Month: toukokuu 2016

44

Aika makeeta kun on tämmöinen tontti, jossa voi esitellä kellastuneita filmikamerakuviaan vapaasti eikä kukaan voi laittaa kiviä rattaisiin. Mutta on minulla hyvä syykin nostalgiaan: synnyin tänä iltana, juuri ja juuri toukokuun puolella, 44 vuotta sitten. Siinä minä olen tuloillani puuhakkaasta mutsistani pikkuruiseen kerrostalokaksioon, ensimmäisissä kuvissa. Ja sitten jo ulos humpsahtaneensa, jotenkin kuvassakin ihan nurinperin ja helvetin kärttyisenä jo silloin. Nopeasti kuitenkin osoittauduin omien muistikuvieni mukaan monien mielestä harvinaisen hurmaavaksi ihmiseksi. Rakastin syömistä, ja nukkumista. Ei muutoksia niiltä osin. Pukeuduin pienenä usein myssyyn tai ruotsinlipuksi. Kun piti olla leveät lahkeet, ne minulla oli, olkoonkin, että lahje oli itsessään lähes koko housunmitta. Nykyään tosin tiedän, että musta on uusi keltainen ja nutturan kanssa lakki näyttää dorkalta. Sain tänään hauskan onnentoivotuksen fb-seinälleni: STAY CLASSY  STAY SASSY AND A BIT BAD ASSY. Juuri niin olen ajatellut tehdä.

Raparperi-inkivääripiirakka

Leivoin. Kaikki tuossa sanassa sotii periaatteitani vastaan, mutta kun sain maistaa alkuviikon pyöräretkellä meren rannalla piknikkorista kaivettua unelmaista raparperipiirakkaa, oli pakko taipua. Jos halusin, ja totta vieköön halusin, herkkua lisää, oli kohdattava taikinanpelko ja ryhdyttävä hommiin. Reseptin pyöräretkikumppanini Tia oli saanut omalta ystävältään, jolta se tosin lähti liikkellee kanelisena omenapiirakkana. Herrasväki on hyvä ja soveltaa vapaasti päällisten kanssa. Raparperi-inkivääripiirakka, joka Kirjatoukan käsissä muuttui myös muffinsseiksi (Tein pohjaa kaksinkertaisen annoksen, ja pohjataikinasta yhden piirakan ja 8 muffinssia. Tässä ”yksinkertainen” ohje.)1,5 dl vehnäjauhoja1,5 dl perunajauhoja1,5 dl sokeria (minulla oli tummaa ruokosokeria)1 tl soodaa1,5 dl piimää1,5 dl sulatettua voitaEnsin kuivat aineet yhdistetään, ja sitten jauko-sokeriseokseen lisätään yhteen hämmennetyt piimä ja voisula. Sekoitetaan oikein hyvin ja kaadetaan pehmeä, melkein vellimäinen taikina voidellun tai leivinpaperoidun piirakkavuoan pohjalle. Tasoittele tarvittaessa lusikalla. (Ylimääräisestä taikinasta voi jatkaa muffinsseihin.)Piirakan päälle kuomotaan pieni kulhollinen pilkottua raparperia, jota on ensin pehmitelty ja mehusteltu sokerilusikallisen kanssa tovi, ja samassa sokeriliemessä raparpereihin yhtyy erinomaiseksi makukomboksi inkiväärisilppu, semmoinen pikkusormen kokoinen pala. Ylimääräiset nesteet kaadoin lopuksi toiseen kulhoon talteen, sillä voi valella valmista piirakkaa uunistaoton jälkeen, jos lisäkosteutta kaipaa.  Vielä …

