Month: lokakuu 2016

Penelope palaa kotiin

Minullehan tunnetusti juuri mikään ei ole helppoa. Ei lähteminen, ei oleminen eikä näköjään myöskään palaaminen. Ei ole ollut ihan yksinkertaista solahtaa taas omaan arkeensa. Olin koko taksimatkan Kalamatasta Ateenaan ja lentomatkan Ateenasta Helsinkiin maalaillut mielessäni tunteellista, huumaavaa ensikohtaamista perheen kanssa lentokentällä, vain päätyäkseni kiukkuisena ja pettymyksen kyyneleitä nieleskellen viestittelemään ulko-oville että missä hemmetissä te oikein ootte. Eivät he sentään unohtaneet olleet, olivat vain väärällä saapuneiden portilla, tähyilemässä ihan muita tulijoita. Sain kävellä yksikseni läpi kaikkien sydämillä tai japaninkielisillä kirjaimilla koristeltujen kylttien, vastaanottokomiteoiden, omistajiaan vasten hyppivien koirien ja toisiaan syleilevien parien ja mennä piiloon ilmoitustaulun taakse hätyyttelemään omiani. Ja sitten kun vihdoin kohtasimme, ja sain puristella niitä kaikista rakkaimpia poskia (voi miten kauniilta he näyttivät!!), he olivat unohtaneet takkini ja syyssaappaani kotiin. Kompuroin autoon kylmästä kalisevin hampain. Taivas, miten palelinkaan, oikeastaan kaksi kokonaista vuorokautta. Palelin autossa, palelin kaupassa ja palelin jopa peiton alla. Leuat vain loukkua löivät. Nyt keho vähitellen tottuu, tai sitten vain muistan miten näihin säihin pukeudutaan, sisällä kivitalossa, ja ulkona. Kun Odysseus palasi retkiltään, hän ei varmastikaan ajautunut ensimmäiseksi hellan ääreen ja pyykkihommiin. …

Kalaa, kalaa

Ja niin siinä kävi, että kuukauden matka taittui viimeiseen päiväänsä. Jo aamusta sateli ja lämpotila putosi ennätysalhaiseksi, vaivaiseen yhdeksääntoista. Vilutti moinen. Kreikkalaiset naapurini olivat toki jo hyvän aikaa kiskoneet aamulla toppaliiviä ylleen ja kipsuttelivat menemään turkisreunaisilla talvinilkkureillaan. Yksi bussipysäkillä tunikassa ja varvastossuissa törröttävä turistinpullukka oli erottunut katukuvasta entistestäänkin. Ajattelin jutella kanssanne vähän Kalamatasta. Kalamataa en parhaalla tahdollakaan voi sanoa kauniiksi kaupungiksi. Kaikenlainen esimerkiksi Rivieralle tyypillinen eleganssi puuttuu tyystin. Ensivaikutelma oli jotain Serbiaa, Bulgariaa, tai kuvitelmaani niiden olemuksesta. Mutta mitä ihminen pelkällä kauneudella? Olen ollut lukuisissa kauniissa kaupungeissa, joiden pinnan alla ei ole mitään. Sen minkä Kalamata kauneudessa häviää, se mielenkiintoisuudessa, cooliudessa, aitoudessa ja säpinässä voittaa. Kaupungin nimestä ja sen alkuperästä on erilaisia tarinoita. Minä valitsin sen, jossa muinoin oli kalamatalainen nunna, jolla oli hyvät silmät, kalá mátia. Silmät saivat kaiken pahan kaikkoamaan. Postauksen otsikko tulee hauskasta kalkatuksesta, jota kuulee joka puolella. Kun kohdataan, kysytään tietysti mitä kuuluu, ja siihen kreikkalainen vastaa kalá, kalá eli hyvää, hyvää! Kalamata on isohko (asukasluku melkein 70 000), hyvin toimeentuleva kaupunki, joka elää tupakkatehtaan, ouzo-tehtaan ja varsinkin niiden kaikista kuuluisimpien kalamatalaisten eli …

