Month: marraskuu 2017

Fenkolia ja viinirypäleitä

Hei tämä oli kiva! Ja hyvä! Ja vähän yllättävä! Paahdettua fetaa ja fenkolia Laita uuni kuumenemaan (tämä oli eritoten sinulle muistutukseksi Laura!) Pilko villisti fenkolia, punasipulia, kesäkurpitsaa ja valkosipulia, ja vippaa vihannekset uunivuokaan. Sitten se yllättävä osuus: huuhtele tummia viinirypäleitä ja irrottele reilusti rypäleitä mukaan vuokaan. Lohko käsin isoja fetakimpaleita vihannesten päälle ja kauhaise vielä kourallinen oliiveja perään. Minulla on ihania vihreitä ja mustia oliiveita vieläkin Kreikasta, voi taivas miten hyviä ne ovat… Sekoita kastike hyvästä oliiviöljystä, sitruunan mehusta, punaviinietikasta, suolasta ja mustapippurista. Mausta öljykastike kuivatuilla yrteillä, kuten timjamilla, rakuunalla, mintulla… kumoa vuokaan. Muhita uunissa reilun vartin verran ja lisää sitten pikkuisia terttutomaatteja (edelleen tertuissaan, koska ovat niin kauniita siten!) paistoksen päällimmäiseksi. Kytke grillivastus ja tykitä vielä ainakin viitisen minuuttia, kunnes tomaatit ovat saaneet väriä. Minun puolestani saavat saada vähän jopa mustaa kylkeen. Tiputtele vielä uunista otettaessa vähän oliiviöljyä ylle. Tarjoa viikonlopun piipahtajille vaikkapa espanjalaisten leikkeleiden ja rapean maalaisleivän kera; vihanneksista irtoaa makeaa, öljyistä lientä, johon leipää on ihana dippailla. Me joimme samppanjaa, mutta punaviinikin passaa. Alkuperäinen ohje taas siitä jo aiemmin hehkutetusta Vege-lehdestä, tässä pienin …

Kreikkalainen lammaspata

Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi. (En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!) Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, …

Asiasta toiseen

Ja sitten oikeisiin ongelmiin. Mutsilla on nimittäin nyt jotain meneillään Zlatan Ibrahimovićin kanssa. Ja kyllä, tällä tavalla minä todellakin saan päiväni kulumaan. Siirrytään whatsappin puolelle. Miksi Zlatan Ibrshumoeitch on mun Instagram-tilillä? (Kirjoitusvirheet mallin omia.) Niinku miten hän on siellä? En mä tiedä… siellä on sen kuvia yhtäkkiä! Siis instagram kuvia! No siis seuraatko sä sitä? En tietääkseni? Seuraako se mua? No miksei seuraisi? (Laitan nauruhymiöitä, vaikka oikeasti mieleni tekisi itkeä.) Miten sen saa pois sieltä?? Puhelin soi. Mutsi soittaa. Olen juuri keskellä erittäin tärkeää tehtävää, googlaan ”pitkän lentomatkan luottotuotteita”. (Tästä tulee niiiiiiin kallis matka… haluan seerumeita, seerumeita, kuuletteko!) Vastaan piruuttani möreällä äänellä ”Zlatan”. Mutsi nauraa 20 minuuttia luurin toisessa päässä. Puhelussa kuulen erilaisia versioita Zlatanin ilmestymisestä mutsin instagramiin. Mutsi epäilee, että koska hän on katsonut joltain nettisivulta Ruotsi-Italia matsin tuloksia ja analyysejä (since fucking when???) niin Zlatan on siitä jotenkin innostunut. Koitan selittää, että todennäköisesti EI KUITENKAAN ja että ehdin jo tarkistaa, ja mutsi todellakin seuraa instassa (vahingossa tai tahallaan) viittä henkilöä; lapsenlapsi ykköstä, lapsenlapsi kakkosta, Parkkosta, minua ja Zlatan Ibrahimovićia. Hän sanoo ettei MISSÄÄN NIMESSÄ seuraa …

