All posts filed under: Ruoka

Oikeasti helppo omenapiirakka

Pidempään lukeneet tietävät vaikeasta suhteestani taikinoihin. Siksi tämä vaivattoman oloinen ja valmistaikinaan perustuva ohje ilahdutti, vaikka siinä ihan vähän joutuukin kaulinta käyttämään. Tai siis Parkkonen käytti. Helppo omenapiirakka (Ohje on poimittu Viini-lehdestä, linkin takaa alkuperäisen määrät. Itsehän toki improvisoin.) Pese ja pilko sopiva keko kotimaisia luomuomenoita rennosti lohkoiksi. (Luksusta, kun ei tarvitse edes kuoria.) Sulata valurautapannulla voita ja hiero joukkoon ihanasti fariinisokeria. Lisää pekaanipähkinöitä ja valele ne yltympäriinsä voi-sokeriseoksella. Mikä tuoksujen sinfonia! Lisää pannulle omenalohkot, pehmittele, kääntele. Ottele insta-kuvia. Kumoa sokerista tahmeat omput piirakkavuokaan tai ihan mihin vain uunivuokaan. Minä paistoin omenoita ohjetta enemmän, ja valitsin syvän suorakaiteen muotoisen ”lasagnevuoan”. Kauli sulatettu valmismurotaikina (löytyy kaupan pakastealtaasta) ohuehkoksi ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Tee suikaleista kaunis ristikko omenoiden päälle ja tuikkaa uuniin noin 20 minuutiksi. Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Tein piirakan samana iltana kun testasin taiteilijaystävääni ja sieniopettajaani kehnäsienipastaa, tagliatelle ai funghi – tapaan. Melko klassisesti siis, kermaisessa kastikkeessa. Samaisessa uusimmassa Viini-lehdessä oli myös tosi hyvän kuuloinen metsäsienipastan resepti, mutta hentoiseen kehnäsieneen en malttanut sotkea oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja, kokeilen ohjetta kenties toisen uuden sienituttavuuden kanssa, …

Kanaa ja papuja uunissa

Aina väillä – eli melkein aina – yritän keksiä miten voin tehdä mahdollisimman hyvää ruokaa mahdollisimman helpolla. Ja se, että ruokaa riittää pariksi päiväksi on tietysti plussaa, sillä se tarkoittaa vapaailtaa seuraavan illan ruoanlaitosta. No tänään mä todenteolla onnistuin, olen aivan äärettömän ylpeä taas itsestäni. Kanaa, papuja ja tomaatteja uunissa Laita isoon, öljyttyyn vuokaan kananpaloja, mausta ne suolalla ja mustapippurilla ja roiskauta vielä öljyä kanojen päälle. Ruskista nopeasti kuumassa uunissa. Lisää vuokaan pienen ruskistuksen jälkeen kupillinen vettä, muutama punasipuli isoina lohkoina, muutama ruokalusikallinen öljyyn säilöttyjä valkosipulinkynsiä (minulla oli chilillä maustettuja), pari tölkillistä isoja voipapuja ja päällimmäiseksi muutama tertullinen kirsikkatomaatteja. Mausta vielä kuivatuilla yrteillä, pavut pitävät mm. rosmariinista ja timjamista. Sitten vuoka uuniin ja uunista ulos, kun kana on kypsää, maut ihanasti muhineet ja liemettyneet ja tomaatit makeita, pehmeitä ja vähän väriä saaneita. Tarjoile täysjyvämakaronien ja fetan kera.

