Month: elokuu 2016

Lihapullacurry

Insta-kuva, koittakaa kestää. Silmieni eteen lipui tänä aamuna Soppa 365-palvelun inspiroiva lihapullacurryresepti. Sivutin tyynen rauhallisesti aamulla kuorossa esitetyt mieliteot, jotka kuuluivat näin: tomaattikeitto, lihapullat tai kanasörsseli, vaikka näin jälkeen päin löyhästi ajatellen jotenkin kaikki nuo reseptit yhdistyivät tässä mukavasti. Alkuperäisen reseptin löydät Sopasta, minä ihan vähän muuntelin. Alkuperäisen reseptin nimen edessä oli sana ”helppo”, en pysty yhtymään. Kauheasti väkersin, aikaa kului, tuli kuuma. Keittiö oli täynnä kippoa ja kattilaa. Mutta lopputulos palkitsi, kansa riemuitsi! Lihapullacurry Sotke isossa kulhossa sopiva määrä jauhelihaa (tämä on ruoka, joka paranee seuraavaan päivään, joten kun kerran väkertää, niin väkertää sitten kunnolla), sipulisilppua, valkosipulia, REILUSTI Garam Masala-mausteseosta, 1 muna per 400 gr jauhelihaa, pari ruokalusikallista punaista currytahnaa, hyvin suolaa ja mustapippuria. Pyörittele jauhelihamassasta isohkoja lihapullia ja aseta ne vieriviereen pellille. Laita kuumaan uuniin paistumaan. Tee nyt kastike. Jos kerroit jauhelihan määrän kahdella tai jopa neljällä, kuten eräät, niin tee toki sama kastikeaineksille. Määristä saat siis osviittaa siitä alkuperäisestä ohjeesta. Kiehuttele kattilassa tomaattimurskaa, kookosmaitoa (käytin sitä oikein kermaista), inkivääritahnaa tai pieneksi pilkottua tuoretta inkivääriä, taas punaista currytahnaa (reilusti) ja hunajaa. Lisää lopuksi vielä muutama ruokalusikallinen …

Syömingit

Mulla on jotenkin LIIKAA asiaa, vaikea kirjoittaa. Hirveän monta juttua on jäänyt välistä, ja nyt tuskailen, että mitä niistä enää, vanhoja kalan kääreitä, eilispäivän uutiset. Vaan eihän se blogissa ihan niin tarvitse mennä? Olkoonkin, että palaisimme jossain vaiheessa pari askelta taaksepäin, niin nyt pysytellään tuoreessa tavarassa, viime viikonlopun tunnelmissa. Ennen lauantain Kuplat-juhlia meillä oli omat ruokafestarit. Vaelsimme kuin mikäkin 12-päinen hattivattilauma torille pussailemaan Jacobia, valitsemaan illallistarpeita ja kiskomaan thai-kärryä tyhjäksi kevätkääryleistä lounaan nimissä. Hoipuimme ostostemme alla kotiin ja saimme kokonaisen päivän kulumaan kokkailuhommissa. Kas kun ensin piti kuoria ja pilkkoa omenoita ja sitten sieniä ja sipuleita. Osa kävi välillä viilentymässä meressä ja loput laukkasivat hiki hatussa hotellille kuuntelemaan bändiä sillä aikaa kun punajuuret kypsyivät. Jotenkin ihmeen kaupalla me kaikki lopulta istuimme kuitenkin jatkopaloin pidennettyyn pöytään ja syödä mäiskimme menemään kaikkia kauden ihanimpia herkkuja. Lihakin oli läheltä, Täktomin highland-karjaa. Molemmat mummoni kääntyilevät nyt haudoissaan kun perunakattila ja kaikenmaailman pannut on nostettu silleensä keskelle pöytää. Mutta mummot hei, meillä oli aika paljon kaikkee siinä! Kuvissa vilahtaa kotoa pari uutta asiaa. Eteisen iso peili tuli ensin vain kokeiluun, mutta …

Pakko saada Paperi T

En ole pitkään aikaan halunnut mitaan runokirjaa näin kiihkeästi. (Olenkohan KOSKAAN älynnyt haluta runokirjaa kiihkeästi?) Lainataan tiedotteesta: ”post-alfa on tekstikokonaisuus, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen.” Pakko saada. Paperi T:n post alfa ilmestyy syyskuun lopussa, kustantajana Kosmos.