Epäilyksen varjo

Meidän alkuvuottamme on varjostanut eräs asia, josta ajattelin nyt kirjoittaa, vaikka se tuntuukin vaikealta ja vaikka kaikki on tavallaan vieläkin kesken. Kirjoitan, koska tiedän että varjo on vaikuttanut omaan läsnäolooni mm. täällä blogissa ja myös siksi, että mitä enemmän ikävuosia kartutan, sitä varmempi olen siitä, että puhuminen auttaa. Itseä ja joskus ehkä muitakin. Kerroin kyllä useammankin kerran teillekin kuinka tiukka ja rankka keväämme oli, mutta jätin kertomatta sen rankimman; maaliskuussa saimme tietää, että keskimmäisellämme epäillään harvinaista, perinnöllistä sairautta. En ryhdy kuvailemaan sairautta, tai oireyhtymää sen tarkemmin, sillä tiedän itsekin vielä liian vähän. Eikä juuri kyseinen sairaus ole avautumiseni tarkoituskaan, vaan halusin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu, kun perheeseen laskeutuu vakavan sairauden epäily. Elsa oli juuri täyttänyt 18 kun kuulimme asiasta. Koska hän ei ollut enää alaikäinen, eivät kouluterveydenhoitajat ja -lääkärit ole enää yhteydessä vanhempiin. Niinpä me vain saimme jonain ihan tavallisena arkipäivänä viestin lapselta itseltään, jossa kysyttiin, onko meidän suvuissamme esiintynyt neurofibromatoosia. Se oli ensimmäinen kerta kun eläessäni näin nuo kirjaimet peräkkäin. En ollut koskaan kuullutkaan. Katsoin heti tietysti netistä mistä oli kysymys, mutta lopetin googlailun …

Punajuuripalleroiset kahden erilaisen kokin keittiöstä

Me olemme kaksi varsin erilaista ihmistä, Parkkonen ja minä, monellakin tapaa. Mutta keskitytään nyt (ensi alkuun) eroihimme keittiöhommissa. Parkkonen, silloin harvoin kun on puikoissa ruoanlaiton osalta, hamuilee summanmutikassa reseptejä, tökkää johonkin sormensa ja päättää sutjakasti tehdä sen. Hän marssii kauppaan, ostaa järjestelmällisesti ainekset katsomatta onko kotona mitään valmiiksi (tästä syystä meillä on mm. noin 12 pulloa soijaa) ja noudattaa tarkasti reseptiä. Minun pitää taas ensin INSPIROITUA jostakin ruokalajista, mihin voi mennä viikkoja. Sen jälkeen fiilistelen asiaa hyvän tovin. Lopulta etsin reseptintapaisen, jota en luonnollisestikaan noudata, ja lopulta tarjoilen ruokaa, joka on ennemminkin jonkin mieleni tarinan ilmentymä, tai tavoittelemani tunnelma, tai pieni matka. Molempien metodeilla lopputulos on yleensä ihan syötävän hyvää. Parkkosen systeemi venyttää mukavasti minun ruoanlaittotapojani, ilman häntä en ehkä koskaan olisi ryhtynyt esimerkiksi näihin punajuuri-kvinoapyöryköihin. Fyysisestikään, sillä minähän en mitään palloja pyörittele, taikina se on punajuuritaikinakin! Minä olisin katsonut reseptiä ja todennut sen liian työlääksi ja aikaavieväksi, mutta hän ei etukäteen semmoisilla asioilla päätään vaivaa vaan ryhtyy uhkarohkeasti hommiin. Resepti on Glorian Ruoka & Viini-lehden ja Soppa 365-palvelun yhteistyönä tuottamasta lehdestä VEGE, luulisin, että …

Uneton matkalla Meksikoon

Meksiko tahtoo valvottaa minua edelleen. Juuri kun olimme saaneet päätettyä suurinpiirtein mihin koitamme osua kolmen viikon matkallamme, alkoi maa Meksikossa järistä. Se järisi Oaxacan osavaltiossa, järisi Pueblassa ja järisi jälkijäristyksineen pääkaupunki Méxicossa, ja juuri ne samat nimet olivat lukeneet lopullisessa matkasuunnitelmassamme. Peruskallio tärähteli, Richterin asteikko painui punaiselle, kerrostalot ropisivat maahan ja ihmiset heittivät henkensä. Me pysäytimme matkapuuhastelumme ja tuijotimme uutisia. Voi Meksikoa, voi ihmiskohtaloita… Onko järkeä lähteä, olemmeko vain jälleenrakennuksen tiellä, palloilemassa jaloissa kykenemättä olemaan avuksi? Vai onko sitten kuitenkin hullua olla lähtemättä? Maailmahan sheikkaa nykyään niin monin tavoin, absoluuttista turvallisuutta tavoittelevan olisi parasta pysytellä… no, vaikkapa Hangossa, joka sekään ei suinkaan ole kaikin puolin turvallista. Meksikolaiset itse toivovat, että matkailu ei lakkaa, tuloja tarvitaan. Lentoliput Ciudad de Méxicoon on nyt ostettu, majoituspaikat varattu. Kattaus on monipuolinen: airbnb-kämppä, pieni hotelli, taiteilijamajatalo, b&b. Suunnittelemme aikaerojen yli yhteyshenkilömme Sónian kanssa sähköpostitse siirtymiä, retkiä vesiputouksille ja ruokakursseja. Kirjoitan vihkoon kynä sauhuten museoiden ja ravintoloiden nimiä, tallennan linkkejä. Vetreytän espanjaani. Instagramista (rakastan sosiaalisia medioita juuri tämmöisistä syistä!) tutuksi tullut Yes More Please -ruokablogin Mariana (querida amiga mia!) lähettää eräänä iltana huikean …