comments 14

Kalaa, kalaa

Ja niin siinä kävi, että kuukauden matka taittui viimeiseen päiväänsä. Jo aamusta sateli ja lämpotila putosi ennätysalhaiseksi, vaivaiseen yhdeksääntoista. Vilutti moinen. Kreikkalaiset naapurini olivat toki jo hyvän aikaa kiskoneet aamulla toppaliiviä ylleen ja kipsuttelivat menemään turkisreunaisilla talvinilkkureillaan. Yksi bussipysäkillä tunikassa ja varvastossuissa törröttävä turistinpullukka oli erottunut katukuvasta entistestäänkin.

Ajattelin jutella kanssanne vähän Kalamatasta.

Kalamataa en parhaalla tahdollakaan voi sanoa kauniiksi kaupungiksi. Kaikenlainen esimerkiksi Rivieralle tyypillinen eleganssi puuttuu tyystin. Ensivaikutelma oli jotain Serbiaa, Bulgariaa, tai kuvitelmaani niiden olemuksesta. Mutta mitä ihminen pelkällä kauneudella? Olen ollut lukuisissa kauniissa kaupungeissa, joiden pinnan alla ei ole mitään. Sen minkä Kalamata kauneudessa häviää, se mielenkiintoisuudessa, cooliudessa, aitoudessa ja säpinässä voittaa.

Kaupungin nimestä ja sen alkuperästä on erilaisia tarinoita. Minä valitsin sen, jossa muinoin oli kalamatalainen nunna, jolla oli hyvät silmät, kalá mátia. Silmät saivat kaiken pahan kaikkoamaan.

Postauksen otsikko tulee hauskasta kalkatuksesta, jota kuulee joka puolella. Kun kohdataan, kysytään tietysti mitä kuuluu, ja siihen kreikkalainen vastaa kalá, kalá eli hyvää, hyvää!

Kalamata on isohko (asukasluku melkein 70 000), hyvin toimeentuleva kaupunki, joka elää tupakkatehtaan, ouzo-tehtaan ja varsinkin niiden kaikista kuuluisimpien kalamatalaisten eli oliivien ansiosta melko vaurasta elämää keskellä Peloponnesosta, niemimaan kolmen “sormen” toisessa tyvessä. Kalamata on myös opiskelijakaupunki, katukuva vilisee kauniita nuoria ihmisiä!

Ateenalaiset tulevat kaupunkiin lomillaan ja viikonloppuina. Toisin kuin muun maalaiset turistit, eli lähinnä saksalaiset, englantilaiset ja vaikkapa hollantilaiset, he jättävät suosiolla suloiset pikkukylät väliin. Ruoka on Kalamatassa kuulemma huomattavasti parempaa ja edullisempaa kuin vain muutamien kilometrien päässä sijaitsevissa tunnetummissa lomakohteissa, Ateenasta puhumattakaan. Ja ateenalainen arvostaa sitä, että kaikki tulee läheltä. Kalamata ympäristöineen onkin sitä viheriöivintä Kreikkaa, varsinaiden runsaudensarvi.

Mutta toki Kalamatassakin nähdään vieraita muista maista: Kalamatan lentokentän kautta kulkee porukkaa lähiseuduille, Messiniaan, Maniin ja vaikkapa laivalla Kreetalle. Osa jää muutamaksi päiväksi Kalamataan. Kaksi kertaa näin myös suuren risteilyaluksen Faron-kadun päässä, joka sylkäisi sisuksistaan matkustajia päiväksi tai muutamaksi tunniksi kaupungin kaduille. Sesonki on lyhyt, ja vaikka rannan hienot hotellit kesällä täyttyvätkin, sain soperrella kreikan alkeitani ihan yksin näin lokakuussa. Tuntuu käsittämättömältä, että tähän maailman aikaan, kun kaikki paikat on valloitettu, näin mainio kohde on monille tuntematon.

Minusta parasta kaupungissa on se, että sain kokea ihan tavallista kreikkalaista elämänmenoa, rantalomaa ja kaupunkiloman samassa paketissa. Lähialueen retkistä puhumattakaan. Jo parin tunnin säteellä on valtavasti historiaa ja kulttuuria aikojemme alusta. Välillä tuntui, että läikyn yli, siksi en ole pystynyt edes kirjoittamaan kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Vielä.

Asioita, jotka ärsyttävät, on ollut myös. Tietysti, missäpä ei. Olen ollut tulla hulluksi kreikkalaisten, tai siis kalamatalaisten kanssa toisinaan. Bussikuski ja taksikuski saattavat olla uskomattoman tylyjä, tarjoilijalta ei irtoa hymyä, aina ei edes palvelua ollenkaan. Matkailija ei todellakaan kohtaa mitään erityistä ystävällisyyttä kuin satunnaisesti, kukaan ei ole kiinnostunut mistä tulet tai miksi. Päällimmäinen tunne on, että nämä eivät rahojani tarvitse, ja se on oikeastaan aika vapauttavaa. Pikkuliikkeissä asiointia melkein pelkäsin, korskeat myyjättäret savukkeineen tiskin takana eivät varsinaisesti ilahtuneet asiakkaista.

Ristiriitojen kaupunki: kaunista ja rumaa, helppoa ja vaikeaa, kylmää ja lämmintä, puhdasta ja likaista. Töykeää tai sitten ylitsevuotavan vieraanvaraista. Asiat hoidetaan joskus vähän sinne päin, toisinaan kaikki on täydellistä. Meinasin seota kun en pitkään aikaan alussa pystynyt päättämään mitä mieltä kaupungista olen!

