All posts filed under: Matkat

Viemisiä

Niin, Kreikka. Lähdemme kesäkuun päästyä vauhtiin Kalamataan, lokakuisen karkumatkani kaupunkiin. Makaa iltaisin peiton alla ja huutelen sieltä perheelle kaikkia niitä paikkoja, joita aion heille näyttää. (Perhe!!! Kohta ollaan Kalamatan torilla!!!) Pelkään pahoin, että he ovat jo aivan uupuneita ennenkuin olemme edes astuneet Ateenan lentokentälle. Ainakin he katoavat kuin tuhka tuuleen joka kerta kun teatraalisesti leväytän valtavan Peloponnesoksen kartan keittiön pöydälle. Emme asetu siihen samaan asuntoon, jossa haahuilin kuukauden päivät itsekseni. Niin mahtavia kuin harva se aamu raikuvat kirkonkelloherätykset olivatkin. Mutta vuokraemäntä on sama! Osaan jo aavistaa, että María kantaa meille ehtymättömästi puutarhansa antimia, omaa oliiviöljyään ja perheensä viinitarhan rapeaa valkoviiniä. Minäkin haluan antaa jotain. Etsiskelin itselleni ideoita ja nyt tekin joudutte viattomat raukkaparat osallisiksi. Mitä sinä veisit Kreikkaan tuliaisiksi? Mistä tulee kivoja Suomi-viboja, mikä mahtuu matkalaukkuun  ja mikä ei nialaise matkabudjettia jo lentokentällä? Kuivatut tatit? Happy Homes-kirjan olenkin jo hankkinut (vein yhden kappaleen Ranskaankin, suuri suksee!), mutta jotain muutakin pitää vielä haalia. Tämmöisiä keräsin inspikseksi itselleni: Happy Homes Hideaways, Jonna Kivilahti & Krista Keltanen, Cozy Publishing Tyrni & Sitruuna Himalajansuolasaippua (luomu), Flow Tove Jansson, Work and Love, Tuula …

Miehen ikään

Varsinainen syy Ranskan matkallemme oli siis Parkkosen saattaminen miehen ikään. (Eikö noin kuulukin sanoa, kun mies täyttää 50?) Olin udellut jo pitkään miten hän haluaisi Suuren Merkkipäivänsä viettää, ja kävi selväksi, ettei ainakaan seisten ovensuussa solmio suorassa vieraita kättelemässä, punaisena paahtavan kahvipannun kyljessä, ruusuja hopeamaljaan asetellen. Eikä hän halunnut myöskään bileitä, ei edes Runarissa. Eikä mitään extreme-yllätyksiä. Eikä lahjoja. Hän halusi kuulemma vain olla meidän kanssamme. Se sopikin meille vallan mainiosti, sillä kaikista maailman asioista meistäkin on kivaa hengailla juuri hänen kanssaan. Mikä sattumien sattuma. Sen verran arjesta irtautumista kuitenkin tähän merkkipaaluun haluttiin, että päätimme vaihtaa maisemaa, sinne, missä me olemme usein onnellisimmillamme. Koko kymmenen päivää tuntui lahjalta, mutta itse syntymäpäivään tietysti satsasimme vielä vähän enemmän. Menimme sankarin toivomuksesta aikaisin aamusella torin kulmille maitokahveille, sitten kuvaamaan 50-vuotispotretteja merenrantaan. (Harmi vain, että hän on meistä ainoa, joka osaa käyttää kameraa! Mutta ehkä 50-vuotiasta onkin hyvä kuvata jo vähän blurrina…) Mereltä livuimme uima-altaan reunalle ja yritimme esittää, että meistä on ihan luontevaa heittää pitkäkseen ja paistatella päivää aurinkovarjon alla, varpaat viileässä vedessä, kun henkilökunta häärii keittiössä. Lounaan nimittäin kattoivat villalle Menestrelin superkaksikko Jérôme & …

