All posts filed under: Ranska

Le Cannet

Maanantai, vaikkakin pääsiäismaanantai. Viikko käynnistyy maanantaina, oli se sitten pyhäpäivä tai ei, maanantaissa on maanantain imu. Nappaan läppärin syliin jo kuuden jälkeen, tungen pyykkejä pesukoneeseen, odotan, että kello olisi tarpeeksi parille puhelulle. Torstaina lähdemme Ranskaan, paitsi yksi, joka lähteekin keskiviikkona, ja sitä paitsi Islantiin, lentääkseen sitten perässä Nizzaan. Ilmassa on lähdön tunnelmaa. Matkalaukut läväytetään auki yläkerran lattialle, niihin lehahtaa vaatteita sitä mukaa kun pyykkikone jumppaa. Teen matkasuunnitelmia ja samaan aikaan yritän olla suunnittelematta liikaa. Tuntuu, ettei tekeminen ja näkeminen noilla nurkilla lopu koskaan, koitan luottaa siihen, että tämänkin jälkeen saan vielä palata. Jos nyt maltamme nauttia villasta, voisimme myös ottaa rauhassa naapurustoa haltuun. Ihan  Villa Le Menestrelin lähellä on Le Cannetin kaupunginosa, josta pidän enemmän kuin umpikauniista Mouginsin vanhastakaupungista. Ja Cannetissa sijaitsee ihana Musée Bonnard. Minulle tulee ranskalaisesta taiteilijasta Pierre Bonnardista (1867-1947) vähän mutkan kautta mieleen Carl Larsson. Bonnardin työt ovat aurinkoisia, värikkäitä, aiheet läheltä. Hänen maalauksissaan on usein perhettä, kotia, puutarhaa. Siis jos liikehdit Rivieralla, ja olet jo kolunnut kaikki kuuluisimmat museot, teekin pieni mutka Le Cannetiin ja Musée Bonnardiin. Ravintolavinkkinä kulmilla mainittakoon Le Café de la Place, …

Urheiluhullu

Tässäpä teille edelliseen vuodatukseen liittyen aihe, josta varmasti ihan hyvällä syyllä mietin että kiinnostaako ketään. Siis ketään muuta kuin minua. Sain teidät ehkä nostamaan chicisti toista kulmakarvaanne otsikon nähdessänne. No daah, en todellakaan urheile, mutta se ei estä minua rakastamasta tiettyjä urheilulajeja. Voisinkin muuten joskus tehdä sellainen “10 faktaa minusta, joita et tiennyt”. Keksin siihen heti neljä kohtaa: 1. Syön vain kokonaisia suolapähkinöitä (kyllä, ajaa saman kulhon äärellä olevat hulluksi). 2. Ricky Martin on pyytänyt minua illalliselle seurueensa kanssa. Se oli sitä María-biisin aikaa. En mennyt. 3. Kuuntelin nuorena kaikki Jokereiden matsit radiosta, ellen päässyt paikan päälle. Pidän itseäni jossain määrin osallisena vuoden 1992 liigamestaruuteen. 4. Itkin yhdet alkuaikojemme treffit Parkkosen kanssa alusta loppuun saakka koska Suomi oli hävinnyt Kanadalle. (Ei sodassa senkin sivistynyt pöhkö, vaan jääkiekossa. Vuosi 1994, loppuottelu, 2-1 rangaistuslaukauskisassa.) Asiaan: (ihan todellako olen kirjoittanut ettei minulla ole mitään sanottavaa?) Katsoin vastikään aivan mahtavan dokkarin Les Bleus – Une Autre Histoire de France 1996-2016 Ranskan jalkapallomaajoukkueen historiasta parinkymmenen vuoden ajalta. Näkökulmana jalkapallon ja yhteiskunnan suhde. Sairaan mielenkiintoista! Joudun miettimään nyt ihan uudessa valossa sitä pyrkimystäni Ranskan …

Tästä lumouduin tänään

Pariisilainen muotiliike, tai kuten perustaja Sarah Colette sanoo meeting place (josta-saa-kaikkea-ihanaa-mutta-vain-viiksikyniin-on-varaa) Colette juhlii paraikaa 20 vuoden taivaltaan kaiken kauniin ja trendikkään parissa jättiläismäisessä pallomeressä Musée des Arts Décoratifsin seinien suojissa. Rue de Rivolille ja installaatioon The Beach kannattaa sukeltaa nopeasti jos meinaa, kierrätettävät muovikuplat roudataan pois jo 25.3. jälkeen. Vapaa pääsy. Coletten sivun laitan myös usein myös “soimaan” kirjoitellessani, sillä itsehän en tietenkään osaisi valita niin coolia taustamusaa. Juuri nyt soi Samphan (No one knows me) Like the Piano.

