comments 5

Julieta

Kävimme katsomassa Almodóvarin uusimman, Julietan. Paljon väriseviä huulia, uskottavuuden rajamailla hilluvia juonenkäänteitä ja valtavaa suurempia tunteita. Paikoin tunne, että olen nähnyt tämän kaiken. Silti, pakahduttavan hyvä. Ehjä.

Nautin kuitenkin ehkä eniten Madridista, espanjan kielestä, interiööreistä (kalastajan talon keittiö! Isän talon keittiö!), Rossy de Palman käsittämättömistä kasvoista.

Elokuvan päätttää upea kappale, Chavela Vargasin Si no te vas.

Kävin myös katsomassa Absolutely Fabulous-leffan, äitien ja tyttärien suhteita siinäkin. Bonuksena tuttuja maisemia Etelä-Ranskasta ja kirsikkana (pannu)kakussa mielikuvitustani kiihottanut kuplatalo!

5 Comments

  1. Anonyymi says

    Pidän kuvan ylemmän naisen hiuksista.
    Elokuviin en ole ennättänyt, mutta kävimme sunnuntaina lasten kera kesäteatterissa.
    Kolme muskettisoturia oli varsin iloisen eläväinen ja ilta-aurinko sopi tunnelmaan.
    Läheisellä kartanon pihalla kesämajaa pitävät vuohet ja kanat kruunasivat illan!

    Nikadora

  2. Anonyymi says

    Ne ois jopa harkinnassa, jossa maalla pitäisi eläimiä. Samoin kanat!
    Niillä oli niin hauskat nimetkin kuin Kerttuli, Kirsikka ja Murikka.
    Vuohet taas Molla & Maija =)

    -N-

  3. Ahhh, pakko nähdä! Ja täytyy sanoa että Almodóvarin leffojen musiikki on yleensä ihan huippua, sydäntä riistävää oikein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.