Ravintola aaltopellin alla – Kantoina

Vannon, tätä ravintolaa et löytäisi, jos et tietäisi. Keskiviikko- ja lauantaiaamuisin Kalamatan tori on täynnä menoa ja meininkiä, torikauppiaita riittää pitkään aaltopeltihalliin ja vielä uloskin moneen riviin. Mekkala on kakofoninen, hedelmä- ja vihannesröykkiöt runsaampia kuin missään koskaan. Haju on paikoin tyrmäävä. Tarjolla on kaikenlaista, elävistä kukoista taikoja tekevään salvaan, ammattilaiskauppiaiden kiillotetuista omenoista  aina vuorenrinteen mammoihin ja pappoihin pienine nyssyköineen. Mutta muina päivinä ja aikoina halliin ei oikein ole asiaa, se on kaupungin reunamilla, karu, ruma, raaka ja kaikuva. Siis ellei tiedä paremmin. Sisällä hallissa on nimittäin yksi Kalamatan parhaista ravintoloista. Kantoina on oikeastaan vain pieni viinibaari ja rivistö honkkeleita metallipöytiä ulkona betonilla. Se täyttyy iltaisin paikallisista hipstereistä vasta myöhään ja sitten meininkiä piisaakin DJ:n piiskatessa tunnelmaa. Kuten kuvista näette, me olimme joskus iltakymmenen aikaan vielä lähes keskenämme paikalla, tosin ruokailijan kannalta vallan sopivaan aikaan. Sitä paitsi usein (päivittäin?) vaihtuva ruokalista on kirjoitettu käsin kouluvihkoon, kreikkalaisin kirjaimin, joten on parempi, että henkilökunnalla on vielä aikaa kyykistyä pöydän viereen kertomaan mitä on tarjolla! Olen nyt kirjoittanut jo monta kertaa, että kreikkalaiset ovat ylpeitä omasta keittiöstään, ja jopa …

Limeni ja Areopoli

Lähdetään taas retkelle, kesäkuisen Kreikan alkupäiviin. Tyttäret olivat vielä ilonamme, ennen kuin sujahtivat takaisin Suomeen ja kesätöihin. Otimme viisistään suunnaksi myyttisen Manin, ja siellä Areopolin ja Limenin, lokakuun matkaltani tutut paikat. Majoituimme pieneen perhehotelliin, Kourmas Limeniin ja tällä kertaa älysin varausta tehdessäni kysyä päätyhuonetta. Mikä merinäköala pienelle merenlahdelle parvekkeeltamme  ja jopa suoraan sängynpäädystä avautuikaan! (Matkailijalle tiedoksi; tämä hotelli ei ollut mikään hieno hotelli, seudulla on paljon hienompiakin , mutta se on hyvä, rauhallinen ja siisti. Helppo. Messiniassa ja Manissa on uskomattoman hienoja majoituspaikkoja, joissa haluaisin vielä käydä. Voisinkin kerätä ne yhteen postaukseen teillekin tiedoksi, jos joku olisi alueelle suuntaamaassa? Kaikista hienoimmissa voi ainakin käydä lounaalla, tai ouzolla, jos ei ihan majoittua raaski.) Aamiaistarjottimen meille kantava kaunis, tumma nainen on käynyt Suomessa, Lapissa, ja rakastanut kaikkea näkemäänsä, kylmääkin. Eritoten kylmää! Ymmärrättekö te miten hienossa maassa te asutte, hän kuiskaa kunnioittavasti. Pöytä notkuu paksua jogurttia, tuoreita hedelmiä, erilaisia leivonnaisia. Vesi vieressämme on turkoosiakin turkoosimpaa, päivästä taas tulossa luotettavan aurinkoinen ja lämmin. Me nyökkäämme hiljaa. Lahdelma oli kokenut suuria mullistuksia sitten lokakuun. Rannoille rakennettiin kovaa vauhtia, komeaa ja kallista. …

