All posts filed under: Matkat

Pari sanaa kuumuudesta

En nyt mitenkään halua kiertää veistä haavassa, mutta taivas miten tämmöinen luotettava auringonpaiste voi ihmismieltä rentouttaa. Kesäkuu, ja tämä heinäkuun alkukin on oivaa aikaa Kreikassa lomailijalle. Vielä ei ole sietämättömän kuuma, paitsi niinä päivinä kun on. Ja aurinko paistaa varmasti. Jos edellisenä iltana päätät, että huomenna on rantapäivä, ei sen perään tarvitse koskaan sopertaa pelokkaasti sanoja  jos ei sada… Muistaakseni kerran on muuten satanut, viiden minuutin verran. Luonto varmasti tykkäisi enemmästäkin, mutta oliivipuut ja meikäkukkanen nauttivat lämmöstä. Vettä, pimeää ja kylmää on niin sanotusti ihan riittävästi omasta takaa. Mutta palataan vielä niihin päiviin, kun lämpötila kipusi yli neljäänkymmeneen. Tiedättekö, hassua, mutta se on tavallaan ihan sama kuin jos (kun) Suomessa on heinäkuussa 13 astetta ja sataa: kesälomasuunnitelmat menevät mönkään, etkä voi tehdä mitään muuta kuin istua sisällä ja pelata ristiseiskaa! Ihan sama! On aivan turha kuvitella koluavansa muinaista Messiniaa kun mittari tykittää +43. Mä otan pantin. No, voit tietysti herätä aikaisin ja mennä pariksi tunniksi rannalle ennen kuin kuumuus on korkeimmillaan. Aamuranta onkin ihana. Se on minun ja muiden mammojen uima-aikaa. Turkoosin Kalamatan-lahdelman Taygetos-vuoren kainalossa …

Sanoinko jo ruoka?

Ruokaa rakastava matkailija kiinnittää Kreikassa huomiota eritoten yhteen asiaan: kuinka periksiantamattomasti perinteinen keittiö pitää pintansa muun maailman ruokatrendien myllerryksessä. Ruokalistaa ei aina edes tuoda pöytään, sillä se on aina sama, mitä sitä ihmettelemään: kreikkalaista salaattia, grillattuja vihanneksia (tai riisillä täytettyjä), tsatsikia, papuja, villivihanneksia, souvlaki-vartaita kanasta tai possusta, kokonainen kala, mustekalan lonkero, pieniä sardiineja, jos Ahti suo… Sen kuin sanot vaan. Kaikki on huippusimppeliä. Ihan niin kuin Yaya (isoäiti) on aina tehnyt. Mausteilla ei leikitä. Hyvä, vihreä oliiviöljy, kuivatut, vuorilta kerätyt yrtit ja kuumakylkisen sitruunan mehu useimmiten riittävät. Vuokaemännän yllätykset pihapöydällä todistavat kaikessa yksinkertaisuudessaan samaa: puutarhassa odottaa meitä kolhiintunut muoviämpärillinen pulleita appelsiineja, kesäkurpitsoita ja muutama ruskea muna. Ja yhtenä aamuna ruskeassa saviastiassa itse tehtyä jogurttia! Toisaalta seuraan sivusta ravintoloissa kuinka seurueet tilaavat pöydän keskelle valtavia, kukkuraisia pikilia -lautasia, eli valikoimia, joissa on iso kasa ranskalaisia perunoita, erilaisia käristettyjä lihoja (tai joskus kaloja, friteerattuja), juustopalleroita, lihapullia, rapeaa possunnahkaa. Lautasen reunalla saattaa näön vuoksi olla silloin tällöin pari tomaatinlohkoa. Melko raskasta. Törmäsin Instagramissa ranskalaisten kirjaan Kalamata – La Cuisine, la famille et la Grèce. Kalamata-kirjan kirjoittajat ovat ruokaihmisiä siis muutenkin, heillä on …

