All posts filed under: Tyypit

Vieraskirjoitus: Graafikon matka – Rolling Stonesia ja mustemaalausta

Vieraskirjoitus ”Mä tarvitsisin tunnuksen mun blogille, voisitkohan sä auttaa mua?”, alkoi puhelinkeskustelumme muutama viikko sitten. Tottakai, tietysti autan! Olin tietoinen Annan aiemmasta blogista ja ihaillut sen kuvia satunnaisesti. Keskustelimme jonkin aikaa Annan uudesta linjasta ja ajatuksista. Ryhdyin hommiin ilolla! Tehtävänä oli siis suunnitella tunnus ihmiselle, tai oikeastaan olemassa olevalle blogille ja ihmiselle sen takana. Kiehtovalle maailmalle täynnä Ranskaa, kauneutta, rosoa ja kaikkea muuta kuin virastotylsää raportointia elämän ilmiöistä. Tykästyin oitis Annan maailmaan kaikessa runsaudessaan. Luin postauksia, katselin kuvia, yritin päästä sisään siihen, mitä hän haluaa viestiä, mikä on sen ydin. Ryhdyin työhön ja lähetin ensimmäiset versiot sovitussa aikataulussa. Ja sain vastauksen: niistä ei löytynyt sitä ominta Annaa, vaikka jotain hyvääkin. Ammattilainen ei tästä lannistu, vaan rohkaisee asiakasta eteenpäin. Työtä jatketaan ja se syvenee. Olin nimittäin tulkinnut blogin kautta yhden asian täysin väärin. Sain kuvan, että Anna pitää kasveista, luonnosta ja Hangosta. Symboli viittasi Ranskaan ja luontoon, mutta se ei auennut meille samalla tavalla. ”Minua kehnompaa luontoihmistä saa hakea”, Anna kirjoitti. Pyysin häntä kuvailemaan asioita, joista hän pitää, jotka ovat tärkeitä, jotka viehättävät. Tähän sain Annalta …

Mutsi vastaa

Yleisön pyynnöstä (se oli Marina!), The Mutsi vastaa myös Just nu-kysymyksiin. Haastattelu on tehty eräällä lounaalla aussi-sporttibaarissa (???) lautasliinalle ja tunsin lautasliinaa purkaessani pakottavaa tarvetta kommentoida vastauksia ja tilanteita, joissa vastaukset syntyivät, joten tein niin. Omat lisäykseni suluissa. Pinnalla juuri nyt, The Mutsi Edition: … vaateostos Alusbody, pitsiä. (Ookoo, too much information…) … biisi Million years ago, Adele. (Alkaa nyyhkiä, on orpo.) … leffa Kolmas mies ja Hilman päivät (en nyt sanoisi että ihan JUST NU leffoja…) … kirja Uusin Merete Mazzarella ja Klingen päiväkirjat. (Ei tykkää uusimmasta Meretestä, aikoo antaa Klinge-kokoelmansa mulle perinnöksi. Olen ekstaasissa…) … ruokaekstaasi Madekeitto ja blinit. Ja tuore kurkuma. (Seuraa pitkä kuvailu siitä, kuinka koko keittiö on värjäytynyt kaappien ovia myöten keltaiseksi ja lisäksi puhelimen esittely, joka onkin kummallisen värinen, sekin kurkumalla värjätty.) … tanssilattia Oma keittiö, radion tahtiin. … matka Viimeisin matka suuntautui Prahaan. (Faija ilmoittaa vierestä, että Marokko jäi mutsin takia väliin. Miten niin mun takia, huutaa mutsi. No koska sä mietit liian kauan ja tarjous meni ohi, känää faija. Meinaan lopettaa koko haastattelun, mutta jatkan, lukijoiden vuoksi.) … …

Behind the Scenes / vainioseitsonen

Lauantaina oli ihan mahtava päivä. Kuvasimme suunnittelijaduo vainio.seitsosen SS17-mallistoa Hangossa, loistoporukalla. Mallimme, taitavat Idil & Iris olivat nättejä kuin napit ja taipuivat koko sen viluisen päivän tyynen rauhallisesti milloin mihinkin asentoon ja juurakkoon. Uusi tyylimuusani on renesanssinainen, meikkitaiteilija Leena Kouhia. Voi vitsi miten hän on cool! Hän paitsi maskeeraa, myös tekee keramiikkaa. Raaka-Rå‘n raffit kulhot, kupit ja lautaset himottavat. Vainion Johanna ja Seitsosen Merja eivät olisi millään halunneet kömpiä kameran eteen New Yorkin jetlageissaan, pitkän päivän päätteeksi, tukat tuulen tuivertamina, mutta tungimme heidät väen vängällä Tuulan vanhaan, vaaleansiniseen Kuplaan. Onneksi, pitäähän staileista suunnittelijoistakin promokuvaa olla? Lopputulostakin saan ehkä esitellä aikanaan, tässä ja nyt kuvauspäivän tunnelmia. Rosoisia sellaisia nämäkin, just ihania! Mallit: Iris Haapanen ja Idil Lilius Mallien vaatteet ja asut: vainio.seitsonen Mallien kengät: Finsk by Julia Lundsten Meikki: Leena Kouhia Kuvat: Studio Tomi Parkkonen Kuplan kuski ja loistava silittäjä: Tuula Kotro Kuvausjärjestelyt: Anna Piiroinen