Tunnen pakottavaa tarvetta listata muutamat ravintolat, joita suosittelisin, jos lukija tänne päätyisi:

Kardamo (kreikkalaista ruokaa vähän modernimmalla tvistillä, erinomainen)
Platanos (perustettu vuonna 1918, musiikkia, spontaaneja tanssiin puhkeamisia, grillattua siankamaraa)
Kantoina (torin peltikatoksen alla, toooosi trendikäs, kivat vibat)
Katelanas (sympaattinen pikkupaikka rantabulevardilla)
Notias (marinassa, perheravintola, hyvää grillattua mustekalaa)
San Allote (oikein hyvää ruokaa ja ystävällinen palvelu, vanhanaikainen)

Se yksi souvlaki-kioski vanhassa kaupungissa jäi kokeilematta, ja monta muutakin houkuttelevan näköistä paikkaa. Kuppiloiden määrä on pökerryttävä! Ja mikä mukavinta, tuntuu, ettei tässä kaupungissa voi syödä huonosti, varsinkin jos vanhaan, hyvään tapaan seuraa missä kaupunkilaiset itse istuvat.

Viinit yllättivät. Pöytäviinikin oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikein hyvää. Kantoinassa on huippuvalikoima kreikkalaisia viinejä, sinne vain maistelemaan. Pulloja saa ostaa myös mukaan. Hauska yksitysikohta: Peloponnesoksen alue rikastui 1900-luvun alussa, kun Ranskassa riehui viiniköynnöksissä tauti. Ranskalaiset tulivat ja ostivat kaikki seudun rypäleet ja kreikkalaiset elivät herroiksi rypälerahoilla.

Kaupungissa on kaikkien ihanien pitsiverho-kaislatuoli-tupakansavu-tavernojen lisäksi uskomattoman trendikkäitä kahviloita kuten Bistroteca, Luna Lounge ja Trilogia. Hotel Pharaen kattoterassilta aukeaa hieno näköala rantabulevardille, Taygenos-vuorelle ja merelle, sekä toiselta sivulta kaupungin kattojen yli.

Kaupungin nähtävyyksistä mainitsen erityisesti linnanrauniot korkealla rinteella, josta on hieno näkymä yli kaupungin aina merelle saakka, sekä vasta avatun kansallispukumuseon, joka oli valtava yllätys ja elämys. (En olisi uskonut, että sanon kansallispukumuseosta näin, mutta ne kirjailut, ne värit!) Saanko sanoa myös Kalamatan tori? Se ON nähtävä ja koettava!

Ei, kyllä nyt on niin, että minun on eri postaukseen vielä kirjattava retket lähiseuduille, sillä muutenhan ette saa koskaan tietää kauniista, antiikin sotilaan näköisestä Pouloksesta, Nestorin palatsin ällistyttävistä väreistä, pienestä parvekkeesta Limenissa, rannasta, jolla Zorbas oikeasti tanssi…

Lopettelen tältä erää. Vedän ikkunaluukut kiinni ja jätän perjantai-illan megalomaanisen humun sekä ihanien avotulella paistettujen kanavartaiden tuoksun ulkopuolelle. On yritettävä nukkua, vaikka mieli myllertää. Matka on ohi. Taksi kaartaa kulman takaa aamulla kello 6:30 ja noukkii kadulta erään kaikki rahansa syöneen naisen ja hänen oliiviöljyä loiskuvan matkalaukkunsa. Kadulta, jonka nimi on Evripidou, joka katkeaa keskeltä, koska siinä on pieni kirkko. Siis keskellä ajoväylää, vähän vinossa. Vastapäisestä kerrostalosta puuttuu yksi asunto kerrosten välistä, on vain reikä ja betoniset tukipilarit. Laihoja, pienikasvoisia kulkukissoja kipittää joka puolella… 

Kuvassa lämmin juoma, rakómelo, joka sopii tarjottavaksi vaikkapa glögin sijaan viilenevinä iltoina:

Rakia tai tsipouroa (tai vaikka vodkaa)
Hunajaa
Neilikoita
Kanelia
Omenanlohko

Lämmitä, sekoita, tarjoa.

14 Comments

  1. Sydämellinen Kiitos kaikesta mitä olen saanut mielenkiinnolla lukea sekä kuviasi katsella❤ Kerrot kaikesta niin hyvin, että tästä ei paremmasta väliä. Ilo oli seurata on kuin itse olisin ollut tällä matkalla. Kaikkea hyvää Sinulle jatkoon hyvin mielin.

  2. Kyllä, minäkin tahtoisin matkustaa Kalamataan.
    Kiitos kaikesta annista, mitä meille jaoit!

    • Haluaisin nähdä sivun kuviasi sieltä… ehkä ehdotamme Kalamatan matkailulle pientä yhteistyötä? 🙂

  3. Hei Anna. Olenko sanonut (olen tätä usein ajatellut), että matkakirja teiltä, tai sarja sellaisia, olisi kovin kovin tervetullut!

  4. Matkakirja yes! Olen ensimmäisena jonossa ostamassa! On ollut aivan valloittavan ihanaa lukea vaikka en ole sen kummemmin kommentoinut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.