Salaperäinen La Vigie

Yhteistyössä: Unelmahuvilat Rivieralla Villa La Vigie, jota olimme nyt ihan työksemme kuvaamassa toukokuun alussa, on naapuriinsa ja meidän ”vakkarivillaamme” Le Menestreliin verrattuna astetta mystisempi. Tykkäsin ihan tosi tosi paljon! Villa polveilee sisältä ja ulkoa, se paljastaa pikkuhiljaa salaisia käytäviä ja kivettyjä polkuja, sekä joutsenpäisiä kullattuja hanoja, kukkivia lampetteja ja nunnaluostarimaisia makuukammareita. Uima-allasalue on järisyttävän ihana: alueen rajaa kolhiintunut kivimuuri, ja minähän rakastan kivimuureja, mutta siellä on myös ALLASBAARI ja minähän RAKASTAN kylmiä juomia! Tämä villa vasta aloittelee vuokraustoimintaansa, joten vielä täksi kesäksikin löytyy tilaa, jos joku empii lomasuunnitelmiaan. Villaan mahtuu mainiosti parikin perhettä tai suurempikin suku kuluja jakamaan ja varaus on helppo tehdä meidän Hangon-naapureidemme, Le Menestrelin isäntäperheen Sarin & Juhan kautta. Villa La Vigien, ”tähystyspaikan”, edessä avautuu turkoosina kimalteleva välimeri, sykkii Cannesin kaupunki toreineen ja kahviloineen ja koko hurmaava Riviera laukkaa alla aina Italian rajalta St. Tropezin Senequierin kuuluisille punaisille terassituoleille saakka… Matkaohjelman laatimiseen tai silkkaan reissuhaaveiluun voit hyödyntää arkistojamme; kaikki koluamamme pikkukaupungit, museot ja ravintolat löydät Villa Le Menestrel-tägin alta. Ei liene epäselvää, että nämä seudut ovat vieneet sydämeni. Villa La Vigiestä aikaisemmin …

Lahjakas Rut Bryk Espoon Emmassa

Kävimme viime viikolla Espoon EMMAssa katsomassa keraamikko Rut Brykin Taikalaatikko -näyttelyn. Woaaah, mikä mimmi. Kuollut siis, mutta kuitenkin. Hermoherkkä, joten samaistun. Superlahjakas, siitä en tiedä mitään. Näyttely tekisi mieli haukata uudestaan, niin paljon on silmälle asiaa. Tuon pienen nunnankin katse, miten intensiivinen! Yksityiskohdat kietoutuvat ulos seiniltä museovieraan ympärille kuin muratti. Ja meidän tavallisten tallaajien vastaanottokyky on niin rajallinen… Minulle puhuvat enemmän vanhemmat, chagallmaiset työt. Kohti uutta aikaa työstö pelkistyy, graafistuu, on matemaattisesti häikäisevää, mutta viileämpää. Näyttelyn päättää Brykin tyttären Maaria Wirkkalan Mielen mosaiikki-polku, joka on koottu Rut Brykin ylijäämäkaakeleista. Jo ne pienet palaset, hylätyt, ovat niin ihania, että jos olisin kallellaan rikoksen poluille päin, olisin varastanut yhden sirpaleen. Suuren taiteilijan tunnistaa siitä, että kaikkea häneen liittyvää haluaisi koskea (kirjatoukkismi). Näyttelyä ja Brykiä taustoittaa hyvin HS:n artikkeli (ote alla) ja hiukan, eikä ihan niin hiukankaan, himottaisi näyttelyn kuraattorin Harri Kalhan kirja Rut Bryk – Elämän taide. Pieniä Perhosia voisi ajatella lahjaksi kaikille kevään sankareille <3 Terveisiä muuten EMMA SHOPin (aaaaah, museokaupat!) kassalle, sieltä löytyi yksi blogin lukija! Ilman Arabian tehtaita ja niiden kulttuuritahtoa suomalaisen taideteollisuuden maailmanmainetta ei olisi koskaan …

Must on tullu, tomaattihullu

Ai että. Kesä ja tomaatit. Tuntuu, ettei tomaateista saa tarpeekseen kun niiden aika alkaa olla. Varaslähdön mehevään tomaattikauteen otimme Ranskassa. Minä valitsen parhaat aina nuuhkimalla. En tietenkään työnnä nokkaani kiinni punaisiin kylkiin, se olisi epäkohteliasta ja hiukan hämmentävääkin. Mutta jos tomaatti tuoksuu tomaatilta soveliaan välimatkan päähänkin, se todennäköisesti myös maistuuu tomaatilta. Tässä nyt ei ole oikein mitään uutta eikä varsinkaan reseptiä nimeksikään, mutta joskus on vain hyvä muistuttaa, että yksinkertainen on parasta. Grillatut tomaatti-mozzarellaleivät Päivän vanha patonki otetaan hyötykäyttöön suutelemalla sitä oliivioljyllä ja grillaamalla se rosmariininoksien kera raidalliseksi. Tomaatit voi pilkkoa kuten parhaaksi näkee, ja tomaattilajikkeesta riippuen: suurista häränsydämistä tulee valtavia kiekkoja, pikkuisista kirsikkatomaateista tai jo hiukan pehmenneistä tavallisista tomaateista luontevasti salsatyyppistä kuutiota. Tomaatin seuraksi tässä tapauksessa silppusimme myös kevätsipulia, ihana uuden kauden rapea kaveri! Mozzarella di bufala, eli vesipuhvelinmaidosta tehty mozzarella on huikean pehmeää, se sulaa suussa. Sitä siis, ja käsin neljään osaan revityt pallerot (sen sijaan että leikkaisit ne siististi) heittävät ajatukset heti italialaiseen maalaiskeittiöön! Tomaattisalaatin päälle valutetaan reilusti hyvää oliiviöljyä, ropsitaan suolaa ja mustapippuria. Basilika on itseoikeutettu yrtti tähän settiin. Kootaan leivät, …

