All posts filed under: Tyypit

Hulluna onnesta

Italialaisen Paolo Virzin elokuva Hulluna onnesta  (La pazza gioia) on nyt elokuvateattereissa, kävimme katsomassa sen täällä Hangossa eilen. Melkoisen kaoottinen, aika rasittava suorastaan. Mutta silti…. Valéria Bruni Tedeschiä jaksaisin katsoa ilmeisesti loputtomiin. (Ja kuunnella kaunista italian kieltä.) Tässä elokuvassa hän on kajahtanut Beatrice, joka karkaa suojattinsa kanssa mieleltään järkkyneiden hoivakodista. Juoni on mitä on, melkein kaikki muu näyttelijäntyö jopa vaivaannuttavan alleviivaavaa, mutta Valéria kieppuu valkokankaalla, kiehnää, kiljuu ja palpattaa menemään, hiukset sotkussa hulmuten, hikisenä, savuisena, punaisena ja silti niin sensuellina, että heikompia hirvittää. Mikä hieno ja herkullinen rooli! Mutta huh kuinka väsynyt olinkaan elokuvan jälkeen… Valéria Bruni Tedeschi hurmasi taannoin myös elokuvassa Linna Italiassa ja sai silloinkin ajattelemaan naisen rooleja meillä ja muualla. Ja kuten siinäkin elokuvassa, myös Hulluna onnesta-leffassa haahuilee näyttelijän oikea äiti, Marisa Bruni Tedeschi. Päivän kirja: Marisa Bruni Tedeschi, Mes chères filles, je vais vous raconter. 

10 asiaa, jotka opin äidiltäni

Yksi girl crusheistani Stella Harasek kirjoitti tapansa mukaan hienon ja herkän postauksen äitinsä opeista. En tiedä onko kyseessä laajemmallekin levinnyt postaushaaste, mutta minä ainakin haluan tehdä oman listani näin äitienpäivän jälkilöylyissä. Koska ovathan nämä nyt aivan timantteja: 1. Sokeri on pahasta. Paitsi jos se on suklaisen vaahtopalleron Pollyn muodossa, minimikerta-annos 400g. 2. Vehnä on pahasta. Paitsi pizzassa. 3. Peruna on pahasta. Toisten lautasilta syötyjä ranskalaisia ei lasketa. 4. Mustat vaatteet ja varsinkin alusvaatteet ovat pahasta. Hyvin on tämäkin oppi mennyt perille… 5. Seerumit ja meikkaaminen ovat turhaa. Sanoi eräs, joka teki tyttärentyttärensä kanssa viikonloppuna videolle meikkitutoriaalin. Oli kuulkaa seerumit ja kaikki. Valitettavasti mulla ei ole lupaa julkaista sitä. 6. Älä koskaan lainaa kenellekään kirjaa, lainaa ennemmin vaikka ruokapöydän tuoli. Näkisittepä ihmisten ilmeen kun he haluavat lainata kirjaa, ja ojennat tuolin. 7. Matkustaminen on rasittavaa, pysy kotona. Omena on pudonnut aika helvetin kauas puusta. 8. Kaikki hömppä on pahasta. Kardashianit ei ole hömppää. On yhteiskuntatutkielma, tavallaan, sanoo äitini… 9. Älä koskaan mene naimisiin. Itse on riidellyt hyvällä buugilla jo yli 45 vuotta saman miehen kanssa. Ja sanonut, että jos minä ja …

Meidän vappu

Ranskan villan uima-altaalta suoraan suomalaiseen lumipyryyn laskeutumisen aiheuttama järkytys unohtui hetkessä, kun toukokuun ensimmäinen valkeni aurinkoisena. Vappumme näyttää kuvista katsottuna yhdeltä heilumiselta. Ja ilmapalloilta, kuorolaululta, levysoittimen raahaamiselta paikasta toiseen. Poika osti tavaratalon alekorista meille 40 munkkia ja hommasi pullon ihanaa, kotitekoista simaa lainaamalla jalkapalloa naapureille. Ranskasta kannetut pateet ja roseet sekä vierastalon mansikkasalaatti kruunasivat taidegalleriassa päivystävän ystävän iloksi katetun ex tempore –piknikin. Loppuiltapäivä istuttiin tiiliseinän lämpimässä kyljessä omalla takapihalla erinäisten ystävien ja falafelpyöryköiden kanssa, kun sisätilat oli vallannut lauma kikattavia ilmapallokauppiaita. Meiltä ei puuttunut yhtikäs mitään. (Mutta yksisarvisilmapalloni kylläkin lopulta karkasi taivaan tuuliin.) Näyttelyvinkki Hankoon: Heikki Kukkonen, mies lattiaan maalatun maton, beduiiniteltta-toiletin ja monen lempitaideteoksemme takaa esittelee tuotantoaan 30 vuoden varrelta Hangon kaupungintalon galleriassa sunnuntaihin 7.5. saakka. Suosittelemme! Kuvissa vilahtava kauniskansinen levy on artistisisarusten nimeä kantava Angus & Julia Stone.

Outi Nyytäjä roihuaa

Ensimmäinen viesti mutsille, ja selvästikin oleellisin asia Ranskasta palattuani sisälsi monta huutomerkkiä: OUTI NYYTÄJÄ ON KUOLLUT!!!!!!!!!!!!!! Mutsi vastasi olevansa tietoinen tragediasta, mutta ei ollut halunnut informoida minua asiasta vieraaseen maahan järkytyksen minimoimiseksi. Niin suuri oli siis Outi Nyytäjän merkitys minulle. Kehnona teatteri-ihmisenä en voi väittää tuntevani Outi Nyytäjän dramaturgipuolta juuri lainkaan. Tai siis ylipäätänsä tietenkään koko tyyppiä. Mutta minulle Nyytäjä on pienten kolumniensa ja matkakirjojensa kautta eniten toisen kotimaansa Bretagnen napakka raportoija, ranskalaisuuden ja ihmisyyden pisteliäs mutta hellä analysoija, sopivan reipasotteinen ruokaihminen ja ehdottomasti jonkunlainen roolimalli. Minua joskus niin rasittaa pirteiden, rusoposkisten, helvetisti hiihtävien vanhusten ihannointi, siksikin Nyytäjä riemastutti. Hänessä oli tietynlaista rietasta elämänpaloa, häntä kiinnosti kaikki ja hän oli hyvin älykäs, turhamainen, klonkku ja vähän paheellinen. Nyt mietin vain miten Le Conquetin väki on ottanut kuolinuutisen vastaan. Olkiaan kohautellen, bof, varmaankin… Outi Nyytäjän loisteliaan muistokirjoituksen Hesariin kirjoitti Kirsikka Moring. Lue lisää: Outi Nyytäjä-fantasiat mainittu ainakin täällä, ja lempikirjat Maailman laidalla ja Heinäpaali roihuaa täällä ja täällä. Kuva: Kaleva, arkistokuva 2011, Mauri Ratilainen/com.pic 

Who says you have to follow the lines?

Tästä lumouduin tänään. Maailman muotitapahtumista villein (tai viilein), The Met Gala on taas juhlittu pakettiin näyttävin puvuin. Teemana The Metropolitan Museum of Artin Costume Institutissa pidetyissä bileissä oli tänä vuonna Comme des Garçons ja luojansa Rei Kawakubo. Kawakubon suunnittelijantyötä esittelevä näyttely avautuu museossa huomenna, toukokuun neljäntenä päivänä. Yksi juhliin valmistautuja ei täyttänyt somefiidejään viikkokausien valmistautumissessioilla kauneussalongeissa ja kuntokeskuksissa. Mitä nyt vain vähän värjäsi mustalla hiusvärillä näppejään, kiillotteli kenties kultahampaitaan ja veteli anteliaasti kajalia naamaan. Pariisilainen muotimimmi ja yöeläin Michèle Lamy 70 + on vaan niiiiin punk. Palvon. Lue lisää: Lamyn tyylinäytteitä esimerkiksi täällä. Aion hankkia kesäksi koko käsivarren täydeltä valtavia, kolhoja rannekoruja. Ja Michèlen Met-look, täällä. Commea, bien sûr. Kuva ja otsikko Antoherin artikkelista. Teksti: Olivia Singer, kuva: Chadwick Tyler  