Kuplat 2016

Voi taivas, he tekivät sen taas! Kuplat-juhlat on takuulla Suomen maagisimpia tapahtumia. Vasta toista kertaa järjestetty musiikin, nykytanssin ja sirkuksen festari on oikeastaan jonkinlainen rituaali, tai taidetrippi. Meidän onneksemme Kuplat on keksitty toteuttaa juuri Hangossa, Tulliniemen rannalla, yönä jossa on muutenkin taikaa. Elokuun viimeisenä viikonloppuna juhlittava muinaistulien yö on vanha saaristolaisperinne, joka liikutttaa Itämeren asukkaita rannalta toiselle kokkojen perässä. Tulilla on muinoin ohjattu laivoja satamamaan ja varoitettu merirosvoista, nykyään juhla tuntuu ainakin ihmisten puheissa liittyvän kuluneesta kesästä kiittämiseen. Kuplissakin oli kaari: ensin hyvästeltiin mennyt ja luovuttiin painolasteista. Sitten elettiin hetkessä, nuoralla tanssien, elämästä kun on kyse. Kunnes jo kahlattiin tulevaan. Sisäinen hippini nyyhkytti liikutuksesta kun lopuksi joukolla seurasimme aaltoihin valuvia nymfejä ja heitimme kukkivia oksia mustaan mereen, jota ei melkein enää siihen illan aikaan nähnyt. Vain kuuli, ja haistoi. Mekin jätimme kiitollisia mutta haikeita jäähyväisiä kesälle omine tulinemme. Leiriämme valaisi pari pientä lyhtyä sekä sinisellä liekillä lepattava myrskykeitin, jolla Sami paistoi lettuja. Musiikkiteltan velhot Kimmo Pohjonen, Ismo Alanko, Tuomas Norvio ja Juuso Hannukainen takoivat tuntikaupalla yllemme äänimaisemaa, joka räpytteli silmäluomieni sisällä ja rummutti rintakehäni alla …

Awardsit, mitkä awardsit?

No ei olla ehdolla ei. Se hyvä puoli tässä on, että mutsi saa nyt rauhassa vehdata pesutuvassa ja jutella Kaarinan kanssa, kun ei tarvitse hirveällä työllä ja tuskalla äänestää meitä. Meidän ei myöskään tarvitse mennä mihinkään, missä on ihmisiä, joille pitäisi puhua, vaan voimme suoraan varata nurkkapöydän Pastiksesta ja ryypiskellä siellä hiljaa kahden kesken. Eli siis tavallaan tämä on ikäänkuin voitto. Meille. (Häviö koko blogimaailmalle toki.) MUTTA SIIS IHAN SAMA. Sitä paitsi toteemieläimeni Stella Harasek kävi kylässä Hangossa ja kirjoitti meistä niin kauniisti, että aion tatuoida ne sanat naamaani ja sitä myöten elämäntehtäväni on nyt täytetty. Sanonpahan vaan vielä sen, ihan ohimennen, että YHTEISKUNNAN, TALOUDEN ja KULTTUURIN saralta täältä olisi ollut JUURI TULOSSA juttua Alice Neelistä, burkini-kiellosta ja… ja… ja (mikä se talous olikaan?) Kuvissa: Makkara. (Ei olla ruokablogi, ei.)

Jump!

Koitti elokuun 16. päivä ja hankolaislasten ensimmäinen kouluaamu. Sen sijaan, että kesäkaverit olisivat nukkuneet vinksahtaneessa unirytmissään niin myöhään kuin mahdollista ennen koulunkellojen kilkatusta, päättivät he herätä tuntia aikaisemmin ja loikata sateiden sekoittamaan jääkylmään mereen Lill-Märsanin hyppytornin huipulta. Hiihaa!

