Latest Posts

Jéröme & Jean Louis

Huhtikuun Ranskan matkan viimeisenä iltana jätimme lapset paistamaan pizzoja keskenään ja lähdimme illalliselle parinkymmenen kilometrin päähän Mouginsista, Tanneroniin. Siellä sijaitsee Villa Le Menestrelin puutarhurin ja hänen kokki-puolisonsa kaunis koti, Villa Florentine.

Jérôme oli toki kertonut puutarhatöiden lomassa heidän talostaan ja kaikista remppahommista ja maisemointitöistä, joita he olivat tehneet en-käsitä-millä-ajalla, näiden muutamien vuosien aikana kun mekin olemme tunteneet.  En silti osannut kuvitellakaan mihin astuisimme, kun auto kaarsi porteista pihalle.

Tanneron ei ihan hevillä ole tuttu nimi, pieni seutukunta kun kätkeytyy Esterelin vuorenrinteille, sivuun rannikon humusta, ja olla posottaa ihan omassa rauhassaan, vailla kummempia nähtävyyksiä väkeä vetämässä. Lähin isompi (ja nimekkäämpi) kaupunki taitaa olla Grasse. Oikeastaan ainoa asia, josta Tanneron on tuttu, on hämmästyttävän laajat mimosapuuesiintymät, jotka mimosankukka-aikaan (joulukuu-maaliskuu, keleistä vähän riipuuen) värjäävät koko maiseman käsittämättömän kullankeltaiseksi. Sitä ajellaan ihmettelemään kauempaakin. La Route de Mimosa kulkee kylän halki tietysti myös.

Luonto, se on täällä se juttu. Luonto ja rauha. Vuorenrinteillä humisevat oliivipuut ja havupuut, aluetta halkoo kirkasvetinen joki ja uimaan voi pulahtaa myös Saint Cassienin järveen, jos ei jaksa ajella Välimerelle. Jossain on vesiputouskin! Me emme ehtineet käydä varsinaisessa Tanneronin kylässä, nyt haluaisin kyllä. Ei siellä juuri mitään ole, mutta siksipä se kiinnostaakin. Lähellä kulkee myös oikein varteenotettavia vaellusreittejä, vaativaankin makuun, huimin merinäköaloin. Nämä kaikki jäivät seuraavaan kertaan, sillä nyt tultiin syömään eikä kävelemään!

Ensin kuitenkin tupatarkastus, siihenhän me jäimmekin, autoon kaartamassa porteista pihalle: olin lentää pyrstölleni, niin uskomaton näky meitä odotti! Puutarha on tietysti kaunis, onhan toinen isännistä alan ammattilainen. Mutta uima-allas se vasta oli jotain. Se ikäänkuin jatkui ja jatkui suoraan mykistävään vuorimaisemaan. Sisällä taas oli toisenlaisia elämyksiä. Chef Jean Louis on kotoisin Saint Martinilta, Karibialta, mikä näkyy mm. talon taidekokoelmissa. Muutenkin väriä piisaa, ja iloista tunnelmaa.

Mutta syy miksi kirjoitan tästä kaikesta on siis se, että he ryhtyvät vuokraamaan kahta yläkerran makuuhuonetta matkailijoille. Kummassakin makkarissa on oma kylpyhuone. Olohuone, keittiö ja puutarha ovat yhteisessä käytössä isäntäparin kanssa. He tosin tekevät molemmat useampaa työtä, joten käytännössä katsoen huvila on päivät pitkät vieraiden valtakuntaa. Voisin hyvin kuvitella itseni makuuhuoneet yhdistävälle parvekkeelle hitaalle aamukahville (se näköala!!), päiväksi uima-altaan reunalle appelsiinipuita nuuhkimaan ja iltaisin hillumaan Rivieran ravintoloihin.

Me saimmekin kutsun yöpymään (kiitokseksi kuvista) ja aion todellakin hyödyntää sen. Paikka on huikean kaunis, rauhoittava ja sivussa turistivirroista. Löysin ihan uuden nurkan Provencea taas. Jérôme ja Jean Louis ovat leppoisaa seuraa, edes minä en jaksaisi heistä ahdistua.

