Month: maaliskuu 2015

Parantava Pho

Kun sain temmottua käpäläni irti juustonaksupussin hampaista, alkoi terveellinen toipilaan elämä. Kuten sanoin, tiesin kyllä mm. valkosipulin, kurkuman ja inkiväärin tulehdustaehkäisevistä voimista ja ymmärsin, että niitä supervoimia ei naksupussissa piillyt. Viimeinen mitä tähän hätään tarvittiin, oli joku pöpö jylläämään leikeltyyn Kirjatoukkaan ja kun Nyt-liite muistutti juuri sopivasti Pho-keiton olemassa olosta, päätettiin tehdä sitä siis. Silleen helpoimman kautta, niin kuin aina, tai varsinkin nyt. Ei keitelty häränhäntiä ei. Toipilaan pikainen Pho Leikkaa naudan sisäpaistia (meillä oli 600 g) ihan ohuiksi, pieniksi siivuiksi. Paista pannulla nopeasti ja nosta lautaselle odottamaan. Kuullota samaisella pannulla sipuli ja pari valkosipulinkynttä, pienittyjä tietenkin, sekä ohuita porkkanasiivuja. Laita suureen kattilaan reilut pari litraa vettä ja heitä joukkoon kaksi lihafondia, sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Pieni liemeen myös pari punaista chiliä rinkuloina, inkivääritahnaa (tai kaikin mokomin tuoretta inkivääriä raastettuna), kanelia ropsahdus, tähtianis tai pari, muutama kokonainen neilikka, sokeria ja kalakastiketta. Maistelemalla maku asettuu kohdilleen, ei se soppa siellä vietnamissakaan ole aina just samanlainen, vaan omanlainen. Kardemummaakin käytetään, vaan sitä meillä ei nyt ollut käden ulottuvilla. Laita lihat lopuksi mukaan porisemaan iloiseen joukkoon muutamaksi minuutiksi. …

Looking for the unexpected

Herra Kamera Kiasmassa. Ja Mapplethorpe. Mitä pidit, kysyn. ”Kun tietää, että Mapplethorpe on elänyt ja aloittanut taiteilijauraansa Patti Smithin kanssa ensin ihan mielettömässä köyhyydessä, niin se hetki, kun se on saanut (Metropolitan Museum of Artin kuraattori) John McKendryltä käyttöönsä rajattomasti Polaroid-filmiä ja (Detroit Institute of Artsin entiseltä kuraattorilta) Sam Wagstaffilta studion Manhattanilta… se on varmasti ollut taivas.” Katso myös: The Robert Mapplethorpe Foundation

Mistä oli kysymys?

Ei, käteni ei ole noin ryppyinen, se on teippiä. On hämmästyttävää, kuinka suuri osa naisista kokee jossain vaiheessa elämäänsä jotain epämukavuutta tai askarruttavaa rinnoissaan. Tai siis hämmästyttävää on se, kuinka vähän siitä puhutaan. Minustakin on kyllä vaikeaa ottaa tämä aihe postauksessa käsittelyyn. Olisin kuitenkin toivonut, että olisin kuullut tai lukenut jostain jonkun muunkin joskus hermoilleen rintoinensa. Siksi kirjoitan. Aloitetaan pidemmittä puheitta. Rintani olivat olleet arat jo pitkään, vuosia. Halaaminenkin teki kipeää. Siedin kuitenkin asiaa ja syytin huonoa kirjoitusasentoa. Enkä käynyt gynekologilla sitten synnytysteni. Oireet kuitenkin lisääntyivät, ja siitä alkoivat tutkimukset. Mammografiassa (elämäni ensimmäisessä) ja sen yhteydessä tehdyssä ultrassa rinnoistani löytyi kystia, eräänlaisia nestetäytteisiä tyynysiä. Niitä oli runsaasti ja osa niistä oli aika isoja. En ollut koskaan eläessäni kuullut kystista. Helpotus oli, ettei mitään muuta näkynyt. Kipu ei kuitenkaan ollut ainoa oire, oli myös muuta. Tutkimuksia päätettiin jatkaa. Tiedä tämä: rinnat saattavat eri elämäntilanteissa vuodattaa kirkkaita tai maitomaisia pisaroita, ja se on normaalia ja se on yleistä. Veri kuitenkin vaatii aina lisätutkimuksia. Kystat rinnoissa ovat vaarattomia, yleisiä, joskus kivuliaita, mutta helpottavat iän myötä. Niille ei tarvitse …

