comments 19

Ensimmäinen vuosi jälkeen Kirjatoukan

Helmikuu on ihanaa aikaa. Tammikuussa saattaa silloin tällöin esiintyä sellaista pinnistelyä, teennäistä puuhakkuutta ja pontta. Helmikuussa elämä asettuu taas uomiinsa ja liika tempoilu lakkaa. Voi hyräillä ihan muuten vaan ja katsoa, kuinka maailma kimaltelee. Virtaa on vielä, ja toiveikkuutta, kunnes loppuvuodesta elämän rytyyttämänä sitä enää toivoo, että kunpa mikään ei sittenkään muuttuisi, sillä muutoksen suunnastahan ei meistä kenelläkään ole varmuutta.

Helmikuussa on aina tapahtunut myös paljon meidän elämässämme. Viime vuonna näihin aikoihin Anna palaa Anna näki päivänvalon. (Ja sitä hemmetinmoista sähläystä voi ehkä korkeintaan ironisesti kutsua lanseeraukseksi.) Blogi itsessään täytti tosin tammikuussa jo seitsemän vuotta, mutta vuosi sitten vanha nimi Kirjatoukka & Herra Kamera jäi historiaan, jos sinnekään.

Suunnitelmat olivat suuria, mutta oikeastaan mikään ei sitten kuitenkaan mennyt niin kuin piti.

Viime vuosi oli rasittava. Blogi oli usein se ihan viimeinen asia, jota jaksoin ajatella. Silti se kulki ajatuksissani koko ajan, taakkana. Kirjoitustahti hiipui, ja postausten välien pidentyessä kynnys kasvoi. Rupesin ensimmäisen kerran tosissani stressaamaan blogista. Kaikki se onnellinen energia uuden aloittamisesta pyyhkiytyi nopeasti pois ja kaiken kukkuraksi olin selvästi sanojen osalta ummessa.

Mutta miksipä me jäisimme vanhoja tökkimään tikulla silmään! Nyt loppuu marina! Tai okei, ei lopu marina mutta… MARISTAAN JOSTAIN MUUSTA?

Kukaanhan ei ole määrännyt, kuinka monta kertaa saa aloittaa uudestaan. Tai että saako vain kömpiä pystyyn ja jatkaa muina miehinä eteenpäin ilman mitään aloitusseremonioita. Ihan kuten elämässäkin. Ylös vaan, ihmisenriepu! Lähtöruutuun et pääse, joten karistele tomut farkkujen polvista, pujota vaikka mimosanoksia tukkaan ja pistä tossua toisen eteen.

Pieni check-up lienee sentään paikallaan uuden nimen, osoitteen ja alustan 1-vuotispäivän kunniaksi. Voi olla, että kirjaan näitä enemmän itselleni, mutta kas, siinähän luette samalla:

Blogin etusivu on olemassa lähinnä itsekkäistä syistä. En tiedä ilahduttaako se muita kuin minua, mutta minä tarvitsin sen. Koko maailmani jäsentyy visuaalisuuden kautta. Blogin etusivuhan jakautuu neljään osioon: uusimmat, ruoka, kulttuuri ja Ranska (joka tulee muuttumaan kategoriaksi matkat). Halusin, että hämmästyttävä monipuolisuuteni on ensimmäinen asia, joka tervehtii tulijaa.

Tosin, koska analyysien valossakin blogia luetaan lähinnä luurilla, ei jako ole palvelevin mahdollinen. Siinä tapauksessa, että haluaa seurata tyynen rauhallisesti vain blogia aikajärjestyksessä ja klassiseen postaus postauksen perään -tyyliin, kannattaa tallentaa tuo BLOG-sivu muistiin, ei siis etusivua.

En tiedä huomaako kukaan, mutta vaihtelen silloin tällöin etusivulla oikeassa laidassa olevaa sitaattia. Se on ainoita asioita, johon tunnen tällä hetkellä paloa. Harmillista kyllä, rakastun aina valitsemiini sitaatteihin, enkä malttaisi luopua niistä uuden sitaatin alta.

Etusivun sivupalkista löytyy muuten myös vanha podcastini ”Elämäni kirjat”, kyllä sen voi kuunnella toisenkin kerran.

Sivun ihan ylä-ylälaidasta löytyvät siis alasivut BLOG, ABOUT & CONTACT, SHOP. Niiden alta löytyy muutama pääkategoria kuten GRAAH (lempikategoriani), KIRJAT, KULTTUURI, MATKAT, RUOKA. Yksityiskohtaisempia tägejä löytyy taas sivun alalaidasta. Haku toimii myös, se on oikeassa yläkulmassa. Hakea voi myös arkistosta vuosi- ja kuukausitasolla.

