Month: kesäkuu 2015

Makuja Makanassa

No niin, Kirjatoukka tykkää kun Kirjatoukkaa hemmotellaan. Ravintola Origon isäntäpari Joanna & Jan ovat pistäneet yhtiökumppaneineen pystyyn uuden ravintolan Hangon Itäsatamaan, makasiinirivistön jatkoksi. Kotona Hangossa-bloggarit saivat kutsun tulla tutustumaan Makanaan, ja eilen oli se ilta. Mihin huomio kiinnittyy ensimmäiseksi? Baarinurkkauksessa, riippukeinu-loungen takana seinää koristavat mustat piirrokset ja kirjaimet, vuosilukujakin näkyy merkatun. Pujopartainen pää, 1901… Nämä kuuluistat rantamakasiinit on rakennettu 1800-luvun lopussa. Mitä vanhempi ja räjähtäneempi rakennus, sitä varmemmin viihdyn. Hyvä kun ovat jättäneet pintoja paljaaksi. Talvella täällä ei vielä iltoja istuskella, mutta kesäravintolana vallan cool! Saimme ensihätään käpäliimme cocktailit, tai mocktailit. Ensimmäisessä on terästystä, jälkimmäiset ovat raikkaita ja alkoholittomia ja sopivat vaikka ruokajuomaksi. Minä vohkin tiskiltä kurkulta maistuvan drinkin, ja pidin tietysti kovasti. Voisiko kurkkusiirapin lisäksi lasiin veistää vähän tuorettakin kurkkua, samoin muihin juomiin maljan luonteen mukaan? Se sopisi näin tuoreiden vihannesten, marjojen ja kukkasten aikaan? Parissa alkumaljassa oli umeshua, happamamakeaa japaninaprikoosijuomaa. Pöytään nostettiin aluksi riisipaperirullia, kolmea erilaista. Suhasimme puikkoinemme ja riisirullinemme dippikulhon kimpussa, annosten jakaminen on täällä suotavaa ja se kannattaakin, jotta pääsee maistelemaan mahdollisimman montaa makua. Pääruokalautasia kannettiinkin pöytäämme melkein koko aasialaissävytteinen lista …

Pöytä koreana

Ooh, mä olen aivan sanoista tyhjennetty, kolmessa vuorossa keitetty, aikataulujen piiskaama, ja sateen. Saanko mä vain laittaa teille ihan näin vain pari kuvaa, Herra Kameran Ruokavastaavan laittamasta juhannuspöydästä, vöyräistä syreeninoksista sekä kesäkuun piheimmästä vieraasta, ilta-auringosta? Ja mennä nukkumaan? Ymmärrättehän, että tälläkin vähällä yritän sanoa teille, että välitän, olen vielä olemassa, ja palaan. <3 Nuo hiiligrillillä kärvennetyt sipulit, ai että.

Vaakatasossa

Niin paljon kuin olen raivannutkin, niin minimalistiseksi tätä kämppää ei vieläkään voi kutsua. Kunhan on vähän enemmän tilaa tanssahdella. Päiväunipaikat vähenivät yhdellä, mutta edelleen on kuitenkin seitsemän vaakatasoa, johon vetäistä itsensä pitkäkseen kirjansa kanssa. Ja kolme nojatuolia ryhdikkäämpään lueskeluun. Hesariahan olen yrittänyt aina muistaessani muutenkin lukea lattialla venytellen, se kun tekisi niin hyvää istumatyöläiselle. (Lapsiparat valuvat aamulla alakertaan ja kyselevät äitiään. Joka siis istuu keittiönpöydän takana lattiatyynyillä niin että nuttura vain vilkkuu juustokimpaleen, hillopurkin ja voiastian takaa.) Kirjoituspöytä ujuttaa itseään hissukseen keskeisemmälle paikalle, nyt olohuoneen nurkasta ikkunan alle. En minä sen ääreen kuitenkaan tohdi vielä istua, mikä tahansa muu pöydännurkka riittää vallan hyvin. Tiedä mitä siitä voisi syntyä jos oikein kirjoituspöytää käyttäisi…

