Month: elokuu 2015

Richard McCormick’s Pariisi

Sain (kun nätisti pyysin) Tammelta upouuden Richard McCormick’s Pariisi-keittokirjan. Ajattelin, että me saattaisimme olla hyvää kohderyhmää ruoka- ja Ranska-viehtymyksinemme. Olin oikeassa. Kirja on ensimmäinen osa kokonaista ruokakirjasarjaa, jossa ”Matkustava kokki”, mm. helsinkiläisistä Sandrosta, The Cockista ja Ahoristasta tuttu McCormick ottaa kohteen haltuun esitellen kaupunki kerrallaan paikallisia ruokapaikkoja ja reseptejä. Seuraavana on kuulemma vuorossa Barcelona. Kirja oli odotuksiakin kivempi. Kuvat ovat houkuttelevia, se on minulle tärkeää. Pariisi näyttää Pariisilta, ei satujen Pariisilta, vaan siltä oikealta, harmaammalta. Kirjan yksityiskohdat ovat mietittyjä aina tricolorin värisiä kirjanmerkkinauhoja myöten. Reseptit ovat raikkaita, yllätyksellisiäkin. Moderneja. Klassikoita ei ole kuitenkaan kokonaan heitetty laidan yli, onneksi simpukat, coq au vin ja tartar-pihvi ovat yhtä vakaasti paikoillaan kuin Paul Bocusin kokinhattu. Pidän perinteisestä pariisilaisesta bistroruoasta and I cannot lie. Voisin suoralta kädeltä väittää kokeilevani melkein kaikkia reseptejä jos pois lasketaan ne, joissa täytyy kaulita. Ja chiasiemenpuuroon en vielä ole valmis. Esittelyssä ovat myös erilaiset, uudenlaiset ravintolavinkit, provencalainen appelsiininkukan tuoksuinen ruokakauppa, luomutorin pitäjäpariskunta ja cocktaibaarin pojat, miten ihana lisä! Ja miten kauhea Pariisi-kuume sen kaiken myötä iskee. Vanhin tytär saa kirjasta smoothie- ja raakamacaroniohjeiden lisäksi …

Yöpyjät

Viikonloppujen viikonloppu. The Viikonloppu. Kesän viimeinen viikonloppu. Teatterifestarit, Muinaistulien yö, Bileet Joka Ilta, täysikuu, elokuun pehmeä valo, taiteilijadokkareita, ravintolaillallisia, ilotulituksia, samppanjaa kylmässä, paljon ystäviä ympäri maailmaa… ja aivan kauhean kauhea flunssa. Perjantaina vielä sinnittelin punaiselle matolle ja avajaiskulkueeseen kuumeenpoikasessa Catherine Deneuvena ja kipitin iltayöksi kuunvalossa jäsenet painavina Casinolle juhlimaan. Lauantaiaamuna kurkussa oli tikkuinen koivuklapi poikittain ja korvat lukossa. Jopa nenää särki. Ihan kaikkialle sattui. Olen niin turhautunut ja allapäin kun ihminen olla voi. Tai olisin ollut, ellen olisi katsonut tätä dokumenttia sohvan pohjalla talouspaperitukko sieraimessa, ja muistanut taas, että isompaakin epäoikeudenmukaisuutta on maailmassa havaittavissa. Jotenkin dokumenttielokuva The Overnighters onnistuu olemaan elokuva melkein kaikesta siitä, mikä Suomessakin nyt puhuttaa. Paitsi ehkä pyöräilijöiden ja autoilijoiden suhteesta. Tai no, tavallaan siitäkin. Kysehän on toisen ihmisen asemaan asettumisesta. The Overnighters on päällisin puolin elokuva pohjoisdakotalaisesta kaupungista ja omiakin taakkojaan kantavasta pastorista, joka majoittaa kirkkonsa käytäville muutaman vuoden aikana tuhansia työn perässä muuttavia (fyysisesti ja vähän psyykkisestikin) kodittomia miehiä vastoin yhteisönsä tahtoa. Mutta The Overnighters on myös elokuva kohtaamisista, vieraan vastaanottamisesta, myötätunnosta, työstä ja sen merkityksestä, köyhyydestä, arvottomuudesta, leimoista, luottamisesta, rakastamisen …

