Month: helmikuu 2017

Taiteilijaelämää

Olen sattumalta (ikäänkuin sattumaa OIKEASTI olisi olemassakaan?) ajautunut taiteilijatarinakierteeseen. No kovin kauas harvoin pääsenkään, onhan boheemielämä lähellä sydäntäni, mutta tätä voi jo kutsua pieneksi putkeksi. Katsotaanpa. Joel Haahtela, Mistä maailmat alkavat Kuin lukisi vanhanaikaista tyttökirjaa, Anni Swania tai jotain. Vaivaton, mukaansa tempaava. Kirjassa esiintyvät: rakas ulsteri, nöyrä mutta sisukas äitihahmo, rempseitä tahi traagisia tovereita, tyttö, oi tyttö. Taiteenpaloa, kohtalon kellojen sointia. Rehti, viaton ja lahjakas päähenkilö, näyttämönään Helsinki, Eurooppa. Rakastin Haahtelan Katoamispistettä, Perhoskerääjää ja muita, tämä ei nouse niiden yli. Teksti on kyllä kaunista. Inka-Maria Laitila ja Tarja Strandén, Tukaattityttö (2002) Tyko Sallisen ensimmäinen vaimo Helmi Vartiainen oli taiteilija hänkin. Vartiaisen uran katkaisi avioliitto, lasten syntymät ja heistä erottamiset, Sallisen sikamaisuus. (Hirvee ukko, kuten mutsi sanoi.) Silti tämä vuonna 2002 ilmestynyt kirja kääntyy lähes tarkoitustaan vastaan, kun se melkein salaliittoteorioihin saakka vakuuttelee vakuuttelemasta päästyäänkin, ettei pieni, kaunis Helmi ollut yhtä kuin Mirri, Sallisen taideteosten kuukasvoinen, hölmö tyttö. Me uskomme vähemmälläkin! Sadistista Sallista puolustelematta jään ajattelemaan tuon ajan taidesuuntauksia ja kirjan takertumista mallin ja lopullinen maalauksen yhdennäköisyyteen tai sen puutteeseen. Ei kai se ollut tarkoituskaan, maalata peilikuvaa, vaan jotakin olevan ulkopuolelta? Picasson …

Ei enää jaksa talvea!!!

Apua. Tänään tuli ihan kauhea tenkkapoo. En jaksaisi enää yhtään, yhtään, yhtään tätä talvea. En vaikka olisi kuinka paljon mantelimassaa ja KERMAVAAHTOA! En jaksa liukkaita katuja, hartioita kyyristävää tuulta, kasvoille vihmovaa hyistä vettä. Harmaita päiviä, pimeitä iltoja, itkeviä ikkunoita, hymyttömiä huomenia. Tiedän, on jo paljon enemmän valoa, ja kyllä, olen siitä kiitollinen, mutta koko olemukseni huutaa jo jotain muuta kuin tätä samaa. Antakaa mulle väriä, lämpöä, elämää. Me asumme täällä pohjoisessa kuin suden peräsuolessa, sään ei pitäisi olla meistä yhdellekään yllätys. Kerran talvessa sen kai kuitenkin täytyy tapahtua, epätoivon ja kaamosmasennuksen päivän, riutumisen rännän alle. Sen hetken kun on ihan ihan poikki, sukat vettä tihkuen, kauppakassin kahvojen vinguttaessa punaista juovaa kylmän kuivaamaan kämmeneen. Puoliksi paleltaa ja puoliksi on villan alla hiki, ihan kokonaan vituttaa. Kaulahuivi haisee märältä, hiukset valahtavat sateen ja kiukkuisten kyynelien raidoittamien kasvojen molemmin puolin kuin lapaset, loppumattomassa lantunvärisessä loisteputkitulvassa. Iskee pakokauhu ja paniikki: kuinka monta päivää on huhtikuuhun? Tänään ajattelen, että tuskin asun aina ja ikuisesti Suomessa, ainakaan vuoden ympäri. Jossain kukkivat kirsikkapuut ja paljaisiin nilkkoihin paistaa aurinko. Lue lisää: 2015 se päivä osui tammikuun loppuun. …

