comments 2

Hesarin moussaka

Hesarissa oli niin kaunis kuva WSOYn arkistosta 50-luvulta. Unelmainen.

Ja Hesarissa oli myös houkutteleva kasvismoussakan ohje, johon kävin käsiksi hilpeästi hyräillen.
Tunteja myöhemmin keittiössä oli levällään kuuden munakoison rippeet, kolme peltiä, kolme kattilaa, veitsiä, leikkuulautoja, raastimia, yrttipusseja, tomaattiroiskeita, sipulinkuoria ja kaiken keskellä yksi erittäin punaposkinen ja puhiseva Kirjatoukka.

Tulos oli erinomainen. TAIVAALLINEN. Ehkä yksi suurimpia onnistumisiani. Pehmeä, lempeä, maukas. Harmi vain, etten enää koskaan jaksa tehdä sitä. Valmistukseen sain uppoamaan melkein kaksi ja puoli tuntia, ja jumpasta palaava hunnilauma käytti (sinänsä kyllä hyvällä halulla) syömiseen n. 2, 5 minuuttia. Kiitti, heippa.

2 Comments

  1. Tähän liittyy se syy miksi tykkään kokata vieraille, mutta en niinkään kotiväelle arkena. Ensimmäiset istuu pöydässä pitkään ja oikeasti maistelee, että mitä se emäntä on päivän puuhaillut. Jälkimmäiset tulee koulusta nälkäkuoleman partaalla ja syövät henkensä pitimiksi. Hotkaisten.

  2. Niinhän se Mine on. Mutta kyllä niille hotkijoillekin aina jotain jää pienen mielen sopukoihin. Makumuistoja, kykyä vastaanottaa erilaisia ruokia, maistelun iloakin. Luotan siihen 🙂

    Köpiksessä yhdessä ravintolassa seisoivat tarjoilijat pöydän ympärillä ihmettelemässä kuinka meikäläiset söivät kaikkea mitä eteen kannettiin. Tanskalaislapset kun kuulemma syövät vain, jos ruoka on ruskeaa (jauhelihaa, niin ymmärsin), näin he väittivät!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.