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville

Voi mikä suloinen pieni ravintolaosoite mulla onkaan teille antaa! Cimiezin kaupunginosa Nizzassa on kiehtova kävelehtimiskohde, ei pelkästään museoidensa takia, josta syystä tänne ylös, kauas keskustasta, yleensä noustaan. Cimiezissä kun sijaitsevat sekä Musée Matisse että Muśee Chagall. Kuin myös fransiskaaniluostarin hautausmaa, Matissen viimeinen leposija sekä Rooman vallan aikaiset kaupunginrippeet. Cimiez on rauhallinen ja hienostunut. Osa 1800-luvun villoista on kuin pieniä palatseja, ruusuköynnöksiä ja hedelmäpuita pursuaviin puutarhoihin on kiva kurkistella koristeellisten rauta-aitojen raosta. Museomatkalaisen on vain vähän vaikea löytää ruokapaikkaa näiltä kulmilta, kunnes nyt sekin ongelma on ratkaistu! Ravintola Côté Sud on kätkössä pienellä sivukadulla, joka putoaa vähän pääväylältä. Eikä itse ravintolakaan ole koolla pilattu, viileänä huhtikuisena päivänä puutarhan terassikaan ei ole vielä avoinna. Onnistumme (ilman pöytävarausta, me olemme maailman surkeimpia pöytävarauksentekijöitä!) ahtautumaan tupatentäyden, puheensorinan sakeuttaman ravintolan ovensuun pyöreään pöytään. Sitten vain tilailemaan liitutaululta. Olemme nälkäisiä kuin sudet, unohdamme kaikki raportoimisvelvollisuudet ja keskitymme muun muassa valokuvaamisen sijaan vain syömiseen ja toisiimme. Alkuun artisokkasalaattia, pääruoaksi päivän pihvi, suklainen jälkiruoka puolitetaan. Kaikki, myös leipomukset, on paikan päällä tehtyä, tuoretta, maistuvaa, raaka-aineet sesongin mukaan. Viineistä suurin osa on luomua, luomumunia saa ostaa myös mukaan. Vasta lipoessamme …

Laskeutunut

Olen laskeutunut. Ehkä. Kun lähdimme suoraan pääsiäisestä Ranskaan ja suoraan Ranskasta jouluun vappuun, on ollut itselläkin vaikeuksia pysyä omien kinttujensä perässä. Hopeapopot kyllä kiitävät minkä kerkeävät, mutta pää raahaa jäljessä. Minulla oli läppärikin mukana matkalla, mutta kuten huomaatte, yhtään en ehtinyt kirjoittaa. Vaikka olin kerrankin ajatellut olla kunnon bloggari! Minulla on ihanan paljon kuvia koneella pitkältä ajalta, ja niistä sikiäviä juttuja, mutta kun katson esimerkiksi pääsiäistunnelmia, tuntuu, että siitä kaikesta on ikuisuus. Mistä nappaan kiinni, mistä aloitan taas? Kevät on ollut aika kiireinen ja yhä kiireisemmäksi käy. Luulen, että vasta kun lentokone keinahteli lauantaina toukokuun kynnyksellä Helsingin kentälle sakeassa lumipyryssä ymmärsin, että nyt ne vauhtiviikot vasta alkavatkin. Seuraavaan matkaan on alle kuusi viikkoa. Mutta sitä ennen kaikenlaista kirjoittelua ja varsinkin Ranska-kuulumisia. Kiva olla taas täällä! Olkihattu: Gauhar Helsinki Hopeaballerinat: h&m

Le Cannet

Maanantai, vaikkakin pääsiäismaanantai. Viikko käynnistyy maanantaina, oli se sitten pyhäpäivä tai ei, maanantaissa on maanantain imu. Nappaan läppärin syliin jo kuuden jälkeen, tungen pyykkejä pesukoneeseen, odotan, että kello olisi tarpeeksi parille puhelulle. Torstaina lähdemme Ranskaan, paitsi yksi, joka lähteekin keskiviikkona, ja sitä paitsi Islantiin, lentääkseen sitten perässä Nizzaan. Ilmassa on lähdön tunnelmaa. Matkalaukut läväytetään auki yläkerran lattialle, niihin lehahtaa vaatteita sitä mukaa kun pyykkikone jumppaa. Teen matkasuunnitelmia ja samaan aikaan yritän olla suunnittelematta liikaa. Tuntuu, ettei tekeminen ja näkeminen noilla nurkilla lopu koskaan, koitan luottaa siihen, että tämänkin jälkeen saan vielä palata. Jos nyt maltamme nauttia villasta, voisimme myös ottaa rauhassa naapurustoa haltuun. Ihan  Villa Le Menestrelin lähellä on Le Cannetin kaupunginosa, josta pidän enemmän kuin umpikauniista Mouginsin vanhastakaupungista. Ja Cannetissa sijaitsee ihana Musée Bonnard. Minulle tulee ranskalaisesta taiteilijasta Pierre Bonnardista (1867-1947) vähän mutkan kautta mieleen Carl Larsson. Bonnardin työt ovat aurinkoisia, värikkäitä, aiheet läheltä. Hänen maalauksissaan on usein perhettä, kotia, puutarhaa. Siis jos liikehdit Rivieralla, ja olet jo kolunnut kaikki kuuluisimmat museot, teekin pieni mutka Le Cannetiin ja Musée Bonnardiin. Ravintolavinkkinä kulmilla mainittakoon Le Café de la Place, …

Salt, supper!