Syömingit

Mulla on jotenkin LIIKAA asiaa, vaikea kirjoittaa. Hirveän monta juttua on jäänyt välistä, ja nyt tuskailen, että mitä niistä enää, vanhoja kalan kääreitä, eilispäivän uutiset. Vaan eihän se blogissa ihan niin tarvitse mennä? Olkoonkin, että palaisimme jossain vaiheessa pari askelta taaksepäin, niin nyt pysytellään tuoreessa tavarassa, viime viikonlopun tunnelmissa. Ennen lauantain Kuplat-juhlia meillä oli omat ruokafestarit. Vaelsimme kuin mikäkin 12-päinen hattivattilauma torille pussailemaan Jacobia, valitsemaan illallistarpeita ja kiskomaan thai-kärryä tyhjäksi kevätkääryleistä lounaan nimissä. Hoipuimme ostostemme alla kotiin ja saimme kokonaisen päivän kulumaan kokkailuhommissa. Kas kun ensin piti kuoria ja pilkkoa omenoita ja sitten sieniä ja sipuleita. Osa kävi välillä viilentymässä meressä ja loput laukkasivat hiki hatussa hotellille kuuntelemaan bändiä sillä aikaa kun punajuuret kypsyivät. Jotenkin ihmeen kaupalla me kaikki lopulta istuimme kuitenkin jatkopaloin pidennettyyn pöytään ja syödä mäiskimme menemään kaikkia kauden ihanimpia herkkuja. Lihakin oli läheltä, Täktomin highland-karjaa. Molemmat mummoni kääntyilevät nyt haudoissaan kun perunakattila ja kaikenmaailman pannut on nostettu silleensä keskelle pöytää. Mutta mummot hei, meillä oli aika paljon kaikkee siinä! Kuvissa vilahtaa kotoa pari uutta asiaa. Eteisen iso peili tuli ensin vain kokeiluun, mutta …

Te rakkaat, rakkaat

Kerroin jo uusista ystävistä, joita sain, joista iloitsin. Mutta elämään, kesään, on tullut myös vanhoja ystäviä, uudelleen. Ja se on tuntunut ihanalta. Yhteiselo on ihmeen vaivatonta, ja minullehan MIKÄÄN ei ole yleensä vaivatonta. Ei tarvitse viihdyttää, ei tehdä temppuja. Lähellä on hyvä olla. Sillä lailla, että tekee mieli painaa pää olkapäälle tai halailla koko ajan. Tui. J. on tuntenut minut ihan teinistä, ollut se läheinen poika, vaikkakin kaverin pikkuveli. Olemme riehuneet yöt läpeensä, nähneet toisemme pyjamassa ja tutustuneet hissuksiin toistemme ihastuksiin. Nyt posotamme muutaman yöttömän kesäviikon verran uunikaupalla ranskalaisia perunoita lapsilaumoillemme, whatsappaamme rantakoordinaatteja ja vaihtelemme Hesarin osia takaovelta. Emme välttämättä ole ollenkaan samaa mieltä kaikesta, kuten vaikkapa Kauheasta Kankkusesta (elokuva). Jota en ole nähnyt. Mutta pelaamme hyvin yhteen, meidän tiimit. (Teidän ketsuppi muuten jäi meidän jääkaappiin!) M:n perhe on uudempi vanha tuttavuus. En ole nauranut niin paljon pitkään, pitkään aikaan kuin nyt heidän kanssaan, ripsivärit vain noruivat poskia pitkin, eikä kerrankin sekään haitannut. Jos yritän kertoa miksi ja mille nauroimme, ei se kuulosta yhtään miltään. Sitä haluaisi olla ihan koko ajan kimpassa, ja olemmekin, lapsosetkin …

