All posts filed under: Koti

Kreikkalainen lammaspata

Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi. (En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!) Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, …

Italialainen ilta

Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita. Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta. Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme. Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden. Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään! Kehnäsienirisotto Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen …

Melko luovaa

Periaatteessa kieltäydyn nykyään kaikista kotikuvauksista. Koska se on vaan niin r a s k a s t a, kun pitää siivota ja järjestellä tavaroita ja olla olevinaan jotenkin staili. Mulla ei oikeasti ole ollenkaan mitään luontaista sisustussilmää, sisustaminen ei rehellisesti sanottuna kiinnosta mua juuri tippaakaan. Mutta Jonna ”kahvisieppo” Kivilahti on saanut mut puhuttua ympäri muutamankin kerran (mulla on hänen kohdallaan joku pehmeä kohta paatuneessa sydämessäni) ja nyt kun ässänä hihassa oli vielä sooooooo talented Krista Keltanen, niin sanoin jossain vaiheessa viiime kevättä että olkoon menneeksi. Kuka nyt ei haluaisi nähdä elämäänsä Kristan linssin läpi? Kuvauspäivä oli tänään. Siivoaminen oli taas ihan järkyttävä urakka, vaikka kerrankin (halleluja) olin fiksu ja varasin hyvissä ajoin siivousapuja. Mutta aina ennen kuvauksia silmä alkaa huomata kaikki asiat, jotka kotona ovat pielessä. Me kestämme ihmeellisen hyvin keskeneräisyyttä (case takka… ne muistaa, jotka muistaa…) paitsi silloin kun joku on tulossa osoittamaan epäkohtiamme kameralla. Ihanko oikeasti meidän kylppärin peilikaapin lasihylly on yhä edelleen teipillä korjattu? Voiko olla totta, että meidän kolmihaaraisessa kylpyhuoneen kattolampussa todella on vain yksi kupu ehjänä (perhanan lattialuuttu pitkine varsineen…)? Ja …

Juhlailoa

Ylioppilasjuhlat olivat IHANAT, ihan täydelliset! Vieraita kävi ainakin seitsemisenkymmentä, ilma – kuin ihmeen kaupalla-  salli takapihalle levittäytymisen, ja ihmiset tuntuivat viihtyvät. (Heitin Paku-Villen ulos noin tunti sen jälkeen kun bileet olivat loppuneet.) Tarjoilut olivat sankarittaren näköiset ja keräsivät kiitosta: paljon sushia ja jälkkäriksi vesimelonin näköisiä mehujäitä. Juomiksi ehtymättömästi vaaleanpunaista kuohuviiniä, jääkylmää pinkkiä Pommacia ja Pellegrinoa. Emäntä ei ollut leiponut MITÄÄN! Yksi kekkereiden suloisimmista hetkistä oli kun kaksi sukulaistyttöä keräsi juhlakansan koolle ja lauloi yllätykseksi ylioppilaalle hänen lempparinsa, Gilmore Girls-sarjasta tutun Carole Kingin biisin Where you lead. Ukulelen säestyksellä! Ei mitään toivoakaan yhtyä kertosäkeeseen, kyyneleet vain tirskuivat juhlamekon miehustalle. Kiitos Anna ja Petra!

Pääsiäinen aperitiivi aperitiivilta

Meillä oli ihan älyttömän kiva pääsiäinen. Paljon vieraita ja menoa ja meininkiä, silti rentoa. Roppakaupalla hyvää ruokaa ja ihan käsittämätön samppanjatuuri. En nyt halua brassailla, mutta meidän ensimmäiset vieraamme olivat SAMPPANJANKERÄILIJÖITÄ. Tuliaiset olivat sen mukaiset. Meille molemmille oli varattu myös oma synttäripullo myöhemmin nautittavaksi, minun oli tietysti upea ja musta. Tässä on itse asiassa kuvia kahdelta aperitiiviemännöinniltä. Avasimme ensimmäisen samppanjan kaveriksi valtavan purkillisen entisen vuokraemäntämme kälyn tekemää hanhenmaksaa suoraan heidän tilaltaan, saimme sen tuliaisiksi edellisellä Ranskan vierailulla. Siitä riitti koko pääsiäiseksi, monella eri tavalla tarjottuna. Fois gras on herrojen herkku ja kuninkaiden ruokaa, mutta entä mitä muuta aperitiivipöytään voi laittaa? No jos on Belgian Lempi niin tietysti kaikkea huisin hienoa ja lehtitaikinaan käärittyä, mutta siis me tumpelot? Erilaisia makkaroita ja leikkeleitä Retiisejä, cocktailkurkkuja, oliiveja, kirsikkatomaatteja Paahdettuja paprikoita, grillattuja kesäkurpitsoita Hedelmiä, kuten viikunoita ja päärynöitä Kovaa juustoa (mutta vain vähän, koska illallinen häämöttää) Viikunahilloa Erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, nekin mielellään paahdettuina Yrttejä, kuten rosmariinia Pieniä paahdettuja paahtoleipiä, gluteenittomia tapas-korppuja Ja koska oli pääsiäinen: suklaamunia Aperitiivikutsu on ihanan vaivaton tapa viihdyttää. Pikkuruinen Hankomme tuntui pullistelevan pääkaupunkiseutulaistuttuja pääsiäisenä. …

