Month: lokakuu 2015

Aika paljon kaikkee

Mä meinaan oikeasti pamahtaa, kun olisi niin paljon kerrottavaa eikä aikaa juuri ollenkaan. Koko Ranska nyt taas tietysti, ja Ranskan tuliaiset (no okei, muistikirjoja, älkää sanoko sanaakaan!), ihan hirveästi raportoimattomia kulttuuririentoja (varaa liput Billy Elliottiin ennen kuin se päättyy!), uusia kirjoja, uusia lehtiä (voi miten makeita numeroita nyt on ulkona, Louise Bourgeois-fanit marssivat nyt heti ostamaan Ranskan Elle Decorationin numeron 240, Novembre 2015 tai kliksuttelevat itsensä tänne), miten perhevastuut jakautuvat eli asiaa naisista ja miehistä, uutta taidetta kotona, Creative Hanko-tempauksia (jos olet maanantaina Hangossa, niin tule klo 13-18 välillä pyörähtämään Hangonkylänsatamassa, en voi kertoa enempää!), mielenkiintoinen (NOT approved by Herra Kamera) teoriani rahasta, kirjeeni Jarelle ja VilleGallelle, Hangon Elokuvajuhlan antia (kuusi leffaa nyt takana, muutamat vielä edessä, on muuten jo jasso varsin puuduksissa tässä vaiheessa!), mitä tapahtuu kun suomenkielinen lapsi käy ruotsinkielistä koulua, miten elokuva Arvottomat vaikutti käsitykseeni elämästä ja miten tässä kappaleessa sanotaankin niin hyvin että ”ei tärkeää se ole mä miksi lähden, on tärkeää vain se mä miksen jää”, muinainen matkani yksin kolmen pienen kanssa Bretagneen, josta tunnen pakottavaa tarvetta keskustella kanssanne, Herra …

Du får inte gå

Kyllä, kyllä, kyllä, olemme laskeutuneet, kotiutuneet, asettuneet ja maadoittuneet. Samalla hetkellä kun lentokone laskeutui tiistai-iltana rapeanviileään Helsinkiin, huuhtaisi arki valtavalla aallolla ylitsemme, työt ja tehtävät paukkuivat kuin purjeet vasten unelmista unisia kasvojamme ja syöksyimme viileää valoa hohkaavista näytöistämme sisään ilmestyäksemme välillä pinnalle vain haukkaamaan happea seuraavaa sukellusta varten. Kaiken tämän kotiinpaluukaaoksen keskellä tapahtui pieni ihme. Asetuin Paku-Villen kanssa Grönanin nurkkaan eilen illalla, hiukan itseäni liioista lupauksista mielessäni ruoskien, väsyneenä ja painoa harteilla. Ja yhtäkkiä lensin taas. En osannut odottaa mitään, siksikö kyyneleet? Että juuri kauhottuani jääkaappikylmää makaronia suoraan kattilasta suuhuni ja sännättyäni pari minuuttia myöhässä pitkin keltaisten lehtien täplittämää Bulevardia kotikadun kapakkaan huomasin olevani onnellinen juuri siinä, rokkitaulujen alla, kauhtuneessa looshissa, kaiken jälkeen? Åbo Svenska Teaternin Jaqcues Brel-ilta ”Kanske kärlek är allt” oli hieno. Hieno, koskettava, hauska ja hauraskin. Kosketinsoittaja, basso, haitari ja kapeakravattinen mies. Dick Holmström ei vain laulanut, vaan eli. Ja me mukana. Siinä me siis istuimme, Paku-Ville ja minä, viinilasejamme puristellen, nyyhkien, paukuttaen käsiämme korkealla päidemme päällä kappaleiden jälkeen. Ah, se oli ihana ilta se. Kiitos Grönan. Lue lisää Brel-kiertueesta täältä ja …

Hulluna Hankoon

Lähdön hetkellä iskee joskus haikeus. Kuka hullu nyt kotoaan minnekään lähtee! Onneksi lopulta matkaa edeltävänä iltana, kaiken auringon, lämmön ja purppuran jälkeen satelee hiljakseen, on sysipimeää ja kylmä. Helpottaa vähän. Kuvat ovat viikonlopun Bellevuen rannan vaellukselta. Niin paljon olisi kirjoittamatta teille, kertomatta, silti jätän koneen tällä kertaa kotiin. Matkan aikana tehtävä työkään ei vaadi läppäriä. Saan tehdä jotain, mistä todella paljon pidän: saan ostaa kirjoja. Blogi siis huokaisee hetken, kunnes palajan, ja sitten jatketaan. Pieniä ruutuja matkastamme ilmestyy Instagramin puolelle, ja Facebookiinkin saatan suikkaista jotakin.

