Latest Posts

Kerberoksen papupata

Kreikka alkaa hivuttautua ihon alle. Ensin kaikki on vähän vaikeaa, ahdistavaa ja jotenkin liikaa, ja sitten yhtäkkiä mistään ei saa tarpeekseen. Turkoosiin mereen on päästävä heti aamulla ja viimeiseksi illalla, kuumuudessa alkaa kellua ja kaikki alle kolmenkympin tuntuu haalealta. Vihreään paprikaan syttyy käsittämätön, jokapäiväinen himo. Kieli ja kirjaimet hahmottuvat salavihkaa, katukyltit, pakkausten kyljet, ruokalistat alkavat puhua, ja minä ymmärrän.

Jotain taikaa täällä on, historian suhinaa. Kaikissa kreikkalaisissa kasvoissa kuvittelee näkevänsä tuhansien vuosien taakse, tavoissa ja tottumuksissa on edelleen kaikuja myyttisestä menneisyydestä. Kartasta puhumattakaan. Antiikin tarinat ja jumalolennot ovat edelleen läsnä, tummakulmainen äiti huutaa kädet lanteilla tyttöään pois uimasta: Afroditeeeeeee!

Yhtenä iltana, kun Parkkonen on lähtenyt kamera olalla vuokraisännän kanssa ylös vuorille, appelsiinitarhoille, minä seison keittiössä ja laitan ruokaa. (Olen hukkua vihanneksiin ja hedelmiin, joita löydän oven ulkopuolelta joka kerta kun sen avaan. Ei auta, vaikka sanon, että meitä on enää kolme, emme millään saa tuhottua tynnyrikaupalla tilusten antimia, vaikka reippaita syömäreitä olemmekin.) Tällä kertaa valmistan papupaistosta ja pilkon minkä pienellä veitsennysällä kerkeän.

Ovet ovat auki pihalle, on edelleen kolmekymmentä astetta, illansuussa. Säärissä tuntuu aurinko ja suola. Kaskaat säksättävät, poika pelailee. Minussa herää outo tunne, että joku katsoo minua. Käännyn hitaasti ympäri, käsiä oliivinlehväkuvioilla kirjailtuun pyyheliinaan kuivaillen.

Avoimella ovella seisoo valtava koira, jolla on kirkkaanpunaiset, päästä pullottavat, iiriksettömät silmät. En ole ikinä nähnyt mitään yhtä kauhistuttavaa. Hivuttaudun hengittämättä ovelle vähin elkein ja paiskaan sen kiinni. Haukon henkeäni, eläin haukahtelee pihalla pohjattoman kumeasti, kuin haudan takaa. Tömps, sen suuri pää osuu verkko-oveen.

Se on Kerberos!!! Manalan portti!! Haadeshan on ihan naapurissa, Manissa!

Hapuilen jotain kättä pidempää. Minulla ei ole Psykhen huumaavia kakkusia pedon taltuttamiseksi, voin vain naputella vapisevin sormin Parkkoselle viestin: tule äkkiä, olemme  hirviön vankeina. Vedän verhotkin kiinni, en kestä ajatusta karvaisesta päästä ja verestävistä silmistä.

Vasta kun aurinko on laskenut, ja koira jolkotellut tiehensä, mies palaa seikkailuiltaan. On ajettu tuhatta ja sataa autoa kapeammilla vuoristoteillä, kuljettu vuohien seassa appelsiinipuiden alla, syöty kreikkalaisen mummon kanssa jäätelöä. Hän hehkuu kuin sitrushedelmän kylki auringonlaskussa.

Me olemme kiukkuisia ja väsyneitä. Sen sijaan, että olisimme nauttineet suunnitelmien mukaan illallista puutarhassa, lueskellen varjon alla, olemme istuneet keittiössä vahakankaalla peitetyn pöydän ääressä, väkevän neonlampun alla, liian kauhuissamme edes kurkistamaan ovesta ulos.

Koira osoittautuu eläinlääkäri-vuokraisäntäperheen sokeaksi holhokiksi. Se on nyt palautettu takaisin häkkiinsä yläpihalle, josta sen lannistunut murahtelu välillä etäisesti kantautuu. Oliivilehdon hiekkatien, meidän kotikatumme päässä rautalanka-aidassa on kallellaan ja sidoksista putoamaisillaan hapertunut kyltti, joka mainostaa haalistuneilla punaisilla ja mustilla kirjaimilla paikallista vartiointiliikettä. Sen nimi on Kerberos.

Papupaistos sentään oli ihanaa, ja se maistui erityisen jumalaiselta seuraavana päivänä, kun puutarhassa oli enää kissanpentuja, magnoliankukkia ja lempeitä ilta-auringon säteitä.

