Month: lokakuu 2017

Aika alkaa nyt

Tehtävä: Vie poika kavereineen Superparkiin koska olet luvannut, ja suorita sillä välin mahdollisimman monta omaa juttua. Aika: Klo 11-16.  (Lähtö Hangosta klo 9 ja paluu Hankoon klo 18.) Pojat tiputetaan Superparkkiin klo 11. Aika. Alkaa. Nyt! 1. Ikea, uusi petauspatja, koska vanha on nakertanut alaselkää jo pari vuotta. Aika korjata tilanne! Välihodarit. Petauspatja pitää hakea noutovarastolta, kullanarvoisia minuutteja kuluu. 2. Espoon modernin taiteen museo EMMA ja siellä Ernst Mether-Borgströmin, Sarah Morrisin ja Heli Rekulan näyttelyt. Museokauppafiilisteyä, mutta Frida Kahlo -sukissa ei ole oikeaa kokoa. Lähdemme tyhjin käsin, mutta taiteesta täyttyneinä. 3. Sörnäisten Moko, koska tytär on siellä töissä. Puolet omaisuudestani valuu nykyään Mokoon, koska ostan aina tytärkäynneillä jotain, en pysty hillitsemään itseäni siellä lainkaan. Tällä kertaa löydän järkyttävän hienot fuksianväriset tyynyt, pienen lasipurkin, johon en anna kenenkään laittaa mitään koska se on kaunein tyhjänä, appelsiininkukkasaippuaa, sekä kortin, jossa on tursas. En saa edelleenkään henkilökunta-alea, vaikka kävelen aina kassan taakse pussailemaan tyttöäni päähän.(Käykää moikkaamassa Helmiä, tosin välillä hän on Punavuoren Mokossa! Ai mistäkö tunnistatte? Ahahahahah! No sanotaanko nyt vaikka näin, että me olemme kuin kaksi marjaa. Sillä …

Pallo kerrallaan

Ai että. Nyt oli hieno. Olen nähnyt taas KAIKKI leffat viime aikoina, kiitos Hangon Kino Olympian tarjonnan. Tai siis kaikki max. K12 leffat. K12 on mun itse itselleni asettama ikäraja oman mielenrauhani tähden, mä olen silleen herkkis. Ja tietenkään en ole nähnyt KAIKKIA elokuvia, kun sanon KAIKKI elokuvat. Kyllä te tiedätte. Mutta viimeisimmistä ainakin Victoria & Abdul (Judy Dench ON!), The Big Sick (mä meinasin tukehtua siihen lespaavaan mukacooliin puhetapaan), Yösyöttö (jep, menee Hangossa, vauva oli koko ajan eri näköinen) ja niin edelleen. Mutta BORG / MCENROE. Huh, tykkäsin todella. Janus Metzin ohjaama elokuva on taitavasti tehty ja jotenkin ehjä. Kauniskin. Sverrir Gudnason ja Shia LaBeouf tekevät ihan älyttömän osuvanoloiset roolisuoritukset, Stellan Skarsgård on ihana, mutta kaikista sydämeenkäyvin on nuori Borg, jota esittää Björn Borgin oma poika Leo Borg. Miinusta ehkä siitä, että aika paljon pitää tietää 70-80-lukujen taitteen tennisskenestä pelaajineen ja lajista muutenkin, esimerkiksi lopun finaaliottelu on jännittävämpi jos yhtään ymmärtää pisteidenlaskua. (Vähäisistä ikävuosistani huolimatta muistan muuten kuinka valtava tenniskuume Suomessa tuohon aikaan oli. Me olimme kesää itärajalla, ja sielläkin puoli kylää kokoontui helteisenä heinäkuun …

Hotellielämää

Teille lienee käynyt matkan varrella selväksi, että pidän hotelleissa notkumisesta. Ymmärrän, että viehätys katoaa sukkelaan, jos hotellielämä käy työstä, mutta näin satunnaisena piipahtelijana olen edelleen tohkeissani pienistä shampoopulloista ja muhkeissa vuoteissa nautituista aamiaisista. Me vietimme viime viikonloppuna lemmenlomaa Helsingissä, siitä lisää myöhemmin. (Jos muistan, en ole palannut melkein mihinkään juttuun johon olen luvannut palata. Anteeksi. On ollut kiireitä.) Nyt haluan nimittäin kirjoittaa aiheesta, jonka olen meinannut toteuttaa joka kerta hotellivierailun jälkeen. Minähän olen tunnetusti krooninen ajattelija ja jopa superrentouttava hotellivierailu stimuloi pääni täyteen kysymyksiä ja pohdiskeluja, koskien hotellielämää. Löydän vaivattomasti itseni vatvomasta oikeita ja vääriä tapoja elellä hotellissa, ja mietin tietenkin myös legendaarista mitä muut minusta ajattelevat -soopaa, eli tässä tapauksessa mitä minusta ajattelee hotellinväki. Sillä jos jostain asiasta voi tehdä ongelman, niin minähän totta vieköön teen! Ja koska tyhmät kysymykset on tehty kysyttäviksi, soitin tuttavalleni, Klaus K -hotellin hotellipäällikkö Tero Thynellille. Anna: Tero, kerrohan, saako ne ihanat pienet shampoopullot, hoitoaineet, vartalovoiteet ja vanity kitit ottaa hotellista mukaansa? Ja ajatteleeko kerrossiivoja, että vitsi mikä pihi bitch täällä on kyläillyt, jos ottaa? Tero Thynell: Haha, siitä vaan, tottakai …

