All posts filed under: Koti

Pääsiäinen aperitiivi aperitiivilta

Meillä oli ihan älyttömän kiva pääsiäinen. Paljon vieraita ja menoa ja meininkiä, silti rentoa. Roppakaupalla hyvää ruokaa ja ihan käsittämätön samppanjatuuri. En nyt halua brassailla, mutta meidän ensimmäiset vieraamme olivat SAMPPANJANKERÄILIJÖITÄ. Tuliaiset olivat sen mukaiset. Meille molemmille oli varattu myös oma synttäripullo myöhemmin nautittavaksi, minun oli tietysti upea ja musta. Tässä on itse asiassa kuvia kahdelta aperitiiviemännöinniltä. Avasimme ensimmäisen samppanjan kaveriksi valtavan purkillisen entisen vuokraemäntämme kälyn tekemää hanhenmaksaa suoraan heidän tilaltaan, saimme sen tuliaisiksi edellisellä Ranskan vierailulla. Siitä riitti koko pääsiäiseksi, monella eri tavalla tarjottuna. Fois gras on herrojen herkku ja kuninkaiden ruokaa, mutta entä mitä muuta aperitiivipöytään voi laittaa? No jos on Belgian Lempi niin tietysti kaikkea huisin hienoa ja lehtitaikinaan käärittyä, mutta siis me tumpelot? Erilaisia makkaroita ja leikkeleitä Retiisejä, cocktailkurkkuja, oliiveja, kirsikkatomaatteja Paahdettuja paprikoita, grillattuja kesäkurpitsoita Hedelmiä, kuten viikunoita ja päärynöitä Kovaa juustoa (mutta vain vähän, koska illallinen häämöttää) Viikunahilloa Erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, nekin mielellään paahdettuina Yrttejä, kuten rosmariinia Pieniä paahdettuja paahtoleipiä, gluteenittomia tapas-korppuja Ja koska oli pääsiäinen: suklaamunia Aperitiivikutsu on ihanan vaivaton tapa viihdyttää. Pikkuruinen Hankomme tuntui pullistelevan pääkaupunkiseutulaistuttuja pääsiäisenä. …

Hattaraa

Vasta kun petroolinsiniset sohvat rantautuivat meille viime kesänä, huomasin että tosiaankin, yksi olohuoneen seinistä on joskus maalattu ihan sillä samalla sävyllä. Niin sitä silmä tottuu, en ollut edes ajatellut koko asiaa. Nyt tuntuu, että sinistä on kylliksi ja koska sohvista en aio luopua, niin seinä saa uuden maalin. Tekee mieli puuteripinkkiä. Vaaleanpunainen nojatuoli meillä jo onkin, se saapui kotiin silloin kun olin Kreikassa. En ole ihan varma odotinko perheen vain tuolin näkemistä enemmän. Se oli täydellinen, kuin hubbabubba-purkkaa, ei yhtään varovainen vain juuri oikean kreisin ruusunpunainen! Ja Mokon vaaleanpunaisia samettityynyjä löytyi ennestään myös. Viime perjantain kotona liihotellut tanssiaisperhonen vain vahvisti pinkkejä unelmia, kaikki näytti satumaiselta vaaleanpunaisen tyllin läpi! Kun Mrs Jonesin blogissa oli kuvia Tukholman sisustusmessuilta, sielläkin kummitteli se sama pehmeä roosan sävy. Ja Edie & Edie Grey Gardenista nyt tietysti tiesivät vaaleanpunaisen heleyttävän voiman jo ajat sitten. Pinkit linkit SHOP-sivulla! Tuoli: Jean Vernet Filtti: Langø Korvakorut: Gauhar

Musiikkia miehelle, tai mielelle

          Lahjoin miestäni tänä jouluna ihan hulluna. Niin läpeensä valloittava otus kuin olenkin, ja vaikka tätä voi olla vaikea uskoa, en ole aina ihan vaimo sieltä helpoimmasta päästä. Koska en aio muuttua sen kummemmin, katsoin parhaimmaksi satsata kelpo lahjoihin. Joista paras tulee tässä: RETROLEVYSOITIN! Crosleyn kannettava levari löytyi Mokosta ja kaikkien muiden mainioiden ominaisuuksiensa (cool, bluetooth, usb jotain, blaa blaa blaa) lisäksi se mätsää täydellisesti meidän sinisiin sohviimme. (Tekniikan Maailma, jos etsitte toimittajia, olen käytettävissä.) Herra Kamera rakastaa musiikkia melkein yhtä paljon kuin minua ja minä rakastan vinyylien kansitaidetta, joten olin ihan fiiliksissä lahjastani. Mutta silti samperi soikoon Herra Kamera veti pidemmän korren. Tapaninpäivän aamuna, eli paremmin näissä seurapiireissä seurustelun aloittamisen vuosipäivänä tunnettuna merkkipäivänä aamiaispöydässä odotti käsin raapustettu kortti. Astelin pyjamassa, kahvinhimoisena ja silmät vielä puoliksi unimaailmassa kiinni kortin luokse ja nostin sen käsiini. “ANNA 26.12.1993 ja seikkailu jatkuu.” (taitoin kortin auki henkeä pidätellen) “RED HOT CHILI PEPPERS 29.7.2017. Me mennään keikalle!” Parahdin yllätyksestä itkuun, sillä muistatteko? Red Hot Chili Peppers!!! Ooo!!! Me todella mennään keikalle! Musiikki vaikuttaa terveyteen kuin ihmelääke ja terapia …

