All posts filed under: Kulttuuri

Elokuvaa, valokuvaa ja hyvää ruokaa

Marraskuuta ei ehkä kukaan koskaan ole maininnut lempikuukaudekseen. Siksi tuo kuuparka tietysti vetoaa meikäläiseen, ja aionkin ottaa ilon irti pian koittavasta mustuudesta. Sitä paitsi voin hilpein mielin keskittyäkin marrasfanitukseen, kun jouluangstista ei ole tietoakaan. Mehän olemme silloin Meksikossa. Järjestin viime vuonna ravintola Makasiinin kanssa Beaujolais Nouveau -illan, ja teen sen taas. Ajatuskin viinin ja ruoan täplittämästä marraskuisesta torstaista on hykerryttävä. Viikonloput ovat pikkujouluaikaan kekkereidentäyteisiä ja helvetillisellä hauskanpidolla paineistettuja, mutta tavallisena torstaina sitä vasta voikin tapahtua ihan mitä vain. Beaujolais Nouveau -kemuilussa ei kannata fokusoida pelkkään viiniin ja pilata omaa tai muiden fiilistä sen ominaisuuksista marisemalla. Mehu mikä mehu! Marraskuu, torstai ja nimensä mukaisesti Beaujolais’n alueelta kotoisin oleva gamay-rypäleistä valmistettu kevyt Beaujolais Nouveau ovat juuri sopivan outoja seuralaisia löysätäkseen hiukan henkisiä nutturoitamme. Suhtaudu asiaan vaikka näin: Beaujolais Nouveau on pullollinen silkkaa iloa ja kiitollisuutta uudesta sadosta! Kippis ja kulaus! Marraskuun kolmas torstai on siis maailmanlaajuisesti viininrakastajan juhlapäivä. Ehkä vähän elämänrakastajankin. Sillä se ken joskus on hiipinyt Hangon Itäsatamassa marraskuisena iltana tietää, että jokainen mahdollisuus pieneen arjesta irrottavana hupailuun on toden totta hyödynnettävä. Kuten viimeksikin, aloitamme illan elokuvalla. …

Dokumenttielokuva Didionista

Hei mistä saan tietää näkyykö Netflixin lokakuun lopussa ensi-iltansa saava Joan Didion -dokumentti myös Suomessa? Kai se nyt näkyy? Miksei näkyisi? Kuolen nimittäin jos ei näy. Joan Didionin lukeminen ensi kertaa (löysin Didionin vasta myöhään, muutama vuosi sitten) oli kirjallinen jysäys. Miten ihanan pelkistettyä, älykästä ja kirkasta, ei mitään turhaa, ei mitään kliseistä, ei mielistelyn häivääkään. Pieni kyynisyyskin on minusta aina pelkkää plussaa. Siitä lähtien olen suositellut Didionia muillekin, vaikka olenkin jostain syystä rajoittanut Didionini tasan kahteen viimeisimpään, omaelämäkerralliseen esseeteokseen, joita lueskelen vuoron perään. Hullulla on halvat huvit. Tosin kirjoista Maagisen ajattelun aika ja Iltojen sinessä on huvi kaukana, ne ovat nimittäin molemmat haikeita surun kuvauksia. Viimeksi tyrkkäsin Didionia valkokuvaaja Krista Keltaselle, kun sekä hän että Jonna Kivilahti kuvausreissulla toisistaan tietämättä vierailun loppupuolella kysyivät, onko minulla suositella lukemista. Tuo kysymys on lempparini, menen innosta sekaisin kuin koiranpentu, kun saan esitellä kirjahyllyäni ihmisille. Samaan aikaan ahdistaa: kuinka koskaan voin suositella vain yhtä, kahta tai muutamaa? No, Jonna lähti yhden kirjan kanssa, Krista neljän. Toivon, että he pitävät valinnoistani. Takaisin dokumenttiin. Nyt lokakuussa Netflix julkaisee Didionin edesmenneen aviomiehen …

Elliott Erwitt Salon Veturitallissa

Loppuvuodesta kannattaa suunnata Saloon, jossa avautuu 30.9. Elliott Erwitt retrospektiivi, Taidemuseo Veturitallissa. Amerikkalainen Erwitt, venäläisiirtolaisten Pariisissa syntynyt ja Italiassa osan lapsuuttaan varttunut poika on tullut tunnetuksi pieniä yksityiskohtia huomaavana lempeänä humoristina, Yhdysvaltojen rakennemuutoksen kuvaajana,  ja Magnum-kuvatoimiston johtajana. Erwitin vanhaa Eurooppaa henkivissä kuvissa on helppo havaita Erwitin kiintymys ja arvostus mm. Henri Cartier-Bressonin töitä kohtaan. Lähes yhdeksänkymppinen Erwitt asuu New Yorkissa ja työskentelee edelleen. Häneltä on julkaistu lukuisia valokuvakirjoja. Salon näyttely on avoinna 4.2. 2018 saakka. Vaan kertokaahan salolaiset, missä siellä kannattaa nykyään kahvitella tai käydä syömässä, taiteen tuijottelun lomassa? Lue lisää: New York Times Lensin Todd Heisler haastatteli Erwittiä 2015. ”I’m not a good interviewee.”