Dots dots dots

Dotsilaisissa on paitsi blogimme lukijoita, myös ennustajaeukkoja. Seuraavan kerran kun saan Dotseilta paketin, voin saman tien vissiin kirjautua varaamaan lentolippuja. Viimeksi he lähettivät pussillisen matkakokoisia purnukooita ja ruusuntuoksua ja PAM! päädyin Etelä-Ranskaan. Nyt he lähettivät matkalaukun osoitetaskun ja PAM! huomenna mennään taas. Oikeastaan kyllä korut olivat minulle ja osoitetasku Herra Kameralle, joka oli aivan tohkeissaan paketistaan. Niin tohkeissaan että: Muistatteko mitä kirjoitin matkustustapahaaveistani? ”Kiiltävästä, kevyesti pakatusta matkalaukusta” ja sen sellaisesta? Herra Kamera toikkaroi blogilahjastaan huumantuneena perjantaina keikoiltaan kotiin kainalossaan kaksi alumiininväristä, tyylikästä lentolaukkua. Minulla on takki, minulla on matkalaukku, minulla on osoitekirja. Olen kuin mikäkin naispuolinen Little Lord Fauntleroy! Kiitos Dotsin enkelit, teillä on ihana ilahduttamisen taito <3 Lue lisää: What do I really, really really want -harjoitus.

Suudelmin suljetut kirjeet

Kirjoittelin yhtenä päivänä muutamia postikortteja. Vanhasta osoitekirjastani varisi irronneita, kellastuneita sivuja kuin takapihan vaahterasta lehtiä, ja monen ihmisen kohdalla oli jo useampi yliviivattu osoite monien muuttojen seurauksena. Suttuisia rimpsuja elämäntarinaa, yhteenmuuttoja ja eroja. Ja paljon nuolia. Sukunimi muuttunut, katso M. Ja yhdellä nimensä perässä poikaystävä 1, poikaystävä 2 ja poikaystävä 3. Paikoin kokonaisia ihmisiä oli pyyhitty yli, haparoivin viivoin, joiden muste oli levinnyt. Postikortitkaan eivät heitä enää tavoita. Puhuimme samaan aikaan toiveista ja tarpeista ja sanoin (leikilläni, sillä tokihan tarvitsisin esimerkiksi takan, apurahan ja laserkatseen) Herra Kameralle, että ainoa mitä minulta puuttuu, on uusi osoitekirja. Ja ilmeisesti juuri sillä hetkellä Mrs Jones on kiitänyt tukka tötteröllä ympäri Krunikkaa, piipahtanut Kruunukirppuun & Olkkariin (kirppis & sisustusliike) ja nostanut käteensä pienen toffeenvärisen osoitekirjan. Ajatellut minua, takuulla hymyillyt vähän hullutuksilleni, pistänyt kirjasen postiin. Sillä kahden päivän kulttua ääneen lausutusta toiveestani osoitekirja odotti minua muun postin (laskuja, aina vain laskuja) alla keittiön pöydällä. Vaikka käyntikortin kokoinen kirjanen on vanha, se on tyhjä. Sen ohuen ohuet, kyyhkynharmaat, kultareunaiset sivut ovat kääntelemättömät. Sisäkannet ovat marmorikuvioidut, osoiterivien fonttikin niin täydellistä, että itkettää. …

Like a fairytale

Lähdemme ensi viikolla taas Etelä-Ranskaan. En voisi olla asiasta onnellisempi, eikä ajoitus voisi olla sopivampi. Olemme olleet nyt samoissa maisemissa ihanan joulunajan, keväisen, kukkasia pullistelevan viikon huhtikuussa ja nyt näemme leudon lokakuun lopun, siis syksyn. Syysloma Rivieralla. Olemme onnekkaita kuin mitkäkin muuminroikaleet. Hurjat vesimassat vyöryivät meillekin niin tutuille kujille vain pari viikkoa sitten, kun järisyttävien kaatosateiden syöksemät tulvat iskivät rannikkokaupunkeihin. Katsoin jokaista uutiskuvaa pitkään, klikkasin videot auki, vaikken olisi tahtonut ja hengittelin vaivalloisesti. Laitoin pari sähköpostia, kaikki hyvin. En tiedä miten elämä siellä on asettunut uomiinsa suurienkin menetysten jälkeen, kohta sen näemme. Meidän talomme (meidänpä hyvinkin… siis ystäviemme talo) kukkuloilla säästyi vahingoilta, vesi valui alas Cannesiin. Niin, Cannesin rinteille, Mougins-nimiseen kylään, huvilaan jonka portin pielessä lukee Villa Le Menestrel, sinne me taas raahamme nyssykkämme ja pussukkamme. Haaveilen aina tyylikkäästä matkustamisesta, puuteriselta parfyymiltä tuoksuvasta silkkipuserosta, pehmeistä mokkasiineista, päiväpeiton kokoisista kashmirhuiveista ja kiiltävästä, kevyesti pakatusta matkalaukusta, mutta jostain syystä tupsahdan milloin minnekin kuin tarujen noita luudallaan, mustissani, kuumissani, kantamuksineni. Mutta sitten olen siellä, solahdan kaftaaniin, potkaisen kengät jaloistani ja laulelen Herra Kameran kiusaksi jokaiselta parvekkeelta pienen ilolaulun. Meillä …