Kreikkalainen papupaistos

Silpi papu- tai herneenpalkojen päät ja heitä ne suureen uunivuokaan.
(Älä esikeitä, vaikka mieli tekisi!)

Siivuta päälle reilusti valkosipulia ja punasipulia, mausta suolalla ja pyörittele kaikki oliiviöljyssä sekaisin.

Lisää paseerattua tomaattia, tölkki tai pari, papujen määrästä riippuen. Säästä vähän tomaattikastiketta myöhempää vaihetta varten. Laita nyt vuoka uuniin, anna palkojen kypsyä ainakin puoli tuntia – kolme varttia.

Pilko sillä aikaa munakoisoa, kesäkurpitsaa, lisää sipulia. Muutama pehmennyt tomaatti saa viimeisen leposijansa tässä ruokalajissa, muutamaan osaan pilkottuna, samoin vaikkapa edelliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat.

Varaa valmiiksi lieden ääreen hyvää savukylkeä tai pekonia, murustele feta, raasta juustoa.

Kun pavut ovat esikypsyneet tomaattikylvyssä tarpeeksi, nosta vuoka uunista ja jatka hommaa. Levittele papujen päälle muutamia pekonisiivuja välikerrokseksi, ja sitten muut vihannekset (edellä mainitut). Lisää valkosipulia, suolaa ja mustapippuria, loiskauta oliiviöljyä. Ripottele pataan kuivattuja tai tuoreita yrttejä, kuten timjamia ja oreganoa. Lisää vielä tomaattikastiketta ja kauho pari isoa lusikallista kalamata-oliiveja mukaan. Ripottele murrettu feta ja peittele koko komeus pekonilla.

Laita vuoka kuumaan uuniin, ja kun pata on pulputtanut kaikki vihannekset pehmeiksi, höyryävä tomaattimehu on oliiviöljystä pilkukas ja pekoni saanut rapean pinnan, lisää juustoraaste ja kuorruta nopeasti.

Nauti paksun leivänpalan ja kylmän tsatsikin kanssa, purista pöydässä vielä sitruunamehua päälle.

Kuva: Kreikkalainen sekatavarakauppa, Areopoli

Frappé

Halusin vain muistuttaa, että jos juhannus on koto-Suomessa lämpöinen (ahahahahahahaha!!!), niin kreikkalainen frappe eli jääkahvi on mitä mainioin hellejuoma. Hifistelijä tekee sen kylmäuutetusta kahvista, tavallinen hippiäinen jäähtyneestä suodatinkahvista.  Tai itse asiassa kaikista useimmiten se tehdään ilmeisesti täällä paikan päällä pikakahvijauheesta. Jääpalat kolisevat joka tapauksessa kutsuvasti jokaisessa versiossa. Lisäksi sekaan laitetaan – tai ollaan laittamatta – sokeria (esimerkiksi metrio = puolimakea) ja maitovaahtoa (me gala).

Minä tilaan täällä Kreikassa yleensä cappuccino freddon (sanotaan myös freddo cappuccino), en frappea. Ero on siinä, että se valmistetaan espressosta tai tuplasta, ja minusta se on parempaa kuin frappe.

Kuriositeettina mainittakoon, että valkoviinilasillinen maksaa kyllä vähemmän kuin kahvi. Ja ouzo kai vielä vähemmän. Niillä ei kuitenkaan tee mieli aloittaa aamua tai taittaa iltapäiväuupumusta. Paitsi tietysti kreikkalaisten tekee, varsinkin toriaamut.

Matkailija kiittää

En ole puhunut läpiä päähäni kun olen vielä kovasti keskeneräisen shoppini nimissä kehunut muutamia tuotteita. Tämän matkan alkutaipaleen ehdottomat ilonaiheet löytyvät nimittäin tutuilta merkeiltä.

Gauharin meikkipusseista intoilin jo aikaisemmin. Kaikki kolme (iso, keskikokoinen ja pieni) täyttyivät sutjakasti lähtötohinoissa. Ne kuljettavat tottelevaisesti road tripeilläkin mm. kaikki erilaiset öljyni (parasta juuri nyt: aurinkoöljyt kolmenkympin suojakertoimella) paikasta toiseen ja sitä paitsi ilahduttavat ulkonäöllään. Koen – harvinaista kyllä – hallitsevani elämääni, kun näen tuon tyylikkään trion kreikkalaisen makuuhuoneeni piirongin päällä. Ja Gauharin olkihattu, se on ihan pakollinen kun aurinko porottaa minkä kerkiää.

Gauhar rakentaa muuten paraikaa pop uppia Hankoon, Villa Himan tiloihin, jos kiinnostuit! Gauharin juttuja päätyi myös niihin tuliaispussukoihin.

