuhottua tynnyrikaupalla tilusten antimia, vaikka reippaita syömäreitä olemmekin.) Tällä kertaa valmistan papupaistosta ja pilkon minkä pienellä veitsennysällä kerkeän.

Ovet ovat auki pihalle, on edelleen kolmekymmentä astetta, illansuussa. Säärissä tuntuu aurinko ja suola. Kaskaat säksättävät, poika pelailee. Minussa herää outo tunne, että joku katsoo minua. Käännyn hitaasti ympäri, käsiä oliivinlehväkuvioilla kirjailtuun pyyheliinaan kuivaillen.

Avoimella ovella seisoo valtava koira, jolla on kirkkaanpunaiset, päästä pullottavat, iiriksettömät silmät. En ole ikinä nähnyt mitään yhtä kauhistuttavaa. Hivuttaudun hengittämättä ovelle vähin elkein ja paiskaan sen kiinni. Haukon henkeäni, eläin haukahtelee pihalla pohjattoman kumeasti, kuin haudan takaa. Tömps, sen suuri pää osuu verkko-oveen.

Se on Kerberos!!! Manalan portti!! Haadeshan on ihan naapurissa, Manissa!

Hapuilen jotain kättä pidempää. Minulla ei ole Psykhen huumaavia kakkusia pedon taltuttamiseksi, voin vain naputella vapisevin sormin Parkkoselle viestin: tule äkkiä, olemme  hirviön vankeina. Vedän verhotkin kiinni, en kestä ajatusta karvaisesta päästä ja verestävistä silmistä.

Vasta kun aurinko on laskenut, ja koira jolkotellut tiehensä, mies palaa seikkailuiltaan. On ajettu tuhatta ja sataa autoa kapeammilla vuoristoteillä, kuljettu vuohien seassa appelsiinipuiden alla, syöty kreikkalaisen mummon kanssa jäätelöä. Hän hehkuu kuin sitrushedelmän kylki auringonlaskussa.

Me olemme kiukkuisia ja väsyneitä. Sen sijaan, että olisimme nauttineet suunnitelmien mukaan illallista puutarhassa, lueskellen varjon alla, olemme istuneet keittiössä vahakankaalla peitetyn pöydän ääressä, väkevän neonlampun alla, liian kauhuissamme edes kurkistamaan ovesta ulos.

Koira osoittautuu eläinlääkäri-vuokraisäntäperheen sokeaksi holhokiksi. Se on nyt palautettu takaisin häkkiinsä yläpihalle, josta sen lannistunut murahtelu välillä etäisesti kantautuu. Oliivilehdon hiekkatien, meidän kotikatumme päässä rautalanka-aidassa on kallellaan ja sidoksista putoamaisillaan hapertunut kyltti, joka mainostaa haalistuneilla punaisilla ja mustilla kirjaimilla paikallista vartiointiliikettä. Sen nimi on Kerberos.

Papupaistos sentään oli ihanaa, ja se maistui erityisen jumalaiselta seuraavana päivänä, kun puutarhassa oli enää kissanpentuja, magnoliankukkia ja lempeitä ilta-auringon säteitä.

Kreikkalainen papupaistos

Silpi papu- tai herneenpalkojen päät ja heitä ne suureen uunivuokaan.
(Älä esikeitä, vaikka mieli tekisi!)

Siivuta päälle reilusti valkosipulia ja punasipulia, mausta suolalla ja pyörittele kaikki oliiviöljyssä sekaisin.

Lisää paseerattua tomaattia, tölkki tai pari, papujen määrästä riippuen. Säästä vähän tomaattikastiketta myöhempää vaihetta varten. Laita nyt vuoka uuniin, anna palkojen kypsyä ainakin puoli tuntia – kolme varttia.

Pilko sillä aikaa munakoisoa, kesäkurpitsaa, lisää sipulia. Muutama pehmennyt tomaatti saa viimeisen leposijansa tässä ruokalajissa, muutamaan osaan pilkottuna, samoin vaikkapa edelliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat.

Varaa valmiiksi lieden ääreen hyvää savukylkeä tai pekonia, murustele feta, raasta juustoa.

Kun pavut ovat esikypsyneet tomaattikylvyssä tarpeeksi, nosta vuoka uunista ja jatka hommaa. Levittele papujen päälle muutamia pekonisiivuja välikerrokseksi, ja sitten muut vihannekset (edellä mainitut). Lisää valkosipulia, suolaa ja mustapippuria, loiskauta oliiviöljyä. Ripottele pataan kuivattuja tai tuoreita yrttejä, kuten timjamia ja oreganoa. Lisää vielä tomaattikastiketta ja kauho pari isoa lusikallista kalamata-oliiveja mukaan. Ripottele murrettu feta ja peittele koko komeus pekonilla.

Laita vuoka kuumaan uuniin, ja kun pata on pulputtanut kaikki vihannekset pehmeiksi, höyryävä tomaattimehu on oliiviöljystä pilkukas ja pekoni saanut rapean pinnan, lisää juustoraaste ja kuorruta nopeasti.

Nauti paksun leivänpalan ja kylmän tsatsikin kanssa, purista pöydässä vielä sitruunamehua päälle.

Kuva: Kreikkalainen sekatavarakauppa, Areopoli

3 Comments

  1. Belgian Lempi says

    Oih, voin vaan kuvitella, että puhelin on hehkunut kuumana, kun Kerberoksen vankeina keittiössä kyhjötitte :).

    Mä jo viimeksi sun Kreikka- tarinoita lukiessani uhosin, että matkaan on itsekin lähdettävä. Vaan enpä ole vieläkään Kreikkaan päässyt. Mitä saamattomuutta!

    • Anna says

      Kyllä, eikä Parkkos-parka tietysti voinut hoputtaa opastaan sen enempää, vaikka luuri lauloi avunpyyntöjä!
      Suosittelen kyllä Kreikkaa, ja eritoten tätä Peloponnesosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.