Suviset keijut

Maantien vartta ma vaellan  ja kaunis on luomakunta,  töllin töyräillä yrtit tuoksuu  ja sataa kukkaislunta. Viheriän, viileän oksan alta  näen sinisen taivaan kaistan,  lähteen silmässä jalkani kylven  ja polkujen marjoja maistan. Hyttyset, hetken heiluvat lapset  ne alkavat purpuriansa,  päivänpaisteessa hyörii ja häärää  ahkera muurahaiskansa. Käki se korven rannasta kukkuu  kuten mittumaarina aina,  sinisellä oksalla sinisessä salossa,  kun ei sitä huolet paina. Keltavarpunen aidalla hyppii  ja eelläni näyttää tietä:  no etkös tili lili, etkös tuli luli,  mittumaaria vietä! Kylän ohi tullessa tuttuja löydän  ja heitän ne huolet liiat,  saakos kulkija kurkistaa,  miten pitkät täällä on piiat! Huomisen huoli nyt sydäntä painaa  kuin viimesyksyinen lehti,  suuressa saatossa suviset keijut  jo sydämeni tarhaan ehti. Kuuntele Larin-Kyöstin runoon Suvisia suruja sävelletty, Tauno Palon esittämä laulu tästä.

Juhlapyhäruokadilemma

Olemme juhannuksen kynnyksellä, ystävät. Meillä ei ole mitään juhannussuunnitelmia, ei kertakaikkiaan mitään. Tässä kohtaa se tuntuu ihanalta. Olen huomenna vielä kaupalla pari tuntia aamusta, sitten kaikki pysähtyy hetkeksi. Ehdin tänään vielä kirjastoon ja viinikauppaan. Suljen koneen. Meillä ei ole saunaa, ei koivuja, ei lavatansseja, ei mökkejä eikä mökkivieraita. Ei soutuvenettä, ei kukkamekkoa, ei edes uusia perunoita. Keskikesän taika ja juhannuslempi, ne lasken sisään jos ovat tullakseen. Hangossa Casinon rannalle on kyllä koristeltu korea juhannussalko ja kokkokin roihahtaa. Yksi lapsonen on Savon sydämessä lastenpiikana, toinen pakkaa, tekee lähtöä Englantiin. Kolmas palaa mummolasta tänään. Liikkeessä kävi eräänä päivänä eräs viehättävä, kaunissilmäinen nainen, blogimme lukijatar. Hänellä oli syntymäpäivät, ja hän oli ajanut Hankoon päiväksi karkuun juhlallisuuksia, kävelemään rannoilla ja katsomaan minua. Olin ihan töppönen siinä tilanteessa, en vain voi kuollaksenikaan käsittää, että minut joku haluaisi nähdä. Sönkkäsin jotain, hääräsin, hymyilin korvasta korvaan kuin pinkopahvi, kai muistin edes onnitella? Olen ajatellut häntä paljon. Toivottavasti hänellä oli kiva päivä. Ennen kuin laskeudumme kenties Suomen rauhoitetuimpiin pariin päivään, jollakin olisi edessä vielä kauppareissu. Herra Kamerahan on luvannut olla ruokavastaava tänä kesänä. …

Kyykkyyn mars

Noin. Mä olen heivannut melkein kaikki meidän huonekalut pois. Ja tuhat kirjaa. Tosi vapauttavaa. Haluaisin pistää vielä yhden sohvan ja kaksi nojatuolia kiertoon, mutta perheen mielestä olohuoneessa pitää olla jotain, jolla istua. Ehdotin superterveellistä kyykkyasentoa, eivät suostuneet. Hassut. 30 päivän kyykkyhaasteesta esimerkiksi täällä. 