Hän polkee iltaisin

Sää totta vieköön teki temput taas. Niinhän se yleensä tekee, pistää meidät vielä kerran polvilleen ennen kuin antaa kevään todenteolla tulla. Oli hauskaa silmäillä blogia vuoden takaa. Se sama keväthuuma ja sitten vilpitön ällistys, kun kylmä palaakin takaisin, puhaltaa huuruun koko pikkukaupungin ja pikkukengissä loikkivan ihmispolon. Vähän aikaa sitten oli vielä appelsiininvärisiä aurigonlaskuja ja Herra Kamera, joka lähti iloksemme pienelle iltapyöräilylle. Jos häneltä kysyy, on retkikohde aina sama. Varisniemi, sen graniittiset kalliot, jotka nousevat jyrkästi suojaamaan pientä poukamaa ja toisaalta valuvat veden nuoltaviksi pitkinä ja sileinä kuin ballerinan jalkapöydät. Kreikkalaisesti kaartuvat havupuut ja miljoona pyöreää kiveä, joita poimia kämmenelle. Nyt sataa, mutta sekin on ihan kaunista. Varsinkin, jos on joku, jonka täytyy maata sängyssä jääpalapussi kainalossa. Lue lisää: Vuosi sitten kevät otti takapakkia näin ja näin, ja sitten tehtiin pataruokaa.

VIP eli Very Inspirational People

Onko leppoisampaa tapaa kokoontua kavereiden kanssa kuin yks kaks yllättäen muodostuvalle nyyttärilounaalle, periaatteella sitä syödään mitä on? Ei stressiä, ei suunnittelua, ei siivousta. Sunnuntai on tämmöiseen toimintaan päivistä parhain, kun vielä vähän varkain saa jatkaa viikonloppua. Viini nautitaan nyt parin sentin snapsilaseista, ainakin ne nauttivat, jotka vielä ajavat Hangosta arkipäivän koteihinsa. Lounaspöydän ehdoton kruunu oli Yotamin tomaattisalaatti, jonka vieraat kiikuttivat laakealla marokkolaisella vadilla pöytäämme. Vai sittenkin pähkinäinen porkkanakakku runsaalla kuorrutteella ja kauniisti koristeltuna? Minä en saisi moisia aikaiseksi edes pitkän tähtäimen suunnittelulla. Me nostelimme pöytään mitä lie tahnoja, salaatteja, oliiveja ja juustoja. Vähän savukalaa, rapeita kuoriperunoita uunista, pari tirisevää pihviä pihagrillin kautta. Sitten vaan – jutellaan. Iltapäivällä maha on täynnä, sydän on täynnä ja mielikin on täynnä. Rohkaisua nimittäin, nämä vieraamme käyttävät aikansa meidän kannustamiseen. Tehkää, te osaatte! Sen kuuleminen on välillä tarpeen. Yotamin tomaattisalaatti on Ylellä esitettävästä ruokaohjelmasarjasta Välimeri lautasella, jossa Yotam Ottolenghi kiertelee Välimerenmaiden keittiöitä. Granaattiomenan siemenillä sulostettu salaatti löytyy tästä Areenassa katsottavasta jaksosta, noin 30 minuutin kohdalta. 