Crazy Jane

Kyllä, olen ratkaissut tyydyttävällä tavalla aprikoosicocktail-mysteerin! Tai jos ihan rehellisiä ollaan, Tero ratkaisi. Minä en ole mikään cocktailtaituri, mutta tätä oli tosi kiva tehdä. Aloitin pari päivää ennen perjantaita uuttamalla rosmariinia vodkaan, joka oli helppoa, sillä sulloin vain pihalta rosmariininoksia pieneen vodkapulloon. Viinikaupan porukka neuvoi valitsemaan uuttamispuuhiin 60 % tavaraa, joten varovasti sitten sen annostelun kanssa. Seuraavana päivänä keitin aprikoosipyrettä. Puolitin rasiallisen aprikooseja, poistin kivet ja heitin pallerot kattilaan kera muutaman sokerilusikallisen sekä sitruunamehutirskahduksen. Keittelin, kunnes aprikoosit luovuttivat nestettä ja olivat pehmeitä ja tuoksuvia, sitten soseutin koko hässäkän ja lusikoin jäähdyttelyn jälkeen hillon kiehuvassa vedessä puhdistamaani lasipurkkiin. Jälkiviisaana sanoisin, että hillon olisi cocktailkäyttöön voinut vielä paseerata sametinsileäksi, mutta toisaalta drinkkiin tuli kivaa rouheutta kun hillo oli kunnolla kotitekoisen oloista. Perjantaina, hiukan ennen vieraiden tuloa, aloin etsiä shakeria. Sitä ei tietenkään löytynyt, ja jos ihan tarkkaan nyt muistelen, taisin myydä sen tarpeettomana kirppiksellä pari vuotta sitten. Mutta kävi se ilmankin. Parkkonen sai koota drinkit: Kauniin lasin pohjalle ammennetaan reilu lusikallinen aprikoosipyrettä. Sitten päälle noin ruokalusikallinen kiiltävää sokerisiirappia. (Keitä kattilassa saman verran sokeria ja vettä, kunnes sokeri …

You can’t make everyone happy, you’re not Via Tribunali

Parin viikonlopun takaiset 70-vuotisbileet päättyivät siis unelmaiseen lounaaseen Porvoossa, jonka jälkeen kiisimme Helsinkiin Red Hot Chili Peppersin keikalle. Keikan, joka ei oikein temmannut mukaansa (vaikka olin niin, niin auki ja alttiina!) jälkeen katosimme hetkeksi vielä Helsingin yöhön. (Vika ei ollut välttämättä bändissä. En ole mikään festarieliö muutenkaan, koska a) en kestä bajamajoja ja b) en kestä ihmisiä. Onneksi näimme VIP-teltan muovi-ikkunoiden sisäpuolella ystävämme holauttelemassa gin toniceja kitusiinsa. Laitoimme hänelle viestiä, että hommaa meidät sinne ja vähän vikkelään, tai heitä edes sipsejä. Hän heitti sipsejä.) Kävimme jatkoilla mm. Jackiessa Iso-Roballa, jossa oli sydämellinen palvelu (tuli loistava Monte Rosso jotenkin mieleen), soi aivan sairaan mahtava musiikki (kiitos cool DJ), ja jonka sisustus oli (rumia oluthanoja lukuunottamatta) kuin elokuvasta. Suuri nautinto, tuommoinen paikka, jossa silmä ja korva lepää. Mutta voi, roomalaistyylinen pullava peltipizza yöpalana ei aiheuttanut intohimoja, vaikka ymmärränkin kaiken työn ja taidon sen takana. Onneksi maailmassa on sunnuntait. Sunnuntaina saa olla hidas ja ajatuksissaan, liikkua kuin lehmuksen varjo huoneissa, pysähdellä katsomaan, näkemättä. Ja antautua pitkille lounaille. Oli tosi kivaa olla pitkästä aikaa kahden kesken kokonainen päivä. Haahuilimme Helsinkiä, …

