All posts filed under: Graah

Pallo kerrallaan

Ai että. Nyt oli hieno. Olen nähnyt taas KAIKKI leffat viime aikoina, kiitos Hangon Kino Olympian tarjonnan. Tai siis kaikki max. K12 leffat. K12 on mun itse itselleni asettama ikäraja oman mielenrauhani tähden, mä olen silleen herkkis. Ja tietenkään en ole nähnyt KAIKKIA elokuvia, kun sanon KAIKKI elokuvat. Kyllä te tiedätte. Mutta viimeisimmistä ainakin Victoria & Abdul (Judy Dench ON!), The Big Sick (mä meinasin tukehtua siihen lespaavaan mukacooliin puhetapaan), Yösyöttö (jep, menee Hangossa, vauva oli koko ajan eri näköinen) ja niin edelleen. Mutta BORG / MCENROE. Huh, tykkäsin todella. Janus Metzin ohjaama elokuva on taitavasti tehty ja jotenkin ehjä. Kauniskin. Sverrir Gudnason ja Shia LaBeouf tekevät ihan älyttömän osuvanoloiset roolisuoritukset, Stellan Skarsgård on ihana, mutta kaikista sydämeenkäyvin on nuori Borg, jota esittää Björn Borgin oma poika Leo Borg. Miinusta ehkä siitä, että aika paljon pitää tietää 70-80-lukujen taitteen tennisskenestä pelaajineen ja lajista muutenkin, esimerkiksi lopun finaaliottelu on jännittävämpi jos yhtään ymmärtää pisteidenlaskua. (Vähäisistä ikävuosistani huolimatta muistan muuten kuinka valtava tenniskuume Suomessa tuohon aikaan oli. Me olimme kesää itärajalla, ja sielläkin puoli kylää kokoontui helteisenä heinäkuun …

Lemmenloma

Olemme lähdössä reilun vuorokauden mittaiselle lemmenlomalle. Kivaa! ajattelette te. Kääk, ajattelen minä. Teen lähtöä monta päivää. Ohjeistan lapsia, valmistelen taloa, tyhjennän jääkaapin, täytän sen. Pesen pyykkikorin tyhjäksi ja kerron keskimmäiselle, että jos kuolen yllättäen, minulla on kolme timanttia säilössä yhdessä koruliikkeessä. Kipaset ne sitten sieltä! Sen jälkeen alan hermoilla vaatteista. Siis joo, mulla on todellakin KAKSI Marimekon mekkoa, mutta ei silti mitään päälle pantavaa. Unohdin mekko-ostosten aikaan (kesä) kaikki muut vuodenajat. Kreikan värittämät säärenpallurani eivät enää olekaan kullanruskeat, ja sukkahousut taas – no, ahdistavat. Levitän matkalaukun lattialle paria päivää ennen, ehdin vain hädin tuskin tehdä töitä. Mitkä kaikista mustista vaatteistani sopivat yhteen? Eivät mitkään. Piinaan ystävieni työpäiviä vaatekriiseilläni. Haluan yhtäkkiä (tai yhtäkkiä ja yhtäkkiä, Ira lietsoo mua) kukkaisen, liehuvahelmaisen hameen ja vaaleanpunaisen puseron. Löydänkin paikallisesta vaateliikkeestä vaaleanpunaisen puseron, näytän siinä jouluporsaalta. Haluan sittenkin vain Guccin käsilaukun ja uudet nilkkurit. Lähtöaamuna meikkaan liikaa ja säädän hiuksia liikaa. Puen, riisun, puen ja riisun, ja laitan lopulta päälle ne ensimmäiset vaatteet. Likaisen paidan, villatakin ja farkut. Onneksi sentään kenkäni ovat hopeakimalteiset. Lisään asuun verkkosukat, sotken hiukset. Olen angstinen, hikinen …