Mitä, missä, milloin Riviera

Lähdemme siis huhtikuussa jälleen Ranskaan, Villa Le Menestreliin. Matka niihin maisemiin ei mitään erityisiä syitä enää kaipaa, enemmänkin kyse on jo jonkilaisesta pakosta päästä siihen valoon, niihin tuoksuihin, tuttuun hulinaan ja kieleen. Mutta tällä kertaa matkalla on myös komea tarkoitus, eräs haluaa paeta paikalta suuren ja pyöreän merkkipäivän alla. Mietimme kiihkeästi miten vietämme tärkeän juhlapäivän. Lounas Colombe d’Orissa vai peräti yksi yö? Tai etsimmekö käsiimme jonkun vanhoista kalastajista ja sulloudumme sardellipaattiin katselemaan Rivieraa mereltä päin? Avoauto päiväksi, kuten kerran Pariisissa? (Sekin oli muuten hänen syntymäpäivänsä! Auto oli pieni suklaanruskea Mini ja lapset nukahtivat limittäin ahdettuina takapenkille kun me ajoimme Riemukaarta ympäri, ympäri. Saimme myös pysäköintisakot myöhemmin päivällä. Sillä reissulla meillä on hauska vuokrakämppä Marais’n kaupunginosassa.) Uskaltaisiko kysyä jos saisi vaikka vain syödä lounaspiknikin Matissen Vencen talon, Villa Le Rêven, puutarhassa, niiden kuuluisien palmujen alla? Olemme ehtineet tehdä, nähdä ja kokea paljon Cannesin ympäristössä, listataanpa: Cannes itsessään tietysti (tori, kauppakadut, ihanat ravintolat. Kuuluisat kädenjäljet festivaalipalatsin ympärillä, Carltonin terassin, ne elokuvajuhlatkin.) Le Suquet Ile Saint Honorat Musée Bonnard, Le Cannet Nizza, ihana Nizza! Pyöreäkivinen ranta, joulumarkkinat maailmanpyörineen, …

Yö Matissen talossa

Tästä lumouduin tänään. Kun toinen maailmansota riepotteli Henri Matissen palvomaa Nizzaa, siirtyi hän muutamaksi vuodeksi (1943-1949) asumaan sisemmäksi Provencen sydämeen, Venceen. Kaunis kivirakennus sai nimen Le Rêve eli uni, unelma. Talossa oli viihtyisää ja rauhallista, pitkästä sairastelusta toipuva Matisse luomistuulella. Erityisesti häntä inspiroi (jokapäiväistä iloa tuottavan Rivieran valon lisäksi) ikkunan takana kasvava valtava palmu. Sen hän halusi vangita! Palmu innoittikin moniin découpage-töihin, joihin Matisse oli hurahtanut oltuaan kauan sairasvuoteen omana. Aika Villa Le Rêvessä poiki myös Vencen kyläläisille kauniin muiston: La Chapelle du Rosaire-kappelin kaikki yksityiskohdat itse rakennusta lukkunottamatta ovat Matissen käsialaa. Mutta se lumoutumiseni syy: sinä voit nykyään yöpyä siinä samassa, viehättävässä talossa! Villa Le Rêve on vuokrattavissa, ei tosin ihan vain yhdeksi yöksi, mutta viikoksi kerrallaan. Tilaa on peräti kahdelletoista taiteelliselle, ja ateljee-huoneita maalaustelineineen kolme. Palmut puutarhassa tuskin ovat enää samoja, mutta valo on… Päivän kirja: Henri Matisse, The Cut-Outs, EMMA-shop.

