comments 12

Kananpojat hiprakassa

Vielä kuvia ja tunnelmia pääsiäiseltä. Lukijamäärien perusteella meidän pääsiäiskertomuksemme on pian yhtä suosittu kuin se yksi toinen stoori, jota on kerrottu nyt parin tuhannen vuoden ajan.

Tuo kynttiläkuva tuossa ylempänä. Voitteko uskoa, että siinä on kaikessa viattomuudessaan yksi kiihkeimmistä väittelynaiheistamme vanhempieni vieraillessa?

Kutsun äitiäni ”Kynttiläntappajaksi”. Hän on sitä mieltä, että kun kynttilä loilottaa ihan viimeistä liekkiään kynttilänjalan pohjalla kuumassa steariinissa, on aika iskeä. Minä taas edustan sitä koulukuntaa, että ensin annetaan kaiken vahan palaa ihan loppuun, jalan jäähtyä ja vasta sittern istutetaan uusi kynttilä paikoilleen. Jos kynttilän tuikkaa kuumaan liemeen, on tuloksena kallelleen sulanut, taistelun käyneen näköinen valonlähde, toisin kuin minun viileä, suora sotilaani. En nyt viitsi  näin pääsiäisjutussa mennä siihen jouluun, jolloin Kynttiläntappaja tunki jumalattoman kalliin tuoksukynttiläni portaille ulkolyhtyyn, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että kynttilöiden ympärillä käy meillä kova kuhina ja joskus jopa käsirysy.

Asiaan. Tällä kertaa paljastamme kevätkananpoikien reseptin.

Kevätkananpoikia viinissä

Kevätkananpoikia löytyy esimerkiksi Stockalta, pakasteena, ja he ovat ranskattaria. Jos saat kotimaisia kanoja, bravo. Toki samalla reseptillä voi käydä käsiksi myös broileriin.

Kevätkananpojat (yön yli sulatetut, huoneenlämpöiset) paistetaan ensin voissa, jotta pinta saa kauniin värin ja nahka hiukan rapeutta.
Ruskistetut kananpojat nostetaan pataan ja maustetaan suolan ja pippurin lisäksi rosmariinilla ja timjamilla. Nyt loraus portviiniä perään, tämä on tärkeä juonenkäänne! Pyörittele kauttaaltaan poikaset viinissä ja mausteissa ja tyrkkää uuniin. Anna muhia välillä käännellen, kunnes liha irtoaa luista pelkkää haarukkaa näyttämällä. (Tämän takia en kykene koskaan tuottamaan teille keittokirjaa, määrien ja aikojen sijaan käytössä on mitta nimeltä näppituntuma.)

Kananpoikain kanssa voi tarjota vaikkapa höyrytettyä parsaa ja aurinkoista sahramirisottoa.

Lähdemme kohta pienelle reissulle, Herra Kamera ja minä. Mutsi tulee lapsia kaitsemaan ja keittelemään siskonmakkarasoppaa. Olemme ostaneet äidilleni ikioman, tavallisen, KUNNON kahvinkeittimen ja piilotamme oman hifistelykoneemme kellariin. Yksi kriisivyöhyke vähemmän!

12 Comments

  1. Anonyymi says

    Rouva Kirjatoukka,olet niin hauska kirjottaja ja loistava ruuan tekijä. Sekä Herra Kameran kuvat! Ihanaa,ruokaisaa lomaa teille.

  2. Kiitos taas, tarina veti suupielet korviin. Kynttiläntappajan tunnistin heti myös siskossani, joka jostain syystä kammoksuu kynttilöitä ja tuikkuja sisätiloissa ja puhaltelee niitä sammuksiin sitä mukaa, kun toinen sytyttelee.
    Ja täytyy sanoa, että mä kyllä oikein mielelläni lukisin kirjoittamaasi näpituntuma-keittokirjaa. 🙂
    Kivaa reissua!

    • Mikä sitä siskoa riivaa, kynttilänvalohan on mitä ihaninta valoa!
      Ja kiitos kannustuksesta keittokirja-rintamalla, kiva kuulla etteivät nämä suurpiirteiset ohjeet aja lukijaa hulluuden partaalle!

  3. On kyllä maukakan näköistä sanoisin! Mutta jos mä kokeilisin tuota ei lopputulos kuitenkaan näyttäisin noin houkuttelevalta. Mun keittämät parsatkin maistuu pahalle 😀
    Niiiiiiin ihanat kuvat, mikä tunnelma!

  4. Anonyymi says

    Blogisi on ihana! Hyvää kevättä koko poppoolle! Lukija itä-suomesta 🙂

  5. Minun äitini oli myös kynttiläntappaja. Hänellä oli kotona lukemattomia kynttilöitä (kaksi rinnakkain) mutta niitä ei koskaan saanut polttaa, koska "kaikki savuuntuu". Erityisesti inhosin sellaisia teräksenvärisiä putkenpätkän näköisiä kynttilöitä, joista piti pyyhkiä pölyt siivouksen yhteydessä. Äidin mielestä joulu oli valon juhla eikä ainakaan silloin saa istua pimeässä kynttilöitä polttaen vaan kaikkien valojen on oltava päällä! Minä taisin olla kynttilöineni "vaikea ihminen"! Häämöttääkö nyt edessä Pariisi?

    • Oh, Pariisi OLISI ihana, muttei tällä kertaa 🙂
      Naurattaa tuo pölyjen pyyhkiminen kynttilöistä. Meillä ei ehdi kertyä pölyä, olen Hulllu Kynttilänainen, kynttilä palaa aamiaispöydässäkin. Totta tosin, että "kaikki savuuntuu". Kukin tavallaan, voi äidit!

  6. Voi ei. Minä olen kynttiläntappaja 🙁 Vaikka eipä niitä juuri ole poltettu viime aikoinan kuin lyhdyissä ulkona. Turvallisempaa niin.

    • Mamma M, ei se haittaa, saa olla "kynttiläntappaja" jos haluaa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.