Talk to me

Yksi ranskalaislempparini, elokuva Pieniä, valkoisia valheita (Les petits mouchoirs, 2010) on saamassa kuulemma jatkoa. Ilahduin. Ihana Marion Cotillard näytteli silloin vielä tuoreehkon poikaystävänsä Guillaume Canetin elokuvassa, joka kertoi pariisilaisesta ystäväporukasta lomailemassa Atlantin rannalla, Cap Ferrat’n niemennokassa. Kakkososaa odotellessa (jos sattuu olemaan Ranskassa…) voi käydä hihittelemässä superpariskunnan uusimmlle elokuvalle Rock’n’roll, jossa totuus ja taru sekoittuvat iloisesti kun Cotillard & Canet esittävät melkein itseään. Mikä on totta ja mikä keksittyä? Ikäkriisistä käynnistyvät tapahtumat kuulemma ainakin ovat tapahtuneet. Jean-Baptiste Mondinon kuvasarja (ohessa) on osa Rock’n’rollin promootiota, teemana siinäkin julkisuuden ja tähteyden kirot. Huhumylly parin ympärillä on jatkunut koko heidän suhteensa ajan milloin mistäkin syystä. Tuoreet otsikot ovat kevyemmästä päästä, näillä hetkillä toisen lapsensa saava pariskunta kisaa Instagramissa siitä kumpi saa julkaistua toisesta nolomman otoksen. Kuuntele: Yodelicen mielettömän kaunis biisi Talk to me soi yhdessä elokuvan Pieniä valkoisia valheita avainkohtauksista. Koko soundtrack löytyy Spotifystä elokuvan ranskankielisellä nimellä ja hauska lautatalo, jossa elokuvan ihmissuhdesoppa pyörii,  elle.fr -sivuilta. 

Vereslihalla

Hetkeen en ole nähnyt mitään niin vaikuttavaa kuin Elina Brotheruksen retrospektiivi Turun Taidemuseossa. Palvon. Rakastan kuvasarjaa Suites françaises, ajattelen koko ajan sitä yhtä kuvaa, jossa Brotherus istuu sykkyrässä tuolilla post-it lapuille kirjoitettujen ranskankielisten sanojen ympäröimänä. Lumoudun paluusta samoihin huoneisiin 12 vuotta myöhemmin,  12 ans après. Rakastan pysähtyneitä mutta latautuneita tunnelmia sarjassa Les Femmes de la Maison Carré, josta artikkelikuva Asperge (2015) on. Videokuvaa, valokuvaa ja kuvataidetta yhdistävä teos Artists at work yhdessä Jan Nevan ja Teemu Korpelan kanssa on nerokas, kuten myös klassista maalaustaidetta valokuvan kautta tarkasteleva The New Painting -sarja. Brotherus on uskomattoman lahjakas. Rakkauden loppuminen tulee kuvien pinnasta läpi, Model Studiesin omakuvat uivat pehmeässä maitomaisessa valossa, lammet ovat ihmeen vihreitä ja eksoottiset kukat valuvat ametistia.  Annonciation, kuvakertomus lapsettomuudesta on kamalan koskettava ja surullinen. Haluaisin nähdä kaikki sarjat kokonaan, jää nälkä. Näyttely kattaa vuodet 1998-2015, sarjoista on esillä siis tietysti vain osia. Vaikka Brotherusta olisi arvostanut ennenkin, tämmöinen läpileikkaus on lahja. Bravo. Osaisinpa kirjoittaa niin kuin Brotherus kuvaa: avoimesti, herkästi, pelotta. (Tai pelosta huolimatta.) Janoatko lisää? Elina Brotheruksen omien sivujen lisäksi kannattaa seurata hänen päiväkirjaansa Instagramissa. Näyttely Turun Taidemuseossa on esillä 21.5. saakka. 