Täydellinen, ranskalainen salad au chèvre chaud

Olen tänä kesänä saanut itseni kiinni tuhahtelemasta erityisesti yhdelle ravintola-annokselle, jonka tilaan mielelläni, mutta johon petyn usein. Vuohenjuustosalaatti. Mutisen Parkkoselle kuivien salaattikikkareiden äärellä, kurkkuviipaleita sivuun työnnellen, että kuinka vaikeaa voi olla tehdä yksinkertainen vuohenjuustosalaatti, klassinen chèvre chaud, jota saa Pariisissa jokaisesta kuppilasta… Sitten rupesin miettimään. Mikä tekee vuohenjuustosalaatista täydellisen? Onko se itseasiassa yksinkertainen salaatti ollenkaan? Ja mitäköhän sanoisi ranskalainen. Katsotaanpa. Minusta vuohenjuustosalaatissa pitää olla (perusasioiden lisäksi) marinoitua punasipulia, pähkinöitä, kuten saksanpähkinöitä, tai sitten pinjansiemeniä, paahdettua pekoninmurua tai kenties joissakin tapauksissa ilmakuivattua kinkkua. Tai näistä kolmesta ainesosasta edes kahta. Tai edes marinoitua punasipulia. Ja perusasiathan ovat: raikas ja rapea salaattipohja, ei kuitenkaan mitään jäävuorisalaattia. Vuonankaali ois kiva. Tomaattia, hyvää leipää, rasvaista vuohenjuustoa anteliaasti, Provencen yrttisekoitusta, joko juuston päällä tai salaatinkastikkeessa. Mistä pääsemmekin salaatinkastikkeeseen. Ei, ei ja ei valtavaa, tahmeaa loiskautusta balsamico-siirappia kaiken ylle! Salaatinkastikkeessa haluaisin maistaa Dijon-sinapin, ja aavistuksen hunajaa. Ja jos salaattiin haluaa hedelmäistä makua, niin päärynä toimii parhaiten, omenankin hyväksyn. Sitten hommiin. Laita uuni kuumenemaan. Valmistele punasipulirenkaat marinoitumaan. Marinadi: oliiviöljyä, punaviinietikkaa, hunaja-Dijonia,  suolaa, mustapippuria, Provencen yrttejä. Jos käytät tavallista Dijon-sinappia, lisää hitunen sokeria. Hunaja-Dijon …

Porvoon iloissa eli kaksi täydellistä ravintolaa alle vuorokaudessa

Yhtenä heinäkuisena viikonloppuna tapahtui suuria. Vanhempani täyttivät 70 vuotta. Isä ensin, ja äiti seuraavana päivänä. (Tästä lähes yhdenaikaisesta syntymisestä huolimatta he muistelivat, että ovat olleet yhden (1) kerran 48 vuoden yhteiselon aikana samaa mieltä jostain asiasta. Mutta mistä, sitä he eivät enää muista, tai eivät ainakaan ole samaa mieltä asiasta, josta olisivat olleet samaa mieltä.) Tapojensa mukaisesti juhlakalut saivat yhä laajenevista juhlimismietinnöistä jossain vaiheessa kesää kyllikseen ja ilmoittivat (tai mutsi ilmoitti), että mitään juhlia ei pidetä eikä haluta, mahdolliset väkisin annetut lahjat heitetään parvekkeelta alas, mutta puhelimella saa soittaa ja laulaa, jos ei pysty pidättelemään. Huh, ajattelimme me, Parkkonen ja minä. Meillä oli nimittäin vahingossa liput Red Hot Chili Peppersin keikalle juuri mutsin syntymäpäivän illaksi. Mutta emme me heitä ihan niin vähällä aikoneet päästää. Ensimmäisen syntymäpäivän aamuna lauloimme luurin täydeltä ja viisiäänisesti faijalle hämäysonnittelut, hyvästelimme kiireiset lapsemme ja ajoimme kahdestaan takakontti shamppanjasta hölskyen sankareiden mökille. Kolme tuntia myöhemmin laskettelimme mökin pihaan auton ikkunat auki, Papa was a rolling stonea naapureiden kauhuksi täysillä huudattaen, vain todetaksemme, että piha oli tyhjä ja tupa lukittu. Muutaman kautta rantain suoritetun puhelun …