Harmittaa, etten ole saanut edistettyä kuratoitua ostospaikkaani, ihanien lempiliikkeiden Shop-sivua. Uskon siihen edelleen enkä aio heittää kirvestä kaivoon senkään suhteen, ilmeisesti asioiden nyt vain on ollut tarkoitus ottaa enemmän aikaa kun alunperin ajattelin. Shopin alla sijaitsee Annan faijan aarrearkku, sekin kolisee tyhjyyttään, sutjakan alun jälkeen.

Shopin luukkujen lomassa piileskelee myös Päivän biisi- boksi, jonka olin unohtanut itsekin! Ryhdistäydyn!

Haluaisin viilata vielä yksityiskohtia, pienet asiat ärsyttävät. Haluaisin edelleen, että minulla olisi tiimi, joka valokuvaisi, käsittelisi kuvat, asettelisi ne kauniisti juttuihin (inhoan kun ne ovat pötkössä, mutten jaksa itse paneutua asiaan), päivittäisi sivustoa muutenkin, loisi mielenkiintoisen postauskalenterin, ajastaisi, somettaisi ja paimentaisi.
Minä haluaisin vain kirjoittaa (siis jos pystyisin).
(Se tiimi voisi myös oikolukea tekstini ja tehdä jotain tälle sulku-fetissille.)

Sivuston pystyttämisessä auttanut Anders alkaa toipua vuoden takaisesta, ja sainkin buukattua häneltä pari tuntia aikaa ensi viikolle.

Kuvaongelma on edelleen yksi suurimpia inspiraatiolukkojani, tästä olemme puhuneet ennenkin. En voi vaatia rakasta, lahjakasta täystyöllistettyä Parkkostani kuvaamaan kaikkea mitä haluan, milloin haluan, tajuan kyllä sen (aina hyvinä päivinä) itsekin. En voi myöskään vaatia, että hän näkee samat asiat kuin minä, samalla silmällä kuin minä. Tuorein esimerkki tästä on Meksiko, jonka näimme jotenkin hyvin eri tavalla. Älkää silti sanoko, että opettele itse, sillä en tunne siihen intohimoa. Mitä vähemmän laitteita minun pitää hallita, sen parempi. Kiukuttelen mielummin.

Instassa sentään on pääosin omia kuviani (siis minun ottamiani, ei niinkään minusta), mielettömän jännittävää feediä voi seurata appin lisäksi sivupalkissa.

Muistatteko muistikirjahaaveet? Juttu eteni jo aika pitkälle, mutta tilausmäärien ja hinnan suhde sai lopulta minut perääntymään. Joko lavallinen muistikirjoja, jolloin ulosmyyntihinta olisi kohtuullinen tai sitten pieni mutta kallis erä. En uskaltanut tehdä kumpaakaan. Vielä.

Selasin läpi kirjoituksia blogimuuttoa edeltävältä ajalta. Nauratti vieläkin Belgian Lempin mummon elämänohje: aina se jotenkin menee.

Tottahan se on! On se jotenkin mennyt. Täällä ollaan, nenä vedenpinnan yläpuolella!

Muista seurata myös Instagramissa ja fb:ssa @annapalaaanna. Etusivulta saa tilattua myös uusimmat jutut suoraan sähköpostiin, ja Bloglovin’ on aktivoitu pienen tauon jälkeen myös.

19 Comments

  1. Aino says

    Kiitos Stellan, päädyin tänne. Kiitos sinun, tänne jään.
    Rehellinen, mausteinen, koskettava, taitavasti kirjoitettu, kertakaikkiaan ihana blogi . Kyllä ja kiitos! Terveisin (jo nyt) vannoutunut lukijasi Texasista

    • Anna says

      Ah, ihanaa, kiitos kun löysit tiesi tänne!

    • Tiainen says

      Loistava idea! Tätä kannatan minäkin.

      • Anna says

        Kati ja Tiainen, olen miettinyt tätä paljon, mutta jotenkin itsekin TARVITSEN kuvia, olen tosi riippuvainen visuaalisesta sytykkeestä. Mutta kenties toisinaan? Kiitos rohkaisusta!

        • Tiainen says

          Näin ei varmaan saisi sanoa ääneen vielä moneen vuoteen: minusta somessa ylipäätään on liikaa kuvia.

          Joku täällä huomautti myös, ettei meitä kiinnosta niiden ylivertainen superprotekniikka, vaan se mitä kuvissa on. Yhdyn hänen mielipiteeseensä.

          *Vetää henkeä*: Parkkosen kuvat ovat upeita, monet ovat visuaalisia ihmisiä, valokuvat inspiroivat, niitä on kiva katsoa, blaablablaaba, ja muita selviöitä mitä tässä kohtaa kai pitää muistaa sanoa.

          Mutta silti.

          • Anna says

            Tämä on itse asiassa iso helpotus tietää, että näinkin voi ajatella, kiitos!