Ranska-teemainen kesäkirjalista ja reseptejä piknikille

Maanantaiaamu valkeni ihanimpana ikinä, kun valutin itseeni maitokahvia, lajittelin lukemistoani ja hoipuin lopulta muina kameleina kirjakasseineni Leijonarantaan Gauharin ranskalaista piknik-tapahtumaa emännöimään. Niin lämpöistä aamua ei tähän kesään ollut vielä ehtinyt osuakaan. Me suorastaan kelluimme helteessä vilteillämme ja tyynyillämme! Kiitos kun poikkesitte, te kaikki kivat ihmiset. Kesäkirjalistat loppuivat alkuunsa, joten täältä pesee lukemista niille, jotka jäivät ilman. Listan alla vielä piknikin himotuimman dipin ohje sekä muita eväsvinkkejä blogiarkistosta omille helteisille rantareissuillenne. Gauharilaisetkin halusivat kiittää teitä mielenkiinnosta jatkamalla piknik-päivän etua blogin lukijoille; koodilla kirjatoukkablog saat Gauharin verkkokaupan ostoksista -20 % sunnuntai-iltaan (klo 00:00) saakka.  Mutta nyt asiaan, eli kirjoihin <3 KLASSIKOT:  Victor Hugo, Kurjat  Guy de Maupassant, Koru ja muita novelleja  Irène Némirovsky, Veren polte  Francoise Sagan, Bonjour Tristesse  F. Scott Fitzgerald, Yö on hellä UUDEMPAA RANSKALAISTA  Anna Gavalda, Lohduttaja  David Foenkinos, Yhden elämän muistot  Delphine de Vigan, D’aprés une histoire vraie  Muriel Barbery, Kulinaristin kuolema ELÄMÄÄ ja ELÄMÄKERTOJA  Herman Lindqvist, Madame de Pompadour  Alicia Drake, The Beautiful Fall, Fashion, Genius and Glorious Excess in 1970s Paris  Gertrude Stein, Alice B. Toklasin omaelämäkerta  Juha Tanttu, Ranskalaisia pastilleja  Francoise …

Théoule-sur-Mer

Kaiken muun lomassa kirjaan vielä ylös olleen ja menneen toukokuun matkan tunnelmia. Itselleni vain, ei teidän edes tarvitse näitä lukea, sen kuin suhaatte ohi. Minun vain on muistettava, en tiedä miksi se on tärkeää, ehkä elämä joskus osoittaa mihin tätä kaikkea tarvitaan. Théoule-sur-Mer on pieni rantakaupunginrääpäle rakastamallani rantareitillä Cannesista St. Tropeziin. Emme olleet ennen siinä pysähtyneet, syitä jarruttelulle ei juurikaan tuntunut olevan, ellei laskettu sitä, että kyläpahanen sijaitsi aivan sen jännittävän kuplatalon alla. Nyt kuitenkin valuimme jonakin noista tuulisista päivistä lounaalle hiekkarannalle pystytettyyn ravintola Marco Poloon Villa Le Menestrelin väen suosituksesta. Kaarsimme meren pärskimälle parkkipaikalle myös Edith Piaf-aiheisen valokuvanäyttelyn vetäminä, julisteita oli nimittäin pitkin matkaa ja ne olivat kiinnittäneet huomiomme. Näyttely  osoittautui oikein aarrearkuksi. Paljon kuvia Piafin yksityiselämästä, kotoa, loppumattomista lauluharjoituksista pianon ympärillä, rakkaudesta. Elämän viimeisistä vuosista. Miten intiimiä, me ihmettelimme, miten lähelle me pääsemme! Valokuvaaja on Hugues Vassal, selviää esittelyteksteistä. Hän ollut juuri ja juuri kahdenkymmenen tutustuessaan Piafiin ja päästessään sanomalehtityön merkeissä lähelle tätä pientä suurta tähteä. Ihan lähelle lopulta, ystäväksi asti. Tehdessämme lähtöä koskettavasta näyttelystä, hiukan hauraina viimeisten kuvien jälkeen, harmaalettinen vanha mies …

Keskellä viiniköynnöksiä ja unikkopeltoja

Me tapasimme viime reissulla taas entisen vuokraemäntämme ja hänen miehensä, tuttavuutemme juontaa juurensa neljän vuoden taa. Olemme pysyneet ystävinä, vaikka meidän majapaikkamme sittemmin onnekkaiden sattumusten seurauksena siirtyikin vähän lähemmäksi merta. Olemme nähneet kahvilla milloin missäkin välimaastossa Ranska-reissuillamme, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun kävimme talolla sitten sen kesäkuisen kuukauden, jonka siellä vietimme vuonna 2012. Sen reissun matkakertomus löytyy kootusti täältä. Oli suorastaan vähän haikeaa astua taivaansinisestä portista sisään. Voi miten ihanasti meillä oli silloin aikaa, kokonainen kesäkuu! Ja miten pieniä lapset vielä olivat. Muistan pudottaneeni puhelimeni ensimmäisinä päivinä terassin kivilaatoille, ja olin onnellisen irti kaikesta viikkokaupalla. Oli jotenkin maagisen raukeaa. Nyt vierailu aiheutti ihanaa kihinää: tännekin haluan vielä uudestaan, tänne, ihan viinitarhojen keskelle, pikkuisten kylien kylkeen. Syys-lokakuu kiehtoisi, vaikka syysloma, vielä juuri ja juuri sadonkorjuun aikaan. Marie-Josée ja hänen miehensä Henri ovat kenties maailman sydämellisimpiä ihmisiä. Nyt meille oli katettu lounas, jota nautimme aperitiiveineen nelisen tuntia. Puhuttavaa riittää aina, ja suurin osa jutuista liittyy ruokaan tai viiniin. Vaihdamme reseptejä ja ihastelemme pölyisiä pulloja, joita Henri kunniaksemme nostaa pöytään loppumattoman oloisesta kellaristaan. Kun halailemme ja pussailemme …

