Month: kesäkuu 2017

Kerberoksen papupata

Kreikka alkaa hivuttautua ihon alle. Ensin kaikki on vähän vaikeaa, ahdistavaa ja jotenkin liikaa, ja sitten yhtäkkiä mistään ei saa tarpeekseen. Turkoosiin mereen on päästävä heti aamulla ja viimeiseksi illalla, kuumuudessa alkaa kellua ja kaikki alle kolmenkympin tuntuu haalealta. Vihreään paprikaan syttyy käsittämätön, jokapäiväinen himo. Kieli ja kirjaimet hahmottuvat salavihkaa, katukyltit, pakkausten kyljet, ruokalistat alkavat puhua, ja minä ymmärrän. Jotain taikaa täällä on, historian suhinaa. Kaikissa kreikkalaisissa kasvoissa kuvittelee näkevänsä tuhansien vuosien taakse, tavoissa ja tottumuksissa on edelleen kaikuja myyttisestä menneisyydestä. Kartasta puhumattakaan. Antiikin tarinat ja jumalolennot ovat edelleen läsnä, tummakulmainen äiti huutaa kädet lanteilla tyttöään pois uimasta: Afroditeeeeeee! Yhtenä iltana, kun Parkkonen on lähtenyt kamera olalla vuokraisännän kanssa ylös vuorille, appelsiinitarhoille, minä seison keittiössä ja laitan ruokaa. (Olen hukkua vihanneksiin ja hedelmiin, joita löydän oven ulkopuolelta joka kerta kun sen avaan. Ei auta, vaikka sanon, että meitä on enää kolme, emme millään saa tuhottua tynnyrikaupalla tilusten antimia, vaikka reippaita syömäreitä olemmekin.) Tällä kertaa valmistan papupaistosta ja pilkon minkä pienellä veitsennysällä kerkeän. Ovet ovat auki pihalle, on edelleen kolmekymmentä astetta, illansuussa. Säärissä tuntuu aurinko ja …

Frappé

Halusin vain muistuttaa, että jos juhannus on koto-Suomessa lämpöinen (ahahahahahahaha!!!), niin kreikkalainen frappe eli jääkahvi on mitä mainioin hellejuoma. Hifistelijä tekee sen kylmäuutetusta kahvista, tavallinen hippiäinen jäähtyneestä suodatinkahvista.  Tai itse asiassa kaikista useimmiten se tehdään ilmeisesti täällä paikan päällä pikakahvijauheesta. Jääpalat kolisevat joka tapauksessa kutsuvasti jokaisessa versiossa. Lisäksi sekaan laitetaan – tai ollaan laittamatta – sokeria (esimerkiksi metrio = puolimakea) ja maitovaahtoa (me gala). Minä tilaan täällä Kreikassa yleensä cappuccino freddon (sanotaan myös freddo cappuccino), en frappea. Ero on siinä, että se valmistetaan espressosta tai tuplasta, ja minusta se on parempaa kuin frappe. Kuriositeettina mainittakoon, että valkoviinilasillinen maksaa kyllä vähemmän kuin kahvi. Ja ouzo kai vielä vähemmän. Niillä ei kuitenkaan tee mieli aloittaa aamua tai taittaa iltapäiväuupumusta. Paitsi tietysti kreikkalaisten tekee, varsinkin toriaamut.

