comments 6

Ei elämästä selviä hengissä

Nyt arvoisat miespuoliset lukijat (hyvää nimipäivää Tero!), klikatkaapas itsenne hetkeksi toisaalle, seuraa tyttöjen juttuja:

Kun taloudessa asuu kaksi teinitypykkää ja yksi aikuinen nainen, ei hormoonihuuruilta voi välttyä. Ilma on välillä niistä sakea. Siinä missä tyttäret syöksyvät naiseuteen kuin pienet persikat, nainen kipittää pahaa aavistamatta johonkin mustaan tunneliin, jonka päässä ei olekaan valoa, vaan vaihdevuodet. Great.

Mitä tapahtuu kun nainen täyttää neljäkymmentä? Ja tapahtuuko niin kaikille? Tuntuu, että kun teini-iän tunnelmat tasoittuivat, ja raskauksista, synnytyksistä ja imetyksistä omine heittelyineen selvittiin, niin nyt on edessä taas joku uusi kehossa vellova vaihe.
Tuntuuko minusta vain, vai tuleeko tämä vaikeammaksi? Olenko ainoa, jonka täytyy miettiä menonsa kalenterin mukaan? Sellaisen kalenterin, jossa viikko menee peeämässän kourissa, viikko itse asiassa, ja viikko siitä kaikesta toipumiseen? Joudun peruuttamaan tapaamisia, laatimaan monimutkaisia excel-taulukkoja juhlien ja matkojen ajoittamiseksi ja varautumaan sitten kuitenkin siihen, että koko paketti heittää viikolla. On vain muutama päivä kuukaudesta, kun EN ole kirkkaan punainen, turvoksissa, särkyinen, väsynyt tai kuuma. Olen diagnosoinut itse itselleni premenopaussin. Epäreilua? Kyllä.

Mitkä asiat sitten auttavat, minulla; runsas veden juominen, viinin tuskin ollenkaan juominen, järkevät sapuskat, jooga ja ulkoilu. Nukkuminen. Hiljaiset lapset ja kauppakassit kantava mies.

Nyt kun olen vauhtiin päässyt, niin sanotaan vielä pari sanaa rypyistä. Miksi kukaan ei kertonut, että ei ne naurunrypyt ja älykkäät otsarypyt vielä mitään, mutta kun leuan ennen niin silkoisen linjan rikkoo tyynypainautuman näköinen uurre, dekoltee hapertuu ja kädet näyttävät gorillaemon käsiltä, niin SITTEN vasta ymmärtää, miksi vanhenemista vastaan taistellaan satojen tuhansien miljardien dollareiden voimalla vuosittain!

Kyllä, arvasitte oikein. Paha PMS päällä.

Jos maailmassa on ketään Kirjatoukkaa vanhempaa, niin kertokaa minulle miten tästä kaikesta selviää hengissä. Tai edes hehkeänä.

Kirjatoukka testaa: Kaikkiin näppylöihin parhaiten auttaa teepuuöljy. Ulkoisesti nautittuna.

6 Comments

  1. Voi sinua. Ja minua, joka tunnistin itseni noin 80%sti tästä kirjoituksesta. IIIK! Mietin nykyään aika usein, että miksi muiden rypyt on kauniita ja persoonallisia? Miksi toiset vanhenee kauniisti? Miksi toiset tiputtaa helposti viisi kiloa ja näyttää keski-ikäisenäkin säilyttävät vyötärönsä? Miksi toiset onnistuu aina kuvissa? Ja mistä saisi ostettua seesteisyyttä, pitkämielisyyttä, rentoa asennetta ja kärsivällisyyttä niihin hetkiin, jolloin sitä ei ole omiksi tarpeiksi.

    Minä rypistyn, vatsamakkarani on tarrautunut minuun, olen kamalan näköinen kuvissa, ja metelin sietokykyni on ympäri kuukauden nolla. Ulkonäköni ei vastaa sisäistä mielikuvaani itsestäni. Ja mies mokoma, se vanhenee tyylikkäästi.

    • Minekin, sinä jota hädintuskin erottaa kuvissa lapsistasi, olet kuin yksi heistä! Kaunis kuin mikä! Vähänkö ihanaa kuulla! 😉 Ja just toi, noi miehet, ne vanhenevat vain juuri silleen sopivasti, jos sitäkään. Suurin pelkoni on, että pian minua luullaan Herra Kameran äidiksi. Tai Herra Kamera raskaana olevaksi mummoksi. Tai jotain. Tuo "Ulkonäköni ei vastaa sisäistä mielikuvaani itsestäni" oli hyvä. Minäkin koen olevani hyvin nuori, pitkä pajunvitsa, eteerinen kaunotar, gasellin raajoin. Kröhöm.

  2. Allekirjoitan kaikki edellisten tunnot vaikken menopaussin syövereihin olekaan vielä sukeltanut! Synnytysten jälkeen alkanut paha PMS ja kaikki muut normaalit vanhemisen merkit ovat masentavia. Ja lapset saisivat olla hiljaisempia juu. Ja onko käsille olemassa ryppyvoidetta? Ehkä se hieman auttaa, että tietää toistenkin kärsivän samoista?

    • Se auttaa hirmuisesti, se tieto, että toisillakin on vaikeaa 😉 Halaus, kiitos kun jaoit tuntemukset!

  3. Anonyymi says

    Mä olen huomannut että kun vähän päästelee höyryjä välillä, tuntuu vähän helpommalta ja osaa nauraa hetkeä aiemmin kammottavilta tuntuneille asioille. Sillä – suo anteeksi – mua kyllä nauratti tuo gorillaemonkätöset -juttu; olen tässä katsellut omia käsiäni ja miettinyt miten tuota ennen-niin-silkoisen ihon verkottumista parhaiten kuvaisi. Nyt löytyi ilmaisu – kiitos Kirjis 🙂

    Mutta väistämättä tässä meille kilometrejä on kertynyt ja se alkaa näkyä. Olisikin outoa olla rypytön ja tämänikäinen. Ikä näkyy myös siinä, että kuoleman kosketus tuntuu lähipiirissä toisella tavalla kuin ennen. Ja tähän saakka huuhaahommalta tuntunut vanheneminen ja omakin kuolevaisuus alkaa kirkastua. Mutta – sellaista se elämä on. Vertaillaan joskus gorillakäsiämme 🙂 -tuulia

    • Ihana Tuulia <3 Vertaillaankin, tekisi hyvää. Välillä tuntuu, että kaikilla on niin kiire tekeytyä nuoremmaksi kuin ovatkaan, ettei löydy ketään, jonka kanssa näitä pohtisi. Siis luulee olevansa ainoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.