Langøn pyyhkeet ovat ihan ässiä näissä säissä: ne mahtuvat pieneen tilaan (korikassi), kuivuvat sukkelaan suolavesikylvyistä, eivätkä ime hiekkaa itseensä. Niillä somistetaan hetkessä huone, parveke, terassi tai jopa katetaan pöytä, silloin kun ovat hetken putipuhtaina. Tämän kesän väritykset ovat sattumalta ihan Kreikkaa, tykkään tosi paljon.

Nest Factoryn kaftaani on TÄYDELLINEN lomavaate, niitä on mukana kaksin kappalein. Omani (mustavalkoinen ja oranssi-turkoosi) ovat hankolaisesta Tian Veranta-puodista. Uikkari alle, kaftaani päälle ja rannalle. That’s it. Näytän uskomattoman staililta. Harmi vain, ettei kaftaanista ole kuvaa tositoimissa. Mikä siinä on, että olen omassa päässäni helvetin hyvännäköinen, ja jopa peilikuvakin silloin tällöin miellyttää, mutta annas olla kun ajaudun kameran eteen… KUKA ON TEHNYT FACE SWAPIN MUN JA MUN MUMMON (EDESMENNEEN MUMMON!!!!!) NAAMOILLA!???

Ja hei viuhka. Viuhka on hyvä.

Päivän kirja: Odysseuksen vanavedessä, Göran Schildt.

“In case you haven’t taken a scroll through Instagram in the past, say, month, allow us to bring you up to speed: basically everyone is in Greece.” The Ultimate Fashion Person’s Guide to Greece, Coveteur.

Mies matkustaa

Onko kellään

hän huutelee aamuisin

naamarasvaa / kynsisaksia / sukkia / parranajogeeliä?

Hän on unohtanut myös kaikki alusvaatteensa kotiin.

Kerään rantakiviltä seteleitä, joita hän viljelee kirjan välistä, takataskusta. Hän haluaa yllättää minut ja pakkaa märän uimapukuni muovipussissa repun sivutaskuun. Sieltä se löytyy parin päivän päästä levänhajuisena, aikani etsittyäni. Aurinkorasvan suihkun hän onnistuu tukkimaan ensimmäisellä levityskerralla, ja ratkaisee ongelman iskemällä puukolla pullon kylkeen reiän. Kaikki on tahmeaa.

Kun lähdemme retkelle, hän jättää kartan ja lompakon keittiön pöydälle. Vaiettuaan Ranskassa vuosikausia hän yhtäkkiä puhuu täällä sujuvaa ranskaa, kreikkalaisille.

Hän sekoittaa kotiavaimen ja pyykkihuoneen avaimen, lukitsee meidät ulos ja saa pyykinpesukoneen tilttiin. Autonavaimet ovat ikuisesti hukassa, istumme kuumassa autossa ja katsomme kuinka hän sinkoilee etupihalla.

Mutta mitä tulee kapeilla vuoristoteillä ajamiseen, hämähäkkien eliminoimiseen, ravintolalaskujen kuittaamiseen sekä hilpeään kortinpelaamiseen ja vesileikkeihin, me emme voisi olla paremmissa käsissä!

Tästä tulee ihan hyvä loma, rakas <3

 

Perillä

Hyvää huomenta Kreikan auringon alta. Olemme asettuneet lauantain matkustuspäivän jälkeen aloillemme.

Tai aloillemme ja aloillemme, levottomuus on vielä seuranamme. Vaikka osalla meistä on edessä kokonainen kuukausi Kreikkaa, niin tyttäret ovat mukana vain vähän aikaa. Ja nähtävää olisi niin paljon!

(Tyttärillä ja heidän ystävällään on Hangossa tänä kesänä oma smoothie bar, käykää hörppimässä päivän vitamiinit, jos kuljette kulmilla!)

Oli hämmentävää ajaa Kalamataan perheen kanssa. Kun vietin yksin aikaa täällä lokakuussa, ajattelin jokaista perheenjäsentä usein. Mistä he pitäisivät, mitä haluaisin kullekin näyttää. Ja nyt he olivat mukana, lapset torkkuivat aamuyön tunteina alkaneesta matkasta unisina takapenkillä. Olin haljeta onnesta.

Silti tuntuu myös jotenkin vaikealta. Minulle moni paikka kertoo jo tarinoita, sisältää muistojakin, heille kaikki on uutta. Otan oppaan viitan. Yksin matkustaminen on myös energioiltaan (tietenkin) erilaista, en ikinä muista kuinka paljon tämänkin kokoisen porukan liikutteleminen ja hengissäpito (ja aurinkorasvattuna pito) vaatii. En silti tietenkään vaihtaisi tätä mihinkään, ja ikävöin tyttöjä hirmuisesti jo etukäteen.