Matkailija kiittää

En ole puhunut läpiä päähäni kun olen vielä kovasti keskeneräisen shoppini nimissä kehunut muutamia tuotteita. Tämän matkan alkutaipaleen ehdottomat ilonaiheet löytyvät nimittäin tutuilta merkeiltä. Gauharin meikkipusseista intoilin jo aikaisemmin. Kaikki kolme (iso, keskikokoinen ja pieni) täyttyivät sutjakasti lähtötohinoissa. Ne kuljettavat tottelevaisesti road tripeilläkin mm. kaikki erilaiset öljyni (parasta juuri nyt: aurinkoöljyt kolmenkympin suojakertoimella) paikasta toiseen ja sitä paitsi ilahduttavat ulkonäöllään. Koen – harvinaista kyllä – hallitsevani elämääni, kun näen tuon tyylikkään trion kreikkalaisen makuuhuoneeni piirongin päällä. Ja Gauharin olkihattu, se on ihan pakollinen kun aurinko porottaa minkä kerkiää. Gauhar rakentaa muuten paraikaa pop uppia Hankoon, Villa Himan tiloihin, jos kiinnostuit! Gauharin juttuja päätyi myös niihin tuliaispussukoihin. Langøn pyyhkeet ovat ihan ässiä näissä säissä: ne mahtuvat pieneen tilaan (korikassi), kuivuvat sukkelaan suolavesikylvyistä, eivätkä ime hiekkaa itseensä. Niillä somistetaan hetkessä huone, parveke, terassi tai jopa katetaan pöytä, silloin kun ovat hetken putipuhtaina. Tämän kesän väritykset ovat sattumalta ihan Kreikkaa, tykkään tosi paljon. Nest Factoryn kaftaani on TÄYDELLINEN lomavaate, niitä on mukana kaksin kappalein. Omani (mustavalkoinen ja oranssi-turkoosi) ovat hankolaisesta Tian Veranta-puodista. Uikkari alle, kaftaani päälle ja rannalle. …

Mies matkustaa

Onko kellään hän huutelee aamuisin naamarasvaa / kynsisaksia / sukkia / parranajogeeliä? Hän on unohtanut myös kaikki alusvaatteensa kotiin. Kerään rantakiviltä seteleitä, joita hän viljelee kirjan välistä, takataskusta. Hän haluaa yllättää minut ja pakkaa märän uimapukuni muovipussissa repun sivutaskuun. Sieltä se löytyy parin päivän päästä levänhajuisena, aikani etsittyäni. Aurinkorasvan suihkun hän onnistuu tukkimaan ensimmäisellä levityskerralla, ja ratkaisee ongelman iskemällä puukolla pullon kylkeen reiän. Kaikki on tahmeaa. Kun lähdemme retkelle, hän jättää kartan ja lompakon keittiön pöydälle. Vaiettuaan Ranskassa vuosikausia hän yhtäkkiä puhuu täällä sujuvaa ranskaa, kreikkalaisille. Hän sekoittaa kotiavaimen ja pyykkihuoneen avaimen, lukitsee meidät ulos ja saa pyykinpesukoneen tilttiin. Autonavaimet ovat ikuisesti hukassa, istumme kuumassa autossa ja katsomme kuinka hän sinkoilee etupihalla. Mutta mitä tulee kapeilla vuoristoteillä ajamiseen, hämähäkkien eliminoimiseen, ravintolalaskujen kuittaamiseen sekä hilpeään kortinpelaamiseen ja vesileikkeihin, me emme voisi olla paremmissa käsissä! Tästä tulee ihan hyvä loma, rakas <3  

Perillä

Hyvää huomenta Kreikan auringon alta. Olemme asettuneet lauantain matkustuspäivän jälkeen aloillemme. Tai aloillemme ja aloillemme, levottomuus on vielä seuranamme. Vaikka osalla meistä on edessä kokonainen kuukausi Kreikkaa, niin tyttäret ovat mukana vain vähän aikaa. Ja nähtävää olisi niin paljon! (Tyttärillä ja heidän ystävällään on Hangossa tänä kesänä oma smoothie bar, käykää hörppimässä päivän vitamiinit, jos kuljette kulmilla!) Oli hämmentävää ajaa Kalamataan perheen kanssa. Kun vietin yksin aikaa täällä lokakuussa, ajattelin jokaista perheenjäsentä usein. Mistä he pitäisivät, mitä haluaisin kullekin näyttää. Ja nyt he olivat mukana, lapset torkkuivat aamuyön tunteina alkaneesta matkasta unisina takapenkillä. Olin haljeta onnesta. Silti tuntuu myös jotenkin vaikealta. Minulle moni paikka kertoo jo tarinoita, sisältää muistojakin, heille kaikki on uutta. Otan oppaan viitan. Yksin matkustaminen on myös energioiltaan (tietenkin) erilaista, en ikinä muista kuinka paljon tämänkin kokoisen porukan liikutteleminen ja hengissäpito (ja aurinkorasvattuna pito) vaatii. En silti tietenkään vaihtaisi tätä mihinkään, ja ikävöin tyttöjä hirmuisesti jo etukäteen. Lämpö tuntuu i h a n a l t a. Ihanalta! Ja uiminen. Asuntomme on mukava, siisti ja tilava, vuokraemäntänä siis sama, kultainen María kuin viime …