Lihapullabisneksiä

Haa, resepti, pitkästä aikaa! Juuri kun luulin, etten kokkaa enää koskaan, niin eilen oli ihanaa heittää essunnyörit ympäri uuman ja heilutella veistä keittiössä. Terapeuttista jopa, sanoisin. Olen törmännyt pahaan silmään ja kurjaan kieleen, kesäkauppias on joillekin kanssahankolaisille kirosana. Ensimmäisen kerran huomaan ajattelevani olisiko jossain vähän suuremmassa kaupungissa sitten kuitenkin helpompi hengittää. Tai maassa. Lohturuoaksi valikoituivat mitkäs muutkaan kuin lihapullat. Italialaiseen tapaan, jos se nyt on italialainen tapa, että hautuvat tomaattikastikkeessa. Näin se kävi. Ensin tomaattikastike tulille. (Meillä on muuten uusi kaasuhella, siitäkin olen unohtanut kertoa, tulesta tuli mieleen!) Kattilan pohjalle reilu loraus öljyä ja muutama valkosipulinkynsi pilkottuna. Nopeasti perään (ettei valkosipuli ruskistu, vaan vain aavistuksen pehmenee ja hönkäisee arominsa öljyyn) pari tölkkiä hyvää tomaattimurskaa, pari isoa lusikallista tomaattipyrettä ja ehkä desin verran kiehuvaa vettä, viinipullon pohjat. Alkaa ihana pulputus. Pilkoin kaikki talosta löytyvät nuupahtaneet yrttiruukut multaansa myöten isoksi, vihreäksi keoksi. Timjamia, basilikaa ja persiljaa, varsineen päivineen, sinne vain, kastikkeeseen. Ulkorapuilta parit kituliaat oksat rosmariinia myös. Suolaa ja mustapippuria, kuivattuja Provencen yrttejä. Laitoinko vähän fenkolinsiemeniä? No laitoinhan minä. Isoimmat yrtinvarret ja -oksat voi poimia lopuksi pois. …

Jack & Anjelica

Ostin huhtikuun reissulta Cannesista Ranskan Vanity Fairin, kansi oli ja on minusta makein koskaan. Eikä sisällössäkään ollut valittamista. Eilen kun katsoimme (taas) Annie Hallin, tajusin Paul Simonin esittämän, paulsimonmaisen roolihahmon Tony Laceyn heiton kotibileistä, joissa ovat kaikki, Jack ja Anjelica ja muut. Tietysti. Oi niitä aikoja. Anjelica Hustonin omaelämäkerran toinen osa Watch me kertoo juuri noista vuosista, sen haluaisin nyt lukea. ”Anjelica Huston’s autobiography is the best memoir you’ll read this year.” – GQ, Literary Editor Olivia Cole Ja sen ensimmäinen osan nimi on A Story Lately Told.

Annie again

Siis mitä muka muut ihmiset tekevät sunnuntaisin?? Me katsomme aina Annie Hall’in. Tänään 16-vuotiaan kanssa, tökimme häntä kylkeen, TÄÄ ON HYVÄ KOHTA, TÄÄ ON HYVÄ KOHTA! Ja hän vain pyörittää kauniita nappisilmiään. Lue lisää: Elokuvan Annie Hall arvostelu tuoreeltaan vuodelta 1977 täällä. 

Koverharin tanhuvilla

Voi ihmisparat, te ette kyllä ikinä tiedä, mihin joudutte, kun tähän blogiin eksytte. Tällä kertaa purkutuomion saaneelle terästehtaalle, parikymmentä kilometriä Hangon keskustasta itään päin. Koverharin tehtaan tarina on melkoinen ja loppu surullinen. Siellä, missä 850 ihmistä parhaimmillaan teki kolmessa vuorossa töitä, seisoo nyt vain mykkiä, valtavia rautamöykkyjä harmaan pölyn peitossa. Jos joku käynnistäisi koneet, kaikki olisi toisin. Punahehkuinen teräs syöksyisi taas esiin. Mutta tehdas on ajettu alas, ihmiset on ajettu ulos ja koko willywonkamainen jättiläisrakennus puretaan maata myöten. Hurjaa. Mutta ihminen on luottavainen, on oltava. On katsottava tulevaisuuteen ja nähtävä, että tuosta siivun ottaa Hangon satama, laivat seilaavat väylältä suojaan, kuten ovat tehneet 1400-luvulta lähtien. Sataman ympärille kasvaisi kaikenlaista toimintaa, tarvitaan monta firmaa jos tuonti ja vienti taas vetää. Tuohon saisi palvelinhalleja, se vasta olisi jotakin. Uutta teollisuutta, kuka nyt tänne ei haluaisi tulla, Suomen kauneimpaan kolkkaan. Uskalsimme siis lopuksi hymyillä, vaikka kurkkua kuristi ja kierroksella mukana ollut vanhempi mies, montakymmentä vuotta tehtaan historiaa taskussaan käveli kumarassa pois, katsoi merelle umpihiljaa, kun päästiin siihen kohtaan, että alkoi mennä huonosti. Moni putosi tyhjän päälle, töissä saattoi …