Kerberoksen papupata

Kreikka alkaa hivuttautua ihon alle. Ensin kaikki on vähän vaikeaa, ahdistavaa ja jotenkin liikaa, ja sitten yhtäkkiä mistään ei saa tarpeekseen. Turkoosiin mereen on päästävä heti aamulla ja viimeiseksi illalla, kuumuudessa alkaa kellua ja kaikki alle kolmenkympin tuntuu haalealta. Vihreään paprikaan syttyy käsittämätön, jokapäiväinen himo. Kieli ja kirjaimet hahmottuvat salavihkaa, katukyltit, pakkausten kyljet, ruokalistat alkavat puhua, ja minä ymmärrän. Jotain taikaa täällä on, historian suhinaa. Kaikissa kreikkalaisissa kasvoissa kuvittelee näkevänsä tuhansien vuosien taakse, tavoissa ja tottumuksissa on edelleen kaikuja myyttisestä menneisyydestä. Kartasta puhumattakaan. Antiikin tarinat ja jumalolennot ovat edelleen läsnä, tummakulmainen äiti huutaa kädet lanteilla tyttöään pois uimasta: Afroditeeeeeee! Yhtenä iltana, kun Parkkonen on lähtenyt kamera olalla vuokraisännän kanssa ylös vuorille, appelsiinitarhoille, minä seison keittiössä ja laitan ruokaa. (Olen hukkua vihanneksiin ja hedelmiin, joita löydän oven ulkopuolelta joka kerta kun sen avaan. Ei auta, vaikka sanon, että meitä on enää kolme, emme millään saa tuhottua tynnyrikaupalla tilusten antimia, vaikka reippaita syömäreitä olemmekin.) Tällä kertaa valmistan papupaistosta ja pilkon minkä pienellä veitsennysällä kerkeän. Ovet ovat auki pihalle, on edelleen kolmekymmentä astetta, illansuussa. Säärissä tuntuu aurinko ja …

Frappé

Halusin vain muistuttaa, että jos juhannus on koto-Suomessa lämpöinen (ahahahahahahaha!!!), niin kreikkalainen frappe eli jääkahvi on mitä mainioin hellejuoma. Hifistelijä tekee sen kylmäuutetusta kahvista, tavallinen hippiäinen jäähtyneestä suodatinkahvista.  Tai itse asiassa kaikista useimmiten se tehdään ilmeisesti täällä paikan päällä pikakahvijauheesta. Jääpalat kolisevat joka tapauksessa kutsuvasti jokaisessa versiossa. Lisäksi sekaan laitetaan – tai ollaan laittamatta – sokeria (esimerkiksi metrio = puolimakea) ja maitovaahtoa (me gala). Minä tilaan täällä Kreikassa yleensä cappuccino freddon (sanotaan myös freddo cappuccino), en frappea. Ero on siinä, että se valmistetaan espressosta tai tuplasta, ja minusta se on parempaa kuin frappe. Kuriositeettina mainittakoon, että valkoviinilasillinen maksaa kyllä vähemmän kuin kahvi. Ja ouzo kai vielä vähemmän. Niillä ei kuitenkaan tee mieli aloittaa aamua tai taittaa iltapäiväuupumusta. Paitsi tietysti kreikkalaisten tekee, varsinkin toriaamut.

Mies matkustaa

Onko kellään hän huutelee aamuisin naamarasvaa / kynsisaksia / sukkia / parranajogeeliä? Hän on unohtanut myös kaikki alusvaatteensa kotiin. Kerään rantakiviltä seteleitä, joita hän viljelee kirjan välistä, takataskusta. Hän haluaa yllättää minut ja pakkaa märän uimapukuni muovipussissa repun sivutaskuun. Sieltä se löytyy parin päivän päästä levänhajuisena, aikani etsittyäni. Aurinkorasvan suihkun hän onnistuu tukkimaan ensimmäisellä levityskerralla, ja ratkaisee ongelman iskemällä puukolla pullon kylkeen reiän. Kaikki on tahmeaa. Kun lähdemme retkelle, hän jättää kartan ja lompakon keittiön pöydälle. Vaiettuaan Ranskassa vuosikausia hän yhtäkkiä puhuu täällä sujuvaa ranskaa, kreikkalaisille. Hän sekoittaa kotiavaimen ja pyykkihuoneen avaimen, lukitsee meidät ulos ja saa pyykinpesukoneen tilttiin. Autonavaimet ovat ikuisesti hukassa, istumme kuumassa autossa ja katsomme kuinka hän sinkoilee etupihalla. Mutta mitä tulee kapeilla vuoristoteillä ajamiseen, hämähäkkien eliminoimiseen, ravintolalaskujen kuittaamiseen sekä hilpeään kortinpelaamiseen ja vesileikkeihin, me emme voisi olla paremmissa käsissä! Tästä tulee ihan hyvä loma, rakas <3  