Lämpö tuntuu i h a n a l t a. Ihanalta! Ja uiminen. Asuntomme on mukava, siisti ja tilava, vuokraemäntänä siis sama, kultainen María kuin viime kerrallakin. Nyt vain asumme kauempana keskustan hälystä, rantatien päässä, rinteellä, oliivilehdossa. Takaovelle ilmestyy kassikaupalla paprikoita, papuja, kesäkurpitsoita, appelsiineja, greippejä, sitruunoita, tomaatteja, kaalia, perunoita, munia, munakoisoja… Puutarhassa asuu ihan pienen pieni harmaa kissanpentu.

Olenko päässyt näin pitkälle puhumatta syömisestä sanaakaan? Kreikkalainen ruoka! Yksinkertaisempaa ei ole, silti siinä on kaikki. Aurinkokin jokaisessa suupalassa. Oliiviöljy ei missään ole näin vihreää.

Kaunis pikkupyyhe: Langø Home

Seuraa reissutunnelmia myös Instassa

Travel Secrets

Onneksi on ahkeria ihmisiä maailmassa, jotka keksivät juttuideoita ja kauniita toteutuksia. Väsynyt bloggari vain vaeltaa virtuaalisesti perässä ja kopioi minkä kerkeää. Kuten nyt tämä Filippa K:n tyylikäs A Mindful Holiday: Packing Lists & Travel Secrets -artikkeli. Love it.

Pidemmittä puheitta:

Always on my packing list: Villasukat.
(Totuus: Monan antamia värikkäitä kiviä. Kummallisia haalistuneita karttoja. Ihmeellisiä vaatteita, joita en koskaan käytä. Kuorintavoiteita ja naamioita, joita en ehdi kotona laittaa, enkä sitten lopulta lomallakaan.)

This summer I’ll read: Kaiken, paljon. Koko uuvuttavan alkuvuoden edestä.

In my hand luggage: Muistikirja, ohut musta tussi, kasvovesisuihke, aurinkolasit. Rahaa yli varojen. Tällä kertaa käsimatkatavarakassina on ensimmäistä kertaa olkilaukku, aloitan rantaelämän jo Helsinki-Vantaalla.

The key to travel light: Kun ei paljoa omista, ei paljoa paina.
(Kirjat voi lähettää lentorahtina edeltä.)
(Mutta lentokentällä mulla kyllä jotenkin naksahtaa päässä: kevyt matkalaukku sujahtaa ruumaan, ja koneeseen raahaan kentältä kassillisen lehtiä kuten kilojen painoisia Vogueita, hämmentävillä poronkuvilla varustettuja extra-tuliaisia, LISÄÄ kosmetiikkaa, jonkun käsittämättömän halaatin lentokenttäpuodista. Puoli apteekkia. Joka kerta yritän myös väkisin ostaa käsilaukun ja aurinkolasit, kunnes perhe onnistuu kampittamaan minut.)

This makes my flight mode a happy one: Saapuminen AJOISSA lentokentälle syömään ylihinnoiteltuja kolmioleipiä, siemailemaan vesipullosta vettä kansainvälisten kaunotarten tapaan. Inhoan kiirettä. Ja koneeseen pakkaan mukaan aamutossut!

Between vacations, my great everyday escape is: Hangon kirjaston tutkijanhuone, kera maitokahvin ja croissantin. Minilomat Helsingissä.

My summer playlist: Summertime sadness. Melankolia jyllää kesät talvet.

My dream destination: Joku kaunis, lämmin, tuoksuva, merellinen paikka, jossa ei olisi ketään, paitsi paljon palvelijoita.

Best place on earth: Oma sänky. Kaikesta huolimatta. Hyvästelen juuri sänkyäni, suihkutan siihen tyynysuihketta ja taittelen AC/DC-paitani tyynyn alle odottamaan. Sanon hei hei oma sänky.

I never travel without my: Huulivoide.

The first thing I do upon arrival: Vaihdan kohteessa huonekalujen järjestystä (kyllä, joskus myös hotellihuoneissa) ja levittäydyn. Heittelen kankaita sohvien päälle, tuoksuloin kämpän, ostan jääkaappiin herkkuja ja pöydälle kukkia. Asettelen kosmetiikkapurnukoitani kauneusjärjestykseen kylppäriin. Kotiudun hetkessä.

Lue lisää: Matkakohteena Peloponnesos, Greece.
Kuva: Pinterest

Juhlailoa

Ylioppilasjuhlat olivat IHANAT, ihan täydelliset! Vieraita kävi ainakin seitsemisenkymmentä, ilma – kuin ihmeen kaupalla-  salli takapihalle levittäytymisen, ja ihmiset tuntuivat viihtyvät. (Heitin Paku-Villen ulos noin tunti sen jälkeen kun bileet olivat loppuneet.)