Nautimme aperitiivit uima-altaan reunalla, ranskalaisittain kaikessa rauhassa. (Tämän haluaisin oppia. Olen ihan kuin mummoni, jolla oli ruoka valmiina kaksi tuntia ennen vieraiden saapumista ja joka soitteli sitten solkenaan että joko työ tuutte kun perunat jäähtyy… Haluan osata istua aloillani ja nauttia aperitiiveista. Noin, siinä on 2018 henkisen kasvun tavoitteeni.) Vaaleanpunaisen samppanjan jälkeen siirryimme terassille ylellisesti katettuun pöytään ja söimme vatsamme pinkeiksi mereneläviä. Aurinko laski suupala suupalalta, kaikki helmeili etelän valoa ja vuoret tuoksuivat. Ainoa ääni, meidän kalkatuksemme lisäksi, oli satunnainen vahtikoira jossain kaukana ja lintujen kuoro, joka sekin hiljeni kun pimeys putosi. Pakahduttavan ihanaa.

Harmi, että illallinen ei sisälly majoittumisen hintaan, mutta ainahan kannattaa kysyä minkälaisen paketin pojat keksisivät, jos oikein nätisti pyytäisi!

Tästä majoitusvaihtoehdosta löytyy lisää Villa Le Menestrelin sivuilta, ja varauksen voi tehdä helposti ystäviemme Sarin ja Juhan kautta. Kätevää.

Ystävyyden ja Hangon kesänaapuruuden lisäksi me teemme siis kuvaus- ja tekstitöitä Sarille ja Juhalle, jos jollekin tämä sidonnaisuus on jäänyt epäselväksi. Nämä blogijutut kirjoittelen tosin omaksi ilokseni.

Tästä innostuin tänään #5

Mulla on hyvin vahva mä haluun kausi meneillään. Onko tauti tuttu? Haluaisin kaikkea, ja paljon. Osasyy lienee pian valmistuvassa vierastalon yläkerrassa. Samaan aikaan kun kohkaan sen sisustamisesta, tunnen pientä mustasukkaisuutta oman tiilirotiskoni puolesta, joka sekin kaipaisi kohennusta. Selaan maanisesti Pinterestiä ja huomaan, että olen pian ihan sekaisin siitä, mistä itse pidän versus mistä minun juuri nyt halutaan pitävän.

Sisustuskuumeen lisäksi minut on vallannut aivan uusi kuume. Autokuume. En ole aikaisemmin ollut erityisen kiinnostunut autoista. Kaikki käy, siis kunhan menopeli on musta ja ranskalainen. Mutta nyt jokainen solu ruumiissani kiljuu Citroën Méharin nimeä. Miten täydellinen auto Hangon kesään se olisikaan!

(Tietoja, joita ilman et voi elää: kun olin pieni, meidän perheellämme oli aina kuplavolkkari. Tappelimme kuplan takapenkillä veljeni kanssa niin villisti ja luovasti, että meidän väliimme piti aina laittaa jotain muuriksi. Kuten esimerkiksi valtava pehmonalle, jonka nimi oli Makkonen, KOPin pääjohtajan mukaan.)

Mutta pitkiä matkoja Méharilla ei ajeta. Sanotaan nyt esimerkiksi Calais, se on jo kyllä ihan liian kaukana. Jos remonttihommista jää mitään käteen, haaveilemme kesämatkasta (haaveilemme AINA jostain matkasta), kenties road tripistä. Jos ajaisi auton laivaan ja porhaltaisi Bretagneen? Siellä ei olisi liian kuuma heinäkuussakaan. Matkalla voisi pysähtyä Calais’ssa, jossa on esillä 60- ja 70-luvuilta Jane Birkinin ja Serge Gainsbourgin perhealbumikuvia. Kuvaajana toimi Janen veli Andrew. Calaisin kauttakulkua odotellessa selailemme tietysti kirjaa Jane & Serge, A Family Album (Taschen).

