Leave a comment

Katson autiota hiekkarantaa

Hangossa on 30 kilometriä hiekkarantaa, senhän te jo tiesitte. Mutta kaikkia rantoja te ette ehkä tunne, ja siksi teillä on Kirjatoukka.

Kolme ylintä kuvaa ovat Vedagrundetin rannasta, ja loput Lappohjan dyyneiltä.

Täktomintien varrella sijaitseva Vedagrundet on yleinen uimarantakin, mutta minä olen harvemmin siellä käynyt kesällä. Sen sijaan me vaapumme sinne tuulta vasten silloin kun leijasurffaritkin, makaamme heinikossa huppu päässä, keräämme simpukoita, käymme kallioisessa kärjessä sivelemässä vanhan, harmaan kalavajan seiniä. Joskus vesi on niin matalalla, että lähimmälle luodolle voi kävellä, nyt tyrskyt ylsivät melkein hiekkavalleille asti. Purjeet paukahtelevat, vaahtopäissä miehet näyttävät tuskin koskettavan vettä.

Lappohjaan ajetaan sitten viedä edemmäs (Hangosta katsottuna) ja parkkipaikalta kävellään uljaan, puhtaan metsän läpi kunnes meri tulee vastaan. Paristakin paikasta laskeutuvat pitkät rappuset rannalle. Ja rantaa piisaa, ja mäntyjä, jotka roikkuvat dyyneissä kiinni henkensä kaupalla. Vesi velloo täälläkin nyt korkealla. Rannalla on ihmeellistä purppuran väristä hiekkaa, joka muualla maailmassa on melkoinen nähtävyys, kuten vaikkapa Pfeiffer Beachilla Californiassa. Täällä saat näin sesongin ulkopuolella ihailla sitä, ja kylmästä smaragdisena ja jo hiukan notkeana keinuvaa vettä ihan itseksesi. Purppurahiekkaa esiintyy (kuulemma) nimenomaan talvimyrskyjen jälkeen ja se on (käsittääkseni) jotain rauta- tai metallipitoista maa-ainesta, joka valuu maan uumenista rannalle, sekoittuu valkoiseen santaan ja saa kulkijan hämmästymään syvästi. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Meri, voi meri. Sen tuoksu, aaltojen ikiliikunta, loputtomuus, iättömyys, kaiken symboliikka. Alati vaihtuvat sävyt. Kyky hioa kiveäkin. Ehkä kuitenkin kaikkein eniten rakastan meren ääntä.

Kaikki kuvat Tapaninpäivältä. Kuka kesää kaipaisi, kun joulukuussakin on näin kaunista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.