Hattaraa

Vasta kun petroolinsiniset sohvat rantautuivat meille viime kesänä, huomasin että tosiaankin, yksi olohuoneen seinistä on joskus maalattu ihan sillä samalla sävyllä. Niin sitä silmä tottuu, en ollut edes ajatellut koko asiaa. Nyt tuntuu, että sinistä on kylliksi ja koska sohvista en aio luopua, niin seinä saa uuden maalin. Tekee mieli puuteripinkkiä. Vaaleanpunainen nojatuoli meillä jo onkin, se saapui kotiin silloin kun olin Kreikassa. En ole ihan varma odotinko perheen vain tuolin näkemistä enemmän. Se oli täydellinen, kuin hubbabubba-purkkaa, ei yhtään varovainen vain juuri oikean kreisin ruusunpunainen! Ja Mokon vaaleanpunaisia samettityynyjä löytyi ennestään myös. Viime perjantain kotona liihotellut tanssiaisperhonen vain vahvisti pinkkejä unelmia, kaikki näytti satumaiselta vaaleanpunaisen tyllin läpi! Kun Mrs Jonesin blogissa oli kuvia Tukholman sisustusmessuilta, sielläkin kummitteli se sama pehmeä roosan sävy. Ja Edie & Edie Grey Gardenista nyt tietysti tiesivät vaaleanpunaisen heleyttävän voiman jo ajat sitten. Pinkit linkit SHOP-sivulla! Tuoli: Jean Vernet Filtti: Langø Korvakorut: Gauhar

Musiikkia miehelle, tai mielelle

          Lahjoin miestäni tänä jouluna ihan hulluna. Niin läpeensä valloittava otus kuin olenkin, ja vaikka tätä voi olla vaikea uskoa, en ole aina ihan vaimo sieltä helpoimmasta päästä. Koska en aio muuttua sen kummemmin, katsoin parhaimmaksi satsata kelpo lahjoihin. Joista paras tulee tässä: RETROLEVYSOITIN! Crosleyn kannettava levari löytyi Mokosta ja kaikkien muiden mainioiden ominaisuuksiensa (cool, bluetooth, usb jotain, blaa blaa blaa) lisäksi se mätsää täydellisesti meidän sinisiin sohviimme. (Tekniikan Maailma, jos etsitte toimittajia, olen käytettävissä.) Herra Kamera rakastaa musiikkia melkein yhtä paljon kuin minua ja minä rakastan vinyylien kansitaidetta, joten olin ihan fiiliksissä lahjastani. Mutta silti samperi soikoon Herra Kamera veti pidemmän korren. Tapaninpäivän aamuna, eli paremmin näissä seurapiireissä seurustelun aloittamisen vuosipäivänä tunnettuna merkkipäivänä aamiaispöydässä odotti käsin raapustettu kortti. Astelin pyjamassa, kahvinhimoisena ja silmät vielä puoliksi unimaailmassa kiinni kortin luokse ja nostin sen käsiini. ”ANNA 26.12.1993 ja seikkailu jatkuu.” (taitoin kortin auki henkeä pidätellen) ”RED HOT CHILI PEPPERS 29.7.2017. Me mennään keikalle!” Parahdin yllätyksestä itkuun, sillä muistatteko? Red Hot Chili Peppers!!! Ooo!!! Me todella mennään keikalle! Musiikki vaikuttaa terveyteen kuin ihmelääke ja terapia …

Joulupäivä

Arvatkaa mitä. Mä pahoin pelkään, että joulupäivälle on käymässä niin kuin elokuulle. Ensin vuosien mittaan elokuu – ja joulupäivä – kehittyy vähän salaa ja yllättäen semmoiseksi ihanan täydelliseksi ja rennoksi ja hitaaksi ja mahtavatunnelmaiseksi, heinäkuun tai jouluaaton varjossa. Sitten sitä rupeaa vahingossa lataamaan siihen (elokuuhun ja joulupäivään) niitä ihanan täydellisyyden odotuksia. Ja pim. Koska joulupäivän – ja elokuun – on oltava täydellisiä, ne eivät sitä välttämättä olekaan. Ne menevät kipsiin. Me menemme kipsiin. Mutta aika lähelle täydellistä ja rentoa päästiin pienistä paineista huolimatta! Ensimmäiset päiväunet nukuin jo ennen yhdeksää sohvalla kirja sylissä. Pienen aamukriisin sain aikaiseksi kun en pystynyt päättämään leijailenko pyjamapäivän uudessa flanellipyjamassa, uudessa MUSTASSA SILKKIPYJAMASSA(!) vaiko uudessa, upeassa poltetun oranssin värisessä kaftaanissa. Päädyin flanelliin, koska oli vähän flanelliolot. Joulupäivänä paistoi myös aurinko aivan valtoimenaan, mikä tuntui vähän epikseltä ja jotenkin ahdistavalta. Damn. Mutta pidin pään kylmänä ja ovet lukossa. Pyjamapäivä on pyjamapäivä. Joku roti sentään. Se on Tapaninpäivä kun käydään kävelyllä. Seuraava vaaran paikka oli kun piti valita mitä tekee, kun kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Ei vajavainen ihminen esimerkiksi pysty samaan …