Sisters Are Doin’ It for Themselves

Mä saan kohta varmaan kenkää siitä kilpailusta… Sähköpostia kisaorganisaatiolle: Hei Henni! Mulla on kamalan huono omatunto, koska äänestin vahingossa juuri itse itseäni (tai siis meitä) mutta kun jotkut äänestäneet viestittivät, että kentät ovat väärin päin (yllä lukee täytä nimi ja s-postiosoite ja alla kentässä on toisin päin, ensin s-postiosoite ja sitten nimi) tai että lomake ei hyväksy s-postiosoitetta, niin minun oli pakko kokeilla! Mutta en epäile hetkeäkään, että meillä olisi mitään vaaraa voittaa, joten ei liene niin katastrofaalista. Ajattelin kuitenkin tunnustaa tämän(kin). Ystävällisin terveisin, Anna eli Kirjatoukka Kuva täältä: Tour de France-yleisöä vuonna 1982, Harry Gruyaert, Magnum Photos

Yöpyisin

Majapaikkaa vailla Firenzessä? Monta sataa vuotta vanhan palazzon yläkerrasta aukeaa näkymä Firenzen kuuluisalle Duomolle, Santa Maria Del Fiorelle. Käytävät on asteltu vuosien saatossa kiiltäviksi, ja pohjakerroksen lasiovista pääsee ruutulattiaa pitkin pujahtamaan sisäpihan puutarhaan. Kankaiden kukkaset ovat kuluneita, rahin päällä vanha konjakinvärinen nahka säröilee kuin luuposliini. Omistaja, herra John sanoo, että harvoin kukaan käyttää palazzon keittiötä, vaikka vierailla onkin sinne vapaa pääsy. Minä käyttäisin, riehuisin siellä aamuvarhaisesta yömyöhään. Jos saa Firenzestä keittiön, sitä pitää juhlia! Kuvat: Welcome Beyond, ”Le Tre Stanze” Toscana, Firenze Lisää kuvia, sitä boheemimpaa puolta löydät Le Tre Stanzan omilta sivuilta.

Miten rantapöytäkuva syntyi

Tiedättekö, se oli juuri niin kaunista kuin miltä se kuvissa näytti. Bellevuen ranta Hangossa on uskomaton ilman mitään juhlapöytiäkin. Se tulvii valoa korkean taivaankannen täydeltä, erilaista, eri vuodenaikoihin. Siellä männyillä on helmat, joilla ne lakaisevat hiekkaa ja rantaheinän välissä tuoksuu kurtturuusu. Ranta on pitkä ja kaareva, sitä reunustavat toinen toistaan suloisemmat pitsivillat ja rannan päässä kalliolla on kuuluisa Neljän Tuulen Tupa. Mutta tuona iltana oli kaikki vielä astetta ihmeellisempää. Meri oli vihdoin lämmin, se suuteli nilkkoja kuin hienoin silkki. Ranta on matala, luotu pienten palleroisten ensimmäisiin santaleikkeihin, mutta nyt vesi oli karannut vielä tavallistakin kauemmaksi. Pohjasta nousi hiekkasärkkiä kuin nuottiviivoja aaltojen väliin. Lämpö ei lähtenyt auringonlaskun matkaan. Kynttilät pysyivät liekissä, keskellä merta. Kuvaidea oli häilynyt Herra Kameran mielessä jo jonkin aikaa, mutta kuvauspäätös syntyi vain muutamia tunteja ennen. Oli siis pärjättävä sillä mitä oli, ja juustoa sai kaupasta. Saimme kävellä aika monta kertaa edes takaisin, ennen kuin pöytä oli paikallaan ja katettu. Ennen kuvaamista taitoimme leipää ja leikkasimme juustoista paksuja kimpaleita leivänpalojemme päälle, nakersimme aprikooseja. Joimme vain vähän punaviiniä, mutta monesta lasista, sillä pöytä sai …