Nyt tarkkana Tallinnaan menijä. Seikkailu vähän sivummalle kannattaa, sillä ravintola Salt on jokaisen  keskustasta pois päin vievän askeleen väärti. Tässä ravintolassa on kaikkea sellaista mistä pidän: rento meininki, huippuhyvää ruokaa, puheensorinaa, MEININKIÄ, hyvä palvelu, kiva miljöö, asialleen omistautunut omistaja… No, aivan nappimesta siis, tai supper, kuten paikalliset sanovat. Ja jälleen kerran, ulospäin et ikinä arvaisi. Paikka on ihan pikkuruinen, asiakaspaikkoja löytyy hyvä jos kolmeakymmentä. Lämpötila nousee kattoon kylki kyljessä ruokaillessa, kellarihuone on sakeana tuoksuja ja ääniä. Pöytävaraus lienee välttämätön. Annokset on tarkoitettu jaettavaksi, me valitsimme jokusen itse ja osan suhteen annoimme omistaja Tiina Treumannille vapaat kädet. Ruoka oli kaunista, herkullista, raikasta – kertakaikkiaan rakastettavan hyvää. Lista vaihtuu säpäkkää tahtia sesongin ja inspiksen mukaan, Treumann matkustaa ahkerasti hakemassa innoitusta maailman keittiötrendeistä. Jo seuraavana päivänä ikävöimme takaisin, tämä ravintola riittää jo itsessään uuden Tallinnan-matkan syyksi. Seuraavana aamupäivänä oli aika sanoa Tallinnalle näkemiin ja seilata takaisin kotimaan kamaralle. Hyvä reissu, kaikinpuolin!

Takkatulille Tallinnaan

Yksi juttu mitä en lakkaa ihmettelemästä on se, että miten tässä meidän maassamme, jossa talvi kestää keskimäärin 10 kuukautta, ei ole enemmän tulisijoja ravintoloissa ja kahviloissa? No Tallinnassapa on! Meidän vierailuviikonloppumme sää oli oikukas. Satoi, taivas oli harmaa ja oli kylmä. Koko Tallinna tuntui eräästä mokkakengissä hipsuttelevasta turistista yhdeltä valtavalta hyiseltä kuralätäköltä. Hakeuduimme lämmön äärelle. Vasta lähtöpäivänä aurinko sojotti niin että riisuimme itseämme vaatekappale vaatekappaleelta säädyllisyyden rajoissa matkalla laivaterminaaliin. Ensimmäisen takkakokemuksemme ja illallisemme nautimme puolivahingossa tosi kivassa paikassa, joka oli Tallinnan tuntijoillemmekin uusi tuttavuus. Ravintola Kuldmokk sijaitsee vähän syrjässä keskustasta, Toompean mäen tuolla puolen, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin. (Kävelymatkan ja kävelymatkan, nämä meidän oppaamme ja vanhuksemme ovat sen luokan vaeltajia, että saimme rukoilla välillä heitä turvautumaan kanssamme taksiin. He valehtelematta kävelisivät vaikka sata kilometriä siinä missä me jälkeenjääneet läähätämme jo muutaman korttelin jälkeen ja vannomme kiinnittävämme jatkossa parempaa huomiota omaan kondikseemme!) Ravintola Kuldmokk oli valloittava pieni paikka, palvelu ystävällistä ja ruoka herkullista. Ulospäin et arvaisi mitä herkkuja sisältä löytyy, onneksi kävimme ihan sattumalta pihalla juttusille viehättävän vaalean naisen kanssa, joka paljastui ravintolan omistajaksi. Vanha suositus! Parhaan …

Tallinnankämpillä

Ja niin on taas yksi viikko pyörähtänyt käyntiin, ja kokonainen uusi kuukausi! Huhtikuu on ilmojen puolesta toistaiseksi ollut hiukan julmahko, mutta tuokoon se mukanaan lämpöisiä tuulia. Huhtikuuhan alkaa meillä aina (no melkein aina) juhlavissa tunnelmissa, aprillipäivä kun on kihlajaispäivämme. Tänä vuonna jo 21. sellainen. Muistatteko vielä kihlajaistarinamme? Nyt kihlajaispäivää ja keväistä viikonloppua vietettiin aika sateisessa Tallinnassa. Pääsimme vihdoin kaikelta Ranskassa ramppaamiseltamme tupatarkastamaan mustin ja faijan Tallinnan kämpän. Me kyllä yövyimme hotellissa, mutta hengailimme täällä Müürivahe-nimisellä kapealla kadunpätkällä ihan vanhan kaupungin ytimessä, paksujen kiviseinien suojassa. Alakerran kivijalassa vilkkui joku bordellintapainen, ylös johti jyrkkä portaikko ja ruutuikkunoista näkyvä vastapäinen talo oli vallattu rastapäisen nuorison toimesta, hirmuisen jännittävää! Mutsilla ja faijalla on hyvä silmä ja vainu. Asunto on täynnä kaikkea pientä, kivaa katsottavaa. Kaikella on tarina, jopa päiväpeitolla, jonka nimi ei suinkaan tässä huushollissa ole päiväpeitto, vaan arkipäivän ylellisyys. Vävypoikansa eli kihlattuni tuntien he sanoivat pian kynnyksen yli astuttuamme: “Mene tonne meidän sänkyyn ja arkipäivän ylellisyyden alle.” Pienten tirsojen, juustojen ja punaviinin jälkeen olikin sitten aika valloittaa vanha Hansakaupunki. Aina yhtä ihmeellistä, että niin lähellä on niin erilaista.