Hangon Elokuvajuhlat lähestyvät

Kirjoitan sinnikkäästi joka vuosi Hangon Elokuvajuhlista, koska se nyt vain sattuu olemaan lempitapahtumiani tässä tuulisessa kaupungissa, ja vieläpä osuu lempivuodenaikaani syksyyn. (Syksy on aina syksyisin lempivuodenaikani, kevät taas keväisin. Kätevää.) Tänä vuonna festaroidaan to-ma 19.-23.10. Vuoden 2017 ohjelmisto oli jotenkin miehinen, sotaisa ja aavistuksen ahdistava, mutta siltikin löysin itselleni taas katseltavaa päällekkäisyyksiin asti. *** En muuten ollut miehisyys-pohdintojeni kanssa ihan väärässä. Olin kirjoittanut tätä postausta tähän saakka, kun hyppäsin lukemaan Hesarin artikkelia Nordic Business Forumista. Joka muuten alkaa sanoilla ”Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä! Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä!” Kuuluisaa kansallisrunoilijaa lainatakseni: että mitähän vittua? Saavatko naiset puhua tuolla ollenkaan??? Otin kuulakärkikynän ja rupesin alleviivaamaan jutusta puhujia, olleita ja menneitä: 15 nimeä, 15 miestä. Toivottavasti naiset saivat edes keittää kahvia näille hyvin tärkeille henkilöille? Tai taputtaa käsiään? Artikkelin päättää kävijäkommentti: ”Tuli ehkä vähän uskoa ihmisyyteen.” No kuule mulla kävi ihan just päinvastoin! Ja siis sitten tästä suivaantuneena nappasin myös Hangon Elokuvajuhlien ohjelmiston käsittelyyn; 21 esitettävästä elokuvasta (lyhäreitä en laskenut) 19 on miehen ohjaamaa. Ja ne kaksi muutakin ovat mies-nainen-työparin. Ei siinä mitään, minähän rakastan miehiä. Tämä vain välihuomiona, …

Silmä silmästä

Voi voi sentään. Sain silmääni pienen verenpurkauman. Heräsin torstaiaamuna ja siinä se oli, kuin pikkuinen rubiini vasemmassa silmässäni. Karma, karma, senkin lortto. En tarkoittanut tätä, kun kirjoitin, että aion ryhtyä käyttämään useammin silmälaseja. Vai onko tämä Kerberoksen kosto, kun haukuin sitä punasilmäistä, kreikkalaista koiraa??? Verenpurkauma itsessään on ikävä, mutta vielä ikävämpää on havaita jälleen kerran oma turhamaisuutensa. Olen ehkä maailman turhamaisin ihminen. Yleisesti ottaenhan olen muuten helppo ihminen. Esimerkki: Parkkonen mietti jokunen aika sitten uuden auton hankintaa. Minä, joka kuljen aina pyörällä, paitsi silloin kun kuljen junalla, sanoin jalomielisesti, että sehän on aivan hänen valittavissaan. Siis kunhan auto on musta, ranskalainen ja mielellään nimetty jonkun kuuluisan taiteilijan, esimerkiksi Picasson, mukaan. Helppo, helppo ihminen olen minä. Vaan kun astutaan ulkonäköalueelle, olen toivoton turhamaikku. Vaivuin paniikkiin. Nyyh, en voi mennä minnekään, näytän antiikin hirviöltä, buhuu, olen kotini vankina seuraavat kolme viikkoa enkä voi tehdä mitään enkä nähdä ketään, en voi tehdä töitä koska vaarallinen tietokoneen näyttö ja pesukoneen täyttö on poksahteleville silmilleni liian suuri ponnistus… = siloiteltu versio viime päivien itkuvirrestä. Sen sijaan on mieltä ylentävää huomata, että …

Ketä kiinnostaa?

Tästä tuli nyt tämmöinen blogikesä. Harvakseltaan, vain hyvin harvakseltaan olette saaneet sanasen vanhalta ystävältänne Annalta. En kuitenkaan ole teitä hyljännyt. Kunpa tietäisitte miten monta juttua olen sanellut päässäni kesän mittaan, ikäänkuin puhellut teille. Vain koneen aukaisemisen ja näppäinten painaltamisen sietämätön raskaus ovat olleet esteenä välissämme. (Kuriositeettina mainittakoon, että mielikuvituskirjoitteluni teille laukaisee tehokkaimmin vesi. Kelluin Välimeressä ja kertoilin teille tarinoita ihmeellisestä elämästäni, tai vaahdotin kamomillashampoota hiuksiini suihkussa ja nauroin omille vitseilleni.) En jaksa tarkistaa sanonko näin jokaisen elokuun ensimmäisenä päivänä, muttä TÄMÄ heinäkuu oli kyllä hulluin kaikista. Eikä Kreikassakaan kirjoituttanut, vaikka olin etukäteen nähnyt itseni istumassa kannettavani ääressä pyöreistä kivistä rakennetun vanhan talon parvekkeella, tuulessa liikahtelevassa vaatteessa, hiusten kihartuessa olkapäille olkihatun alta. (Hoikkana.) Näin kaiken, merenkin, oliivipuiden keinahtelevat oksat, kuulin mehiläiset puutarhassa. Ja kirjoitin, voi pojat kuinka upeasti kirjoitin! Paitsi etten kirjoittanut. Enkä istunut pyöreistä kivistä rakennettujen talojen parvekkeilla muutamaa kertaa lukuunottamatta ja silloinkin aurinko paistoi silmiin ja akku oli loppu. Turhaan selitän. Kun ei virtaa, ei virtaa. Nytkään ei huvittaisi, pyörittelen olohuoneen sinisellä sohvalla nilkkojani ja mutisen.  Mutta jotenkin tämä lukko on purettava. Huomasin kesän …