Seuraavalla Etelä-Ranskan reissulla aion korkata Paul Ricardin saaret, Bendorin ja Ile des Embiezin. Jos sinulla alkoi nyt tätä lukiessa maistua pastis kielenpäässä, olet oikeilla jäljillä. Samasta jampasta on kysymys. Kuuluisan Marseillen pastiksen kehittäjä oli myös taiteen ja luonnon ystävä, joka keksi yhdistää nämä intohimonsa ostamalla joskus 50-luvulla kaksi saarenpallukkaa Rivieran edustalta ja omistaa ne taiteilijoille, käsityöläisille ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiselle. Kohteista ei tee yhtään vähemmän houkuttelevia se, että saarille kuljetaan lautalla Bandolin kaupungin kautta, josta taas tulevat lemppari roseeviinini.

Kreikkaan ja vanhaan kunnon Kalamataan olimme jo tehneet varauksiakin kesäkuuksi, viime kesän ihanien seikkailuiden toisinnoista haaveillen. Mutta se oli aer, eli ajalta ennen remonttia. Jos aikataulut venyvät, ja yleensä ne venyvät, on kesäkuu kulunut ennen kuin huomaammekaan, ja heinäkuinen Kreikka on meikäläläiselle kyllä liian helteinen. Kreikka kuitenkin kutittelee: Kalamatan ja sen liepeiden lisäksi haaveilen edelleen kiihkeästi Hydrasta ja nyt myös Pelionista. Kaikesta tästä inspiroituneena lainasin juuri kevyeksi kesälukemiseksi Platonin Symposiumin (Pidot).

Toisaalta ehdinkö mä muka minnekään matkalle, olemmehan myös hyvin varovasti jutelleet faijan kanssa pienen pop up -antiikkikaupan pystyttämisestä heinäkuiseen Hankoon? Annan faijan aarrearkku? Nakkikulhoja ja muuta mukavaa? Osaisimmekohan olla riitelemättä nelisen viikkoa, me kaksi pässinpäätä?

En tiedä uskaltaudunko Hangossa mereen tänäkään kesänä, ainakaan ennen elokuuta, mutta uuden uima-asun tarvitsisin. Kaunein malli minusta on tuollainen kevyellä, läpikuultavalla harsolla verhotulla yläosalla varustettu musta kokouimapuku. Jos jonkun vinkin haluaisin nuoremmille sukupolville antaa, niin se olisi tämä: SUOJATKAA DEKOLTEENNE! Mutsin elämänohjeisiin kuului mm. legendaarinen ”pieni kärähtäminen tekee ihmiselle vain hyvää”, mutta ei, ei se tehnyt. Tähän liittyen vinkkaan teille Vichyn antioksidantti -aurinkovoiteesta, jonka suojakerroin on 50, ja jota käytän kasvoille ja juurikin dekolteelle. Ja koska olen nykyään suihkeisiin päin kallellaan, palvon myös Vichyn aurinkosuojasuihketta, edelleen SPF 50. Kropalle helposti levittyvää Avénen aurinkoöljyä, nam.

Niistä haluamisista vielä puheenollen: kaikki keramiikka himottaa, kukanmalliset rottinkituolit himottavat ja Hotel Magiquen Sézanelle suunnittelemat julisteet ne vasta himottavatkin. Une fille de mai tietysti, koska olen toukokuun tyttöjä, mutta aivan eritoten poltetun oranssin värinen hekumallinen Fleurs Sauvages. No okei, haluaisin molemmat, ne pelaavat jotenkin hyvin yhteen. Sanoinhan, keksin koko ajan lisää haluttavaa… Nostin tähän kollaasin kuitenkin jostain syystä keramiikkahimojeni kohteen LRNCE:n tyynyn, enkä saviruukkua. Hassua.

En tiedä ilmestyykö tämä sarjani Tästä innostuin tänään enää koskaan, sillä olen nyt näköjään mennyt ja laittanut kaikki paukkuni tähän osaan. Heippa!

Kesäinen salaatti kaikesta ihanasta

Lämpöaalto on tehnyt tästä toukokuun puolivälistä unenomaisen. Vaikka täällä aavan meren rannalla eivät puut olekaan puhjenneet lehteen samaa tahtia eikä sisämaan lämpötilohin ylletty, niin takapihalla tiiliseinän suojassa on olo ollut kuin Kreikassa konsanaan. Kesä on selvästi alkanut muutenkin. Viime viikonloppuna (pitkänä sellaisena, kiitos helatorstain) meidän pihapöytämme ympärillä piipahti ainakin 40 ihmistä.