Hilpeä marraskuu

Onneksi matkaltapaluutani seuraa kaikkien aikojen marraskuu, etten sanoisi pehmeä lasku kreikkalaisesta elämänmenosta. Osataan mekin säpinöidä, katsokaa vaikka! Hangon Elokuvajuhlat 4.-10.11.2016. Bokkalaset, ruotsinkieliset kirjallisuusfestarit naapurikaupungissa Tammisaaressa 9.-14.11.2016 Meidän Creative Hanko -kollektiivimme Luova Työpäivä studiolla 11.11.2016 (Poikkeuksellisesti siis ei tällä kertaa kuukauden ekana perjantaina huom. huom. huom!) Ja sitten, tadaa: Järjestämme hankolaisen Ravintola Makasiinin ja Suomen eteläisimmän elokuvateatterin Kino Olympian kanssa Beaujolais Nouveau-pirskeet torstaina 17.11.2016! (Ja vähän myös pe 18.11. ja la 19.11.) *** Beaujolais Nouveau tulee Hankoon! Viinivuoden tärkeimipiä päiviä Ranskassa on marraskuun kolmas torstai. Silloin lasketaan markkinoille uuden sadon viini, ”vin de primeur”. Beaujolaisin alueella Gamay-rypäleistä valmistettu kevyt, raikas Beaujolais Nouveau juodaan viileänä ja kulmia kurtistelematta. Vaikka nuori ja notkea viini itsessään ei olisikaan tajunnanräjäyttävää, on uuden sadon korkkaaminen ystävien kanssa hyvä syy hauskanpitoon ja herkutteluun.  Kun torstaina 17.11. kymmenen miljoonaa pulloa ranskalaista viinikulttuuria poksautetaan auki ympäri maailmaa, nostamme maljaa myös me Ravintola Makasiinissa.  Beaujolais-menu on voimassa myös perjantaina 18.11. ja jossain muodossa lauantaina 19.11. Lisätiedot ravintolasta. Suomen eteläisin elokuvateatteri Kino Olympia osallistuu kekkereihin palkitulla ranskalaisella elokuvalla Tämän jälkeen.  ”… lempeä ja hauska tarina surullisista asioista sekä asioista, …

Reissu-Anna

Ystäväni Ira lähetti minulle melkein tyhjän kortin, jonka yläkulmassa luki vain kehotus kirjata ylös minkälainen on seikkailijatar-Anna. (Hän lähetti minulle myös kaksi muuta korttia, kirjan ja ihanan sitaatin, kiitos niistä kaikista.) Kortti lojui avaruuskeittiöni tiskillä muutaman päivän kunnes haparoin kynän käteeni ja aloin kirjoittaa. Anna on (matkailijana): levoton fomo-tyyppi arka ja vähän ujo huono päästämään irti sopeutuvainen pesänrakentaja luottavainen rutiiniensa vanki ankara itselleen liikaa miettivä kiinnostunut kaikesta kaikkiruokainen ja syömistä rakastava nopea oppimaan innostuja ihmis-ihminen paljon unta tarvitseva eli väsyneenä nihkeä siisteyttä rakastava turhasta stressaava haalija laiska mieleltään tempoileva ikuinen huolehtija (teenkö oikeita asioita?) itseään koko ajan tarkkaileva maailmaa itsensä kautta tarkkaileva liian jotenkin TIETOINEN itsestään koko ajan vuoristoteillä pahoinvoiva kiintyvä visuaalinen vedestä ja kahvista riippuvainen pakahtuva kiihkeä kyllästymistä pelkäävä omia ajatuksia välttelevä liikaa Yle Areenaan turvautuva huonoa omaatuntoa ihmeellisistä asioista kokeva ahne elämyksille ahne kaikin puolin … Luulin, etten keksi mitään, mutta kortti täyttyi hetkessä ääriään myöten. Olen oppinut pieniä asioita itsestäni ja ylipäätänsä tällä matkalla. 1. Pelkääminen on turhaa. Taisin kirjoittaa tämän jo kerran, mutta en saa maalattua mieleeni niitä tunteita ennen matkaa, …

post post alfa

Luen paperi t:n post alfaa lauantaiaamuna kreikkalaisen kerrostalon halkeilleella parvekkeella, syön pinaattipiirakkaa ja juon kahvia vaahdotetulla maidolla. Nään heti että tää setti on insta-worth-it. Tykkään tosi paljon, nauran usein, ymmärrän ainakin osan (luulen), ja tunnen niitä tunteita. Tajuan, etten ole nähnyt täällä yhtään tyyppiä läppärin kanssa kahvilassa. En oo nähnyt kolmeen viikkoon kenenkään hakkaavan mäkkiä julkisella paikalla. Muitakin eroja toki on. Kirja on saatu arvostelukappaleena Kosmoksesta.