Lemmenloma

Olemme lähdössä reilun vuorokauden mittaiselle lemmenlomalle. Kivaa! ajattelette te. Kääk, ajattelen minä. Teen lähtöä monta päivää. Ohjeistan lapsia, valmistelen taloa, tyhjennän jääkaapin, täytän sen. Pesen pyykkikorin tyhjäksi ja kerron keskimmäiselle, että jos kuolen yllättäen, minulla on kolme timanttia säilössä yhdessä koruliikkeessä. Kipaset ne sitten sieltä! Sen jälkeen alan hermoilla vaatteista. Siis joo, mulla on todellakin KAKSI Marimekon mekkoa, mutta ei silti mitään päälle pantavaa. Unohdin mekko-ostosten aikaan (kesä) kaikki muut vuodenajat. Kreikan värittämät säärenpallurani eivät enää olekaan kullanruskeat, ja sukkahousut taas – no, ahdistavat. Levitän matkalaukun lattialle paria päivää ennen, ehdin vain hädin tuskin tehdä töitä. Mitkä kaikista mustista vaatteistani sopivat yhteen? Eivät mitkään. Piinaan ystävieni työpäiviä vaatekriiseilläni. Haluan yhtäkkiä (tai yhtäkkiä ja yhtäkkiä, Ira lietsoo mua) kukkaisen, liehuvahelmaisen hameen ja vaaleanpunaisen puseron. Löydänkin paikallisesta vaateliikkeestä vaaleanpunaisen puseron, näytän siinä jouluporsaalta. Haluan sittenkin vain Guccin käsilaukun ja uudet nilkkurit. Lähtöaamuna meikkaan liikaa ja säädän hiuksia liikaa. Puen, riisun, puen ja riisun, ja laitan lopulta päälle ne ensimmäiset vaatteet. Likaisen paidan, villatakin ja farkut. Onneksi sentään kenkäni ovat hopeakimalteiset. Lisään asuun verkkosukat, sotken hiukset. Olen angstinen, hikinen …

Hangon Elokuvajuhlat lähestyvät

Kirjoitan sinnikkäästi joka vuosi Hangon Elokuvajuhlista, koska se nyt vain sattuu olemaan lempitapahtumiani tässä tuulisessa kaupungissa, ja vieläpä osuu lempivuodenaikaani syksyyn. (Syksy on aina syksyisin lempivuodenaikani, kevät taas keväisin. Kätevää.) Tänä vuonna festaroidaan to-ma 19.-23.10. Vuoden 2017 ohjelmisto oli jotenkin miehinen, sotaisa ja aavistuksen ahdistava, mutta siltikin löysin itselleni taas katseltavaa päällekkäisyyksiin asti. *** En muuten ollut miehisyys-pohdintojeni kanssa ihan väärässä. Olin kirjoittanut tätä postausta tähän saakka, kun hyppäsin lukemaan Hesarin artikkelia Nordic Business Forumista. Joka muuten alkaa sanoilla ”Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä! Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä!” Kuuluisaa kansallisrunoilijaa lainatakseni: että mitähän vittua? Saavatko naiset puhua tuolla ollenkaan??? Otin kuulakärkikynän ja rupesin alleviivaamaan jutusta puhujia, olleita ja menneitä: 15 nimeä, 15 miestä. Toivottavasti naiset saivat edes keittää kahvia näille hyvin tärkeille henkilöille? Tai taputtaa käsiään? Artikkelin päättää kävijäkommentti: ”Tuli ehkä vähän uskoa ihmisyyteen.” No kuule mulla kävi ihan just päinvastoin! Ja siis sitten tästä suivaantuneena nappasin myös Hangon Elokuvajuhlien ohjelmiston käsittelyyn; 21 esitettävästä elokuvasta (lyhäreitä en laskenut) 19 on miehen ohjaamaa. Ja ne kaksi muutakin ovat mies-nainen-työparin. Ei siinä mitään, minähän rakastan miehiä. Tämä vain välihuomiona, …

Dokumenttielokuva Didionista

Hei mistä saan tietää näkyykö Netflixin lokakuun lopussa ensi-iltansa saava Joan Didion -dokumentti myös Suomessa? Kai se nyt näkyy? Miksei näkyisi? Kuolen nimittäin jos ei näy. Joan Didionin lukeminen ensi kertaa (löysin Didionin vasta myöhään, muutama vuosi sitten) oli kirjallinen jysäys. Miten ihanan pelkistettyä, älykästä ja kirkasta, ei mitään turhaa, ei mitään kliseistä, ei mielistelyn häivääkään. Pieni kyynisyyskin on minusta aina pelkkää plussaa. Siitä lähtien olen suositellut Didionia muillekin, vaikka olenkin jostain syystä rajoittanut Didionini tasan kahteen viimeisimpään, omaelämäkerralliseen esseeteokseen, joita lueskelen vuoron perään. Hullulla on halvat huvit. Tosin kirjoista Maagisen ajattelun aika ja Iltojen sinessä on huvi kaukana, ne ovat nimittäin molemmat haikeita surun kuvauksia. Viimeksi tyrkkäsin Didionia valkokuvaaja Krista Keltaselle, kun sekä hän että Jonna Kivilahti kuvausreissulla toisistaan tietämättä vierailun loppupuolella kysyivät, onko minulla suositella lukemista. Tuo kysymys on lempparini, menen innosta sekaisin kuin koiranpentu, kun saan esitellä kirjahyllyäni ihmisille. Samaan aikaan ahdistaa: kuinka koskaan voin suositella vain yhtä, kahta tai muutamaa? No, Jonna lähti yhden kirjan kanssa, Krista neljän. Toivon, että he pitävät valinnoistani. Takaisin dokumenttiin. Nyt lokakuussa Netflix julkaisee Didionin edesmenneen aviomiehen …

Italialainen ilta

Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita. Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta. Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme. Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden. Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään! Kehnäsienirisotto Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen …