All posts filed under: Tyypit

Tekeekö mielesi Annan kanssa

Kuten eilen jo kerroinkin, studiolla oli viikonloppuvieraita. He olivat tulleet Hankoon häihin, mutta jäi meille yhteistä aikaakin. Ajelimme ympäri Hankoa lempirannoillemme, sipaisimme apérot meillä ja söimme mainiosti Ravintola Makasiinissa. (Listalla on nyt bouillabaissea, allez!) Kiipesimme Tellinan vintille katsomaan merta ja taidetta, taidetta ja merta… Jatkot vietettiin studiolla, jossa sain lahjoista kauneimman, serenadin. Tiedättekö biisin? Tekeekö mielesi Annan kanssa juosta lentokalojen perään ja pyhänä mennä korvasieneen ja kuukusia kerään? Jos löydät hyvän mansikkapaikan saako Anna täyttää mukin? Tekeekö mielesi Annan tukka koristaa sinisin kukin? Hymyiletköhän itseksesi kun kuljet pitkin teitä? Ja juoksetko Annaa paijaamaan, jos on silmissä kyyneleitä? Onko sinusta onnellista tehdä yhdessä uutteraa työtä? Tahdotko toisinaan suukotella Annaa pitkin yötä? Kannatko aamulla punaisia omppuja Annan syliin? Mielitkö viedä kyyhkyn selässä tyttösi maailman kyliin? Jos vastaat, jos vastaat myöntävästi näihin kysymyksiin, niin silloin – kai Annaa rakastat… ja te kaksi sovitte – yksiin. – Kaarina Helakisa Vieraamme kirjoittavat parisuhdeblogia nimeltä Flirttimaisteri ja trubaduuri, löydät heidät myös Instasta. 

Uuden ajan Odysseus – Patrick Leigh Fermorin talossa

Ystävät rakkaat. Nyt vien teidän taloon, johon sieluni olisi voinut saman tien asettua asumaan, jäädä lepattamaan tyhjiin huoneisiin, huokaukseksi rapistuviin ikkunanpieliin. Olin ajatellut säästää tämän jutun Kreikka-sarjan viimeiseksi, mutten malta. Patrick Leigh Fermor oli englantilainen sotasankari, kirjailija ja älykäs hurmuri, joka käveli läpi Euroopan, rakastui Kreikkaan, taisteli keikkalaisten rinnalla natseja vastaan Kreetalla ja kirjoitti mukaansatempaavia matkakirjoja ennenkuin matkakirjallisuutta vielä oli olemassakaan. Hän asettui lopulta reissuiltaan Kardamiliin, yksinäiseen Kalamitsin poukamaan, suunnitteli ja rakennutti vaimonsa kanssa kivisen talon ja asui siellä kuolemaansa saakka, vuoteen 2011. (Hän tosin kuoli toisessa kotimaassaan Englannissa, 96-vuotiaana, polteltuaan noin 100 tupakkaa päivässä…) Hänen kirjojaan ei ole tietääkseni suomennettu, eikä hän ollut minullekaan tuttu, ennen kuin viime syksynä ryhdyin suunnittelemaan omaa kuukauttani Kreikassa ja lopulta päädyin lokakuuksi Kalamataan. Oikeastaan ensimmäinen kosketukseni häneen ei ollut itse asiassa kirjallisten ansioiden vuoksi ollenkaan, vaan elokuvallisten. Julie Delpyn ja Ethan Hawken elokuvatrilogian kolmas osa Before Midnight, eli Rakkautta ennen keskiyötä on osittain kuvattu talolla. Muistan ihastelleeni kuvauspaikkaa jo ensimmäisellä katsomisella, ja tietysti varsinkin sitten kun tiesin laskeutuvani melkein kulmille. (Kardamilistä on Kalamataan vain noin 30 km matka.) Kirjoitinkin silloin toiveestani …