Travel Secrets

Onneksi on ahkeria ihmisiä maailmassa, jotka keksivät juttuideoita ja kauniita toteutuksia. Väsynyt bloggari vain vaeltaa virtuaalisesti perässä ja kopioi minkä kerkeää. Kuten nyt tämä Filippa K:n tyylikäs A Mindful Holiday: Packing Lists & Travel Secrets -artikkeli. Love it. Pidemmittä puheitta: Always on my packing list: Villasukat. (Totuus: Monan antamia värikkäitä kiviä. Kummallisia haalistuneita karttoja. Ihmeellisiä vaatteita, joita en koskaan käytä. Kuorintavoiteita ja naamioita, joita en ehdi kotona laittaa, enkä sitten lopulta lomallakaan.) This summer I’ll read: Kaiken, paljon. Koko uuvuttavan alkuvuoden edestä. In my hand luggage: Muistikirja, ohut musta tussi, kasvovesisuihke, aurinkolasit. Rahaa yli varojen. Tällä kertaa käsimatkatavarakassina on ensimmäistä kertaa olkilaukku, aloitan rantaelämän jo Helsinki-Vantaalla. The key to travel light: Kun ei paljoa omista, ei paljoa paina. (Kirjat voi lähettää lentorahtina edeltä.) (Mutta lentokentällä mulla kyllä jotenkin naksahtaa päässä: kevyt matkalaukku sujahtaa ruumaan, ja koneeseen raahaan kentältä kassillisen lehtiä kuten kilojen painoisia Vogueita, hämmentävillä poronkuvilla varustettuja extra-tuliaisia, LISÄÄ kosmetiikkaa, jonkun käsittämättömän halaatin lentokenttäpuodista. Puoli apteekkia. Joka kerta yritän myös väkisin ostaa käsilaukun ja aurinkolasit, kunnes perhe onnistuu kampittamaan minut.) This makes my flight mode a happy one: Saapuminen …

Juhlailoa

Ylioppilasjuhlat olivat IHANAT, ihan täydelliset! Vieraita kävi ainakin seitsemisenkymmentä, ilma – kuin ihmeen kaupalla-  salli takapihalle levittäytymisen, ja ihmiset tuntuivat viihtyvät. (Heitin Paku-Villen ulos noin tunti sen jälkeen kun bileet olivat loppuneet.) Tarjoilut olivat sankarittaren näköiset ja keräsivät kiitosta: paljon sushia ja jälkkäriksi vesimelonin näköisiä mehujäitä. Juomiksi ehtymättömästi vaaleanpunaista kuohuviiniä, jääkylmää pinkkiä Pommacia ja Pellegrinoa. Emäntä ei ollut leiponut MITÄÄN! Yksi kekkereiden suloisimmista hetkistä oli kun kaksi sukulaistyttöä keräsi juhlakansan koolle ja lauloi yllätykseksi ylioppilaalle hänen lempparinsa, Gilmore Girls-sarjasta tutun Carole Kingin biisin Where you lead. Ukulelen säestyksellä! Ei mitään toivoakaan yhtyä kertosäkeeseen, kyyneleet vain tirskuivat juhlamekon miehustalle. Kiitos Anna ja Petra!