Uusia ystäviä

Juuri kun olin antamassa tälle seikkailuttomalle kesälle nimen “Tyhmä kesä 2016”, saimme kutsun illallisille. Eräät hurmaavat naiset, kutsuttakoon heitä tässä vaikka nimillä Gigi ja Ophélie, saivat vihdoin potkittua Herra Kameraa pistämään pystyyn taidelainaamon valokuvatöistään, ja toimien itse rohkeasti ensimmäisinä asiakkaina, kiikututtivat koteihinsa mieliteoksensa. Nyt oli tullut aika juhlia teoksista ensimmäistä Gigin kutsumana, ja millään kakkukahveilla ei tästä selvittäisi. Pyöräilimme siis jännittyneinä aurinkoisessa ja hyvin helteisessä illassa (minä vielä hiekkaa hiuksissani, noustuani melkein suoraan rantakallioilta kuin mikäkin kajahtanut peräkylän venus) silkkaa iloa hehkuvaan villaan Bellevuen rannan tuntumaan. Vastassa oli lattiasta kattoon säkenöivää valoa. Meitä oli koolla kolme perhettä, muutamia puuttuvia tyttäriä lukuunottamatta. Istuimme taulun eteen katettuun pitkään pöytään kuin herneet palkoon ja vain puhuimme ja puhuimme ja puhuimme, toistemme suuhun. Ja söimme. Ja nauroimme. Ja minä lauloin. Perhana. Ikkunat ja ovet olivat auki huumaavan vihreään iltaan ja hitaasti tummuvaan yöhön, aika kiisi liian nopeasti. Ei ole niin helppoa saada uusia ystäviä, vanhemmiten. Nyt tuntui, että olisimme olleet yhdessä, yhdessä aina. Hirmuisen suuri lahja. Silti, jos sallitte, ja koska tiedätte rakkauteni ruokaan, haluan nostaa illan kohokohdaksi tuon …

Jonnan kesäkodissa

Eilen karkasimme päiväksi erääseen kuuluisaan saareen, kun onnistuimme vihdoinkin ajoittamaan molempien perheiden kiihkeät kesäelämät niin, että edes osa porukasta oli samaan aikaan samassa paikassa. Eli tällä kertaa Jakob Ramsjössä. Ystäväni Jonnan eli “Mrs Jonesin” mökki sijaitsee Inkoon edustalla kauniilla kallioilla, väylän ja aavan välissä, käppyräisten mäntyjen katveessa. Jo venematkalla hartiat laskeutuivat, taisin laskea satamassa irti jostain muustakin kuin kiinnitysköysistä. Ei, omaa venettähän meillä ei ole, olemme nykyään ihan umpimaakrapuja. Jonnan mies sai noutaa meidät aalloille Inkoon satamasta nyssyköinemme. Perillä teimme tupatarkastuksen, riisuimme vaatteita, lojuimme aurinkotuoleilla, hörpimme maitovaahtohuppuisia kahveja ja avasimme cavan. Sitten kokattiin, savustettiin ja syötiin hartaasti, kunnes oli aika taas turvautua kapteeniin, karauttaa Inkoon söpöön vierasslaituriin ja autolla takaisin Hankoon. Ymmärrän Jonnan saaristorakkautta niin hyvin! Ja hänhän on kuin syntynyt sinne, kaikessa tyylikkyydessään kuitenkin ihan kunnon merenelävä. Ajaa venettä hiukset suolaisessa tuulessa hulmuten, jollaileekin kuulemma, ja pyörittää tyynesti näyttävää huusholliaan, jossa peseydytään tulitikkurasian kokoisessa saunassa, kipitetään tarpeen tullen ulkohuussiin, viljellään omia eväitä kasvihuoneessa ja annetaan auringon tuottaa sen verran sähköä, että puhelimen saa joskus ladattua. Mutta sille me naureskelimme, että hän saarirauhassaan kaipaa joskus …