Uuden ajan Odysseus – Patrick Leigh Fermorin talossa

Ystävät rakkaat. Nyt vien teidän taloon, johon sieluni olisi voinut saman tien asettua asumaan, jäädä lepattamaan tyhjiin huoneisiin, huokaukseksi rapistuviin ikkunanpieliin. Olin ajatellut säästää tämän jutun Kreikka-sarjan viimeiseksi, mutten malta. Patrick Leigh Fermor oli englantilainen sotasankari, kirjailija ja älykäs hurmuri, joka käveli läpi Euroopan, rakastui Kreikkaan, taisteli keikkalaisten rinnalla natseja vastaan Kreetalla ja kirjoitti mukaansatempaavia matkakirjoja ennenkuin matkakirjallisuutta vielä oli olemassakaan. Hän asettui lopulta reissuiltaan Kardamiliin, yksinäiseen Kalamitsin poukamaan, suunnitteli ja rakennutti vaimonsa kanssa kivisen talon ja asui siellä kuolemaansa saakka, vuoteen 2011. (Hän tosin kuoli toisessa kotimaassaan Englannissa, 96-vuotiaana, polteltuaan noin 100 tupakkaa päivässä…) Hänen kirjojaan ei ole tietääkseni suomennettu, eikä hän ollut minullekaan tuttu, ennen kuin viime syksynä ryhdyin suunnittelemaan omaa kuukauttani Kreikassa ja lopulta päädyin lokakuuksi Kalamataan. Oikeastaan ensimmäinen kosketukseni häneen ei ollut itse asiassa kirjallisten ansioiden vuoksi ollenkaan, vaan elokuvallisten. Julie Delpyn ja Ethan Hawken elokuvatrilogian kolmas osa Before Midnight, eli Rakkautta ennen keskiyötä on osittain kuvattu talolla. Muistan ihastelleeni kuvauspaikkaa jo ensimmäisellä katsomisella, ja tietysti varsinkin sitten kun tiesin laskeutuvani melkein kulmille. (Kardamilistä on Kalamataan vain noin 30 km matka.) Kirjoitinkin silloin toiveestani …

Le Petit Festival tulee taas

Kansainvälinen teatterifestivaali Le Petit Festival hurmaa Hangossa jo kolmannen kerran, perjantaista sunnuntaihin 25.-27.8. Vuonna 2015 haastattelin blogiin festivaalin emoa, Mi Grönlundia, se juttu kannattaa lukaista pohjustukseksi, jos aihe ei ole ennestään tuttu. Festari on huima lisä Hangon kulttuuritarjontaan, ja ihana elokuun loppu Muinaistulien öineen mitä sopivin näyttämö erilaisille esityksille ja riennoille. Melko maaginen päätös kesälle. Mi jakoi meille taas muutamat tärpit, vaikka tiukkaa tekikin pysytellä vain kolmessa, joille tilaa lupasin 🙂 Eli älä missaa ainakaan näitä: 1. Tanssin ilta eli tanssiesityksiä Suomesta (mm. festivaalin pääesiintyjäksikin nimetty Suomen nykytanssin huippu, tanssija-koreografi Ima Iduozee), Ranskasta ja Kreikasta sekä Marija Grazio, kroatialainen pianotaiteilija (lauantai, kaupungintalo). 2. Ruotsalaiset performanssitaiteilijat Gustaf Broms ja Maline Casta (perjantaina ja lauantaina, kaupungintalolla ja Regatan rannassa). 3. Lasten sunnuntai, eli naamiotyöpaja sekä Oscar Wilden Onnellinen Prinssi (kaupungintalo). Koko ohjelmiston esitysaikoineen, -paikkoineen ja artistiesittelyineen löydät täältä. Festaripassilla (65 eur) pääsee kaikkiin viikonlopun esityksiin sekä EXPO-taidenäyttelyyn, mutta saatavilla on lisäksi yhden illan lippuja, sekä lippuja yksittäisiin esityksiin. Lippuja saa Tiketistä sekä Hangosta kirjakauppa Tian Kirjasta. Koko festarin ajan maailmanmusiikki soi ja raikaa myös Hangon kaduilla ja …