Kirjatoukka katsoo keihäänheittoa

Soitin ystävälleni Paku-Villelle (meillä on Pieni Talo Preerialla -niminen avunantosopimus) samalla kun katsoin keihäänheittoa. Paku-Ville sanoi, että aikoo paljastaa kaikille, että mukalukija Kirjatoukka katsoo telkkarista keihästä. Parempi siis, että kuulette sen suoraan minulta. Mutta siis keihäänheittoon. Jotenkin vielä ymmärrän tuon kepin heittämisen, ja uskoisin pystyväni itse samanlaisiin suorituksiin kuin Ruuskanen ja mikätuontoisenniminytolikaan. Kenialaisen Yegon vetoon en EHKÄ pystyisi. Mutta toi heittäytyminen, toi on paha. Jos mä heittäytyisin tuolla tavalla mahalleni vauhdissa, niin olisin kyllä niin leuka rullalla ja kädet ja polvet veressä ja katki, ettei tosikaan. Nivunen ois siinä se pienin ongelma. Ei musta ehkä tuu keihäänheittäjää. No niin, nyt mä puhun jo urheilusta. Kaikesta muusta kunhan ei kulttuurista, yhteiskunnasta ja taloudesta. Kuva: Vesa Moilanen/ LK/ Seura. Antti Ruuskanen Göteborgissa 2012.

Lukijoiden toivepostauksia, osa 1

Tuommoiset ehdokkuudet saavat tiedättekö ensi-innostuksen jälkeen ihan jäihin. On vaikeaa kirjoittaa, kun kaikki katsovat.  Tein sen minkä jokainen arvonsa tunteva nainen tässä tilanteessa tekisi. Pyysin lukijoilta apua facebookissa.  Miksi en ole tajunnut tätä aikaisemmin, teidän toiveenne, aiheenne ja kysymyksenne olivat erinomaisia! Tartuin kenties helpoimpaan ensin.  Tarja halusi lukea ruoanlaitosta, uinnista, vaatteista ja koruista.  Ajattelin alkuun, että aika kevyttä, mutta päästyäni tämän tekstin loppuun huomasin, että ehkä juuri nämä aihealueet, ja linkit jotka jutun yhteydessä jaoin, kertovatkin minusta aika paljon. Jos vaikka mukaan on hypännyt uusia lukijoita. Siis kiitos Tarja.  Aloitetaan.  Ruoanlaittorintamalla on ollut aika hiljaista. Ruoanlaittoon käytettävä aika tuntuu korostuneesti olevan pois jostain muusta, jota en kuitenkaan osaa määritellä. Mitä minun pitäisi olla tekemässä? Tämä kysymys taitaa olla minulla elämänmittainen… huokaus… Koen harvoin olevani oikeassa paikassa. Kesällä Herra Kamera oli keittiövastaavana, mutta se oli poikkeutilanne. Yleensä ruoanlaitosta vastaan minä. Noudatan harvoin reseptejä, mutta innostun niiden lukemisesta ja saan ruokainspiraation päästä kiinni. Meillä syödään kaikkea ja hyvällä ruokahalulla. Meistä kenelläkään ei ole mitään allergioita, eikä juurikaan inhokkeja. Välttelen suuritöisiä ruokia, olen enemmän sellainen Cucina povera-tyyppi. Lapset kysyvät …