Kanske kärlek är allt

Ja mä kun luulin, että saan syksyn tullen poltella kynttilöitä ja lojua hiljaa vällyjen alla kirjojeni kanssa pimeyden turvin. Vaan ei. Aurinko paistaa loilottaa, ruusut puskevat uutta nuppua ruukuistaan rappusilla, ja joka illalle olisi rientoa riennon perään niin että kalenterini sivut ovat kuin jonkun hullun tiedemiehen kvanttifyysisiä laskelmia. Miten ehtiä kaikkialle? No mutta tämän laitoin kalenteriini punaisella ja ympyröin vihreällä. Ja piirsin pienen punaviinilasin merkintäni viereen. Sopivasti juuri kun olen palannut Ranskasta ja saatan olla hiipivän matkanjälkeisen alakulon tai kaihon vallassa, kotikadun kapakassa on Jacques Brel-ilta. Elämälle kiitos. Kanske kärlek är allt. Quand on a que l’amour… Pub Grönan, Bulevardi, Hanko Keskiviikkona 28.10. klo 19:30 Kanske kärlek är allt – Dick Holmström sjunger Jacques Brel Åbo Svenska Teater Liput 15 €/ 10 € ovelta Muista myös: Upea valokuvanäyttely Hangon kaupungintalon galleriassa: Kevin Frayer, Dar Yasin & Fabio Cito 30.10.2015 saakka. Esittely edellisen näyttelupaikan Zebran sivuilta.

Behind the scenes: Me ollaan?

Vuoden lempitapahtumani, Hangon Elokuvajuhlat lähestyy. Teen vielä tuttuun tapaan Kirjatoukan Tärpit kunhan kerkiän, mutta sitä ennen kurkistetaan yhden festarielokuvan elokuvajulistekuvausten kihisevien kulissien taakse. Hankoniemen lukion elokuvakurssilaiset, vuosikurssi II, ovat ohjaaja Ilkka Raution kanssa tehneet vartin mittaisen lyhytelokuvan nuoriin kohdistuvista ennakkokäsityksistä. Mitä löytyykään – vai löytyykö mitään – kaikkien oletusten takaa, kun pari diivaa, nörtit, urheiluhullut ja muut stereotypiat puretaan huumorin ja hellyyden kautta osiin… Okei, hellyyden keksin itse, sillä niin hellyyttäviä he ovat. Nuo untuvikot, tosissaan, keskittyneinä ja omistautuneina tehtävälleen. Voi kunpa maailma olisi heille aina hyvä ja kaunis. Elokuva ”Me ollaan?” Perjantaina 30.10 klo 17:15, esityspaikka Kino Olympia Valmistumisvuosi: 2015Kesto: n. 15 min.Ikäraja: SKieli: Suomi P.S. Meidän on toi, jonka pitää seistä cokis-korin päällä. Me ollaan tämmöinen pienten perhe <3 Lue lisää: Viime vuonna oltiin tunnekuohun vallassa. Lisää elokuvajuhla-juttuja löydät kirjoittamalla ovelana hakukenttään sanan ”Elokuvajuhlat”.

Pitkä sunnuntai padan kahvoissa

On kylmä, vanhan kivitalon asukki tuntee, vaikkei näkisi, kuinka asteet ropisevat puutarhan perukoilla, minttupensas huurtuu hopeaiseksi ja rottinkituoli pihapuun alla narahtaa haluavansa jo vintille. On kaivettu pata taas esiin ja kallistuttu punaviiniin päin. Niin se vain menee, vaikka koittaisi kuinka roikkua elokuussa, elossa, kuussa. Sunnuntaina tosin oli tuulettomalla Bellevuen rannalla niin lämmintä, että ihmiset purskahtivat nauruun, keinujen kettingit kikattivat ja paras vaihtoehto olisi ilman muuta ollut piknik aaltojen rajassa. Silti, pitkään haudutettua lammasta: Sulata lampaanpaisti ajoissa. Sulattamiseen kannattaa varata pari päivää. Laita paistopussiin paisti, reippaasti oliiviöljyä, sitruunanmehua, valkosipulin kynsiä (veitsen lavalla rikottuja, ei tarvitse kuoria), kuivattuja yrttejä, mustapippureita, karkeaa suolaa ja makeaa, ikääntynyttä balsamicoa. Anna maustua yön yli. Jos meinaat nauttia lammasta myöhäiseksi lounaaksi, kuten me, sinun on pompattava kylmillä puulattioilla odottaviin villasukkiin hyvissä ajoin ennen kello kahdeksaa aamulla, kiedottava aamutakin vyö tiukalle ja lisättävä kaulaan villahuivi. Valkoiseksi kalkittu ikivanha paja on hiljainen, kaikki nukkuvat vielä, kun nostat lampaan lämpenemään. Sytytä kynttilät (kaksi pöydällä, yksi nojatuolien välisellä pöydällä, yksi ikkunalla, yksi lyhdyssä apupöydän kulmalla), keitä mustaa kahvia. Varo, ettei maito kuohu yli. Ripottele kanelia kahvikuppiin, …