Pieni suuri kauneus

Voi tiistai, tuo lempipäiväni, se ei taaskaan pettänyt! Herra Kamera järjesti nimittäin eilen yllätyksen. Sain kutsun treffeille studiolle, jota en ollut tunnistaa kun astuin illansuussa sisään. Kuvauskamat oli siirretty reunamille ja keskellä lattiaa oli mitä täydellisin kynttilöillä valaistu elokuvakatsomo kahdelle. Leffaeväänä oli herkkusalaatit Origosta ja lisäksi juustoja, paahdettuja manteleita sekä lempparini minttusuklaanappirulla, juomaksi pullo Bollingeria. Elokuva oli erikoisin kokemus pitkään aikaan, italiainen Suuri kauneus. Olin sen halunnut nähdä elokuvateatterissa kun se aikanaan tuli ohjelmistoon, mutten ehtinyt. Sitten olin kiukutellut, koska sen  suuruuden ja kauneuden katsominen ei kuulemma ole ollenkaan sama televisiosta. No, Herra Kamera ratkaisi ongelman ja heitti kirjastosta löytyneen leffan studion seinälle tanakan äänestoiston kera, niin että äkäpussi varmasti näki, ja kuuli. Elokuva, niin, oh. Se oli OUTO.  Tavallaan ymmärsin ja arvostin ja paikoin rakastinkin sitä mitä yritettiin (luullakseni) sanoa, mutta joidenkin kohtausten alta olisin halunnut kävellä kauas pois. Kuvat täyttivät enemmän kuin pöydän antimet, niin runsaana virtasi Tiberin jakama kaupunki valkokankaalla. Kaunista, pakahduttavan kaunista, toisaalta brutaalia, ärsyttävää ja ahdistavaa. Hulluja nuo roomalaiset. Mutta meillä oli ihana ilta. Elokuva pyöri, pöly leijaili projektorin valokeilassa. …

Tahna moneen menoon

Artisokkatahna oli viikonlopun luottopakki. Ensin sitä syötiin simpukoiden rinnalla patongin kera, sunnuntaina se osallistui yhtäkkiä ilmestyneeseen 12 hengen noutopöytään ikäänkuin dippinä ja maanantaina sujahti vielä lounaspastan päälle, se vähä mitä hänestä oli jäljellä. Ohjeen löysin Suvi sur le vif-blogista. 1 tölkki säilöttyjä artisokkia (250 g) 1 tölkki cannelini- tai valkoisia papuja (250 g) Puolet lehtipersiljapuskasta 1/2 valkosipulinkynsi (laitoin 2…) Parmesaniraastetta 1 sitruunan mehu Oliiviöljyä Surruuta artisokat, pavut, persilja ja valkosipuli tahnaksi, mausta sitruunalla. Pyöräytä kevyesti oliiviöljyä ja juustoraastetta joukkoon. Itse lisäsin mustapippuriakin. Koristele persiljasilpulla, vastaraastetulla parmesanilla ja vielä öljytilkoilla. Sohi leivänpalalla.

Natural beauty

Torstaina menen siis pieneen leikkaukseen. Olen asiasta hiukan jännittynyt. ”Niin,”te sanotte lempeästi ja ymmärtäväisesti, te kiltit ja empaattiset, ”onhan se jännittävää.” Mutta luulenpa, että me puhumme nyt eri asiasta. Olen saanut Tammisaaresta kirjeen, jossa sanotaan, että sairaalaan tulee ilmestyä kello kahdeksalta aamulla ilman meikkiä ja kynsilakkaa. ILMAN MEIKKIÄ JA KYNSILAKKAA!? (Tuohon kello kahdeksaan olin jo henkisesti varustautunut.) Olen pakannut sairaalakassiini meikkipussin lisäksi jo Dotsista saamani setin kauniita matkakokoisia kauneudenhoitotuotteita, kahdet uudet rintaliivit ja kolmet pitsipöksyt. Olen laittanut tälle viikolle kalenteriini kokovartalokuorinnan, säärihuollon, jalkakylvyn ja ahkeran kookosöljykuurin päästä varpaisiin. Haluanhan olla edustava siinä loisteputkien alla. Kirurgikin on niin nuori ja komea, ei sillä että olisin erityisemmin kiinnittänyt huomiota, sanonpahan vain. Laittaisinko kuitenkin ihan pikkuriikkisen sävyttävää päivävoidetta (huom, voide, ei meikki), aavistuksen kulmakynää, sipaisun sheavoita huuliin? Mitä jos poskipäille levittäisi sormenpäillä hiukan punajuurimehua, toimisiko se? Otan myös hellävaraisia meikinpuhdistusliinoja mukaan, koska kunnioitan sairaalahenkilökunnan päätöstä mikäli käsityksemme meikistä ja meikistä menee ristiin esimerkiksi tuossa kulmakynän kohdalla. Ajattelin kirjoittaa tussilla kämmeneeni ”JOKO SAA LAITTAA HUULIPUNAA”, voisin sillä heräämössä heiluttaa hoitajille ensiapua. Kampaukseksi ajattelin tavaramerkkiäni eli korkeaa, huoletonta nutturaa. Se …