Tarjoilut olivat sankarittaren näköiset ja keräsivät kiitosta: paljon sushia ja jälkkäriksi vesimelonin näköisiä mehujäitä. Juomiksi ehtymättömästi vaaleanpunaista kuohuviiniä, jääkylmää pinkkiä Pommacia ja Pellegrinoa. Emäntä ei ollut leiponut MITÄÄN!

Yksi kekkereiden suloisimmista hetkistä oli kun kaksi sukulaistyttöä keräsi juhlakansan koolle ja lauloi yllätykseksi ylioppilaalle hänen lempparinsa, Gilmore Girls-sarjasta tutun Carole Kingin biisin Where you lead. Ukulelen säestyksellä! Ei mitään toivoakaan yhtyä kertosäkeeseen, kyyneleet vain tirskuivat juhlamekon miehustalle.

Kiitos Anna ja Petra!

Poikki

Viime tiistaina matkalla hautajaisiin autosta puhkesi Tammisaaren kohdalla rengas. Seisoimme mustissamme tien poskessa odottamassa korjaajaa, oli kylmä ja kiire. Silloin ajattelin, etten selviä tästä kaikesta, en vain selviä.

Lauantaina seisoin eteisessä vapisevana ja väsyneenä. Ylioppilasjuhlan järjestelyiden muistilistaa oli päivitetty perhechattiin toimestani vielä klo 4:40, olin pitänyt vain hädintuskin itseni kasassa koululla kun kaunis ja viisas esikoiseni piti ylioppilaiden puheen ja nyt tupa oli täynnä vieraita. Mutta catering oli myöhässä, ruokapöytä oli ihan tyhjä.

Toukokuu on ollut hulluin koskaan, ja sen viimeinen viikko, jo kesäkuun puolelle kurottava, pelkkää suhinaa päässä. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Rengas korjattiin, mummi haudattiin, lakki päähän painettiin ja juhlaruokakin saapui.

On pari asiaa, joiden kohdalla minulla menee hermo: juhlat ja matkat. (Ja okei, joskus myös arki.)

Muistatteko, kun jokunen vuosi sitten puhuttiin paljon naisten multitaskaamisesta, näkymättömästä, jatkuvasta projektinjohtajan työstä, metatyöstä?

Minulla on kaikki tieto päässäni, kaikki langat käsissäni ja iso vastuu harteillani. Minä muistan kaiken. Minä myös käskytän ja pyydän, vaikken haluaisi enää käskyttää enkä pyytää. Haluaisin usein vain päästää irti, mutta sitten kenelläkään ei olisi enää kivaa.

Nyt kerin kokoon Kreikan matkaamme. Listoja on monta: tee, muista, osta. (Pese, soita, peru, varaa, pakkaa, kysy, varmista ja vahvista.) Meillä minä olen se, joka hoitaa lennot, majoitukset ja autonvuokrauksen, ja se, jolla on kaikkien passit.

Ajattelin kukonlaulun aikaan lauantaiaamuna luovuttaa Helsingin lentokentällä juhlallisin elein kaikille 18-vuotta täyttäneille rakkaille perheenjäsenilleni heidän passinsa ja sanoa:

“Tämän asiakirjan myötä luovutan teille myös vapauden ja vastuun omasta matkastanne, ja yhden viidesosan vastuuta yhteisen matkamme onnistumisesta, ja onnellisuudesta.”

En ota passeja enää takaisin talteen, jokainen saa huolehtia omastaan. Muistuttakoon se heitä siitä, että loputtomiin ei voi luovuttaa kuormaa, ei edes niin kevyttä kuin passi, toisen ihmisen kannettavaksi.

Rakastan perhettäni, ja minusta on maailman ihaninta lähteä heidän kanssaan matkalle. Heidän rinnallaan, yhdessä, ei edessä, tuulta halkoen.

Lue lisää: “So when we ask women to take on this task of organisation, and at the same time execute a large portion, in the end it represents 75% of the work. Feminists call this work The Mental Load.” Mainio ranskalainen sarjakuva aiheesta The Guardianin sivuilla.

Metatyötestin voit tehdä Kirkko & Kaupunki-lehden sivuilla.

Vieraileva kirjoittaja: Cannesin elokuvajuhlien asuja, osa 2

Viime vuodelta tuttu juttusarja saa jatkoa, kun helsinkiläisen suunnittelijatiimin vainio.seitsosen Merja Seitsonen piti puolestamme silmällä Cannesin elokuvajuhlien pukeutujia. Merjan sekä vainio.seitsosen malliston löydät Fredalta, liikkeestä nimeltä Liike!