Luottojuttuja

Katsotaanpa hiukan mitkä jo menomatkalla matkalaukun painorajoja paukuttavat tuotteet ja tavarat ovat osoittautuneet reissun luottopakeiksi. Jos luulit, että sanon ”valokuva perheestä”, ”miehen t-paita” tai ”kivi Hangon rannalta” niin olet väärässä. Sanon ”kuivashampoo”. Kas kun nämä paksuilla piiskoilla varustetut ihmiset, herranjumala demokratian keksineet, eivät ole koskaan kuulleetkaan kuivashampoosta. Olen pulassa. Ihan paras on Kloranen, mutta tyytyisin nyt mihin vain. Vaikka perunajauhoon, mutta kun sitäkään ei ole näillä leveysasteilla. Sanon myös tuoksupussit. Ihan ensimmäisiä asioita uuteen kämppään astuessani oli avata matkalaukku ja nostaa sieltä kaksi tuoksupussia roikkumaan ovenkahvoihin. Tuoksupusseja olen kiikuttanut myös yönyliretkille ja niillä pesäyttänyt huoneen kuin huoneen. Myös tuoksukynttilä luo tunnelmaa, tosin kuumimimpina päivinä sen polttelu tuntui sekin liialta lämmön nostatukselta! Ihan paras aurinkorasva on ME:n aurinkorasva sekä -puikko samaa kamaa. Yksi puikko kulkee aina käsilaukussa ja toinen on yöpöydällä huulia varten. Seerumina minulla on mukana superriittoisa, kevyt mutta tehokas Ultracalming Dermalogicalta. Iloinen pieni yllättäjä tuoksurintamalla on H&M:n Conscious-sarjan Relaxing Perfume Oil roll-on, vaikka ostin lähipateekista juuri myös Korresin muikean, rantaelämästä sitten kotonakin muistuttavan Coconut Sandin. Korresin on myös uudehko rajauskynäni. Pitihän se arvata, että …

Rakastan

Torstai-iltana se tapahtui, paria päivää vaille kahden viikon rajapyykin kohdalla. Kuulin itseni huudahtavan minkä syömiseltä kerkesin, että RAKASTAN tätä paikkaa, RAKASTAN näitä tyyppejä. Se oli kuin pieni räjähdys. Tunne oli ehkä niin vahva, koska se oli syntynyt ristiriitaisuuksista, omien ennakkoluulojen kanssa kamppailun kautta, kypsynyt hitaasti, mennyt vähän salaa ihon alle.  Rakastan tätä syömisen meininkiä. Sitä, että tilataan pieniä lautasellisia kaikkea ja tinakannullinen viiniä, sen sijaan että jokainen ottaisi alkuruoan, pääruoan, jälkiruoan ja 16 cl rieslingiä. Sitä että pöytään levitetään paperi, kaikille katetaan vain pienet lautaset, haarukat ja jalattomat lasit, ja keskelle pamautetaan vesikarahvi sekä kimpale leipää. Rakastan sitä, että syödä voi milloin vain, mitä vain. Torilla on katoksen alla vaatimaton kanttiini, jossa kiskotaan kello yhdeksältä aamulla avotulella käristettyjä souvlaki-vartaita ja huuhdellaan ne ouzolla alas. Haluan sinne kuollakseni. Rakastan sitä, että ihmiset ovat koko ajan ulkona, yhdessä. Mummojen piiriä penkeillä talojen seinustalla. En ole kuuna päivänä missään maailmassa nähnyt näin paljon kahviloita ja tavernoita kuin täällä, ja ne ovat aina täynnä. Rakastan iltoja, jolloin ulos lähdetään vasta yhdeksän jälkeen ja istutaan kiireettä sametinpehmeässä, pihkantuoksuisessa yössä huolettomina …

Suorituspaineita

Nettiyhteys kämpillä toimii taas vihdoin, kiittäkäämme jumalista vaikkapa Hefaistosta, tulen, sepäntaidon ja tekniikan jumalaa.  (Vai sittenkin Hermestä, joka kunnostautui mm. jumalten sanansaattajana ja matkailijain suojelijana?) Paljon on jäänyt tällä välin kirjoittamatta, ja se yksi pitkä kirjoitus, jonka aikaan sain, otti ja katosi kerta kaikkiaan käsittämättömiin. En jaksa kirjoittaa kaikkea nyt uusiksi, vaikka se olikin tärkeää. Se käsitteli sitä ahdistusta, joka äkkiä iski toisen viikon pyörähdettyä käyntiin. (Kyllä, pystyn angstaamaan myös paikoissa, joissa on lämmintä ja aurinkoista, aikojen alun sivistyksen historiaa, taivaallista ruokaa pilkkahinnalla, jääkylmiä viinikannuja, kermaisia leivoksia, suurisilmäisiä kissoja ja sitruunapuita. Tämä on minun kykyni, jokaisella on omansa.) Tuntui, että kaikilla oli valtavia odotuksia minun matkani suhteen, etten koskaan pysty täyttämään kaikkia matkaani ladattuja toiveita, joista osa ei ole edes minun.  Aloin pelätä, että tuotan pettymyksen.  Kenelle?  Itselleni, kotiväelle, teille. Omat odotukseni ovat tietysti kaikista suurimpia. Suuria kuin vuori nimeltä Kori. Suorituspaineita siis. Osaanko tehdä tämän kaiken nyt oikein? Käytänkö aikani oikein? (Ja mikä oikein on?) Taistelen joka päivä asian kanssa vähän tai paljon, se riippuu. Rauhoitan itseäni sanomalla, että loppujen lopuksi tämä on kuitenkin vain matka, …