Moules marinières

Yritin haeskella meidän sinisimpukkareseptejämme ja hämmästyin. Enkö todellakaan ole jakanut ihan perus merimiehenmuijan simpukoiden ohjetta? Me syömme simpukoita usein, mutta olen näköjään antanut palstatilaa vain erikoisemmille kokeiluille, kuten indokiinalaisille simpukoille (joita on kyllä myös tehty monta kertaa, niin hyviä ne ovat!) pekoni-fenkolisimpukoille ja gratinoiduille simpukoille, muutamia reseptejä mainitakseni. No, tämä katastrofi paikataan nyt! Sinisimpukat valkoviinissä noin kuudelle Osta pari kiloa tuoreita sinisimpukoita kivoissa pikku verkkokasseissaan ja pidä kylmässä kunnes pääset esivalmistelemaan. Tiedän, että se alkuvaihe jännittää joitakin ystäviäni, mutta oikeasti se on ihan helppoa ja selkeää. Huuhdo simpukat, rapsuta veistenkärjellä mahdolliset ylimääräiset moskat pois ja nostele yksi kerrallaan jokainen siisti ja kiinni oleva yksilö astiaan. Lauantain simpukat olivat niin puhtoisia, ettei mitään ”partoja” tarvinnut poistella ollenkaan.  Jos simpukka on raollaan, kopsauta sitä kevyesti tiskipöydän reunaan. Jos se menee sumppuun eli kiinni, se pääsee/joutuu mukaan keittokekkereihin. Auki jäävät tai rikkinäiset simpukat pitää heittää roskiin. Pilko pari (salotti)sipulia ja muutama valkosipulinkynsi ja kuullota niitä avokätisessä määrässä voin ja oliiviöljyn seosta. Laitan joskus myös sellerinvartta jos sellaisia jääkaapissa piileskelee. Kaada sitten pataan melkein pullollinen halpaa, kuivaa valkoviiniä ja anna kiehahtaa kunnolla. Kun liemi …

Etunimisoppa

Nonni! Taidanpa luulla, että tämän elokuvan tekijät ovat ajatelleet juuri minua kun ovat luomustaan tehtailleet. Kaunis, runsas ja kirjaisa pariisilaisasunto, viisi ystävystä, illallinen. Aivan jumalattomasti puhetta, tyhmiä vitsejä, väärinymmärryksiä, vanhoja kaunoja. Tilanne ryöstäytyy valloilleen eräästä etunimivalinnasta vielä syntymättömälle lapselle, siitä elokuvan nimikin, Le Prénom. Kaikki tapahtuu muutamia herkullisia ulkomaailman, menneisyyden tai kuvitelmien välähdyksiä lukuunottamatta yhdessä huoneistossa, yhtenä iltana. Olen ennekin kirjoittanut haahuilustani elokuvien toisessa tasossa, tässäkin käy niin. Jään hiipimään näyttelijöiden ”taakse”, katselen kotia, lavastus on kaltaiseni kirjahullun ja jokaisen boheemin tyylin ystävän unelma. Painelen pausea ja Herra Kameran kauhuksi katson elokuvan heti perään uudestaan, olen missannut niin monta kohtausta omissa maailmoissani. Miinusta paikoin melkoisen rasittaviin mittasuhteisiin paisuvasta mesoamisesta ja lasten epäuskottavasta nukkumaanmenoajasta ja -kyvystä, siinä mekkalassa. Hankolaisille tiedoksi: elokuva on lainattavissa kirjastostamme. Te muut olette oman onnenne nojassa 🙂