Mies matkustaa

Onko kellään hän huutelee aamuisin naamarasvaa / kynsisaksia / sukkia / parranajogeeliä? Hän on unohtanut myös kaikki alusvaatteensa kotiin. Kerään rantakiviltä seteleitä, joita hän viljelee kirjan välistä, takataskusta. Hän haluaa yllättää minut ja pakkaa märän uimapukuni muovipussissa repun sivutaskuun. Sieltä se löytyy parin päivän päästä levänhajuisena, aikani etsittyäni. Aurinkorasvan suihkun hän onnistuu tukkimaan ensimmäisellä levityskerralla, ja ratkaisee ongelman iskemällä puukolla pullon kylkeen reiän. Kaikki on tahmeaa. Kun lähdemme retkelle, hän jättää kartan ja lompakon keittiön pöydälle. Vaiettuaan Ranskassa vuosikausia hän yhtäkkiä puhuu täällä sujuvaa ranskaa, kreikkalaisille. Hän sekoittaa kotiavaimen ja pyykkihuoneen avaimen, lukitsee meidät ulos ja saa pyykinpesukoneen tilttiin. Autonavaimet ovat ikuisesti hukassa, istumme kuumassa autossa ja katsomme kuinka hän sinkoilee etupihalla. Mutta mitä tulee kapeilla vuoristoteillä ajamiseen, hämähäkkien eliminoimiseen, ravintolalaskujen kuittaamiseen sekä hilpeään kortinpelaamiseen ja vesileikkeihin, me emme voisi olla paremmissa käsissä! Tästä tulee ihan hyvä loma, rakas <3  

Poikki

Viime tiistaina matkalla hautajaisiin autosta puhkesi Tammisaaren kohdalla rengas. Seisoimme mustissamme tien poskessa odottamassa korjaajaa, oli kylmä ja kiire. Silloin ajattelin, etten selviä tästä kaikesta, en vain selviä. Lauantaina seisoin eteisessä vapisevana ja väsyneenä. Ylioppilasjuhlan järjestelyiden muistilistaa oli päivitetty perhechattiin toimestani vielä klo 4:40, olin pitänyt vain hädintuskin itseni kasassa koululla kun kaunis ja viisas esikoiseni piti ylioppilaiden puheen ja nyt tupa oli täynnä vieraita. Mutta catering oli myöhässä, ruokapöytä oli ihan tyhjä. Toukokuu on ollut hulluin koskaan, ja sen viimeinen viikko, jo kesäkuun puolelle kurottava, pelkkää suhinaa päässä. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Rengas korjattiin, mummi haudattiin, lakki päähän painettiin ja juhlaruokakin saapui. On pari asiaa, joiden kohdalla minulla menee hermo: juhlat ja matkat. (Ja okei, joskus myös arki.) Muistatteko, kun jokunen vuosi sitten puhuttiin paljon naisten multitaskaamisesta, näkymättömästä, jatkuvasta projektinjohtajan työstä, metatyöstä? Minulla on kaikki tieto päässäni, kaikki langat käsissäni ja iso vastuu harteillani. Minä muistan kaiken. Minä myös käskytän ja pyydän, vaikken haluaisi enää käskyttää enkä pyytää. Haluaisin usein vain päästää irti, mutta sitten kenelläkään ei olisi enää kivaa. Nyt kerin kokoon Kreikan matkaamme. Listoja …

Elämän kevät

Voi elämän kevät… toukokuu on usein kiireinen, mutta ihan tämmöistä minuuttipeliä se ei ole koskaan ollut. Minulla on tarkasti värikoodattu A4 koko ajan silmien alla, että pysyn pystyssä. Tai edes perässä. Hädintuskin järjissä. Laiska töitään luettelee, mutta paljon niitä ainakin on. Ja kaikkien dead line on nyt. Sen lisäksi ensi viikolla on sekä hautajaiset että kokonaisen viikonlopun kestävät ylioppilasjuhlat. Muistinko mainita muut koulunpäättäjäiset ja suomentuntien kevätjuhlat, yhden typykän pääsykoerumban, kahden tyttären autokoulun, kesän odysseian valmistelut, reippaiden nuorten smoothie barin avajaiset, minun syntymäpäiväni (no niistä nyt viis), kesän pop up -puotien vahvistukset studiolle, pari blogikeikkaa… Herään aamuisin jo viiden jälkeen, ja siltikään tunnit eivät tahdo riittää. Kaikista listoista huolimatta pelkään, että unohdan jotain tärkeää. Kuten kuohuviinilasit tai vuokra-auton varaamisen Kreikkaan. Sen verran järjen hiveniä minuun on sentään vuosikausien itkun ja hampaiden kiristelyn jälkeen tarttunut, että olen hyvissä ajoin tilannut siivousapua ja juhlatarjoilut. Kaikkea ei tarvitse jaksaa yksin. Tämmöisillä ylikierroksilla ei pitäisi tehdä mitään ylimääräisiä päätöksiä. Annan esimerkin elävästä elämästä. Ostin Turusta lukulasit, koska kuvittelin väsymykseltäni, etten näe hyvin. Olin myös hemmetin hyvännäköinen lukulaseissa, mikä luonnollisesti vauhditti ostopäätöstä. Brassailin laseilla instagramissakin, mutta kyseessä oli …