Olin maanantana Turussa ja löysin Granitista reseptin, josta saattaa hyvinkin muodostua kesän yllätysvieras-salaatti. Osan aineksista kun voi pitää aina valmiina kuivakaapissa ja pakastimessa, ja sitten vaan sen hetken tuoreudet lisäksi. Salaatista saa muokattua helposti oman suun mukaisen ja ruokaisuutta lisättyä grillaamalla jotain lämmintä kylkeen. Varioin ihan pikkuisen alkuperäistä reseptiä, jonka saa siis korttina Granitista. Kas näin.

Hellepäivän kesäsalaatti

Huuhtele puolisen kiloa varhaisporkkanoita (ei tarvitse kuoria) ja leikkaa pitkittäin puoliksi.

Napsauttele nipullinen vihreää parsaa syöntikuntoon, eli puisevat tyvet pois. Huuhtele hyvin ja leikkaa parsatkin nuppuineen pitkittäin puoliksi.

Sekoita vadissa purkillinen käyttövalmiita, huuhdeltuja linssejä ja purkillinen isoja valkoisia papuja. Voit myös keittää belugalinssejä, mutta minä oikaisin! Mausta linssit runsaalla sitruunamehulla ja hyvällä öljyllä.

Huuhtele salaattisekoitus ja linkoa kuivaksi.

Tee hernepyree valmiiksi maustumaan: Surauta isossa kulhossa tasaiseksi tahnaksi pari pussia puoliksi sulaneita pakasteherneitä, valkosipulia (laitoin ainakin 4 kynttä), pari rkl tahinia, puoli dl oliiviöljyä, tilkka vettä ja tuoretta minttua puolisen puskaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita porkkanasuikaleet paahtumaan öljytylle pannulle. Lisää joukkoon lusikallinen hunajaa. Ensimmäisen huolellisen sekoituksen jälkeen älä kääntele koko ajan, vaan anna ottaa väriä. Kun porkkanat ovat lämmitelleet aikansa, lisää parsa ja anna senkin kypsähtää, mutta vain nopeasti. Napakkuuden on säilyttävä pienestä pannulla käynnistä huolimatta! Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa salaatti laittamalla pohjalle salaattisekoitusta, nosta pedille öljystä ja hunajasta kiiltävät porkkanat ja parsat, ripottele sitruunaisia papuja ja linssejä ylle,  koristele saksanpähkinöillä ja basilikanlehdillä ja tarjoile viileän hernepyreen kanssa.

Granitiin kannattaa pistäytyä muutenkin kuin vain reseptikortin perässä, siellä on kaikkea ihanaa taas kesän piha-, parveke- tai puutarhaelämään! Myös nettikauppa toimii nykyisin.

Tästä innostuin tänään #4

Joskus on semmoinen olo, ettei edes uskalla avata juuri ostamaansa kiiltäväkantista lehteä, koska tietää innostuvansa taas niin hirveästi, että päässä alkaa surista, ellei jopa savuttaa. Nyt on vähän semmoinen vaihe meneillään. Olen liekeissä niin monesta asiasta, etten tahdo saada pidettyä inspiraatioideni  villisti riuhtovaa ilmapallorypästä käsissäni. Kun kaikki kiinnostaa!

1. Les Roches Rouges. Taas yksi uusi unelmahotelli, jossa joskus vielä yövyn. Yllätys, yllätys, se sijaitsee Ranskan Rivieralla. Nyt kun yritämme saada vierastalon yläkertaa valmiiksi, katson taas entistäkin lumoutuneempana miten jotkut osaa. Hotelli on tyylikäs, mutta rento, hienostunut, olematta koppava. Värit, materiaalit, taide ja kevyt timjamin tuoksu luovat kuplan, jossa aika takuulla hetkeksi pysähtyy. Voguen artikkeli kuvineen hotellista luettavissa (en francais) täällä.

2. & 3. Bukowskin kevään Modern Art + Design vasarahuutokaupassa isketään nuijaa pöytään mm. Picasson keramiikasta. Aikamoista! Katalogiin pääset tutustumaan täällä.