Uneton Kalamatassa

Näin nukkumista harrastavana ihmisenä olen havainnut seuraavaa. Kun minun proosallista pohjoismaista päätäni alkaa painaa, käynnistyy Kalamatassa vasta rituaali, jonka olen nimennyt Iltamekkalaksi. Eilen kotiuduin mielestäni keskellä yötä, mutta alakerran nuorukainen oli vasta lähdössä äidin silittämä kauluspaita päällä syömään. Kalispéra, kalispéra vaan kaunis poika, aja varovasti sillä riivatulla mopedillasi. Ja kun Aamumekkala alkaa kello kuuden kieppeillä ja kaikki lähtevät ovet paukkuen kahdeksaksi töihin, olen tullut siihen tulokseen, että kreikkalaiset nukkuvat vain noin kolmetoista minuuttia yössä. Viikonloppuisin vähän vähemmän. Tänä aamuna, kun joku hakkasi ennen kuutta rautatankoa asfaltin läpi (tai siltä se ainakin kuulosti) ja katukissalla oli kiljuva kiima, luovutin seitsemän aikaan ja nousin vuoteesta. Tarvitsin suihkun ja kahvia, mutta kumpaakaan en saanut, sillä sähkökatko. Silti saan koko ajan enemmän kuin olin ikinä uskaltanut toivoa. En enää ollenkaan muista minkälaisena näin elämäni täällä, silloin kun kaikki oli vielä vasta jännittävä haave. Asunto on jo tuttu, sanon hei koti kun tulen retkiltäni ja huomenta koti kun herään. Onneksi en ainakaan ole ollut yksinäinen, sitä pelkäsin eniten. Ioulia sanoo kahvilassa, että skandinaavit tunnistaa siitä, että kahvi heitetään huiviin minuuteissa. …

Varpaat vedessä, pää pilvissä

Olkoot paikoin kuinka moukarilla hakatun näköinen Kalamátan keskusta hyvänsä, niin heti rantatielle päästyä aukeaa näkymä, joka on Kreikkaa sellaisena kuin me haluamme sen nähdä. Alan ymmärtää, että olen mainioilla paikoilla, ympärillä on valtavasti nähtävää. Vain taivas on rajana. Näiden seutujen historia yltää kauemmaksi kuin ajatukseni. Juttelen kahvilassa frappén äärellä kreikattarien kanssa ja he luettelevat seuraavan seitsemän vuoden verran nähtävää ja koettavaa. Kuukausi alkaa tuntua vähältä. Muistikirjani on sivu sivulta täyttynyt vaikeasti lausuttavista paikkojen nimistä. Mene Pylokseen, he sanovat ohimennen, hiukan haaveellisina, ja meripihkahelmet soljuvat heidän sormiensa välissä. Odysseuskin kävi siellä harharetkillään… Ja aina: annan sinulle lomatalomme avaimet, voit yöpyä siellä niin kauan kuin haluat. En ole ikinä nähnyt niin paljon oliivipuita kuin vuoren nimeltä Kori rinteillä. Niiden ansiosta syön, juon ja kieriskelen oliiviöljyssä, ja se näkyy. Hiukseni ovat jo kuin leijonanharja, kynnet vahvat kuin taltat. Iho päivettyy ja hehkuu, posket punastuvat tomaattiensyönnin maailmanennätyksestä. Juon vettä kuin kameli. Olen myös yltäpäältä timjamihunajassa, merisuolassa, vuohenmaidossa ja viinirypäleiden, granaattiomenoiden sekä viikunoiden mehussa. Jos joku nyt keksisi paistaa minut vartaassa avotulella, maistuisin takuulla ihanalta! (Lisukkeeksi suosittelen paahdettuja kastanjoita ja …