comments 8

Kaaoksen keskeltä löytyi kitara

TILANNE ENNEN SIIVOUSTA

Sermin takana häämöttää kylpyhuone

Te ette voi uskoa kuinka kyllästynyt olen vinkumaan Herra Kameralta kuvia…
Jossain hänen kameransa ja tietokoneensa ja minun Dropboxini välissä jumittaa ruokajuttuja, teatterijuttuja, kotijuttuja, retkijuttuja, ravintolajuttuja…
Ei, en minä kehtaa häntä syyttää, kiireistä miestä, syytän itseäni. Miksen vain tartu kameraan? Opettele?
Kynnys on suuri, kun toinen on niin taitava jo valmiiksi…

Tänään huvittelin Instagramissa väläyttämällä kaoottista kuvaa yläkerrasta, joka on unohtunut kesämoodiin vielä lokakuussakin. Kesällä yläkerrassa ei juuri oleilla, kun elämä on ulkona. Ylhäällä käydään vain nukkumassa. Ja maalaamassa. Maalausurakan (kiihdyn edelleen kun ajattelen sitä) jäljiltä tavaroita oli vieläkin pahvilaatikoissa ja vaatteita siellä, missä piti olla kirjoja, koska siellä, missä piti olla kirjoja, olikin rantapyyhkeitä.

Yläkertamme jaksaa huvittaa ihmisiä. Emmekö kaipaa seiniä? Päätimme muuttaessamme (kohta kymmenen vuotta sitten!), että kattellaan. Katselemme edelleen. Minkä nukkumiselta kerkiämme.

Aamulla valo oli kaunis, kuparinen. En jaksanut oikoa lakanoita, enkä ryhtyä leikkimään mitään sisustajaa, taulutkin ovat pariisilaisakrobaattia lukuunottamatta vielä lattialla kaapin takana kun kukaan ei naulaa niitä seinään. Siivosin ihan vähän ja otin pari kuvaa. Kännykällä. Koska muuten tämä blogi ehkä kuolee pystyyn.

8 Comments

  1. Minäkään en "koska toinen osaa paremmin jo valmiiksi", mutta nyt olen saanut oman kameran (varmaan etten koskisi Hänen kameroihinsa!) ja olen alkanut fotaamaan.
    Minun palstani nimeksi aikoi aluksi tulla "herr kamera och fru penna" (silloin löysin tämän sinun blogisi).

    • Hauska sattuma, tuo bloginimi! Mikä nimeksi sitten loppujen lopuksi tuli? Kiva kun löysit tiesi tänne. Onnea uudesta kamerasta!

  2. Sanompahan vaan, että teillä on järjettömän kaunista! Kauttaaltaan.
    Minä en ihmettele ollenkaan teidän yläkertajärjestelyä. Ja onhan siellä sermi! Tyttömme nukkui tokaluokkalaiseen samassa huoneessa ja nytkään ei ole huoneiden välissä ovea jota saisi kiinni. En ole oikeastaan edes hoksannut ruveta ihmettelemään asiaa, mutta nyt muistan joidenkin muiden joskus ihmetelleen. Niitäkin on, joiden mielestä vastasyntynyt vauva laitetaan heti eri huoneeseen yöksi ja minä puolestani pikkuisen ihmettelen sitä. Ei voi tehdä hyvää pienelle sieluntaimelle.

    • Kiitos Liivia. En meinaa enää itse nähdä sitä, kauneutta. Näen vain kaiken tekemättömän… Mutta viihdymme hirmuisen hyvin näin, ei ongelmanpoikastakaan. Onhan alakerta, ja onhan vierastalo. Nyt olemme taas varovasti haaveilleet vierastalon yläkerran remontoinnista, siitä tyttäret saisivat omaa tilaa, omat huoneet. Tosin ehtivät varmaan muuttaa kotoa ennen kuin on valmista 🙂 Ehkä eniten omaa huonetta kaipaan minä?
      Minä muuten olin ekan vauvan kanssa tosi tiukkana ja nukutin omaan huoneeseensa. Ja toinen sitten heti perään sinne myös. Kun osasivat kävellä, saivat tietysti hiipiä viereen. Ehkä otan sitä vauva-aikaa nyt takaisin, nukkumalla samassa huoneessa kaikkien kanssa? Ihan hyviä noista näinkin tuli, mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi, jos nyt pitäisi valita uudestaan. Pojan kohdallahan kaikki periaatteet oli jo heitetty romukoppaan. Kuopukset…

  3. Anonyymi says

    Teillähän on täydellinen yläkerta! Avara, rustiikkinen, epäsuomalainen…
    Suomalainenhan kummastelee kaikkea valtavirrasta poikkeavaa, teillä on rohkeutta olla omanlaisia!
    Tulee miltei joku vanha elokuva näistä kuvista mieleen. Kiehtovaa!

    Nikadora

    • Tämä talo on niin omanlaisensa, että me olemme vain antaneet asioiden asettua kuten talo parhaaksi katsoo 🙂
      Kiitos kivasta kommentista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.