Ei kukko käskien laula

Minusta on tosi vaikeaa kokata silloin kun on ihan pakko. Toki syötän lapsoset ja pidän yleisesti ottaen perheen ruokahuollon näpeissäni, mutta jostain syystä hyydyn vierailuiden ja juhlapyhien edessä (jouluangsti, ne tietää, jotka tietää). Silloin kun olisi suotavaa olla viimeisen päälle menut ja meisselit, tyhjenee pääni ja kauhakäteni tuntuu äärettömän painavalta. Tekisi mieli vain vaipua sohvalle kirjan kanssa. Usein vaivunkin. Mutta annas olla kun koittaa joku ihan satunnainen tiistai, jossa ei kumma kyllä ole yhtään ylimääräistä ohjelmanumeroa, varovaisen lomilta töihinpaluun lisäksi. Tämä menu sai kipinän Porvoon SicaPellessä (huh miten ihana ruokaelämys, palaan siihen pian!) syömästäni alkuruoasta ja paisui siitä sitten monen ruokalajin sessioksi. Olen aivan tohkeissani tästä setistä, sillä se edustaa juuri minulle tunnusomaista huijauskeittotaitoa: nopeaa, sairaan helppoa (kaikki oikotiet sallittuja) ja silti pyörryttävän näyttävää ja maittavaa! Alkuherättely Kylmä, juotava kurkkukeitto Surauta sauvasekoittimella avomaankurkkulohkoja, pari valkosipulinkynttä, maustamatonta jogurttia ja tuoreita yrttejä (mm. minttua, basilikaa) sileäksi sopaksi. Mausta hyvällä oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Lopuksi valuta hellästi joukkoon vielä lusikallisen juoksevaa hunajaa. Tarjoile pienistä juomalaseista jääkuution kera. (Kuva keitosta Instagramin puolella. Siellä myös behind the scenes-otos näistä kuvauksista :)) …

Sanoinko jo ruoka?

Ruokaa rakastava matkailija kiinnittää Kreikassa huomiota eritoten yhteen asiaan: kuinka periksiantamattomasti perinteinen keittiö pitää pintansa muun maailman ruokatrendien myllerryksessä. Ruokalistaa ei aina edes tuoda pöytään, sillä se on aina sama, mitä sitä ihmettelemään: kreikkalaista salaattia, grillattuja vihanneksia (tai riisillä täytettyjä), tsatsikia, papuja, villivihanneksia, souvlaki-vartaita kanasta tai possusta, kokonainen kala, mustekalan lonkero, pieniä sardiineja, jos Ahti suo… Sen kuin sanot vaan. Kaikki on huippusimppeliä. Ihan niin kuin Yaya (isoäiti) on aina tehnyt. Mausteilla ei leikitä. Hyvä, vihreä oliiviöljy, kuivatut, vuorilta kerätyt yrtit ja kuumakylkisen sitruunan mehu useimmiten riittävät. Vuokaemännän yllätykset pihapöydällä todistavat kaikessa yksinkertaisuudessaan samaa: puutarhassa odottaa meitä kolhiintunut muoviämpärillinen pulleita appelsiineja, kesäkurpitsoita ja muutama ruskea muna. Ja yhtenä aamuna ruskeassa saviastiassa itse tehtyä jogurttia! Toisaalta seuraan sivusta ravintoloissa kuinka seurueet tilaavat pöydän keskelle valtavia, kukkuraisia pikilia -lautasia, eli valikoimia, joissa on iso kasa ranskalaisia perunoita, erilaisia käristettyjä lihoja (tai joskus kaloja, friteerattuja), juustopalleroita, lihapullia, rapeaa possunnahkaa. Lautasen reunalla saattaa näön vuoksi olla silloin tällöin pari tomaatinlohkoa. Melko raskasta. Törmäsin Instagramissa ranskalaisten kirjaan Kalamata – La Cuisine, la famille et la Grèce. Kalamata-kirjan kirjoittajat ovat ruokaihmisiä siis muutenkin, heillä on …