Polaroidkuvien paluu

Olin jo unohtanut koko Printicin, jolla kaikki leikkivät muutama vuosi sitten. Nyt kun aplikaatio tupsahti eteeni jossakin somevirrassa, muistin himoinneeni testata polaroidkuvia joskus. Eli nyt. Ja ihan superkiva juttu Printic onkin! Helppo, edullinen, nopea, ja koska olen pakkausnarkkari, nautin suunnattomasti koko setistä kaunista, sinettitarralla suljettua oranssia kirjekuorta myöten. Kuljettelenkin pientä kuvakuortani ympäriinsä ja esittelen sitä kaikille, ärsyttävän käytännölliset lapseni sen sijaan tiedustelevat mihin aioin kuvat laittaa tai mitä niillä tehdä. No perhana RIPOTELLA ympäriinsä! 25 kuvaa maksoi kuljetuksineen 11,25 ja kuori oli perillä Ranskasta muistaakseni neljässä päivässä. Voit asentaa Printic-apin (App Store tai Google Play) tai ladata kuvia koneelta, kuinka vain. Eikä kuvien ole siis pakko olla juuri polaroid-mallisia, minusta ne nyt vain olivat makeimman näköisiä. Minä testasin appia ja valikoimaa omia vaihtelevanlaatuisia Insta-kuviani. Lahjaksi sopisi vaikka kaunis boksi  oikein hyvälaatuisilla otoksilla. Seuraathan jo AnnapalaaAnnaa Instassa?

Paputacoja ja nuoltuja näppejä

Hiihtoloma. Eräillä. Minä pakenin kirjastoon kirjoittamaan. Tosin siellä oli lasten pelitapahtuma ja oviremppamiehet porineen, joten mitään hiljaisuutta oli turha toivoa. Mutta pikkuinen tutkijankammio kuitenkin, ovi, jonka sai vedettyä kiinni, ja omat kodinkoneet kädenulottumattomissa. Oma kolo. Vilahdin kotiin vain lounaalle, joka tänään oli erittäin poikkeuksellisti Parkkosen valmistama. Ja sairaan hyvä kaikessa simppeliydessään. Mustapaputacot Papupaistos 2 tölkkiä mustapapuja Pussillinen tacomaustetta Soijaa Savupaprikaa Öljyä Huuhtele pavut ja lämmittele ne pannulla öljytilkassa, mausta. Lisää hiukan vettä jos seoksesta uhkaa tulla liian sakeaa. Salsa tölkkitomaateista Pari tölkillistä kokonaisia tomaatteja Sipulia Valkosipulia Punaista chiliä 1 limen mehu Juustokuminaa eli jeeraa Pari ruukkua korianteria Suolaa, mustapippuria Aja salsa sauvasekoittimella karkeantasaiseksi, siis vain muutama pyörähdys. Anna maustua. Leikkaa tarjolle punakaalia ohuina suikaleina ja tee hyvissä ajoin valmiiksi myös yksinkertainen guacamole (avokadoa, limeä, suolaa, mustapippuria). Lämmitä juuri ennen ruokailuja taco-kuoret ja nosta muiden lisukkeiden lisäksi (kaura)ranskankermaa pöytään. Tulisuudesta tykkäävä arvostaa Sriracha-tujausta. Me ripottelimme annokseen myös Cheddar-raastetta, mutta vegaani jättää toki sen väliin. Koristeluun ja maunkin vuoksi vielä korianteripuska tyrkylle. Varaa paljon lautasliinoja per ruokailija ja nauti! Resepti on hieman oiottu versio Paula Heinosen kirjasta Vegeä – herkullista & …

Hattaraa

Vasta kun petroolinsiniset sohvat rantautuivat meille viime kesänä, huomasin että tosiaankin, yksi olohuoneen seinistä on joskus maalattu ihan sillä samalla sävyllä. Niin sitä silmä tottuu, en ollut edes ajatellut koko asiaa. Nyt tuntuu, että sinistä on kylliksi ja koska sohvista en aio luopua, niin seinä saa uuden maalin. Tekee mieli puuteripinkkiä. Vaaleanpunainen nojatuoli meillä jo onkin, se saapui kotiin silloin kun olin Kreikassa. En ole ihan varma odotinko perheen vain tuolin näkemistä enemmän. Se oli täydellinen, kuin hubbabubba-purkkaa, ei yhtään varovainen vain juuri oikean kreisin ruusunpunainen! Ja Mokon vaaleanpunaisia samettityynyjä löytyi ennestään myös. Viime perjantain kotona liihotellut tanssiaisperhonen vain vahvisti pinkkejä unelmia, kaikki näytti satumaiselta vaaleanpunaisen tyllin läpi! Kun Mrs Jonesin blogissa oli kuvia Tukholman sisustusmessuilta, sielläkin kummitteli se sama pehmeä roosan sävy. Ja Edie & Edie Grey Gardenista nyt tietysti tiesivät vaaleanpunaisen heleyttävän voiman jo ajat sitten. Pinkit linkit SHOP-sivulla! Tuoli: Jean Vernet Filtti: Langø Korvakorut: Gauhar

Vietnamilaiset eväsleivät

Näistä patonginpaloista on jos jonkunlaista versiota blogin arkistoissa. Siitä huolimatta päätin pistää reseptintapaisen vielä kerran jakoon, sillä matkan varrella on kokeilujen kautta löytynyt se helpoin, nopein ja mutkattomin tapa tehdä. Ja uusinnan tämä ansaitsee myös ihan suosiosyistä, nämä täytetyt patongit ovat yksi lasten ehdottomista lemppareista. Tee kerralla iso satsi, hiihtolomalaisten on helppo täytellä leipiä omaan tahtiinsa parikin päivää. Rapeakuorista patonkia leikattuna kämmenen pituisiksi paloiksi ja halkaistuina Jauhelihatäyte Luomujauhelihaa 2 sipulia / 4oo gr lihaa Muutama valkosipulinkynsi Tuoretta chiliä tai kuivattuja chilihiutaleita Tuoretta inkivääriä tai inkivääriraastetta lasipurkissa Kalakastiketta (tai 1/2 kalakastiketta ja 1/2 osterikastiketta) Limenmehua Ruskista jauheliha ja silputut sipulit. Mausta seos tuoreella chilillä (minä käytän siemenineen), inkiväärihakkeluksella, kala- ja osterikastikkeilla sekä limemehulla. Anna hetki hautua ja maustua. Ja maistele! Jos käytät pelkkää kalakastiketta, lisää hiukan sokeria. Osterikastikkeessa sokeria on jo valmiiksi. Makua voi pyörylöidä myös seesamiöljyllä, mutta ruskistamiseen tai paistamiseen se ei ole sopivin. Jauhelihan voi korvata Härkiksellä, silloin kuullota ensin sipulit, lisää sitten härkis ja mausteet ja anna hetki hautua. Härkistä ei tarvitse paistaa. Lisukkeet Kaalisalaatti (kiinankaalia tai muuta sopivaa kaalilajiketta, chilirinkuloita, limenmehua, riisiviinietikkaa, seesamiöljyä ja …

Pinkkiä ja puuteria

Torstaina penkkarit, ruusukullalla koristellut haalarit, karamellisadetta ja rekkarallia, perjantaina Wanhat, eli vaaleanpunaista tylliä, vannehameita, puuteria ja paritansseja. Huikeat pari päivää (ja yötä). Kiitos rakkaat nuoret!  

Ihana iho!

Arvatkaa mihin mä NYT olen hurahtanut? Himalajansuolasaippuaan! Suloinen, vaaleanpunainen kimpale on nimensä mukaisesti suolaa, sen sjiaan saippua se ei oikeastaan ole. Suolan vaikutuksista liikkuu ruusuisia kuvailuja täydellisen ihon salaisuudesta, mutta ainakin desinfioiva vaikutus sillä on, ja se sitoo kosteutta. Suolassa on myös mineraaleja, jotka hellivät ihoa. Suolasaippuaa voi käyttää koko keholle, mutta minä olen aloittanut kasvoista. Koska suola on karkeaa, en hieroisi palaa suoraan kasvoihin, vaan kostutan sen, pyörittelen käsissä ja sitten painelen kämmeniä hellästi kasvoille. Ensimmäisellä kerralla se tuntui hassulta, koska palasta ei tunnu irtoavan mitään, eikä se esimerkiksi vaahtoa, mutta suolainen maku huulilla paljastaa että käsissä on muutakin kuin vettä. Anna suolan ja mineraalien hetken vaikuttaa ja huuhtele pois. Teen käsittelyn melkein joka päivä sekä aamuin että illoin ja olen taas näkevinäni huikeaa kukkeutta itsessäni! Meikkejä saippua ei pese, eli ensin kasvot on puhdistettava meikinpoistoaineella. Ja suolakäsittelyn jälkeen levitetään kosteusvoide tai seerumi tai mitä kukakin käyttää, jos käyttää. Himalajansuolasaippua maksaa muutamia euroja, joten kynnys kokeilla on matala. Vaikka en orjallisesti olekaan luonnonkosmetiikan käyttäjä, ilahduttaa ruusunpunaisessa palassa myös sen luonnonmukaisuus.