comments 2

Aidan takana vihertää

Yhteistyössä: Unelmahuvilat Rivieralla

Hiihtoloman ensimmäinen päivä. Heräämme Ranskassa, Mouginsissa auringonpaisteiseen helmikuuhun, eikä meillä ole kiire minnekään. Ei muutenkaan, mutta varsinkaan siksi, että meillä ei siis ole matkalaukkuja. Ne leijailevat jossain Frankfurtin ja Nizzan välillä. Meillä on vain yllämme olevat vaatteet ja edellisiltana supermarketista ostetut hammasharjat.

Laukut ovat onneksi tulossa, mutta odottaa niitä pitää, kokonaisen aamupäivän verran. Se osoittautuu erinomaiseksi seikaksi. Tarvitaan järeitä keinoja, jotta sähköjänikset saadaan pysähtymään paikoilleen.

Keitämme vahvaa kahvia, avaamme jääkaapista löytyvän pullon samppanjaa, mies hakee leipomosta voita tihkuvia paperipussillisia erilaisia suolaisia ja makeita herkkuja. Istumme terassilla, vedämme tuolit kivimuurin viereen ja nostamme jalat ylös. Äitini on ensimmäistä kertaa mukana villalla, näkymä kaupungin yli vuorten reunustamaan merenpoukamaan tekee vaikutuksen. Ja lämpö. Tätä emme olleet uskaltaneet toivoakaan, vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat arvaamattomia.

Mutta nyt paistaa, minä päivystän puhelinta ja saan rätiseviä ranskankielisiä väliaikatietoja matkalaukuistamme. Vedämme vähitellen lahkeita ylöspäin, hihoja rullalle, hiuksia pois kasvoilta. Sulamme. Sisiliskot vilistävät kivien lomassa, tuoksuvien pensaiden yllä on perhosia.

Naapurivillalle näkee yläkerran parvekkeelta, olen usein uteliaisuudesta kihisten kurkistellut aidan yli puutarhaan, jossa puutkin ovat pallonmuotoisia ja jossa marmoripylväät reunustavat rinnetontin kiemurtelevia polkuja alas uima-altaalle asti. Tällä kertaa meidän ei tarvitse tyytyä kurkistelemaan, meillä on lupa käydä katsastamassa tilukset. Ja avain suureen rautaporttiin.

Villa Le Menestrel, jossa olimme nyt siis neljättä kertaa, on ystäviemme Ranskan koti, jota he myös vuokraavat muille. Kuten vaikkapa meille. Naapurihuvilan La Vigien setä on uusiin naapureihinsa tutustuttuaan innostunut vuokrausajatuksesta hänkin, ja kun vielä ihan Ranskan ja Italian rajalla Mentonissa sijaitseva vaaleanpunainen palazzo La Chrisoleina liittyi joukkoon, on ystävillemme kuin vaivihkaa muodostunut kolmen huvilan rinki rivieralaisesta lomanvietosta kiinnostuneiden iloksi.

Me käytämme matkalaukkujen odotteluajan hyväksemme ja marssimme kuin ankat ulos omalta villaltamme, kapeaa hiekkatietä ylemmäs rinteeseen, avaamme portin ja astumme… ooh!

Ei hyvänen aika, eihän tämmöistä olekaan! Puutarha on uskomaton. Siinä missä Villa Le Menestrelin pihalla kasvaa palmuja ja muita vanhoja puita, on tämä villa ihan takki auki Cannesin lahdelle. Tontti on jyrkkä, korkeuserot tekevät puutarhasta salaperäisen. Jokaisella tasanteella olisi katsottavaa. Ihan ensimmäiseksi silti näemme vain mandariinit, niitä on sadoittain, puut roikottavat kypsistä hedelmistä raskaita oksia. Olemme älynneet kysyä etukäteen luvan käydä mandariinien kimppuun, eikä ensimmäisen pullean, oranssin lohkon jälkeen mikään meitä enää voisikaan pidätellä. Makea mehu raidoittaa leukamme ja tipahtelee rintamuksillemme, olemme tahmeita ja sokerihumalasta hilpeitä.

Käymme myös talossa sisällä. Olohuone on kahden kerroksen korkuinen ja siellä on valtava, linnamainen takka. Voisin hyvin kuvitella itseni käpertyneenä punaisille sohville joulunviettoon, rätisevän tulen eteen, kirjan ja suklaaleivoksen kanssa. Nyt takkatulikelit tosin tuntuvat kaukaisilta, puutarha kukkii ja kantaa hedelmää leikkisän auringon alla. On Rivieran kevät.

Jos kiinnostuit villan vuokrauksesta, klikkaa itsesi tänne!  

2 Comments

  1. Anonyymi says

    Eipä taida ihan joka aidan takana vihertää tuohon malliin!
    Hedelmät hehkuvat herkullisina ja tuo kertomuksesi samoin =)

    Jospa voisin muuttua muuttolinnuksi näin keväisin…sinne etelän lämpöön pyrähtäisin vielä ennen kesää…

    Nikadora

    • Siellä ne muuttolinnut tosiaan pyörivät, Cannesin yllä oli iltaisin ihmeellisiä parvia pikkulintujen balettia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.