4. Blossom – Luovaa kukkien sidontaa. Tiedän, että minusta elää ulkomaailmassa kuvitelma jonkunasteisena kätevänä emäntänä. Ei pidä paikkaansa. Olen aivan hälläväliä-tyyppiä mitä tulee suurimpaan osaa kotitaloustöistä. Suurin osa onnistumisistani on silkkaa sattumaa. Olen esimerkiksi aivan surkea mitä tulee kukkien ja kasvien käsittelyyn sisällä tai ulkona. Haluaisin nyt kuitenkin jostain syystä nähdä itseni luomassa villejä ja vapaita kimppuja. Kuinka vaikeaa se muka voi olla? Cozy Publishingin kirjaa saa ainakin Mokosta.

5. Aina kun palaan Cannesin seuduilta, haluan tuoksua appelsiinipuulle. Appelsiinin- ja mandariininkukkien tuoksulta ei voi välttyä Etelä-Ranskassa tähän aikaan vuodesta. Myös jasmiini tuoksuu huumaavasti ja illat ovat yhtä pökerryttävää tuoksumerta. Unelmoin automatkasta Bretagneen koska kuvittelen, että olen entisessä elämässäni ollut kiukkuinen bretonitar. Mutta pelkään, että kaipaisin etelän kukkaistuoksuja ja pyöreää, säkenöivää valoa. Stockmann myy nykyään Atelier Colognen tuoksutuotteita, pieneksi ylellisyydeksi itselleen voisi hankkia veriappelsiinilta, jasmiinilta ja santelipuulta tuoksuvan käsisaippuan.

6. Ostin Laduréelta pientä taikapölyä violetilla satiininauhalla solmitussa pussissa. Suomeksi sanottuna sokerihuurrettuja orvokin terälehtiä siis, ripoteltavaksi aamiaisjogurttiin, jälkiruokiin tai kevään juhlien kupliviin maljoihin.

Usvaa

Yhtenä päivänä me ajelimme henki kurkussa kapeaa ja kiemuraista tietä ylös Sainte-Agnèsiin, näköalojen tähden. Se päivä oli juuri suuren sumun päivä.

Seisoimme näköalatasanteella emmekä nähneet mitään, ja sekin oli jo niin kaunista, että sydäntä puristi.

En tiedä minkälainen tungos kylässä on sesonkiaikaan tai kauniilla keleillä, mutta nyt siellä ei ollut lisäksemme juuri ketään. Kylän asukkaita tietysti, ja valkoinen, kuuro kissa, joka oli astunut vihreään maalipurkkiin. Sen lisäksi, että se oli maalintahrima, se oli myös hyvin hellyydenkipeä. Kaksi hevosta, toinen kiiltävä ja komea ja toinen notkoselkäinen, hamusivat lempeästi hekotellen kukkia suuhunsa tien varressa. Ikivanhan kivikirkon kellot kolahtelivat tasatunnin merkiksi, juuri muuta ei kuulunut.

Ostimme pienestä ravintolasta jäätelöä. Lounaslistalla olisi ollut kania ja villisikaa ja sivupöydällä oli pyöreissä piirakkavuoissa kirsikkapiirasta. Harmittaa vieläkin ettemme jääneet Le Saint Yvesiin. Söimme myöhemmin kelvottoman lounaan mentonilaisessa ravintolassa ja vannoimme palaavamme jonain päivänä tuohon satumaiseen vuoristokylään ajan kanssa.

Siis mene Sainte-Agnèsiin, jos suinkin pääset ja varaa aikaa myös lounaalle. Jos olet kovakin kävelijä, voi vaeltaa koko matkan jalan, tai nousta kylään bussilla ja laskeutua sitten jalkaisin Mentoniin vilvoittelemaan varpaitasi Välimeressä.

Kylässä kesässä



Kävimme kyläilemässä kesässä, Ranskan Rivieralla. Ensimmäisenä iltana kun sukelsimme Cannesin sivukaduille sen ymmärsin; olin kaivannut lämpöä niin että luihin sattui. Tuntui ihanalta hiippailla pienillä kujilla hartiat rentoina, leuka pystyssä, takitta. Appelsiinipuut kukkivat ja tuoksuivat melkein julkeasti.