Matka jos toinenkin

“Asimina sitten vihdoin saapui (ollut tulossa monta kertaa, mutta pelännyt mutkaista tietä) auto lastattuna kananmunilla, villiparsalla, hortalla ja Areopoliksen ihanalla leivällä. Kalamatan torilta hän osti mukaan seitsemisen kiloa munakoisoja, punajuuria ja kesäkurpitsoja Pouloksen tavernaa varten.” Voi katsokaa miten ihania sanoja juuri Kreikasta saamani pitkä viesti sisältääkään! Eikö tuo lainaus aivan maistu ja tuoksu tänne pohjolan perukoille saakka? Kun maaliskuu taittuu huhtikuuksi, aika alkaa juosta. Kevät menee hujauksessa. Lähdemme nyt viikonlopuksi Tallinnaan, sitten koittaakin pääsiäinen ja huhtikuun lopussa matkustamme Ranskaan. Kesäkuun alussa asetumme Kreikkaan ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Reissujen välissä on toki ihan tavallista arkista aherrusta, ja sitten perilläkin, missä lienenkin ja miten pitkään. Olen ihan tosi tosi onnellinen, että voin tehdä töitäni mistä vain! (Kunhan siellä toimii netti.) En ole ollut Tallinnassa ainakaan 10 vuoteen. Tallinna ei ole mitenkään lempikaupunkini, en jotenkin pääse sen pinnan läpi. (Paitsi se oli kyllä hauska keikka kun Iinan kanssa kiivettiin laululavalle esittämään euroviisuja ja pojat ulvoivat nimiämme hotellin ikkunan alla koko yön.) Kumuun tekisi mieli. Ja aion syödä kaksi lounasta ja kaksi illallista joka päivä, niin paljon olen Tallinnan kuumasta ruokakulttuurista kuullut. …

Mitä, missä, milloin Riviera

Lähdemme siis huhtikuussa jälleen Ranskaan, Villa Le Menestreliin. Matka niihin maisemiin ei mitään erityisiä syitä enää kaipaa, enemmänkin kyse on jo jonkilaisesta pakosta päästä siihen valoon, niihin tuoksuihin, tuttuun hulinaan ja kieleen. Mutta tällä kertaa matkalla on myös komea tarkoitus, eräs haluaa paeta paikalta suuren ja pyöreän merkkipäivän alla. Mietimme kiihkeästi miten vietämme tärkeän juhlapäivän. Lounas Colombe d’Orissa vai peräti yksi yö? Tai etsimmekö käsiimme jonkun vanhoista kalastajista ja sulloudumme sardellipaattiin katselemaan Rivieraa mereltä päin? Avoauto päiväksi, kuten kerran Pariisissa? (Sekin oli muuten hänen syntymäpäivänsä! Auto oli pieni suklaanruskea Mini ja lapset nukahtivat limittäin ahdettuina takapenkille kun me ajoimme Riemukaarta ympäri, ympäri. Saimme myös pysäköintisakot myöhemmin päivällä. Sillä reissulla meillä on hauska vuokrakämppä Marais’n kaupunginosassa.) Uskaltaisiko kysyä jos saisi vaikka vain syödä lounaspiknikin Matissen Vencen talon, Villa Le Rêven, puutarhassa, niiden kuuluisien palmujen alla? Olemme ehtineet tehdä, nähdä ja kokea paljon Cannesin ympäristössä, listataanpa: Cannes itsessään tietysti (tori, kauppakadut, ihanat ravintolat. Kuuluisat kädenjäljet festivaalipalatsin ympärillä, Carltonin terassin, ne elokuvajuhlatkin.) Le Suquet Ile Saint Honorat Musée Bonnard, Le Cannet Nizza, ihana Nizza! Pyöreäkivinen ranta, joulumarkkinat maailmanpyörineen, …