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville

Voi mikä suloinen pieni ravintolaosoite mulla onkaan teille antaa! Cimiezin kaupunginosa Nizzassa on kiehtova kävelehtimiskohde, ei pelkästään museoidensa takia, josta syystä tänne ylös, kauas keskustasta, yleensä noustaan. Cimiezissä kun sijaitsevat sekä Musée Matisse että Muśee Chagall. Kuin myös fransiskaaniluostarin hautausmaa, Matissen viimeinen leposija sekä Rooman vallan aikaiset kaupunginrippeet. Cimiez on rauhallinen ja hienostunut. Osa 1800-luvun villoista on kuin pieniä palatseja, ruusuköynnöksiä ja hedelmäpuita pursuaviin puutarhoihin on kiva kurkistella koristeellisten rauta-aitojen raosta. Museomatkalaisen on vain vähän vaikea löytää ruokapaikkaa näiltä kulmilta, kunnes nyt sekin ongelma on ratkaistu! Ravintola Côté Sud on kätkössä pienellä sivukadulla, joka putoaa vähän pääväylältä. Eikä itse ravintolakaan ole koolla pilattu, viileänä huhtikuisena päivänä puutarhan terassikaan ei ole vielä avoinna. Onnistumme (ilman pöytävarausta, me olemme maailman surkeimpia pöytävarauksentekijöitä!) ahtautumaan tupatentäyden, puheensorinan sakeuttaman ravintolan ovensuun pyöreään pöytään. Sitten vain tilailemaan liitutaululta. Olemme nälkäisiä kuin sudet, unohdamme kaikki raportoimisvelvollisuudet ja keskitymme muun muassa valokuvaamisen sijaan vain syömiseen ja toisiimme. Alkuun artisokkasalaattia, pääruoaksi päivän pihvi, suklainen jälkiruoka puolitetaan. Kaikki, myös leipomukset, on paikan päällä tehtyä, tuoretta, maistuvaa, raaka-aineet sesongin mukaan. Viineistä suurin osa on luomua, luomumunia saa ostaa myös mukaan. Vasta lipoessamme …

Outi Nyytäjä roihuaa

Ensimmäinen viesti mutsille, ja selvästikin oleellisin asia Ranskasta palattuani sisälsi monta huutomerkkiä: OUTI NYYTÄJÄ ON KUOLLUT!!!!!!!!!!!!!! Mutsi vastasi olevansa tietoinen tragediasta, mutta ei ollut halunnut informoida minua asiasta vieraaseen maahan järkytyksen minimoimiseksi. Niin suuri oli siis Outi Nyytäjän merkitys minulle. Kehnona teatteri-ihmisenä en voi väittää tuntevani Outi Nyytäjän dramaturgipuolta juuri lainkaan. Tai siis ylipäätänsä tietenkään koko tyyppiä. Mutta minulle Nyytäjä on pienten kolumniensa ja matkakirjojensa kautta eniten toisen kotimaansa Bretagnen napakka raportoija, ranskalaisuuden ja ihmisyyden pisteliäs mutta hellä analysoija, sopivan reipasotteinen ruokaihminen ja ehdottomasti jonkunlainen roolimalli. Minua joskus niin rasittaa pirteiden, rusoposkisten, helvetisti hiihtävien vanhusten ihannointi, siksikin Nyytäjä riemastutti. Hänessä oli tietynlaista rietasta elämänpaloa, häntä kiinnosti kaikki ja hän oli hyvin älykäs, turhamainen, klonkku ja vähän paheellinen. Nyt mietin vain miten Le Conquetin väki on ottanut kuolinuutisen vastaan. Olkiaan kohautellen, bof, varmaankin… Outi Nyytäjän loisteliaan muistokirjoituksen Hesariin kirjoitti Kirsikka Moring. Lue lisää: Outi Nyytäjä-fantasiat mainittu ainakin täällä, ja lempikirjat Maailman laidalla ja Heinäpaali roihuaa täällä ja täällä. Kuva: Kaleva, arkistokuva 2011, Mauri Ratilainen/com.pic 

Who says you have to follow the lines?