Välillä ajattelen, että on jotenkin noloa sanoa rakastavansa Cannesia. Pitäisi rakastaa vain pieniä, karttaan merkitsemättä jätettyjä salaisia paikkoja. Joka kerta ajattelen, että ehkä se olikin vain roseeviini, lomatunnelma tai aurinko. Mutta ei, taas rakastin, myös niinä harmaina aamuina ennen kahdeksaa, kun istuimme torilla maitokahvin äärellä nakertamassa patonkia lasten nukkuessa vielä villalla. Kahvilan katoksen alta katselin toria reunustavia taloja ja niiden värikkäitä ikkunaluukkuja. Kuvittelin vinoja, epäkäytännöllisiä ja pieniä asuntoja, joita luukkujen taakse kätkeytyisi ja sydämeni läpätti. Näin itseni astumassa rappukäytävän ovesta ulos, kori käsivarrella, elämässä ilman paluulentoja.

Kun saavuimme, auton lämpömittari tykitti muutaman päivän yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Etelä-Ranskassakin oli ollut viileä ja sateinen talvi, kertoivat, ja ensimmäisten kuumien päivien jälkeen tulee aina sankka sumu. Niin nytkin. Hellepäivien uima-allaselämän jälkeen retkeilimme taas kiihkeästi kun emme olleet sulaa.

Musée Fernand Léger oli ihana. En taaskaan ehtinyt Mentonin kauppahalliin. Château de la Napoule oli ihan uusi tuttavuus, kaunis ja jotenkin salaperäinen. Kannattaa pysähtyä katsomaan linnan historiasta kertova pieni dokumentti.

Jokaikinen kerta jää näkemättä jotain. Listani on loputon ja ihmeellisesti matkat vain kasvattavat listaa, sen sijaan, että se supistuisi. En ihan heti saa kyllikseni. Kaiken uuden kokemisen lisäksi nautin siitä, että minulla on noilla kulmilla jo kantisapteekki (olen accro mitä ranskalaisten apteekkien kauneudenhoitotuotteisiin tulee!), lempiravintola ja yllättävän vilkas sosiaalinen elämä. Parkkosella on tarpeeksi leipomosanastoa  hallussa voisarvivuoroja varten ja lapset voi laskea irti ja luottaa, että he löytävät ajallaan sovittuun tapaamispaikkaan.

Me muuten yövyimme ensimmäisen yön Cannesissa, koska meillä oli seuraavana päivänä kuvauspäivä Villa Le Menestrelissä. Vasta kuvausten jälkeen raahasimme nyssykkämme huvilalle ja asetuimme taloksi. Ensimmäisen yön hotellimme oli Villa Claudia, joka oli ehkä hiukan kostea ja johon kantautui ison tien kohina, mutta silti suosittelen, jos haluat edullisen yösijan lähes ytimestä. Onhan se nyt sentään suloista herätä mandariinipuu ikkunan alla ja syödä aamiaiseksi Nutellaa kauniissa salissa. Palvelu oli mitä ystävällisintä, isäntä itse paikalla.

Lue lisää: Cannesin ympäristön näkemistä ja kokemista löytyy juttutolkulla tägin Villa Le Menestrel -alta, ja laajemminkin Ranskaa tägin (quelle surprise…) Ranska alta. Mouginsissa sijaitseva Villa Le Menestrel on siis ystäviemme Sarin ja Juhan Ranskan-koti, jota he myös vuokraavat. Jos kiinnostuit.

Insta-tilitäni löytyy profiilini alta pieni pylpyrä otsikolla ”Riviera”, jossa kootusti tallessa reissun aikaiset stoorit.

Tästä innostuin tänään #3

Vierastalon yläkerran remontti edistyy.
Ostettu: vanha pariisilainen bistropöytä.
Puuttuu: seinät, katto ja lattia.