Joulupäivä

Arvatkaa mitä. Mä pahoin pelkään, että joulupäivälle on käymässä niin kuin elokuulle. Ensin vuosien mittaan elokuu – ja joulupäivä – kehittyy vähän salaa ja yllättäen semmoiseksi ihanan täydelliseksi ja rennoksi ja hitaaksi ja mahtavatunnelmaiseksi, heinäkuun tai jouluaaton varjossa. Sitten sitä rupeaa vahingossa lataamaan siihen (elokuuhun ja joulupäivään) niitä ihanan täydellisyyden odotuksia. Ja pim. Koska joulupäivän – ja elokuun – on oltava täydellisiä, ne eivät sitä välttämättä olekaan. Ne menevät kipsiin. Me menemme kipsiin. Mutta aika lähelle täydellistä ja rentoa päästiin pienistä paineista huolimatta! Ensimmäiset päiväunet nukuin jo ennen yhdeksää sohvalla kirja sylissä. Pienen aamukriisin sain aikaiseksi kun en pystynyt päättämään leijailenko pyjamapäivän uudessa flanellipyjamassa, uudessa MUSTASSA SILKKIPYJAMASSA(!) vaiko uudessa, upeassa poltetun oranssin värisessä kaftaanissa. Päädyin flanelliin, koska oli vähän flanelliolot. Joulupäivänä paistoi myös aurinko aivan valtoimenaan, mikä tuntui vähän epikseltä ja jotenkin ahdistavalta. Damn. Mutta pidin pään kylmänä ja ovet lukossa. Pyjamapäivä on pyjamapäivä. Joku roti sentään. Se on Tapaninpäivä kun käydään kävelyllä. Seuraava vaaran paikka oli kun piti valita mitä tekee, kun kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Ei vajavainen ihminen esimerkiksi pysty samaan …

Italialaisen jälkeen

Italialainen, viikon vaihtolapsi on lähtenyt, kaivakaa eksoottiset mausteet, chili ja valkosipuli taas esiin! Yritimme niin kiihkeästi esittää suomalaista esitellä rakasta ruokakulttuuriamme, että karjalanpiirakkakiintiö on nyt vähäksi aikaa tupaten täynnä. Ensimmäisenä iltana rehellisyyden nimissä (anteeksi Suomi) tein kyllä sitä lasten rakastamaa mausteista kanavuokaa salsoineen päivineen. Periaatteella jos meikäläiset tykkäävät, niin sitten varmaan vieraampikin teini. Ajattelin ettei heti alkuun pelästytetä nuorta matkalaista poron takapuolella ja kuumassa maidossa kelluvilla kalanpaloilla. Paikallinen ruoka, ainakaan kouluruoka, ei ihan hirveän suurta innostusta herättänyt suloisessa vieraassamme tovereineen. Jouluruoka suorastaan kauhunsekaisia tunteita. Meidän tarjoiluistamme ensimmäisen illan vuoan lisäksi armon saivat savulohi ja lihapullat (kaupan, mutta ei sitä tarvitse hänelle kertoa). Aamulla oli ihan turha keekoilla lettipäissään ruisleipä kainalossa: paahtoleipä hillolla oli ainoa, joka tippui. Oli hankalaa miettiä suomalaisia ruokia nimenomaan joulukuussa. Ei ole sieniaika, ei marja-aika. Ei hirveä eikä jäniksiä pakkasessa, kalaakin heikosti saatavilla. Kaikki ehdotukseni kuulostivat omassakin mielessäni vähän hajuttomilta ja mauttomilta. Suomalainen ruoka on UPEAA silloin kun raaka-ainepuoli on kondiksessa, mutta jos on ihan lähimarketin varassa, niin jäljelle jää melkeinpä vain makaroonilaatikko. Ja hei tarjota nyt makaroonia italialaiselle? Osa nuorista (italialaisista ja kotimaisista) istui …