Perillä

Hyvää huomenta Kreikan auringon alta. Olemme asettuneet lauantain matkustuspäivän jälkeen aloillemme. Tai aloillemme ja aloillemme, levottomuus on vielä seuranamme. Vaikka osalla meistä on edessä kokonainen kuukausi Kreikkaa, niin tyttäret ovat mukana vain vähän aikaa. Ja nähtävää olisi niin paljon! (Tyttärillä ja heidän ystävällään on Hangossa tänä kesänä oma smoothie bar, käykää hörppimässä päivän vitamiinit, jos kuljette kulmilla!) Oli hämmentävää ajaa Kalamataan perheen kanssa. Kun vietin yksin aikaa täällä lokakuussa, ajattelin jokaista perheenjäsentä usein. Mistä he pitäisivät, mitä haluaisin kullekin näyttää. Ja nyt he olivat mukana, lapset torkkuivat aamuyön tunteina alkaneesta matkasta unisina takapenkillä. Olin haljeta onnesta. Silti tuntuu myös jotenkin vaikealta. Minulle moni paikka kertoo jo tarinoita, sisältää muistojakin, heille kaikki on uutta. Otan oppaan viitan. Yksin matkustaminen on myös energioiltaan (tietenkin) erilaista, en ikinä muista kuinka paljon tämänkin kokoisen porukan liikutteleminen ja hengissäpito (ja aurinkorasvattuna pito) vaatii. En silti tietenkään vaihtaisi tätä mihinkään, ja ikävöin tyttöjä hirmuisesti jo etukäteen. Lämpö tuntuu i h a n a l t a. Ihanalta! Ja uiminen. Asuntomme on mukava, siisti ja tilava, vuokraemäntänä siis sama, kultainen María kuin viime …

Travel Secrets

Onneksi on ahkeria ihmisiä maailmassa, jotka keksivät juttuideoita ja kauniita toteutuksia. Väsynyt bloggari vain vaeltaa virtuaalisesti perässä ja kopioi minkä kerkeää. Kuten nyt tämä Filippa K:n tyylikäs A Mindful Holiday: Packing Lists & Travel Secrets -artikkeli. Love it. Pidemmittä puheitta: Always on my packing list: Villasukat. (Totuus: Monan antamia värikkäitä kiviä. Kummallisia haalistuneita karttoja. Ihmeellisiä vaatteita, joita en koskaan käytä. Kuorintavoiteita ja naamioita, joita en ehdi kotona laittaa, enkä sitten lopulta lomallakaan.) This summer I’ll read: Kaiken, paljon. Koko uuvuttavan alkuvuoden edestä. In my hand luggage: Muistikirja, ohut musta tussi, kasvovesisuihke, aurinkolasit. Rahaa yli varojen. Tällä kertaa käsimatkatavarakassina on ensimmäistä kertaa olkilaukku, aloitan rantaelämän jo Helsinki-Vantaalla. The key to travel light: Kun ei paljoa omista, ei paljoa paina. (Kirjat voi lähettää lentorahtina edeltä.) (Mutta lentokentällä mulla kyllä jotenkin naksahtaa päässä: kevyt matkalaukku sujahtaa ruumaan, ja koneeseen raahaan kentältä kassillisen lehtiä kuten kilojen painoisia Vogueita, hämmentävillä poronkuvilla varustettuja extra-tuliaisia, LISÄÄ kosmetiikkaa, jonkun käsittämättömän halaatin lentokenttäpuodista. Puoli apteekkia. Joka kerta yritän myös väkisin ostaa käsilaukun ja aurinkolasit, kunnes perhe onnistuu kampittamaan minut.) This makes my flight mode a happy one: Saapuminen …

Viemisiä

Niin, Kreikka. Lähdemme kesäkuun päästyä vauhtiin Kalamataan, lokakuisen karkumatkani kaupunkiin. Makaa iltaisin peiton alla ja huutelen sieltä perheelle kaikkia niitä paikkoja, joita aion heille näyttää. (Perhe!!! Kohta ollaan Kalamatan torilla!!!) Pelkään pahoin, että he ovat jo aivan uupuneita ennenkuin olemme edes astuneet Ateenan lentokentälle. Ainakin he katoavat kuin tuhka tuuleen joka kerta kun teatraalisesti leväytän valtavan Peloponnesoksen kartan keittiön pöydälle. Emme asetu siihen samaan asuntoon, jossa haahuilin kuukauden päivät itsekseni. Niin mahtavia kuin harva se aamu raikuvat kirkonkelloherätykset olivatkin. Mutta vuokraemäntä on sama! Osaan jo aavistaa, että María kantaa meille ehtymättömästi puutarhansa antimia, omaa oliiviöljyään ja perheensä viinitarhan rapeaa valkoviiniä. Minäkin haluan antaa jotain. Etsiskelin itselleni ideoita ja nyt tekin joudutte viattomat raukkaparat osallisiksi. Mitä sinä veisit Kreikkaan tuliaisiksi? Mistä tulee kivoja Suomi-viboja, mikä mahtuu matkalaukkuun  ja mikä ei nielaise matkabudjettia jo lentokentällä? Kuivatut tatit? Happy Homes-kirjan olenkin jo hankkinut (vein yhden kappaleen Ranskaankin, suuri suksee!), mutta jotain muutakin pitää vielä haalia. Tämmöisiä keräsin inspikseksi itselleni: Happy Homes Hideaways, Jonna Kivilahti & Krista Keltanen, Cozy Publishing Tyrni & Sitruuna Himalajansuolasaippua (luomu), Flow Tove Jansson, Work and Love, Tuula …