Tästä lumouduin tänään. Maailman muotitapahtumista villein (tai viilein), The Met Gala on taas juhlittu pakettiin näyttävin puvuin. Teemana The Metropolitan Museum of Artin Costume Institutissa pidetyissä bileissä oli tänä vuonna Comme des Garçons ja luojansa Rei Kawakubo. Kawakubon suunnittelijantyötä esittelevä näyttely avautuu museossa huomenna, toukokuun neljäntenä päivänä. Yksi juhliin valmistautuja ei täyttänyt somefiidejään viikkokausien valmistautumissessioilla kauneussalongeissa ja kuntokeskuksissa. Mitä nyt vain vähän värjäsi mustalla hiusvärillä näppejään, kiillotteli kenties kultahampaitaan ja veteli anteliaasti kajalia naamaan. Pariisilainen muotimimmi ja yöeläin Michèle Lamy 70 + on vaan niiiiin punk. Palvon. Lue lisää: Lamyn tyylinäytteitä esimerkiksi täällä. Aion hankkia kesäksi koko käsivarren täydeltä valtavia, kolhoja rannekoruja. Ja Michèlen Met-look, täällä. Commea, bien sûr. Kuva ja otsikko Antoherin artikkelista. Teksti: Olivia Singer, kuva: Chadwick Tyler  

Le Cannet

Maanantai, vaikkakin pääsiäismaanantai. Viikko käynnistyy maanantaina, oli se sitten pyhäpäivä tai ei, maanantaissa on maanantain imu. Nappaan läppärin syliin jo kuuden jälkeen, tungen pyykkejä pesukoneeseen, odotan, että kello olisi tarpeeksi parille puhelulle. Torstaina lähdemme Ranskaan, paitsi yksi, joka lähteekin keskiviikkona, ja sitä paitsi Islantiin, lentääkseen sitten perässä Nizzaan. Ilmassa on lähdön tunnelmaa. Matkalaukut läväytetään auki yläkerran lattialle, niihin lehahtaa vaatteita sitä mukaa kun pyykkikone jumppaa. Teen matkasuunnitelmia ja samaan aikaan yritän olla suunnittelematta liikaa. Tuntuu, ettei tekeminen ja näkeminen noilla nurkilla lopu koskaan, koitan luottaa siihen, että tämänkin jälkeen saan vielä palata. Jos nyt maltamme nauttia villasta, voisimme myös ottaa rauhassa naapurustoa haltuun. Ihan  Villa Le Menestrelin lähellä on Le Cannetin kaupunginosa, josta pidän enemmän kuin umpikauniista Mouginsin vanhastakaupungista. Ja Cannetissa sijaitsee ihana Musée Bonnard. Minulle tulee ranskalaisesta taiteilijasta Pierre Bonnardista (1867-1947) vähän mutkan kautta mieleen Carl Larsson. Bonnardin työt ovat aurinkoisia, värikkäitä, aiheet läheltä. Hänen maalauksissaan on usein perhettä, kotia, puutarhaa. Siis jos liikehdit Rivieralla, ja olet jo kolunnut kaikki kuuluisimmat museot, teekin pieni mutka Le Cannetiin ja Musée Bonnardiin. Ravintolavinkkinä kulmilla mainittakoon Le Café de la Place, …

Taiteilijatreffit Tammisaaressa

Tammisaaressa, Pro Artibuksen Elverketissä on 7.5. saakka esillä Talviklassikko -näyttely, jolla on meille erityinen merkitys. Hankolainen taiteilija Carl-Gustaf Lilius (1928-1998) nimittäin työskenteli aikoinaan talossa, jossa me nyt asumme, ja myös Parkkosen studio on Liliuksen entinen ateljee. Liliuksen veistosten varjot heiluvat näkymättöminä seinillämme, siveltimen vedot pyyhkivät ilmaa edelleen. Lilius oli valtavan tuottelias ja monipuolinen taiteilija, mutta myös hyvin edistyksellinen ihmisoikeusaktivisti. Hänellä olisi varmasti paljon sanottavaa meidän ajassamme. Oikeastaan kaikki, mistä hän puhui jo vuosikymmeniä sitten, on edelleen ajankohtaista, pakolaiskysymyksestä lähtien. Tammisaaren näyttelyä täydentävät pieni juliste- ja kirjanäyttely Hangon kirjaston galleriassa 10.-29.4. sekä Carl-Gustaf Lilius Seminaari 22.4. Seminaarin aiheena ovat Lililukselle tärkeät teemat kuten ihmisoikeudet, sananvapaus ja tasa-arvo. Lue lisää: Liliuksista, koko taiteilijaperheestä, olen kirjoittanut useasti ennenkin, esimerkiksi täällä. Carl-Gustaf Liliuksen elämäkerran kolmas osa on vastikään ilmestynyt.