Kirjatoukalla kilkattaa

Siis tää primeri-homma, miksi kukaan ei oo kertonut?? Olo on kuin tynnyrissä kasvaneella, taas. Edellisen valaistumisenhan koin antirougeur-voiteiden kanssa, ja voi pojat kuinka paljon ne ovat elämääni helpottaneet. No oli kyllä kuivashampookin aikamoinen elämys. Primeri, praimeri, meikinpohjustaja, shmeikinpohjustaja. Jos on syntynyt sukuun, jossa on ”apinasyndroomaksikin” kutsuttu tapa hieroa koko ajan kasvojaan kaksin käsin niin iloista kuin suruista, ja sen seurauksena vaeltaa puolet elämästään maapallolla meikit suhmuralla, on primeri ikäänkuin sähkölampun keksimiseen verrattava läpimurto. Vaan se täytyy sanoa, että aikaahan se vie. Nyt kun olen hieronut pikku naamaani kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti aamuisin ensin hyaluri-blaa-blaa-blaa-jotain lientä, sitten kosteusvoidetta, sitten primeria, sitten silmäprimeria, sitten meikkivoidetta, sitten puuteria ja poskipunaa, sitten silmämeikkiä… ja kun jokaisen kerroksen välissä pitää o d o t t a a , niin… puuh. Onneksi voi kuunnella samalla luurista Pyörää pöytää paitsi että fuck sekin jää kesätauolle. Mutta se lopputulos. En TIENNYT, että meikin on mahdollista pysyä kasvoilla, luomivärin luomilla. Aivan uutta minulle. Ai-van uutta. Nyt siis kun näette minut kulkemassa posliininuken näköisenä pitkin Hangon bulevardeja, tiedätte mistä on kysymys. Ja koska en todellakaan …

Vieraileva kirjoittaja: Cannesin elokuvajuhlien asuista

Looking good, Jim Jarmuch & Iggy Pop! Vieraskirjoitus // Merja Seitsonen, vainio.seitsonen, LIIKE-shop ”Cannesin elokuvajuhlia seuraavat muotialan ammattilaiset, koska siellä nähdään rennompaa ja persoonallisempaa pukeutumista kuin amerikkalaisissa muotitapahtumissa. Mutta me muotialan ihmiset seuraamme sitä myös elokuvatuotantojen vuoksi; elokuvien puvustaminen on yksi vaatesuunnittelun osa-alue, jossa työskentelee kollegojamme. Ja vielä, muotialan ihmiset ovat usein elokuvaharrastajia, niin mekin. Alkuun etikettikertausta. Nainen voi sonnustautua juhliin joko juhlapukuun tai iltapukuun. Kutsussa mainitaan, onko pukukoodi juhlapuku = frakki (white tie) vai smokki (black tie). Frakkijuhlissa nainen pukeutuu täyspitkään, yksimittaiseen pukuun. Smokkijuhlissa nainen voi valita vapaamman kokonaisuuden, se voi olla esimerkiksi nilkkapituinen puku, ja siinä voi olla eri osia. Housupuvut ja minipituus käyvät myös. Hyvä muistisääntö on, että iltapuvun kanssa käytetään sandaaleja, mutta juhlapuvun kanssa ei, sillä juhlapuvun helman tulee olla niin pitkä, että alta paljastuu vain vilahdus umpinaista kengänkärkeä. Tosin tänä vuonna Cannesin punaisella matolla nähtiin Julia Roberts paljain jaloin. Julia Roberts (Jodie Fosterin elokuvassa Money Monster) osallistui ensimmäistä kertaa elämässään näihin juhlallisuuksiin ja näytti ottavan siitä ilon irti. Hänen pukunsa – kuten tällaiselle diivalle sopiikin – oli Giorgio Armanin Privé …