Miehen ikään

Varsinainen syy Ranskan matkallemme oli siis Parkkosen saattaminen miehen ikään. (Eikö noin kuulukin sanoa, kun mies täyttää 50?) Olin udellut jo pitkään miten hän haluaisi Suuren Merkkipäivänsä viettää, ja kävi selväksi, ettei ainakaan seisten ovensuussa solmio suorassa vieraita kättelemässä, punaisena paahtavan kahvipannun kyljessä, ruusuja hopeamaljaan asetellen. Eikä hän halunnut myöskään bileitä, ei edes Runarissa. Eikä mitään extreme-yllätyksiä. Eikä lahjoja. Hän halusi kuulemma vain olla meidän kanssamme. Se sopikin meille vallan mainiosti, sillä kaikista maailman asioista meistäkin on kivaa hengailla juuri hänen kanssaan. Mikä sattumien sattuma. Sen verran arjesta irtautumista kuitenkin tähän merkkipaaluun haluttiin, että päätimme vaihtaa maisemaa, sinne, missä me olemme usein onnellisimmillamme. Koko kymmenen päivää tuntui lahjalta, mutta itse syntymäpäivään tietysti satsasimme vielä vähän enemmän. Menimme sankarin toivomuksesta aikaisin aamusella torin kulmille maitokahveille, sitten kuvaamaan 50-vuotispotretteja merenrantaan. (Harmi vain, että hän on meistä ainoa, joka osaa käyttää kameraa! Mutta ehkä 50-vuotiasta onkin hyvä kuvata jo vähän blurrina…) Mereltä livuimme uima-altaan reunalle ja yritimme esittää, että meistä on ihan luontevaa heittää pitkäkseen ja paistatella päivää aurinkovarjon alla, varpaat viileässä vedessä, kun henkilökunta häärii keittiössä. Lounaan nimittäin kattoivat villalle Menestrelin superkaksikko Jérôme & …

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville

Voi mikä suloinen pieni ravintolaosoite mulla onkaan teille antaa! Cimiezin kaupunginosa Nizzassa on kiehtova kävelehtimiskohde, ei pelkästään museoidensa takia, josta syystä tänne ylös, kauas keskustasta, yleensä noustaan. Cimiezissä kun sijaitsevat sekä Musée Matisse että Muśee Chagall. Kuin myös fransiskaaniluostarin hautausmaa, Matissen viimeinen leposija sekä Rooman vallan aikaiset kaupunginrippeet. Cimiez on rauhallinen ja hienostunut. Osa 1800-luvun villoista on kuin pieniä palatseja, ruusuköynnöksiä ja hedelmäpuita pursuaviin puutarhoihin on kiva kurkistella koristeellisten rauta-aitojen raosta. Museomatkalaisen on vain vähän vaikea löytää ruokapaikkaa näiltä kulmilta, kunnes nyt sekin ongelma on ratkaistu! Ravintola Côté Sud on kätkössä pienellä sivukadulla, joka putoaa vähän pääväylältä. Eikä itse ravintolakaan ole koolla pilattu, viileänä huhtikuisena päivänä puutarhan terassikaan ei ole vielä avoinna. Onnistumme (ilman pöytävarausta, me olemme maailman surkeimpia pöytävarauksentekijöitä!) ahtautumaan tupatentäyden, puheensorinan sakeuttaman ravintolan ovensuun pyöreään pöytään. Sitten vain tilailemaan liitutaululta. Olemme nälkäisiä kuin sudet, unohdamme kaikki raportoimisvelvollisuudet ja keskitymme muun muassa valokuvaamisen sijaan vain syömiseen ja toisiimme. Alkuun artisokkasalaattia, pääruoaksi päivän pihvi, suklainen jälkiruoka puolitetaan. Kaikki, myös leipomukset, on paikan päällä tehtyä, tuoretta, maistuvaa, raaka-aineet sesongin mukaan. Viineistä suurin osa on luomua, luomumunia saa ostaa myös mukaan. Vasta lipoessamme …