Vähään tyytyväinen pullero

Sillä siunaamalla sekunnilla, kun avasin Muslan saitin ja luin aloe veran olevan kasvina ”sympaattinen erakko, vähään tyytyväinen pullero” tiesin löytäneeni kaltaistani seuraa tulevan talven pitkiin, pimeisiin päiviin. Ryntäsin tennareiden kannat kipinöitä iskien kukkakauppaan ja läähätin kotiin kaksi aloe veraa kainalossa. Musla on nimittäin inspiroivinta vähään aikaan. Kirsikka Simbergin vuonna 2012 perustamaa Muslaa täydentää tiimillinen timanttisia naisia (Mia Frilander, Enni Koistinen ja Katri Mutikainen) ja nettilehden lisäksi reippaat mimmit mm. vetävät showta Radio Helsingissä. Kohta sinullakin on oma aloe.

Mies matkustaa

Onko kellään hän huutelee aamuisin naamarasvaa / kynsisaksia / sukkia / parranajogeeliä? Hän on unohtanut myös kaikki alusvaatteensa kotiin. Kerään rantakiviltä seteleitä, joita hän viljelee kirjan välistä, takataskusta. Hän haluaa yllättää minut ja pakkaa märän uimapukuni muovipussissa repun sivutaskuun. Sieltä se löytyy parin päivän päästä levänhajuisena, aikani etsittyäni. Aurinkorasvan suihkun hän onnistuu tukkimaan ensimmäisellä levityskerralla, ja ratkaisee ongelman iskemällä puukolla pullon kylkeen reiän. Kaikki on tahmeaa. Kun lähdemme retkelle, hän jättää kartan ja lompakon keittiön pöydälle. Vaiettuaan Ranskassa vuosikausia hän yhtäkkiä puhuu täällä sujuvaa ranskaa, kreikkalaisille. Hän sekoittaa kotiavaimen ja pyykkihuoneen avaimen, lukitsee meidät ulos ja saa pyykinpesukoneen tilttiin. Autonavaimet ovat ikuisesti hukassa, istumme kuumassa autossa ja katsomme kuinka hän sinkoilee etupihalla. Mutta mitä tulee kapeilla vuoristoteillä ajamiseen, hämähäkkien eliminoimiseen, ravintolalaskujen kuittaamiseen sekä hilpeään kortinpelaamiseen ja vesileikkeihin, me emme voisi olla paremmissa käsissä! Tästä tulee ihan hyvä loma, rakas <3  

Juhlailoa

Ylioppilasjuhlat olivat IHANAT, ihan täydelliset! Vieraita kävi ainakin seitsemisenkymmentä, ilma – kuin ihmeen kaupalla-  salli takapihalle levittäytymisen, ja ihmiset tuntuivat viihtyvät. (Heitin Paku-Villen ulos noin tunti sen jälkeen kun bileet olivat loppuneet.) Tarjoilut olivat sankarittaren näköiset ja keräsivät kiitosta: paljon sushia ja jälkkäriksi vesimelonin näköisiä mehujäitä. Juomiksi ehtymättömästi vaaleanpunaista kuohuviiniä, jääkylmää pinkkiä Pommacia ja Pellegrinoa. Emäntä ei ollut leiponut MITÄÄN! Yksi kekkereiden suloisimmista hetkistä oli kun kaksi sukulaistyttöä keräsi juhlakansan koolle ja lauloi yllätykseksi ylioppilaalle hänen lempparinsa, Gilmore Girls-sarjasta tutun Carole Kingin biisin Where you lead. Ukulelen säestyksellä! Ei mitään toivoakaan yhtyä kertosäkeeseen, kyyneleet vain tirskuivat juhlamekon miehustalle. Kiitos Anna ja Petra!