  2. Janica says

    Voi kuinka,tänne löysinkään! Sielun koti. Kuulostaa kovin korkealentoiselta ja hyvin dramaattiselta. Menkööt.

    • Anna says

      Ihanaa kun tulit, tämä on ERITTÄIN korkealentoinen ja dramaattinen paikka, ole kuin kotonasi <3

  3. Anna says

    Rakastan sitaattejasi! Siis oikeasti rakastan. Käyn välillä kurkkaamassa ihan vain olisitko vaihtanut sitaattia. Ja samalla haluaisin löytää ne kaikki edelliset jostain kattavasta sitaattiarkistosta, koska aina kuvittelen painavani ne mieleen ja muistavani, enkä ikinä muista yhtään mitään! (Tällaisiakin huolia voi ihmisellä siis olla.)

    P.s. Sulkufetissi rules.

    • Anna says

      Ah! Ah! Ah! No nyt saan uutta virtaa tähänkin puuhaan! Kiitos kun kommentoit! Ja ehkä on tavallaan tarkoituskin, että ne edelliset katoavat ajan virtaan, ne ovat sitten tehneet tehtävänsä <3

  4. Olen onnellinen, että löysin blogiisi. Vähän harmittaa, että vasta nyt, mutta onneksi kaikki vanhemmat jutut löytyvät arkistosta. Kiitos tästä blogista!

    • Anna says

      Kiitos kun tulit, tervetuloa. Ja hei, ainakin sinulla on nyt luettavaa arkistokaupalla, sillä aikaa kun minulla on hirmuinen kirjoitusblokki! 😀

  5. Tyylitajusi on horjumaton! Ihailen intohimoista suhtautumistasi tekemisiisi. Hyvän mielen lauantaiaamua! Tuija
    Ps. Kuvasi ovat tärkeitä!

  6. Nimetön says

    Jos kyse on siitä, että et halua opetella kuvaamaan, mutta haluaisit silti taidolla otettuja kuvia, niin mieleni tekee mainita, että sitä teknistä tasoa tärkeämpää mulle ainaski on tarinaan istuva, hetken tai tunnelman maalaama otos, oli sitten vaikka nopeastikin kännykällä räpsästy……

    Ja sitte, on ollu tää mielessä, mut oon aatellu et häiritsee ehkä vaa mua, eikä munkaa päivää pilalle saa, mutta siis, mua häiritsee kaikki automaattisesti liikkuvat kuvat nettisivuilla ja blogeissa tykkään siitä, että jos on kaunis etusivun kuva, niin ku avaan sivun jään ensin fiilistelemään ja tuijottamaan sitä kuvaa ja laskeudun tunnelmaan ja sitte kohta vasta luen jännittävän uuden postauksen. Siis samalla lailla ku jos luen hyvää kirjaan, otan sen käteen ja tuijotan sen kantta onnellisena hetken ennen ku avaan sen. Ni tässä blogissa en voi tuijotella etusivun kuvia ku automaattinen liike aiheuttaa hermokouristuksia. Ainakaan en ole keksiny, että siihe liikkuuko ne voisi vaikuttaa.

    No ei mikää iso ongelma, mut tulipaha ny sanottua ku blogialustaa käsittelit…

    🙂

    • Anna says

      Mahtava tieto, kiitos, en ole tullut ajatelleeksikaan! En tiedä pystynkö poistamaan kuvakarusellia etusivulta, koska olen itse niin pihkassa siihen, mutta kävisikö sinulle, jos aloittaisitkin aina suoraan tuolta BLOG-sivulta? Siellähän ei mikään liikahda? Vai onko se tylsä, kun sieltä puuttuu se kansikuva? Tajuan niin pointtisi, kiitos kun kerroit!

      Ja tuo kuvajuttu, ehkä tosiaan luotan omiin instakuviini jatkossa enemmän, ja annan niiden kuvittaa jutut silloin kun muuta ei ole saatavilla. Parempi kuin ei mitään?

  7. Hanna says

    Omat instakuvat ja muut vastaavat nopeat räpsyt toimivat oikein hienosti! Kuvan tarkkuutta ja laatua (joita en välttämättä edes harjaantumattomalla silmälläni huomaa) ei tule samallalailla katsottua kuin kuvan välittämää tunnelmaa. Teiltä kotoa kuvia satunnaisistakin asetelmista, kuvia ruuanlaitosta ja katetusta pöydästä, kuvia kirjapinoista, kuvia teidän vierastalosta…nämä ovat aina kauniita, vaikka olisivatkin puhelimella otettuja! Instatilisi on tavattoman ihana ja inspiroiva, sama meno sopii hyvin tännekin. 🙂

    • Anna says

      Tosi, tosi kiva kuulla, kiitos! Ilahduin tästä tosi paljon, ja vähän taas rohkaistuinkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.