Vieraskirjoitus: Graafikon matka – Rolling Stonesia ja mustemaalausta

Vieraskirjoitus ”Mä tarvitsisin tunnuksen mun blogille, voisitkohan sä auttaa mua?”, alkoi puhelinkeskustelumme muutama viikko sitten. Tottakai, tietysti autan! Olin tietoinen Annan aiemmasta blogista ja ihaillut sen kuvia satunnaisesti. Keskustelimme jonkin aikaa Annan uudesta linjasta ja ajatuksista. Ryhdyin hommiin ilolla! Tehtävänä oli siis suunnitella tunnus ihmiselle, tai oikeastaan olemassa olevalle blogille ja ihmiselle sen takana. Kiehtovalle maailmalle täynnä Ranskaa, kauneutta, rosoa ja kaikkea muuta kuin virastotylsää raportointia elämän ilmiöistä. Tykästyin oitis Annan maailmaan kaikessa runsaudessaan. Luin postauksia, katselin kuvia, yritin päästä sisään siihen, mitä hän haluaa viestiä, mikä on sen ydin. Ryhdyin työhön ja lähetin ensimmäiset versiot sovitussa aikataulussa. Ja sain vastauksen: niistä ei löytynyt sitä ominta Annaa, vaikka jotain hyvääkin. Ammattilainen ei tästä lannistu, vaan rohkaisee asiakasta eteenpäin. Työtä jatketaan ja se syvenee. Olin nimittäin tulkinnut blogin kautta yhden asian täysin väärin. Sain kuvan, että Anna pitää kasveista, luonnosta ja Hangosta. Symboli viittasi Ranskaan ja luontoon, mutta se ei auennut meille samalla tavalla. ”Minua kehnompaa luontoihmistä saa hakea”, Anna kirjoitti. Pyysin häntä kuvailemaan asioita, joista hän pitää, jotka ovat tärkeitä, jotka viehättävät. Tähän sain Annalta …

Mutsi vastaa

Yleisön pyynnöstä (se oli Marina!), The Mutsi vastaa myös Just nu-kysymyksiin. Haastattelu on tehty eräällä lounaalla aussi-sporttibaarissa (???) lautasliinalle ja tunsin lautasliinaa purkaessani pakottavaa tarvetta kommentoida vastauksia ja tilanteita, joissa vastaukset syntyivät, joten tein niin. Omat lisäykseni suluissa. Pinnalla juuri nyt, The Mutsi Edition: … vaateostos Alusbody, pitsiä. (Ookoo, too much information…) … biisi Million years ago, Adele. (Alkaa nyyhkiä, on orpo.) … leffa Kolmas mies ja Hilman päivät (en nyt sanoisi että ihan JUST NU leffoja…) … kirja Uusin Merete Mazzarella ja Klingen päiväkirjat. (Ei tykkää uusimmasta Meretestä, aikoo antaa Klinge-kokoelmansa mulle perinnöksi. Olen ekstaasissa…) … ruokaekstaasi Madekeitto ja blinit. Ja tuore kurkuma. (Seuraa pitkä kuvailu siitä, kuinka koko keittiö on värjäytynyt kaappien ovia myöten keltaiseksi ja lisäksi puhelimen esittely, joka onkin kummallisen värinen, sekin kurkumalla värjätty.) … tanssilattia Oma keittiö, radion tahtiin. … matka Viimeisin matka suuntautui Prahaan. (Faija ilmoittaa vierestä, että Marokko jäi mutsin takia väliin. Miten niin mun takia, huutaa mutsi. No koska sä mietit liian kauan ja tarjous meni ohi, känää faija. Meinaan lopettaa koko haastattelun, mutta jatkan, lukijoiden vuoksi.) … …

Behind the Scenes / vainioseitsonen

Lauantaina oli ihan mahtava päivä. Kuvasimme suunnittelijaduo vainio.seitsosen SS17-mallistoa Hangossa, loistoporukalla. Mallimme, taitavat Idil & Iris olivat nättejä kuin napit ja taipuivat koko sen viluisen päivän tyynen rauhallisesti milloin mihinkin asentoon ja juurakkoon. Uusi tyylimuusani on renesanssinainen, meikkitaiteilija Leena Kouhia. Voi vitsi miten hän on cool! Hän paitsi maskeeraa, myös tekee keramiikkaa. Raaka-Rå‘n raffit kulhot, kupit ja lautaset himottavat. Vainion Johanna ja Seitsosen Merja eivät olisi millään halunneet kömpiä kameran eteen New Yorkin jetlageissaan, pitkän päivän päätteeksi, tukat tuulen tuivertamina, mutta tungimme heidät väen vängällä Tuulan vanhaan, vaaleansiniseen Kuplaan. Onneksi, pitäähän staileista suunnittelijoistakin promokuvaa olla? Lopputulostakin saan ehkä esitellä aikanaan, tässä ja nyt kuvauspäivän tunnelmia. Rosoisia sellaisia nämäkin, just ihania! Mallit: Iris Haapanen ja Idil Lilius Mallien vaatteet ja asut: vainio.seitsonen Mallien kengät: Finsk by Julia Lundsten Meikki: Leena Kouhia Kuvat: Studio Tomi Parkkonen Kuplan kuski ja loistava silittäjä: Tuula Kotro Kuvausjärjestelyt: Anna Piiroinen