(Minua sykähdytti tässä vellovassa ikä- ja/tai ulkonäkökriisissäni elokuvajuhlien osalta tämä kuvasarja: kuinka harvinaista onkaan nähdä jumaloituja tähtiä ihan itsenään, ei vain käsitellyissä promokuvissa tai valkokankaalla filtteröityinä. He ovat ihmisiä, hekin vanhenevat, sittenkin!)

Merja, ole hyvä!
(Kuvat: Pinterest, lisää kuvia linkitysten takaa.)

On taas aika luoda silmäys Cannesin vuotuisen elokuvafestivaalin kiinnostavalle punaiselle matolle! Tehdään se tänä vuonna teemoittain:

1. Punaisen maton tyrannia
Ranskassa elokuviin suhtaudutaan vakavasti ja uutisointi punaiselta matolta nähdään tuontitavarana Hollywoodista. Punaisen maton tyranniastakin puhutaan, koska Hollywoodissa kohauttaminen on kaupallisen yhteistyön kannalta tärkeää. Cannesissa näyttäytyvät ranskalaisittain ”amies de la maison”, julkkikset, jotka istuvat mielellään muotinäytösten eturivissä ja tukevat suosikkisuunnittelijoitaan, mutta eivät kuitenkaan ryhdy kampanjakasvoiksi.

Cannesissa nähdään myös kansainvälisiä elokuvatähtiä eri kulttuureista. Juryn jäsenen Fan Bingbingin puvut olivat järjestään tyylikkäitä ja mielenkiintoisia.

Tänä vuonna muotilehdet kiinnittivät huomiota ranskalaistähtien
eleganssiin verrattuna Hollywood-kollegoihinsa. Siinä missä
huippustylistit kasaavat jenkkitähtien glamuröösin garderoobin,
ranskalaiset naiset valitsevat usein pukunsa oman makunsa mukaan
kotimaansa kiinnostavista haute couture -taloista. Nudemeikki ja
luonnolliset hiukset henkivät ranskalaista nonchalancea. Esimerkkinä
Lily-Rose Depp Chanelin puvussa, verrattuna vaikkapa kauniiseen, mutta jokseenkin patsasmaiseen Elle Fanningiin Vivienne Westwood-lookissa.

Toisaalta olisi yliolkaista väheksyä punaisen maton merkitystä, sillä juuri luksusteollisuus on merkittävä vientiala ranskalaisille ja uutisointi siltä osin palvelee heikäläisiä aivan tarkoituksenmukaisesti.

2. Feministinen manifesti

Muotimaailmassa uutisoidaan nykyään suunnittelijavaihdoksia
innokkaasti, epäilemättä osana markkinointia. Kun Valentino siirtyi
syrjään muotitalonsa taiteellisesta johdosta, tilalle valittiin
suunnittelijakaksikko Maria Grazia Chiuri ja Pierpaolo Piccioli. Tiimi
sai muotitalon mallistot uuteen nosteeseen. Samaan aikaan Christian
Diorin taiteelliseksi johtajaksi nimitettiin Raf Simons, jonka
alkutaipaleesta legendaarisessa muotitalossa on tehty muuten mainio
dokumentti Dior and I.

Simons ehti vaikuttaa Diorilla vain muutaman sesongin, kun hän siirtyi jo Calvin Kleinille, jossa hänen johdollaan tehtiin Nicole Kidmanin paljon kuvattu tyllipuku. Kidmanin asua esiteltiin ainakin Voguen kansainvälisessä verkkojukaisussa näyttävästi. Ehkäpä on ajateltu, että Raf Simons on ensimmäinen amerikkalaisen muotitalon suunnittelija, joka voi todella vastata eurooppalaisten muotitalojen ylivaltaan.

Simonsin jälkeen Diorille palkattiin kiireellä ja kohun
saattelemana Valentinon tiimistä suunnittelija Maria Grazia Chiuri,
ensimmäisenä naisena Diorin historiassa. Hän lainasi heti
debyyttimallistossaan Chimamanda Ngozi Adichien feminististä
manifestia Diorin t-paitoihin: “We should all be feminists” .

Yksi tällainen sloganpaita bongattiinkin arvoisan juryn jäsenen, Jessica
Chastainin päältä Cannesissa, tosin privaattioloissa. Eikä sanoma jäänyt pelkästään teepaitaan; palkintogaalapuheessaan Chastain kiinnitti huomiota ehdokaselokuvien viestiin. Hän oli kauhistunut siitä naiskuvasta, jota ne suurimmaksi osaksi välittivät, muun juryn nyökytellessä päätään
hyväksyvästi. Hän vaatikin elokuvabisnekseen lisää naisia kertomaan tarinoita “about women I recognize in my day-to-day
life”.

