Leave a comment

Astoux & Brun

Seuraa taas ravintolavinkki Rivieralle matkustaville, tällä kertaa Cannesissa.

Huomaan seuraavaa tässä iän myötä.  Ravintolassa ruoka ja sen maistuvaisuus on enää yksi tärkeä osa muiden tärkeiden osien joukossa. Yhä korkeammalle kiipeävät arvoasteikossa tunnelma ja palvelu. Ehkä se on sitten se, että kun osaa jo itsekin jonkunverran ruokaa laittaa, niin se valmiiseen pöytään istumisen ihanuus korostuu, ihmisten kohtaaminen, ja tämmöisenä tasaista perhearkea puskevana eritoten se tunnelma. Janoan hyvää fiilistä.

Tässä kuuluisassa kadunkulmassa sitä piisasi, sitä fiilistä.

Olimme nähneet Astoux & Brun’in lämmitetyn terassin jo aikaisemmin. Seisseet väpäjävän muoviseinämän toisella puolen, kun sisällä käsivarret heiluivat kaaressa, naurunremakka ylitti liikenteen melun ja suupieliä pyyhittiin liemistä paksuilla valkoisilla kangasliinoilla. Jääkylmiä valkoviinipulloja kannettiin pöytiin, merenelävätarjottimet kohosivat ties kuinka moneen kerrokseen, lasten päitä pörrötettiin vauhdissa, vanhat turkiskauluksiset naiset sirpivät sahramista soppaa. Tuonne me haluamme!

Ravintola koostuu oikeastaan kolmesta osasta. Alakerran remuisa terassi ja pieni kauniiden kaakeleiden somistama brasserie-sali, jonne ei edes oteta pöytävarauksia, yläkerran fiinimpi Chez Astoux ja kadun toisella puolen vielä kala- ja merenelukkakauppa. Ravintola on saman perheen hallussa yli 60 vuotta, nyt jo kolmannessa polvessa. Me menimme tietenkin karvalakkipuolelle. Meidät tyrkättiin hiljaisen (!) italialaisperheen jatkoksi pitkään kalakuvioituun pöytään ja istutettiin ravintolan kuuluisille vihreille tuoleille. Sitten vaan huidottiin, että tuokaa ostereita, simpukoita, kokonaisia grillattuja kaloja, me kyllä syödään KAIKKI!

Tarjoilijoita oli kymmenittäin, he olivat kaikki miehiä ja kyky heittää huulta on täällä ilmeisesti työpaikkailmoitukseen kirjattu vaatimus. Ulkona sama meno jatkui ostereidenavaajien tiskillä, jonne kannettiin koko ajan lisää valkoisia styroxlaatikoita satamasta. Ihania, ihania kavereita kaikki tyynni.

Ai että mä tykkään mekkalasta ja miehistä essuissa, tänne palaan!

J.K. Korjaan myöhemmin: brasserie-sali jatkuu yläkertaankin, fiinimpi puoli onkin samalla kadulla vähän edempänä. Brasserien tunnelma on yläkerrassa melkein yhtä kiva kuin alakerrassa, mutta silti siis yrittäisin änkeä alakerran terassille jos vain tilaa löytyy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.