Syömingit

Mulla on jotenkin LIIKAA asiaa, vaikea kirjoittaa. Hirveän monta juttua on jäänyt välistä, ja nyt tuskailen, että mitä niistä enää, vanhoja kalan kääreitä, eilispäivän uutiset. Vaan eihän se blogissa ihan niin tarvitse mennä? Olkoonkin, että palaisimme jossain vaiheessa pari askelta taaksepäin, niin nyt pysytellään tuoreessa tavarassa, viime viikonlopun tunnelmissa. Ennen lauantain Kuplat-juhlia meillä oli omat ruokafestarit. Vaelsimme kuin mikäkin 12-päinen hattivattilauma torille pussailemaan Jacobia, valitsemaan illallistarpeita ja kiskomaan thai-kärryä tyhjäksi kevätkääryleistä lounaan nimissä. Hoipuimme ostostemme alla kotiin ja saimme kokonaisen päivän kulumaan kokkailuhommissa. Kas kun ensin piti kuoria ja pilkkoa omenoita ja sitten sieniä ja sipuleita. Osa kävi välillä viilentymässä meressä ja loput laukkasivat hiki hatussa hotellille kuuntelemaan bändiä sillä aikaa kun punajuuret kypsyivät. Jotenkin ihmeen kaupalla me kaikki lopulta istuimme kuitenkin jatkopaloin pidennettyyn pöytään ja syödä mäiskimme menemään kaikkia kauden ihanimpia herkkuja. Lihakin oli läheltä, Täktomin highland-karjaa. Molemmat mummoni kääntyilevät nyt haudoissaan kun perunakattila ja kaikenmaailman pannut on nostettu silleensä keskelle pöytää. Mutta mummot hei, meillä oli aika paljon kaikkee siinä! Kuvissa vilahtaa kotoa pari uutta asiaa. Eteisen iso peili tuli ensin vain kokeiluun, mutta …

Te rakkaat, rakkaat

Kerroin jo uusista ystävistä, joita sain, joista iloitsin. Mutta elämään, kesään, on tullut myös vanhoja ystäviä, uudelleen. Ja se on tuntunut ihanalta. Yhteiselo on ihmeen vaivatonta, ja minullehan MIKÄÄN ei ole yleensä vaivatonta. Ei tarvitse viihdyttää, ei tehdä temppuja. Lähellä on hyvä olla. Sillä lailla, että tekee mieli painaa pää olkapäälle tai halailla koko ajan. Tui. J. on tuntenut minut ihan teinistä, ollut se läheinen poika, vaikkakin kaverin pikkuveli. Olemme riehuneet yöt läpeensä, nähneet toisemme pyjamassa ja tutustuneet hissuksiin toistemme ihastuksiin. Nyt posotamme muutaman yöttömän kesäviikon verran uunikaupalla ranskalaisia perunoita lapsilaumoillemme, whatsappaamme rantakoordinaatteja ja vaihtelemme Hesarin osia takaovelta. Emme välttämättä ole ollenkaan samaa mieltä kaikesta, kuten vaikkapa Kauheasta Kankkusesta (elokuva). Jota en ole nähnyt. Mutta pelaamme hyvin yhteen, meidän tiimit. (Teidän ketsuppi muuten jäi meidän jääkaappiin!) M:n perhe on uudempi vanha tuttavuus. En ole nauranut niin paljon pitkään, pitkään aikaan kuin nyt heidän kanssaan, ripsivärit vain noruivat poskia pitkin, eikä kerrankin sekään haitannut. Jos yritän kertoa miksi ja mille nauroimme, ei se kuulosta yhtään miltään. Sitä haluaisi olla ihan koko ajan kimpassa, ja olemmekin, lapsosetkin …