Christian Diorin pukuja nähtiin Cannesissa paljon, myös miehillä,
esimerkkinä Robert Pattinson. Robert Pattinsonin daamilla FKA Twigsilla oli yllään ehkä jo vintageksi luokiteltava John Gallianon suunnittelema Diorin puku.

Maria Grazia Chiurille tunnusomaista tyllikirjontaa kosmosaiheineen
oli mm. Daria Strokousin puvussa. Rooney Mara oli Joaquin
Phoenixin käsipuolessa pukeutuneena Diorin valkoiseen
pitsipukuun.

Yllättäen punaiselta matolta löytyi myös meidän suosikkiemme tuotantoa. Maria Jokelan & Anni Niemen kiinnostavan Deadbird & Lionheart -malliston puku nähtiin suomalaisnäyttelijän Juuli Aschanin yllä Noah Baumbachin ensi-illassa. Heidän mallistoaan saa Tampereelta, ja sitä on lainattavissa ainakin Vaatepuu-lainaamosta.

3. Modernit klassikot: smokki myös naisille, sekä tyllihame

Naisten housupukuja oli vuoden 2017 festivaaleilla paljon. Naisellisia
smokkeja, bleiseriyhdistelmiä ja haalareita. Mietimme, voisiko
housujen suuri määrä olla yhteydessä siihen, että feministiset
äänenpainot ovat lisääntyneet? Meitä ihastutti varsinkin Aymeline
Valaden tumman turkoosi smokki. Katso myös Sandrine Kiberlainin juhlahaalari palkintogaalassa! Housupuvussa on hauska retroilun fiilis, sillä dupionsilkkinen pikkujakku ja hieman levenevät housut löytyivät muotimallistoista viimeksi 90-luvulla. Meilläkin oli oma versio, joka tosin poistui mallistosta nolosti ja vauhdilla, kun yhden asiakkaan housut ratkesivat kesken juhlien. Silkki on loistava materiaali, miellyttävä ja kestävä, mutta ompeleiden on syytä olla erityisen vahvat!

Naisten smokki on moderni klassikko, jota voi suositella lähes mihin
tahansa juhliin, frakkijuhlia lukuunottamatta. Miehen smokki ei valitettavasti ole ihan yhtä joustava. Nyt on muodissa yksirivinen takki, johon yhdistetään liivi – vaikkei se tarkalleen ottaen asuun kuulukaan – sekä solmukkeen eli mirrin sijaan solmio. Joaquin Phoenix yhdisti pukuunsa Converset! Phoenix palkittiin parhaana miesnäyttelijänä, täydellisenä yllätyksenä ainakin hänelle itselleen: “This was totally unexpected, as you can see from my shoes”.

Toinen nykymuodin klassikko on juurikin ballerinapituinen tyllihame, yhdistettynä nahkarotsiin. Esimerkiksi Elisabeth Mossin Oscar de la Renta -kokonaisuus oli onnistunut. Tyyli siirtyisi vaivattomasti monen vähän rokimman mimmin vaatekaappiin. Mekin tunnemme yhden, jolle tyyli sopisi 🙂

4. Sääriasian lipunkantaja: Charlotte Gainsbourg

Olipa hauska nähdä jälleen superlyhyitä mekkoja, vai olivatko nuo tunikoita ilman alaosaa… ? Naisillahan on yksi kohta, missä ikävuodet eivät näy: sääret! Niitä siis näyttämään. Saint Laurentin nykyisen suunnittelijan Anthony Vaccarellon kokoelmasta löytyy lyhyitä mekkoja, joita nähtiin eri versioina varsinkin Charlotte Gainsbourgin päällä, mutta myös monella muulla.

Joskus nämä erilaiset pukeutumisvaatimukset naisille tuntuvat todella ristiriitaisilta: liikkeessämme Fredalla on aivan tavallista kuulla naisten kommentoivan omaa vartaloaan siten, että he haluaisivat piilotella pois näkyvistä kaikki normaalia ikääntymistä viestittävät vartalomuutokset. Kuitenkin samanaikaisesti odotetaan, että oma ikä osoitetaan nimenomaan pukeutumalla  “ikäkauden mukaisesti ” – ilmeisesti, ettei kukaan vaan erehdy luulemaan nuoremmaksi? Tässä on minusta jotakin pielessä, varsinkin kun jotkut asut suorastaan edellyttävät ikää ja kokemusta. Kuten Susan Sarandon hienosti demonstroi, iän (70 v!) tuoma itsevarmuus, runsaus ja pyöreät olkapäät ovat dekoltepuvussa pelkästään plussaa. Vertaa vaikkapa ensimmäisiä kertoja olkaimettomassa puvussaan pyörähtelevään, vielä hieman epävarmaan ja varsamaiseen teiniin …näitä tapauksia voi nähdä punaisella matollakin, vaikka siellä astelevat ovatkin näissä hommissa yleensä ammatti-ihmisiä. Mieleen tulee vaikkapa Elle Fanningin ensiesiintymiset.