10 asiaa, jotka opin äidiltäni

Yksi girl crusheistani Stella Harasek kirjoitti tapansa mukaan hienon ja herkän postauksen äitinsä opeista. En tiedä onko kyseessä laajemmallekin levinnyt postaushaaste, mutta minä ainakin haluan tehdä oman listani näin äitienpäivän jälkilöylyissä. Koska ovathan nämä nyt aivan timantteja: 1. Sokeri on pahasta. Paitsi jos se on suklaisen vaahtopalleron Pollyn muodossa, minimikerta-annos 400g. 2. Vehnä on pahasta. Paitsi pizzassa. 3. Peruna on pahasta. Toisten lautasilta syötyjä ranskalaisia ei lasketa. 4. Mustat vaatteet ja varsinkin alusvaatteet ovat pahasta. Hyvin on tämäkin oppi mennyt perille… 5. Seerumit ja meikkaaminen ovat turhaa. Sanoi eräs, joka teki tyttärentyttärensä kanssa viikonloppuna videolle meikkitutoriaalin. Oli kuulkaa seerumit ja kaikki. Valitettavasti mulla ei ole lupaa julkaista sitä. 6. Älä koskaan lainaa kenellekään kirjaa, lainaa ennemmin vaikka ruokapöydän tuoli. Näkisittepä ihmisten ilmeen kun he haluavat lainata kirjaa, ja ojennat tuolin. 7. Matkustaminen on rasittavaa, pysy kotona. Omena on pudonnut aika helvetin kauas puusta. 8. Kaikki hömppä on pahasta. Kardashianit ei ole hömppää. On yhteiskuntatutkielma, tavallaan, sanoo äitini… 9. Älä koskaan mene naimisiin. Itse on riidellyt hyvällä buugilla jo yli 45 vuotta saman miehen kanssa. Ja sanonut, että jos minä ja …

Kreikkalainen jumalatar

Tuosta kuvasta: ajatella että oli ihan hilkulla, että olisin missannut koko elämyksen. Olimme Helsingissä maanantaista tiistaihin, yösijaksi valitsimme Jätkäsaaren topakan tornihotellin Clarionin. Hotellista lisää myöhemmin, nyt mun täytyy pohtia yhtä toista juttua. Kotona pakatessa heitin uimapuvun viikonloppulaukkuun, koska ajan hermolla hiihtelevänä trendsetterinä tietysti tiesin jo hotellin katolla sijaitsevasta uima-altaasta. Mutta olin ihan satavarma, ettei uikkarille olisi käyttöä, minähän en ihan hevillä hillu vähissä vaatteissa yleisillä paikoilla. Koska paksu. Päästyämme perille menimme ensimmäiseksi katsastamaan hotellin 16. kerroksen maisemabaarin. Voi rakas Helsinki, miten kauniilta kaikki näyttikään sieltä ylhäältä, nosturit ja vanhat proomutkin! Tilasin Eira Beauty -nimisen cocktailin lapsuuden kotikulmien kunniaksi. Samalla kun siemailin mansikoilla koristeltua drinkkiäni mustalla pillillä, vilkuilin sivusilmällä kerroksen toisessa päässä sijaitsevaa allasta, joka työntyy ulos seinästä hurjan korkealla. Altaan seinästä kurkistavan päädyn pohja oli lasia, vesi välkkyi vihreänä. Yhtäkkiä mua rupesi suututtamaan oma asenteeni. Sain jonkun herätyksen, pilli kirposi huuliltani. Nyt helvetti mä en halua enää pienentää mun elämää koko ajan ja jättää tekemättä kaikkea kivaa sen takia että mä oon niin rajoittunut!!! Purskahdin Parkkosen kauhuksi pitkään saarnaan, joka sisälsi yhteiskunnallista pohdintaa kauneusihanteista ja omista traumoistani. Sitten me menimme syömään …