Blok Avards

Kun ehdokkuutemme A-lehtien blogikisassa The Blog Awards Finland 2015 tuli tänä aamuna julkiseksi ja näin samalla muut neljä kategoriaamme esivalitut, oli ensimmäinen reaktioni kaivaa maahan pieni (suuri) kuoppa ja mennä sinne hiljaa makaamaan mullanvarinaan. Kategoriassa Kulttuuri, yhteiskunta ja talous kilpailevat lisäksemme Kasper Strömmanin Kasper Diem, Koko Hubaran Ruskeat tytöt, Jeanette Öhmanin Livet och L.A. ja Maaret Kallion Lujasti lempeä. Kuultuani huippusalaisesti ensimmäisen kerran, että meidät on asetettu ehdolle, olin joka tapauksessa ihan varma että on tapahtunut virhe ja että ennen pitkää ehdokkuutemme kuitenkin perutaan. Tai ehkä mitään gaaloja saati awardseja ei ollut olemassakaan. Eikä mitään ”A-lehtiä”. Mutta myönnän, että ihan mielettömän hyvältähän se hetken tuntui. Siis edellyttäen, että se olisi totta. Kulttuuri, yhteiskunta, talous… Onhan Koko nyt ehkä sata kertaa yhteiskunnallisempi kuin me ja niin timantinkova kirjoittaja ja Maaretin kuva pitäisi olla tunneälyn kohdalla sanakirjassa ja Kasper on niin niin hauska ja Jeanette on Suomen Garance Doré ja ja ja… mikä muuten on talous? Seuraavaksi soitin mutsille: K: No nyt ne on laittanu meidät sinne sivuille hillittömän suosittujen tyyppien viereen pällistelemään. Kuolen nolouteen. M: Ai …

Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan

Lauantai-iltana hän kutitti kunnes suostuin Kantamaan hiekalle sata pientä koria Nostamaan pukkijalat Bellevuen dyyneille Pukkijalkojen päälle pöytälevy Pöytälevyn päälle valkoinen liina Liinalle pyörimään pulleita aprikooseja Aprikooseja valaisemaan kymmenen kynttilää Kynttilöiden valossa leipää ja juustoa Juuston kanssa punaista viiniä Siitä se syntyi, juhlakuva meiltä Hangolle, kiitos kymmenestä yhteisestä vuodesta. Lue lisää: 10 vuotta Hangossa. Olemme ehdolla The Blog Awards Finland 2015 -blogikisassa, kulttuuri-kategoriassa. Kiitos, jos äänestät.

Kirjatoukka haastattelee / Le Petit Festival Hanko

Ensi viikonloppuna Hanko sykkii taas, kun rakkaudentäyteinen taidepommi Le Petit Festival tulee kaupunkiin. Ajankohta on mitä taianomaisin, samaan aikaan juhlitaan Hangossa Muinaistulien yötä ja lauantaina kokot täplittävät rantoja ympäri niemennokkamme. Jos mä olisin sä, mä olisin jo täällä. Napataanpa festivaalin organisoijaa, vastikään Hankoon vakituisesti muuttanutta Mi Grönlundia nutturasta kiinni ja istutaan Gunnarsinrantaan haastattelemaan. (Mi tekee vatsalihasliikkeitä sinisissä bikineissä, Kirjatoukka makaa raukeana peitolla kirja- ja lehtipinon alla. Moleskinesta aukeaa nasahtaen puhdas aukeama, hapuilen kynää käteen.) K: Miksi Le Petit Festival kannattaa kokea, sano sydämestä? M: Le Petit Festival on ihan ainutlaatuinen tapahtuma. (Festivaalijohtaja) Vinko Prizmicin vetovoiman ympärille syntynyt 10-vuotias kroatialaisfestari on sellainen rakkauden, rohkeuden ja pähkähulluuden ylistys. K: Missäs mennään nyt, vajaa viikko ennen festareiden alkusoittoa? Jännittääkö? M: Vinko ajelee tällä hetkellä pakettiautolla läpi Euroopan ja kohti Hankoa, Happy Funeral-esityksensä rekvisiitan kanssa. Minä hoidan sataa asiaa enkä edes ehdi laskea päiviä. (Mi soittaa välillä puhelun: Hei, nyt löytyi generaattori kaupungintalolle, mahtavaa!) Porukkaa on tulossa Kroatiasta, Saksasta, Ranskasta, Japanista, Yhdysvalloista, Hollannista… Välillä jännittää, välillä itkettää, välillä olen pakahtua innosta ja välillä olen tyynen rauhallinen: me olemme kyllä tehneet kaikkemme, …