Hulluna onnesta

Italialaisen Paolo Virzin elokuva Hulluna onnesta  (La pazza gioia) on nyt elokuvateattereissa, kävimme katsomassa sen täällä Hangossa eilen. Melkoisen kaoottinen, aika rasittava suorastaan. Mutta silti…. Valéria Bruni Tedeschiä jaksaisin katsoa ilmeisesti loputtomiin. (Ja kuunnella kaunista italian kieltä.) Tässä elokuvassa hän on kajahtanut Beatrice, joka karkaa suojattinsa kanssa mieleltään järkkyneiden hoivakodista. Juoni on mitä on, melkein kaikki muu näyttelijäntyö jopa vaivaannuttavan alleviivaavaa, mutta Valéria kieppuu valkokankaalla, kiehnää, kiljuu ja palpattaa menemään, hiukset sotkussa hulmuten, hikisenä, savuisena, punaisena ja silti niin sensuellina, että heikompia hirvittää. Mikä hieno ja herkullinen rooli! Mutta huh kuinka väsynyt olinkaan elokuvan jälkeen… Valéria Bruni Tedeschi hurmasi taannoin myös elokuvassa Linna Italiassa ja sai silloinkin ajattelemaan naisen rooleja meillä ja muualla. Ja kuten siinäkin elokuvassa, myös Hulluna onnesta-leffassa haahuilee näyttelijän oikea äiti, Marisa Bruni Tedeschi. Päivän kirja: Marisa Bruni Tedeschi, Mes chères filles, je vais vous raconter. 

10 asiaa, jotka opin äidiltäni

Yksi girl crusheistani Stella Harasek kirjoitti tapansa mukaan hienon ja herkän postauksen äitinsä opeista. En tiedä onko kyseessä laajemmallekin levinnyt postaushaaste, mutta minä ainakin haluan tehdä oman listani näin äitienpäivän jälkilöylyissä. Koska ovathan nämä nyt aivan timantteja: 1. Sokeri on pahasta. Paitsi jos se on suklaisen vaahtopalleron Pollyn muodossa, minimikerta-annos 400g. 2. Vehnä on pahasta. Paitsi pizzassa. 3. Peruna on pahasta. Toisten lautasilta syötyjä ranskalaisia ei lasketa. 4. Mustat vaatteet ja varsinkin alusvaatteet ovat pahasta. Hyvin on tämäkin oppi mennyt perille… 5. Seerumit ja meikkaaminen ovat turhaa. Sanoi eräs, joka teki tyttärentyttärensä kanssa viikonloppuna videolle meikkitutoriaalin. Oli kuulkaa seerumit ja kaikki. Valitettavasti mulla ei ole lupaa julkaista sitä. 6. Älä koskaan lainaa kenellekään kirjaa, lainaa ennemmin vaikka ruokapöydän tuoli. Näkisittepä ihmisten ilmeen kun he haluavat lainata kirjaa, ja ojennat tuolin. 7. Matkustaminen on rasittavaa, pysy kotona. Omena on pudonnut aika helvetin kauas puusta. 8. Kaikki hömppä on pahasta. Kardashianit ei ole hömppää. On yhteiskuntatutkielma, tavallaan, sanoo äitini… 9. Älä koskaan mene naimisiin. Itse on riidellyt hyvällä buugilla jo yli 45 vuotta saman miehen kanssa. Ja sanonut, että jos minä ja …

Meidän vappu

Ranskan villan uima-altaalta suoraan suomalaiseen lumipyryyn laskeutumisen aiheuttama järkytys unohtui hetkessä, kun toukokuun ensimmäinen valkeni aurinkoisena. Vappumme näyttää kuvista katsottuna yhdeltä heilumiselta. Ja ilmapalloilta, kuorolaululta, levysoittimen raahaamiselta paikasta toiseen. Poika osti tavaratalon alekorista meille 40 munkkia ja hommasi pullon ihanaa, kotitekoista simaa lainaamalla jalkapalloa naapureille. Ranskasta kannetut pateet ja roseet sekä vierastalon mansikkasalaatti kruunasivat taidegalleriassa päivystävän ystävän iloksi katetun ex tempore –piknikin. Loppuiltapäivä istuttiin tiiliseinän lämpimässä kyljessä omalla takapihalla erinäisten ystävien ja falafelpyöryköiden kanssa, kun sisätilat oli vallannut lauma kikattavia ilmapallokauppiaita. Meiltä ei puuttunut yhtikäs mitään. (Mutta yksisarvisilmapalloni kylläkin lopulta karkasi taivaan tuuliin.) Näyttelyvinkki Hankoon: Heikki Kukkonen, mies lattiaan maalatun maton, beduiiniteltta-toiletin ja monen lempitaideteoksemme takaa esittelee tuotantoaan 30 vuoden varrelta Hangon kaupungintalon galleriassa sunnuntaihin 7.5. saakka. Suosittelemme! Kuvissa vilahtava kauniskansinen levy on artistisisarusten nimeä kantava Angus & Julia Stone.