Kuten meillä usein, asiat etenevät arvaamattomasti ja ulkopuolisten silmin varmasti myös hieman holtittomasti. Keskiviikkoaamuna kello 8 laitoin ystävälleni viestin, että olen allapäin, mikään ei onnistu ja aiomme luovuttaa tai vähintään lykätä. Kello kymmeneltä vintillä oli kolme miestä hommissa, pihaan ajettiin raakalautakuormaa ja meidän piti ilmoittaa sähkömiehelle lampunpaikat.

Samaan aikaan osuu tietenkin omien töiden kevätsuma, meillä molemmilla. Yöunet jäävät muutamiin tunteihin, mutta innostus uudesta pitää ainakin vielä mielen virkeänä. Jos olisimme tienneet, että remontoimme nyt yläkertaa, emme ehkä olisi varanneet matkaa Ranskaan juuri tähän kohtaan. Näen itseni istumassa La Croisetten kuuluisilla sinisillä tuoleilla  huutelemassa luuriin mielikuvituksellisia ohjeita lattiamaalin värisävystä.

No, se on vain maallista, sanoisi Katto-Kassinenkin, lempifilosofini.

On taas viikkokatsauksen-joka-ei-ilmesty-viikottain aika. Isosta kuvasta kellotaulun mukaisesti oikealle.

1. Croisetten tuoleista tuli mieleen, että on olemassa – niiden sinisten metallilegendojen lisäksi- kuuluisasta rantabulevardista nimensä saanut metalli- ja rottinkirunkoinen Honoré Decon Croisette-tuoli, pulleilla samettityynyillä ja tosi herkullisissa väreissä. Oispa fyrkkaa.

2. Dokkari, jota en malta odottaa: That Summer esittelee jemmassa ollutta kuvamateriaalia kesältä 1972. Yksi kaikkien aikojen lempparielokuvistani, Grey Gardens oli vasta tuloillaan kun taiteilija Peter Beard ja Lee Radziwill lähtivät tapaamaan Leen sukulaisia, omalaatuista tätiä ja tämän tytärtä hämmentävään pesukarhujen valtaamaan kartanoon. Elokuvassa vilistää Peterin, Leen, Edien ja Edien lisäksi heidän taiteilijakommuuninsa kantaporukkaa, mm. nuori Andy Warhol. Ja jos sallitte pienen kissanhännännoston, niin olihan kesä -72 merkittävän aikakauden alku kaikin puolin. Vaan missä ja milloin tämän leffan saa nähdäkseen?

3. Minulla on ehkä kalpea aavistus siitä miltä narkkarista tuntuu, kun ajattelen suhdettani kirjoihin ja aprikoosihilloon. Vieroitusoireet ovat fyysisiä. Minulla on oma kuriiri, joka diilaa Mokon ranskalaista hilloa säännöllisesti paperikassi kerrallaan Hankoon, ja uusi pakko saada- kirja on aina mielen päällä. Tällä hetkellä tuntuu, etten voi elää ilman David Douglas Duncanin Goodbye Picassoa.

4. Kimonon tapainen väljä ”taiteilijatakki” on maailman kätevin vaatekappale ja nyt niitä onneksi näkyy taas mallistoissa. Muutama vaatekaapista jo löytyy, mutta ihastuin tuohon sinapinkeltaiseenkin. Tilasin kuitenkin tietysti mustan

5. Lisää dokkareita. Yle Areenassa on katsottavissa nautinnollisen yksinkertainen Mestari Miyazakin paluu, joka toimii minuun meditaation lailla. Katsoin sen kerran, ja aloitin heti alusta uudestaan. Samaistuin hiukan mestariin, en minäkään kestä kun kukaan ei tajua nyansseja. Rakastin myös edellistä Miyazaki-dokkaria, Unten ja hulluuden valtakuntaa.

6. Ravintolavinkki Helsinkiin. Yksi parhaista ravintola-annoksista pitkään aikaan oli muutamia viikkoja sitten Wernerissä nautittu, avotulella grillattu kokonainen päivän kala. Ravintola oli valaistukseltaan vähän kolkko, alkucocktailit hutaisten tehty ja tarjoilija omissa ajatuksissaan, mutta kalan ja sen kyljessä jollotelleen fenkolin tähden palaan takuulla uudelleen! Myös alkupalat olivat maistuvia, valitsimme pöytäseurueen kesken muutaman ja maistelimme kaikkea.