Italialaisen jälkeen

Italialainen, viikon vaihtolapsi on lähtenyt, kaivakaa eksoottiset mausteet, chili ja valkosipuli taas esiin! Yritimme niin kiihkeästi esittää suomalaista esitellä rakasta ruokakulttuuriamme, että karjalanpiirakkakiintiö on nyt vähäksi aikaa tupaten täynnä. Ensimmäisenä iltana rehellisyyden nimissä (anteeksi Suomi) tein kyllä sitä lasten rakastamaa mausteista kanavuokaa salsoineen päivineen. Periaatteella jos meikäläiset tykkäävät, niin sitten varmaan vieraampikin teini. Ajattelin ettei heti alkuun pelästytetä nuorta matkalaista poron takapuolella ja kuumassa maidossa kelluvilla kalanpaloilla. Paikallinen ruoka, ainakaan kouluruoka, ei ihan hirveän suurta innostusta herättänyt suloisessa vieraassamme tovereineen. Jouluruoka suorastaan kauhunsekaisia tunteita. Meidän tarjoiluistamme ensimmäisen illan vuoan lisäksi armon saivat savulohi ja lihapullat (kaupan, mutta ei sitä tarvitse hänelle kertoa). Aamulla oli ihan turha keekoilla lettipäissään ruisleipä kainalossa: paahtoleipä hillolla oli ainoa, joka tippui. Oli hankalaa miettiä suomalaisia ruokia nimenomaan joulukuussa. Ei ole sieniaika, ei marja-aika. Ei hirveä eikä jäniksiä pakkasessa, kalaakin heikosti saatavilla. Kaikki ehdotukseni kuulostivat omassakin mielessäni vähän hajuttomilta ja mauttomilta. Suomalainen ruoka on UPEAA silloin kun raaka-ainepuoli on kondiksessa, mutta jos on ihan lähimarketin varassa, niin jäljelle jää melkeinpä vain makaroonilaatikko. Ja hei tarjota nyt makaroonia italialaiselle? Osa nuorista (italialaisista ja kotimaisista) istui …

Oodi Sakari Sirkkaselle ja muita mietteitä

Päivät soljuvat eteenpäin kituliaasti, saa aika paljon tehdä taikoja säilyttääkseen hilpeytensä tässä hämärässä. Ja kyllä, jouluangstiakin on ollut ilmassa, vaikka kaari-ikkunani kuinka idylliltä näyttäisi. Tänäkin vuonna olemme joulun kotona, vaikka viime jouluna vannoin, ettei koskaan enää. Olen pitänyt puhelut sukulaisten kanssa niin lyhyinä, ettei niissä ole päästy vahingossakaan jouluun asti, joten jos suunnitelmani toteutuu, on joulu ohi ennen kuin he keksivät edes ehdottaa sen viettämistä yhdessä. Ah autuas olisi joulu hissukseen, vain oman perheen kesken! (Niin paljon kuin pullistelevan ruokapöydän ympäri alati juoksevia, mölyäviä ja punaviinillä lattioitani peseviä sukulaisiani rakastankin…) Mutsi sitä paitsi ehkä jo loukkaantui, kun luulin hänen lähettämissään whatsapp-kuvissa olevia joulukoristeita Star Wars hahmoiksi ja Eino Gröniksi nimetyn alastoman enkelinpullukan vieressä kristallikruunussa roikkuvia toisia enkeleitä tampooneiksi. Äitini kuuntelee ties kuinka monetta viikkoa jouluradiota ja itkee oikein tyytyväisenä, ruotsalaisten pirteät laulut vain kuulemma välillä vesittävät tunnelmaa. Veljeni sen sijaan lähetti minulle seuraavanlaisen niskavillat nostattavan viestin: Mä näen jo meidät istumassa takan edessä samanlaiset villapaidat päällä, glögilasit kädessä. Anna, sä saat olla tänä jouluna poro, mä oon tonttu. (Meidän takkahan on vahingossa purettu jo ajat …