Oodi Sakari Sirkkaselle ja muita mietteitä

Päivät soljuvat eteenpäin kituliaasti, saa aika paljon tehdä taikoja säilyttääkseen hilpeytensä tässä hämärässä. Ja kyllä, jouluangstiakin on ollut ilmassa, vaikka kaari-ikkunani kuinka idylliltä näyttäisi. Tänäkin vuonna olemme joulun kotona, vaikka viime jouluna vannoin, ettei koskaan enää. Olen pitänyt puhelut sukulaisten kanssa niin lyhyinä, ettei niissä ole päästy vahingossakaan jouluun asti, joten jos suunnitelmani toteutuu, on joulu ohi ennen kuin he keksivät edes ehdottaa sen viettämistä yhdessä. Ah autuas olisi joulu hissukseen, vain oman perheen kesken! (Niin paljon kuin pullistelevan ruokapöydän ympäri alati juoksevia, mölyäviä ja punaviinillä lattioitani peseviä sukulaisiani rakastankin…) Mutsi sitä paitsi ehkä jo loukkaantui, kun luulin hänen lähettämissään whatsapp-kuvissa olevia joulukoristeita Star Wars hahmoiksi ja Eino Gröniksi nimetyn alastoman enkelinpullukan vieressä kristallikruunussa roikkuvia toisia enkeleitä tampooneiksi. Äitini kuuntelee ties kuinka monetta viikkoa jouluradiota ja itkee oikein tyytyväisenä, ruotsalaisten pirteät laulut vain kuulemma välillä vesittävät tunnelmaa. Veljeni sen sijaan lähetti minulle seuraavanlaisen niskavillat nostattavan viestin: Mä näen jo meidät istumassa takan edessä samanlaiset villapaidat päällä, glögilasit kädessä. Anna, sä saat olla tänä jouluna poro, mä oon tonttu. (Meidän takkahan on vahingossa purettu jo ajat …

Vielä ehtii

Huomaan vahingossa johdattaneeni teitä harhaan. Kun sanoin, että pakkailen, sain jo paljon hyvän matkan toivotuksia. Matkan alkuun on kuitenkin vielä tovi. Unohdin kertoa, että kaikesta tästä huithapeliudestani huolimatta minussa asuu harvinainen ominaisuus “aikainen pakkaaja ja järjestyksen ihminen mitä matkailuun tulee”. Kuuntelen aina silmät suitsenrenkaina muiden ihmisten lähtöjä. Laukkuja, joihin heitetään edellisen yön hämärinä tunteina sillä hetkellä puhtaana olevia vaatteita, ripsari ja hammasharja. Pikapasseja, viimeisiä kuulutuksia. Pois se minusta. Minä pakkaan viikkotolkulla, minulla on listoja kuten “Osta”, “Lainaa”, “Muista” ja “Tilaa”. Olen lentokentällä kahta päivää ennen. Varaudun kaikkeen: hyttystenpistoihin, mahakipuun, unettomuuteen, kuumuuteen, kylmyyteen, huonoon hiuspäivään ja siihen, että maailmassa ei kenties missään muualla ole muistikirjoja tai pumpulipuikkoja. Tarkistan passin moneen kartaan, lasken piilolinssejä (ja varapiilolinssejä) ja näkisittepä kauneudenhoitovälineistöni; se on lähdön hetkellä upeassa tikissä. Mutta. Ei ihan vielä. Listoissa on vielä yliviivaamattomia kohtia, kajalkynät ovat teroittamatta, muutama asia ratkaisematta. (Suurin ongelmani on taas kerran kirjat. Miten ihmeessä pidän itseni lukemistossa kokonaisen kuukauden? Maassa, jonka kieltä en osaa lainkaan, en edes kirjaimia? Älkää sanoko lukulaite, sen vastustamisen osalta pidän vanhanaikaisen pääni. Ja toinen kirjoihin liittyvä erikoisuus. Tästä …