Nyt se on kaupoissa!

Superparivaljakko Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -kirjasarjan kolmonen HAPPY HOMES CREATIVE // Cozy Publishing on nyt myynnissä ainakin Punavuoren ja Sörnäisten Mokossa, kertovat pikkulinnut. JÄNNÄÄ!

(Mun pikkulintu on Mokossa tänäänkin töissä , kertokaa terveisiä jos hän osuu kassalle, että äidillä on ikävä <3 )

Ja jännää se on siis siksi, että kirjassa esitellään myös meidän tiilirotiskomme. Ja millaisessa seurassa! Näytämme varmaankin ihan paimentolaisilta kaikkien superhienojen kotien rinnalla. Kuvauspäivästä saittekin jo taannoin vähän tunnelmia kulissien takaa, nyt on aika katsoa miltä lopputulos sitten näytti.

Minä saan oman kappaleen kirjaa käsiini varmaankin tänä iltana, en malta odottaa!

Kuva: Krista Keltanen Photography

Sitruunainen kaali-fenkolisalaatti

Syöty on taas. Voi pojat. Kaikkien pääsiäisherkkujen paljoudesta kuitenkin supersuosikikseni nousi melko yksinkertainen ja rustiikki salaatti.

Sitruunainen kaali-fenkolisalaatti

Siivuta keräkaalia ohuen ohuelti.
Siivuta myös pari fenkolia ja säästä tupsut koristeluun.

Tee kastike:
Oliiviöljyä
Sitruuna-valkoviinietikkaa (sanoinhan, uusi lempparini!)
Dijon-sinappia
Suolaa, mustapippuria

Kaada kastike kaali- ja fenkolisuikaleiden päälle, pyöräytä pari kertaa, anna maustua.

Paahda kuivalla pannulla revittyä leipää ja saksanpähkinöitä.
Höylää parmesanista ohuita lastuja.

Kokoa salaatti: öljykastikkeessa maustuneita kaali- ja fenkolisiivuja, leipää ja pähkinöitä, parmesanilastuja. Koristele fenkolintupsuilla ja mintun lehdillä.

Varoitus: tähän salaattiin tulee HIMO!

Me nautimme salaatin Hangon Havsgårdar-tilalta ostetun luomu-entrecôte -lihan kanssa. Karja on talvet läpeensä ulkona viihtyvää, vain ruoholla ruokittavaa pitkäkarvarotua, eli highland-karjaa. Tilamyynnin aukioloja ja myyntitilannetta voi seurata tilan fb-sivuilla

Iloa uudesta

Muistanette vielä vierastalomme alakerran, jota Taiteilijaresidenssiksikin kutsutaan? Sen yläkerrassa on vuoroaan odotellut samankokoinen tila.

Yläkerta on hauska vinokattoineen ja jo asennettuine ”ikkuna-ovineen”. Ajattele kuumaa kesäpäivää, kun voit leväyttää kaikki kolme ovea auki koko talon pituiselle aamukahviparvekkeelle, antaa tuulen heilutella pellavaverhoja ja kuunnella lintujen (ja meidän perheen) kujerruksia pihalla, syreeneiden alla.

Keräilen kansikaupalla inspiraatiokuvia, jotka eivät vastaa lainkaan budjettiamme. Remonttihommat maksavat päätähuimaavia summia, tarjouksien kymppitonnit vain vilisevät silmissä ja välillä on pakko hengitellä hetki paperipussiin.

Olen kuitenkin ostanut asuntoon jo keittiöpyyhkeet ja piirtänyt lyijykynällä vihkoon kuvia tasoista, joilla on taidekirjapinoja, suuria saviruukkujalkaisia lamppuja sekä outoja esineitä maailmalta. Olen valinnut taulun Parkkosen valikoimista (Walls, HANKO 1), haluaisin sen koko seinän korkuisena! Tiedän sohvan värin, samoin maljakossa huojuvien neilikoiden. Kuulen kuinka levysoittimen neula naksahtaa uralleen ja lempeät sävelet pyyhkäisevät valossa kylpevän asunnon päästä päähän.

Eli kai se tästä.

Kai se tästä.