Se appelsiininkukan tuoksuinen

Appelsiininkukan tuoksuisesta hajuvedestäni kyselitte. Orange Blossom -pullollinen löytyi kuin sattumalta Cannesin ostoskadulta, Jo Malonen tyylikkäästä kermanvärisestä liikkeestä, jossa jokainen ostos paketoidaan kauniiseen pahvilaatikkoon, solmitaan mustalla, leveällä rusetilla, kääritään parfyymillä sumutettuun silkkipaperiin ja sujautetaan kauniiseen paperikassiin. Poloinen ihmismieli vain meinasi hulluksi tulla niiden tuoksuvaihtoehtojen keskellä: Lime basil & Mandarin, Grapefruit, White Jasmine & Mint… Mies puolestaan saisi minun puolestani oikein mieluusti tuoksua Wood sage & Sea Saltille, vai sittenkin Earl Grey & Cucumberille? Mutta minä olin jo päätökseni tehnyt. Koska La Vigien puutarhassa kukkivat vierailumme aikaan sitruuna- ja mandariinipuut, halusin viedä juuri sen tunnelman mukanani kotiinkin. Te ette usko miltä ne illat tuoksuivat! Ellen pelkäisi kuollakseni lepakoita olisin nukkunut pihalla taivasalla tai edes kaikki ikkunat auki heitettyinä, valkoisten verhojen hulmutaessa yöilmaa. Pukeutunut vain siihen tuoksuun, uinut siinä. Pihistin pari kukkaa puutarhasta, hieroin niitä kämmenteni välissä ja piilotin käsilaukkuuni, jotta kaikki, myös tuhlailusta muistuttavat kuitit, vastedes kantaisivat aavistuksen hedelmäistä taikaa. Appelsiininkukkaa tai muuta sitrustuoksua saa onneksi kyllä muiltakin merkeiltä, edullisesti voi kokeilla miellyttääkö tuoksumaailma esimerkiksi ranskalaisen Yves Rocher’n Un matin au jardin-sarjan Sitruspuunkukka-hajuvedellä. 

Tuulee sieluun asti

Mikä toukokuiden toukokuu! Koska minulla ei ole kuvia uskomattoman lämpöaallon hellimästä Hangosta, heittäydymme vielä kerran Cannesiin, sinne toukokuun alkuun. Viikkomme Etelä-Ranskassa oli säiltään vaihteleva; rakas villakangastakkini oli tarpeen, mutta välillä tuulensuojassa ja auringon osuessa sai riisua kerroksia minkä kehtasi, ettei sulaisi. Monena päivänä sateli, tuuli, keräsi pilviä vuorien ylle. Kotoa tipahteli viestejä hiekkarantaelämästä, ensimmäisistä uinneista, reppuun pakatuista pyyhkeistä hyppytorniretkiä varten. Joskus niinkin päin. Erikoista kyllä, sääilmiöt jatkoivat kummallisia polkujaan. Pigallelainen ystävä Pariisista laittoi kesäkuun alkajaisiksi kuvan roihuavasta takkatulestaan, koska kämppä oli kylmä kuin jääkaappi. Kuten uutiskuvista olemme nähneet, Seine tulvii viikkojen sateiden jälkeen, ja etelässä Nice Matin -sanomalehti raportoi rakeista. Rivieralla. Ja me vain istumme takapihalla, nojailemme paahteiseen tiiliseinään, iskemme roseepullon jäihin. Pyöräilemme iltaisin laiturinnokalta laiturinnokalle, haemme lounasterassilla varjoisaa paikkaa, piiloa polttavalta auringolta. Pienin on jo kuin kahvinpapu, tukka ja kulmat suolan vaalentamat ja jalat naarmuilla kaikesta meressä puljaamisesta. Koulut päättyvät tänään, mitä tekee sää. Jokavuotinen jännitysnäytelmä, Suomen kesä.