Kohti kesää

Huuu! Paljon kaikkea! Blogi ei tahdo perässä pysyä. Se on tämä kesän korva, se pistää kaiken ihan mullinmallin. Kävin Helsingissä hurvittelemassa viime viikon lopulla. Söin ihanien naisten kanssa Pastiksessa mustajalkaista maalaiskanaa, ryystin roseeta ja kailotin hormoonitoiminnastani. Kuinka piristävää! Aamulla vetelehdin aprikoosiöljyyn ja kylpytakkiin kietoutuneena hotellihuoneeseen kannetun aamiaiseni parissa kun Herra Kamera rymisteli sisään, hakemaan naistansa kotiin. Ehkä romanttisinta ikinä. Kuten kerroin, Ranskan matkalla perillepääseminen vei monta päivää, ja palatessa alkoi sattua ja tapahtua siihen tahtiin, että koko reissu tuntuu enää kuin unennäöltä. Kuvia kuitenkin on, todisteena pitkistä lounaista ja tuoksuvista öistä, joten matkakertomus jatkuu. Hangossa kesäravintolat availevat oviaan, pikkuliikkeiden edessä on pahvilaatikoittain raitapaitoja ja kaislapohjaisia kenkiä. Jokaista puutarhaa, patiota ja puuhuvilaa rapsutetaan vielä satakielenkin nukahdettua. Tätä kaikkea kuhinaa ei kai voi ymmärtää, ellei satu asumaan sesonkikaupungissa. Tämä hetki, toukokuinen poksahtamaisillaan oleva nuppuinen odotus ennen Suurta Räjähdystä on joka vuosi yhtä ihmeellinen elämys. Kuin ihmiselo, huomaan ajattelevani. Kevät on nuoruus, joka on pullollaan tärisevää aavistusta, ja sitten (yleistäen) rynniminen elämän korkeaan kesään parisuhteineen, töineen, lapsineen, kaikkineen. Syksy tuo levollisen hengähdyksen ennen vaivalloista talvea ja ”kuolemaa”. Mutta …

Hankoon?

Huomaa, että kesä on ovella. Puhelin piippaa jatkuvasti majapaikkakyselyitä. Siksi rohkenenkin nyt tuupata ilmoille yhden helmen, se kun tuli vuokrattavaksi vasta tänään, joten vapaita päiviä ja viikkoja saattaa vielä löytyä. Kyseessä on tuttaviemme vapaa-ajanasunto meidän kotikatumme varrella, Hangon Bulevardilla. Herra Kamera kävi ottamassa kuvat, ja huokaili mm. huonekorkeutta ja hauskaa kaupunkilaisparveketta. Niin että siitä vaan varaamaan, jos Hankoon halajaa. Mutta kannattaa olla nopea. Tänne haluavat nyt ihan kaikki.

Reissulissu

Kun olin juuri täyttänyt yhden vuoden, vanhempani päättivät, että nyt on pikku-Annan aika lähteä matkaan. He pakkasivat ystäväpariskunnan kanssa yhteen autoon neljä aikuista, kaksi vauvaa, kaksi telttaa, kaksi vauvansänkyä ja kaikkien kuuden romppeet ja lähtivät kohti Eurooppaa. Kukaan ei kirjoittanut silloin yksityiskohtaisia, monimutkaisia ja pitkiä tarvikelistoja sisältäviä blogijuttuja Näin selviät lapsen kanssa matkalla, sillä sellainen ei tullut kenenkään mieleenkään, että ei selvittäisi. Vanhempani olivat kahdenkymmenenviiden ja he halusivat matkustaa, siispä me matkustimme. Nämä kuvat ovat Pariisista, metsäisimmät Bois de Boulognesta, jossa yövyttiin. Matkalla oltiin kokonainen kuukausi, josta suurimman osan ajasta vietin näköjään skottiruudullisessa pussissa pitsimyssy päässä. Kun rahat alkoivat loppua, hyppäsivät vanhempani junaan ja lähtivät takaisin Suomeen. Minä nukuin repun päällä junassa ja keikuttelin kai siellä kiskoilla viimeistään itselleni ikuisen matkakuumeen. Näettekö miten onnellisen näköinen olen tuolla sinimarkiisisella pariisilaisella terassilla, ja onko minulla todellakin tyylikkäästi hartoille kiedottuna pienenpieni keltainen neulepusero?