Paitamekkobileiden reseptit, osa 2

Seuraa toinen osa reseptejä paitamekkojuhlista, siirrymme secondo piattoon eli pääruokaan. Kenties juhannuspyhinä innostut sinäkin keittelemään kattilakaupalla erilaisia lihoja, varsinkin jos on kesävieraita tyrkyllä? Päästetään Chef Merja ääneen pidemmittä puheitta, sillä tekstiä tulee PALJON! * * * Il Gran Bollito Misto Bollito misto on tavallinen pohjoisitalialainen kotiruoka, erilaisia keitettyjä lihoja kastikkeen kanssa. Il Gran Bollito Misto taas on ateria, jolle on omistettu kokonaisia yhdistyksiä ja nettisivustoja. Kokonaisuus koostuu lihojen keittämisestä syntyvästä lihaliemestä, useasta erilaisesta lihalaadusta ja lihojen määrää vastaavasta määrästä erilaisia kastikkeita.  Jälkiruokana tulee tarjota zabaione tai päärynöitä viinissä. Zabaionen ohjeen saatte seuraavassa osassa. Kastikkeista perinteisimmät ovat bagnetto rosso (ketsupin italialainen esikuva) bagnetto eli salsa verde (persiljakastike,) cren (piparjuuritahna) ja mostarda di frutta (hillottuja hedelmiä).  Mostarda di fruttaa ei ole Italiassakaan joka puolella, sen sijaan voi käyttää makeita aasialaisia kastikkeita, mango chutneytä tai sweet & sour -kastikkeita. Lisäksi erilaiset etikkapikkelsit sopivat hyvin, kuten myös hunajasinappikastike, karpalokastike jne. Tarjolle pannaan lisäksi myös balsamietikkaa, hyvää suolaa ja oliiviöljyä. Lihat tarjoillaan sopiviksi annosapaloiksi leikattuna, sitä emme nyt tehneet. Tässä reseptillä taitaisi ruokkia parikymmentä ihmistä! 1 naudan kieli1 kg vasikan rintaa, tai …

Paitamekkobileiden reseptit, osa 1

Kokkasimme eeppisissä paitamekonsovitusbileissämme koko lauantaipäivän, tekemistä riitti jokaiselle, myös sattumalta ovelle ilmestyneelle. Yksikään käsipari ei ollut liikaa, ja kattiloita haettiin muista huusholleista täydentämään patteristoa. Tykitän nyt parin postauksen verran reseptejä, koska meillä kerrankin oli kunnon kokkishenkilö paikalla, eikä mikään kattilaan viskelijä, kuten eräät 🙂 Aloitetaan alkupaloilla ja alkumaljoilla, sekä primo piattolla, joka oli samettista sahramirisottoa. Risoton liemeksi käytettiin rinnalla kihisevien lihakattiloiden lientä, pääruoaksi nimittäin valmistui samaan aikaan varsinainen lihafestivaali eli Il Gran Bollito Misto. Aperol Spritz 3 osaa kuohuviiniä 2 osaa Aperolia 1 osa soodavettä Jäitä, luomuappelsiinin siivu, tai hätätilassa sitruunan. Aperol-maljojen kanssa nautimme perunalastuja, erilaisia pähkinöitä sekä gorgonzoladippiä selleritangoille ja retiiseille. Mutta päästetään itse capocuoco Merja Merjissima ääneen, hän kun on auliisti lähettänyt minulle omin sanoin selitettyjä reseptejä teillekin jaettavaksi. Oppinsa tähänkin italialaiseen iltaan Merja on saanut ensin italialaisperheessä au pair-vuosina ja sitten asiaan suurella hartaudella perehtymällä jo vuosien ajan. Sanonpahan vain, että oli aika jumalaista seurata hänen työskentelyään keittiössä. Voisin kuunnella Merjan ruokapuheita tuntikausia. Merja, ole hyvä: * * *  “Sedano al gorgonzola on perinteinen italialainen antipasto tai buffetsnäksi, jota voi tarjota myös …

44

Aika makeeta kun on tämmöinen tontti, jossa voi esitellä kellastuneita filmikamerakuviaan vapaasti eikä kukaan voi laittaa kiviä rattaisiin. Mutta on minulla hyvä syykin nostalgiaan: synnyin tänä iltana, juuri ja juuri toukokuun puolella, 44 vuotta sitten. Siinä minä olen tuloillani puuhakkaasta mutsistani pikkuruiseen kerrostalokaksioon, ensimmäisissä kuvissa. Ja sitten jo ulos humpsahtaneensa, jotenkin kuvassakin ihan nurinperin ja helvetin kärttyisenä jo silloin. Nopeasti kuitenkin osoittauduin omien muistikuvieni mukaan monien mielestä harvinaisen hurmaavaksi ihmiseksi. Rakastin syömistä, ja nukkumista. Ei muutoksia niiltä osin. Pukeuduin pienenä usein myssyyn tai ruotsinlipuksi. Kun piti olla leveät lahkeet, ne minulla oli, olkoonkin, että lahje oli itsessään lähes koko housunmitta. Nykyään tosin tiedän, että musta on uusi keltainen ja nutturan kanssa lakki näyttää dorkalta. Sain tänään hauskan onnentoivotuksen fb-seinälleni: STAY CLASSY  STAY SASSY AND A BIT BAD ASSY. Juuri niin olen ajatellut tehdä.