Syömingit

Mulla on jotenkin LIIKAA asiaa, vaikea kirjoittaa. Hirveän monta juttua on jäänyt välistä, ja nyt tuskailen, että mitä niistä enää, vanhoja kalan kääreitä, eilispäivän uutiset. Vaan eihän se blogissa ihan niin tarvitse mennä? Olkoonkin, että palaisimme jossain vaiheessa pari askelta taaksepäin, niin nyt pysytellään tuoreessa tavarassa, viime viikonlopun tunnelmissa. Ennen lauantain Kuplat-juhlia meillä oli omat ruokafestarit. Vaelsimme kuin mikäkin 12-päinen hattivattilauma torille pussailemaan Jacobia, valitsemaan illallistarpeita ja kiskomaan thai-kärryä tyhjäksi kevätkääryleistä lounaan nimissä. Hoipuimme ostostemme alla kotiin ja saimme kokonaisen päivän kulumaan kokkailuhommissa. Kas kun ensin piti kuoria ja pilkkoa omenoita ja sitten sieniä ja sipuleita. Osa kävi välillä viilentymässä meressä ja loput laukkasivat hiki hatussa hotellille kuuntelemaan bändiä sillä aikaa kun punajuuret kypsyivät. Jotenkin ihmeen kaupalla me kaikki lopulta istuimme kuitenkin jatkopaloin pidennettyyn pöytään ja syödä mäiskimme menemään kaikkia kauden ihanimpia herkkuja. Lihakin oli läheltä, Täktomin highland-karjaa. Molemmat mummoni kääntyilevät nyt haudoissaan kun perunakattila ja kaikenmaailman pannut on nostettu silleensä keskelle pöytää. Mutta mummot hei, meillä oli aika paljon kaikkee siinä! Kuvissa vilahtaa kotoa pari uutta asiaa. Eteisen iso peili tuli ensin vain kokeiluun, mutta …

Syksyn tullen sanoi hän

Studio taipuu myös aika ainutlaatuiseksi yösijaksi. Vasta pedattuani muille sängyt, laitettuani piparjuuri-lohileipien ainekset jääkaappiin viinipullon kylkeen ja nostettuani vesilasit lukulampun viereen, tajusin että herranjestas minäkin tahdon yöpyä näin. Näemme joskus hitaasti lähelle. Että seikkailu, olkoonkin pieni sellainen, voi olla ihan parin korttelin päässä ja sinne voi astua omilla avaimilla. Studiolla voisi lohileipien syömisen lisäksi kuunnella vinyyleiltä kadonnutta nuoruutta ja heijastaa rosoisille seinille väriseviä elokuvia. Oven saa sulkea perässään, ja siihen harvoin kukaan osaa koputtaa. Elokuu on jotenkin tehnyt oharit. Ei ole ollut vaikea aloittaa töitä, kun samaan aikaan aurinko yrittää vaivalloisesti paistaa, taivaan täydeltä pakkaa mustia, kiinalaisen vuoriston näköisiä pilviä ja tuulee niin että tukka lähtee. Huokaisen ja unohdan rantapäiväaatokset. Nostan espadrillokset pois eteisestä järkevien tossujen tieltä ja pakkaan koriin läppärin ja kalenterin. Jos minulla olisi ilmapuntari, se käyttäytyisi varmaan koputellessa kuin sekopäinen teini discopallon alla. Herra Kamera sanoo, että elokuulla on nykyään kauheat paineet, siksi se ei onnistu olemaan helteinen ja intiaani. Ennen se sai aina vähän salaa hehkua, kun kaikki laittoivat paukut heinäkuuhun. Ja se hehkuikin, voi pojat miten elokuu hehkui. Mutta nyt …

Petroolia

Pieni kurkkaus uusiin sohviin. Ei tullut smaragdinvihreää eikä purkkapinkkiä, vaan petroolia! Ja yhtäkkiä kaikki kahden sohvan, yhden nojatuolin ja yhden rahin ympärillä alkoi elää ja liikkua ja vaeltaa. Tällä hetkellä koko olohuone on aivan arvaamattomassa tilassa ja ne kirjat, ne ovat edelleen pahvilaatikoissa. Taulut nojailevat seiniin muina miehinä, kas kun eivät pistä tupakaksi. Voitte vain arvata kuinka monta kauan odotettua kunniavierasta on päättänyt ilmestyä seisomaan leijonanharjoineen keskelle olohuoneentapaista muutosvoimaa juuri nyt, juuri tänä vaihtelevana kesänä. No, sanoinkin ystävättärelle, että meitä ei oikein voi sanoa tuntevansa, ellei ole nähnyt hassua taloamme vielä hassumpaa elämäämme. On vain luotettava, että uoma tai väylä taas löytyy, kaikki loksahtaa paikoilleen. Tietysti värähdelläkseen sitten taas jonkin ajan kuluttua. On koteja, joiden kaunis sisustus on kuin noussut maasta paikoilleen juurineen, muuttumattomana, vakaana, rauhallisena. Kaikella on ikuiset paikkansa, lamputkin kasvavat suoraan seinistä oikeille kohdille. Ja sitten on me. Voin vaikka vannoa, että pienet koristeukkelini, nukkaantuneet filttini, tuoksukynttilänrippeeni, munakuppini, muistikirjani ja nakkiastiani vaeltavat täällä itsekeen öisin silkasta vaeltelemisen ilosta. Sohvat: Ikea Namit tyynyt: Moko