Lue lisää: Kootusti ja kattavasti Cannesin pukuloistoa löydät tämän linkin takaa.

Ohoi sailor, suuntana Hanko!

Hangon kesä on todentotta alkanut, kaupunki kuhisee. Joka vuosi on yhtä kiehtovaa seurata kuinka muuttolintujen vanavedessä kaupunki täyttyy ensin yhä ahkerimmista viikonlopun viettäjistä ja sitten pikkuhiljaa kesäasukkaista, matkailijoista, tenniksenpelaajista, veneilijöistä… Omakin väki syöksyy kaduille, puistoihin ja rannoille. Pieni, vielä kohmeinen kaupunki levittää kaiken kauneutensa näytille kuin riikinkukko ja paistattelee suven suosituimpana, kunnes taas syksyllä venyttelemme kylliksi saaneina ja annamme talven tehdä tehtävänsä; valmistaa seuraavaan kiihkeään kesään.

Jos aava meri, lähes ehtymätön aurinko ja vanhanajan villaromantiikka eivät riitä syiksi hypätä ratin taakse tai junavaunuun, niin miten olisi eurooppalaisittain parin päivän ruokamatka? Tarjonta nuppineulanpään kokoisessa kylässämme alkaa olla ihan kreisin hyvä.

Perjantai-illaksi saimme kutsun tutustumaan uusimpaan tulokkaaseen, Skifferiin.

Skifferin juuret ovat Helsingin edustan Liuskaluodolla. Sieltä kaikki alkoi, purjehtijoiden ja urheiden Kaivopuiston rannasta irtautuvien lauttamatkalaisten ruokkimisesta. Liuskaluoto on myös lainannut nimeä ravintolan gourmetpizzoille, tai flat breadeille, eli liuskoille. Liuskat erottaa perinteisistä pizzoista hauska, pitkulainen muoto ja astetta anarkistisemmat, runsaat täytteet.

Meille oli ennestään tuttu Erottajan Skiffer, jossa olemme lapanneet kitusiimme kuuluisaa mansikkapizzaa ja kylmää valkoviiniä kerran jos toisenkin, ja jossa Parkkonen käy harva se viikko duunireissuillaan, “tukemassa Itämerta” eli syömässä kalaisan, mummonkurkuilla ja kauden kasviksilla lastatun runsaan (ja kauniin!) liuskan, jonka tuotosta menee lantti WWF:n Itämerityöhön. Myös Punavuoren Viiskulmasta löytyy nykyään Skiffer.

Mutta nyt Skiffer on rantautunut siis Hankoonkin. Minä suosittelen lämpimästi ensimmäisen käynnin perusteella Surf & Turfia (jokirapuja, chorizo-makkaraa, chiliä ja korianteria), ensi kerralla tahdon maistaa  päärynä-brie-pähkinä-lätyn ja sitten varmaan (jos yhtään itseäni tunnen) ankkuroidun tomaatti-mozzarella-artisokkaliuskan simppeliin mutta rapeaan reunaan loppusesongiksi.

Tulossa on myös nimikkoliuska Hangö Udd, se paljastetaan vasta kesemmällä. En saanut vielä urkittua vihiäkään tuolta komealta merikarhulta. Munankeltuainen? Lammasta? Ruohosipulia? Perunaa? Ravintolasalin sekä suuren, merelle aukeavan terassin lisäksi yläkerran vielä vaiheessa oleva lounge palvelee ruokailijoiden lisäksi drinkillä kävijöitä, kuulemma kuumimmalla kaudella ihan aamuyön tunteihin saakka. Pisteet muuten tyylikkäästä drinkkilistasta: klassisten kesämaljojen kuten Aperol Spritzin ja Hugon, sekä merirosvojen lempparin, rommisen Rödbergen Street Punchin lisäksi Skifferistä saa French 75:n. C’est classy!

Itäsataman ravintolarivistö alkaa olla tosi kovassa tikissä, suosittelen sittenkin, että varaat saman tien koko viikon vierailun. Veikkaan, ettet lähde nälkäisenä.

Ensimmäinen Taste Hanko-tapahtuma 16.-17.6.2017.
Illallisemme tarjosi Skiffer.

Lue lisää: On melkein maaginen näky, kun perinteiset uimakopit laskeutuvat Hangon rannoille.