Outi Nyytäjä roihuaa

Ensimmäinen viesti mutsille, ja selvästikin oleellisin asia Ranskasta palattuani sisälsi monta huutomerkkiä: OUTI NYYTÄJÄ ON KUOLLUT!!!!!!!!!!!!!! Mutsi vastasi olevansa tietoinen tragediasta, mutta ei ollut halunnut informoida minua asiasta vieraaseen maahan järkytyksen minimoimiseksi. Niin suuri oli siis Outi Nyytäjän merkitys minulle. Kehnona teatteri-ihmisenä en voi väittää tuntevani Outi Nyytäjän dramaturgipuolta juuri lainkaan. Tai siis ylipäätänsä tietenkään koko tyyppiä. Mutta minulle Nyytäjä on pienten kolumniensa ja matkakirjojensa kautta eniten toisen kotimaansa Bretagnen napakka raportoija, ranskalaisuuden ja ihmisyyden pisteliäs mutta hellä analysoija, sopivan reipasotteinen ruokaihminen ja ehdottomasti jonkunlainen roolimalli. Minua joskus niin rasittaa pirteiden, rusoposkisten, helvetisti hiihtävien vanhusten ihannointi, siksikin Nyytäjä riemastutti. Hänessä oli tietynlaista rietasta elämänpaloa, häntä kiinnosti kaikki ja hän oli hyvin älykäs, turhamainen, klonkku ja vähän paheellinen. Nyt mietin vain miten Le Conquetin väki on ottanut kuolinuutisen vastaan. Olkiaan kohautellen, bof, varmaankin… Outi Nyytäjän loisteliaan muistokirjoituksen Hesariin kirjoitti Kirsikka Moring. Lue lisää: Outi Nyytäjä-fantasiat mainittu ainakin täällä, ja lempikirjat Maailman laidalla ja Heinäpaali roihuaa täällä ja täällä. Kuva: Kaleva, arkistokuva 2011, Mauri Ratilainen/com.pic 

Who says you have to follow the lines?

Tästä lumouduin tänään. Maailman muotitapahtumista villein (tai viilein), The Met Gala on taas juhlittu pakettiin näyttävin puvuin. Teemana The Metropolitan Museum of Artin Costume Institutissa pidetyissä bileissä oli tänä vuonna Comme des Garçons ja luojansa Rei Kawakubo. Kawakubon suunnittelijantyötä esittelevä näyttely avautuu museossa huomenna, toukokuun neljäntenä päivänä. Yksi juhliin valmistautuja ei täyttänyt somefiidejään viikkokausien valmistautumissessioilla kauneussalongeissa ja kuntokeskuksissa. Mitä nyt vain vähän värjäsi mustalla hiusvärillä näppejään, kiillotteli kenties kultahampaitaan ja veteli anteliaasti kajalia naamaan. Pariisilainen muotimimmi ja yöeläin Michèle Lamy 70 + on vaan niiiiin punk. Palvon. Lue lisää: Lamyn tyylinäytteitä esimerkiksi täällä. Aion hankkia kesäksi koko käsivarren täydeltä valtavia, kolhoja rannekoruja. Ja Michèlen Met-look, täällä. Commea, bien sûr. Kuva ja otsikko Antoherin artikkelista. Teksti: Olivia Singer, kuva: Chadwick Tyler