comments 11

Hauskat hautajaiset

Palasimme eilen hautajaisista Joensuusta. Voi Luoja meillä oli hauskaa!

Kappelissa ja muistotilaisuudessa pidettiin sentään vielä vakavaa naamaa, mutta illan edetessä meno riehaantui. Lopulta istuimme pitopaikan sivuhuoneessa valot sammutettuina, kynttilöiden valossa ja pöydän päässä oli juhlakalun kehystetty valokuva ja kuvan edessä piripintaan laskettu viskilasi.

Kaikki muistelivat vainajaa. Muisteloita oli 97 vuoden varrelta niin paljon, että kaikki puhuivat päällekkäin ja toistensa suuhun. Ajattelin, että olisipa kivaa elää sellainen elämä, että ihmisillä olisi hauskoja juttuja kerrottavana hautajaisissa. Lisäksi tuli ihan sellainen olo, että voin kunpa pääsisi mukaan uurnanlaskuun Nastolaan, sitä showta ei haluaisi jättää väliin!

Lähetimme nuorimmasta päästä porukkaa hotellille ja jatkoimme vielä Surakkaan. Viinipulloja kantoi pöytään mielettömän komea ranskalaismies, vaari ei olisi millään malttanut käydä nukkumaan ja lapsille vietiin yöpalaksi makkaraperunat torin grilliltä.

Vainaja itse oli suunnitellut juhlansa jo vuosia sitten. Tarjoilut olivat komeat. Kalapöytä alkuun, karjalanpiirakoita tietenkin, hirvenpaistia ja korvasienikastiketta pääruoaksi ja pähkinäkakkua ja mantelipikkuleipiä jälkeenpäin. Asianmukaisine ruokajuomineen. Arkunkin oli suunnitellut. Ei helvetissä mitään silkkiröyhelöitä (vainajan omat sanat), vaan käsittelemätön puuarkku, jossa kaikki oksanpaikat ja muut puunsyyt olivat näkyvillä. Metsänkävijä sai siellä makoilla männyn tuoksussa, vihreissä lempivaatteissaan, kalastajalakki päässä. Uskon, että hän oli todella tyytyväinen päiväänsä ja perikuntansa käytökseen.

Junamatka Hangosta Joensuuhun on muuten TOSI pitkä. Mutta vielä pidempi se olisi ollut ilman sukua kolmessa polvessa. Kohtasimme Helsingistä tulevat Pasilassa, jossa söimme eväät ja purimme pelikortit pakkauksesta ennen kuin juna ehti Tikkurilaan. Pyydän anteeksi kaikilta naapurivaunujen matkustajilta, meillä kaikilla on geeneissä jotenkin kamalan kantava ääni. Onneksi konduktööri ei ollut moksiskaan. Sama konduktööri osui junaan myös paluumatkalla, terveisiä Pirjolle! Matka Joensuusta Hankoon olikin sitten vielä menomatkaakin pidempi. Viivästyimme jonkun juoppolallin (ei sukua) takia jo 50 minuuttia lähdöstä, sitten tuli vaihdevika ja sitten jouduttiinkin odottamaan vapaata rataa. Suku pysyi kuitenkin koossa, testamentteja ei uudelleenkirjoitettu ja kaikki olivat illalla päätyneet omaan sänkyynsä. Fellini olisi ollut innoissaan tästä hautajaisseureesta, ja minustakin me olemme kieltämättä hyvin elokuvallista materiaalia.

Kuva: Niiskuneiti työmaan lauta-aidassa, Joensuu. Tekijä (minulle) tuntematon. 

11 Comments

  1. Ystäväni ihmetteli: "Mikä ihmeen muistojuhla…". Hän ei ollut koskaan ollut sellaisissa hautajaisissa, joissa kukaan olisi muistellut mitään, kun kuuluu tuppisuusukuun. Hautajaisissa parasta on juuri muisteleminen paitsi sen 30 vuotta liian myöhään kuolleen riivinrauta-tätini hautajaisissa, joissa vainajan sisko totesi, että "ne on puheet pidetty ja laulut laulettu, syödään nyt vaan". Porukka alkoi jutella ihan muista asioista ja söi tosi hyvin (vainajan kustannuksella).

    • Tuo "puheet pidetty ja laulut laulettu" sopisi muuten tosi hyvin hautakiveen!

    • Anonyymi says

      Tai mummini kertomin sanoin: (oli hän nuoruudessaan ison talon hautajaisissa kuullut kahvitteluhetkellä)
      " Syökäähän ruumiin tekemiä korppuja!"