Poikki

Viime tiistaina matkalla hautajaisiin autosta puhkesi Tammisaaren kohdalla rengas. Seisoimme mustissamme tien poskessa odottamassa korjaajaa, oli kylmä ja kiire. Silloin ajattelin, etten selviä tästä kaikesta, en vain selviä. Lauantaina seisoin eteisessä vapisevana ja väsyneenä. Ylioppilasjuhlan järjestelyiden muistilistaa oli päivitetty perhechattiin toimestani vielä klo 4:40, olin pitänyt vain hädintuskin itseni kasassa koululla kun kaunis ja viisas esikoiseni piti ylioppilaiden puheen ja nyt tupa oli täynnä vieraita. Mutta catering oli myöhässä, ruokapöytä oli ihan tyhjä. Toukokuu on ollut hulluin koskaan, ja sen viimeinen viikko, jo kesäkuun puolelle kurottava, pelkkää suhinaa päässä. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Rengas korjattiin, mummi haudattiin, lakki päähän painettiin ja juhlaruokakin saapui. On pari asiaa, joiden kohdalla minulla menee hermo: juhlat ja matkat. (Ja okei, joskus myös arki.) Muistatteko, kun jokunen vuosi sitten puhuttiin paljon naisten multitaskaamisesta, näkymättömästä, jatkuvasta projektinjohtajan työstä, metatyöstä? Minulla on kaikki tieto päässäni, kaikki langat käsissäni ja iso vastuu harteillani. Minä muistan kaiken. Minä myös käskytän ja pyydän, vaikken haluaisi enää käskyttää enkä pyytää. Haluaisin usein vain päästää irti, mutta sitten kenelläkään ei olisi enää kivaa. Nyt kerin kokoon Kreikan matkaamme. Listoja …

Vieraileva kirjoittaja: Cannesin elokuvajuhlien asuja, osa 2

Viime vuodelta tuttu juttusarja saa jatkoa, kun helsinkiläisen suunnittelijatiimin vainio.seitsosen Merja Seitsonen piti puolestamme silmällä Cannesin elokuvajuhlien pukeutujia. Merjan sekä vainio.seitsosen malliston löydät Fredalta, liikkeestä nimeltä Liike! (Minua sykähdytti tässä vellovassa ikä- ja/tai ulkonäkökriisissäni elokuvajuhlien osalta tämä kuvasarja: kuinka harvinaista onkaan nähdä jumaloituja tähtiä ihan itsenään, ei vain käsitellyissä promokuvissa tai valkokankaalla filtteröityinä. He ovat ihmisiä, hekin vanhenevat, sittenkin!) Merja, ole hyvä! (Kuvat: Pinterest, lisää kuvia linkitysten takaa.) On taas aika luoda silmäys Cannesin vuotuisen elokuvafestivaalin kiinnostavalle punaiselle matolle! Tehdään se tänä vuonna teemoittain: 1. Punaisen maton tyrannia Ranskassa elokuviin suhtaudutaan vakavasti ja uutisointi punaiselta matolta nähdään tuontitavarana Hollywoodista. Punaisen maton tyranniastakin puhutaan, koska Hollywoodissa kohauttaminen on kaupallisen yhteistyön kannalta tärkeää. Cannesissa näyttäytyvät ranskalaisittain ”amies de la maison”, julkkikset, jotka istuvat mielellään muotinäytösten eturivissä ja tukevat suosikkisuunnittelijoitaan, mutta eivät kuitenkaan ryhdy kampanjakasvoiksi. Cannesissa nähdään myös kansainvälisiä elokuvatähtiä eri kulttuureista. Juryn jäsenen Fan Bingbingin puvut olivat järjestään tyylikkäitä ja mielenkiintoisia. Tänä vuonna muotilehdet kiinnittivät huomiota ranskalaistähtien eleganssiin verrattuna Hollywood-kollegoihinsa. Siinä missä huippustylistit kasaavat jenkkitähtien glamuröösin garderoobin, ranskalaiset naiset valitsevat usein pukunsa oman makunsa mukaan kotimaansa kiinnostavista haute couture -taloista. …