Toiveita syksylle

Täällä ollaan, jos olette ihmetelleet! Kirjoitusvire vain on hieman kateissa, ja tiukasti niputetut aikataulut blogiin paneutumisen tiellä. Kun on koko päivän kyyryssä koneella, niin illalla mielummin oikaisee runkonsa kirjanlukuasentoon, halailee naperoita tai lähtee kävelylle, kuin jatkaa näppiksen takomista. Olen myös puhunut itseni melkein tyhjiin, sanojen tilalla on iltaisin enää ynähdyksiä. Hulinatkaan eivät päättyneet lomien loppuun ja töiden ja koulujen alkuun, vaan edelleen melkein joka päivä ja ainakin jokaikinen viikonloppu on jotakin. Se kaikki on kivaa, hirmuisen kaunista ja kivaa, mutta silti elättelen toiveita edes yhdestä ihan typötyhjästä viikonlopusta. En muista koska sellainen olisi viimeksi ollut? Vähän hassua, mutta olen kesän jäljiltä ihan poikki. Haaveita syksylle: Olla vähän aikaa tavoittamattomissa. Olla vähän aikaa yksin. Mutta sitä ennen, Kuplat! Lue lisää: Tunnelmia Kuplista 2014 TallennaTallenna

Julieta

Kävimme katsomassa Almodóvarin uusimman, Julietan. Paljon väriseviä huulia, uskottavuuden rajamailla hilluvia juonenkäänteitä ja valtavaa suurempia tunteita. Paikoin tunne, että olen nähnyt tämän kaiken. Silti, pakahduttavan hyvä. Ehjä. Nautin kuitenkin ehkä eniten Madridista, espanjan kielestä, interiööreistä (kalastajan talon keittiö! Isän talon keittiö!), Rossy de Palman käsittämättömistä kasvoista. Elokuvan päätttää upea kappale, Chavela Vargasin Si no te vas. Kävin myös katsomassa Absolutely Fabulous-leffan, äitien ja tyttärien suhteita siinäkin. Bonuksena tuttuja maisemia Etelä-Ranskasta ja kirsikkana (pannu)kakussa mielikuvitustani kiihottanut kuplatalo!

Blues

Tiedetään, tiedetään. Kirjoitin, että olen luopunut kesästä ja että ”syksy on ihan hemmetin hyvä”. Okei. Hämäsin. HÄMÄSIN! Tämä keli on epäreiluuden huippu ja kirvoittaa muutenkin terävästä kielestäni rumia sanoja harva se aamu. Elokuuhan on yleensä se meidän oma kesä, kesä jälkeen kesäkiireiden. Sen varaan lasketaan paljon. Sitten elokuussa… Elokuu on verkkainen, helteinen, sametinpehmeä ja raukea. Paitsi tämä elokuu. Tämä elokuu on märkä rantapyyhe mytyssä parvekkeen kaiteella, niin märkä, ettei se koskaan pääse sisään ja kauniisti kaappiin, saati että se pääsisi uimarin olalla toteuttamaan itseään. Se vain kastuu kastumistaan takoraudan päällä ja kasvaa kohta sammalta. Tämä elokuu on se yksi tomaatti tiiliseinustalla, jonka kylki ei koskaan punastunut. Harmaa, tasainen sade ja asteet, joiden takia kävelin juuri elokuvateatteriin samoissa vermeissä kuin astelisin tammikuisilla asioilla. Villakangastakissa, kaulus käännettynä kasvojen eteen tuulta vastaan. Iso huivi lepattamassa takanani kuin lemmikkivaris. Blogissa on ollut hiljaista, mutta ei vain säästä johtuvan lamaannuttavan epäuskon takia. Nyt on kivasti kiireitä. Kodin laittelu tapahtuu meille niin kovin tuttuun tapaan siinä sivussa. Näistä kuvista on aikaa, (epä)järjestys on jo taas muuttanut muotoaan. Kirjat ovat päässeet hyllyyn, …

Uusinta

Muistuttelen kertaalleen esitellystä kana-biryanista, jos et ole jo kokeillut. Viilenevä (voi kökkö…) kelihän on itse asiassa tämmöisille ruokalajeille kesäkuumia parempi kaveri. Hyvän reseptin tunnistaa siitä, että se jää kiertämään muutaman vakkariruoan radalle, sitä toivotaan, ja kun sitä tekee, se uppoaa jokaiseen. Tarkka kokki nauttii myös siitä, että kastikkeeseen saa upotettua vaikka mitä jääkaapin jämiä, kuten jogurttipurkin pohjia, nahistumaisillaan olevia vihreitä, erilaisia maustepussien rippeitä. Hyvää ruokahalua, befarma’id!