      Nikadora

  2. Oijoijoi teitä palveli Surakassa varmaan aivan legendaarisen mahtava Chris!! Vanhoina hyvinä Joensuun aikoina Chris oli vielä töissä Kerubissa ja sekoitteli siellä meille opiskelijaneidoille drinksuja persoonallisuuden mukaan. Sittemmin kuulin että Chris siirtyi Surakkaan ja kun Kerubin seiniltä hävisivät kaikki Chris-aiheiset sarjakuvatkin niin kai se oli uskottava… Paras baarimikko ikinä!!

    • Ei kai siellä Joensuussa voi olla pilvin pimein komeita ranskalaisia baarimikkoja, mä ostan kyllä tuon Chris-tarinan! Hitsi kun jäi Kerubi välistä, vaikka toisaalta siis ilmeisesti Kerubin paras osa olikin Surakassa 😉 No ehkä kesällä uusiksi, oli niin hauskat kemut, että ajattelimme samalla vainajalla viettää vielä kesähautajaisetkin, eräiden sukujuhlien ennen tai jälkeen. Kuten rakas veljeni sanoi, voisihan sitä joskus matkata tapaamaan myös jotain elävää.

  3. Anonyymi says

    Hölökyn-kölökyn!

    Siispä ymmärtänet nyt, parahin Toukka, miksi paluumuutin 11 v. sitten koti-Karjalaan: KAIKKIALTA on LIIAN pitkä matka Jojensuuhun! Hämeenlinnasta, Hyvinkäältä, Helsingistä, Vantaalta, Espoosta, Porvoosta.. Kaikki elämä Joenkaupungista poissa on..elämätöntä elämää 😉 Paitsi Hangossa – ja Porvoossa :). Porvoon vanha kaupunki on kuin lapsuuteni Joensuu.

    Jos eläviä tavattavia täältä kehitysalueelta suvultanne puuttuu, vakuutan että uusien tuttavuuksien hierominen ei ole näillä vaaroilla ylettömän raskas urakka..

    Metsäharjoittelijana kaheksanköötluvulla kuulin mehtämiehiltä legendaarisia juttuja tädistäsi; hienoa että arvonsa mukaiset muistelut hän sai.

    Mehtis 8)

    PS. Kiva kun olette taas maisemissa – ja itse asiassa olette olleet lähempänä kuin uskoisikaan! Tervetuloa koti-Suomeen. Olen säästänyt matkakuvauksen luettavaksi erinomaisen rauhallisena aikana, herkutellen.

    • Ymmärrän, sinä senkin Karjalan heili! Huomasimme jo lyhyen vierailume aikana, että sukumme pöhköimmätkin otettiin Joensuussa hyvin suvaitsevaisesti vastaan, tuttavuuksiakin syntyi, kaikki olivat niin kilttejä meille.

      On ihan uskomaton sattuma, että sinä, ventovieras, tiesit tädistäni ja sitten eksyt tänne hänet tunnistamaan. Tämä on bloggailun parhaita puolia, nämä yhteenkietoutuvat ihmiskohtalot. Ajattelin sua monta kertaa reissullamme, mutta mistäs olisin tunnistanut, vaikka olisit torilla tullut vastaan!

      Matkakuvausta piisaa, varaa paljon rauhallista aikaa 😉

  4. Anonyymi says

    Oikeaa peijaismeininkiä, niin sitä pitää! Ja matkatkaa ihmeessä eläviäkin katsomaan, kun nyt tunnette konduktöörin ja kaikki.

    Mulla mummon suku on ortodokseja ja hautajaiset siinä laajassa suvussa yleensä sydäntä lämmittäviä ja sielua sykähdyttäviä tilaisuuksia. Välillä itketään niin että räkä tursuu ja sitten taas nauretaan silmät vesissä. Ja muistoja piisaa.

    Belgian Lempi

    • Itku ja nauru, molemmilla on aikansa ja paikkansa, ja joskus jopa samaan aikaan!

  5. Siis miten mukavaa, että hautajaiset on vainajan näköiset! Olenkin ajatellut, että pitäisi todellakin suunnitella omat hautajaisensa. Eipähän tarvisi jälkikasvun tuskailla sen kanssa, että mitähän se äiti olisi halunnut.

    • Minäkin aloin heti suunnitella omiani! Kuulin pahviarkusta, olisipa hienoa, jos kaikki hautajaisvieraat voisivat tussilla siihen piirtää tai kirjoittaa läksiäisterveiset!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.