Month: helmikuu 2015

Tähkäpäät tornissa

Tampereen uusi tornihotelli ei ole ulkoa minusta mikään kaunotar, mutta huoneista pidin. Betonipinnoista, erityisesti, ja väreistä ja valoista. Ja vanhoista veturitalleista, jotka on kauniisti otettu osaksi uutta rakennusta, niiden tiiliseinien suojassa nautimme aamiaisen. Meidän huoneemme olivat kerroksessa 22. Noina päivinä hyvin harmaana alla vellova Tampere tupruttelevine tehtaanpiippuineen oli jotenkin haikean kaunis. Ylimmässä, 25. kerroksessa on kattobaari, joka oli perjantaina niin tupaten täynnä, ettei meillä ollut sinne mitään asiaan. Huoneessa kylpyhuone liukuu varsinaisen huoneen puolelle, suihkuun astutaan suoraan eteisestä ja lavuaari on sängyn vieressä. Huomasin kaipaavani omaa, yksityistä tilaa enemmän, tuntui pöllöltä heilua vartalovoiteen kanssa siinä keskellä huonetta. Toiletti toki on oma ovellinen koppinsa. Me olemme kai jonkun sortin hotellihulluja. Alkuaikoinamme, vaikka ruokarahatkin olivat tiukassa, livistimme ihan ilman syytä kahdestaan jonkun korttelin matkan Helsingin – silloisen kotikaupunkimme – hotelleihin yöksi. Ikuinen dilemma: pysyä huoneessa ja nauttia rapeista, valkoisista lakananoista koko rahan edestä erilaisia valaistusvaihtoehtoja napsutellen vai syöksyä kulloisenkin kaupungin sykkeeseen? Ah, voisin olla hotellien salainen testaaja! Mutta kertokaahan, miksi minulle tulee aina niin huono omatunto jos otan hotellihuoneessa esitepsuttelemani aamutohvelit mukaan? Saahan niin tehdä?

Without you

*Haukotus* Ajattelin illalla, että olispa kiva katsoa Oscarit, muttei jaksa. Sitten otin ja heräsin ihan itsekseni tasan kello 3:30. Join teetä, voitelin hapankorpun toisensa perään ja kyynelehdin hämärässä olohuoneessa untuvapeittoni alla kiitospuheille. Jossain vaiheessa mieltäni alkoi kaihertaa eräs huomio. Lavalle lappaa äijää äijän perään tummissa, hyvin istuvissa puvuissa. He suutelevat vaimojaan kaksin käsin kun heidän nimensä mainitaan, he juoksevat lavalle, suorastaan loikkaavat sinne, ja heidän silmänsä säteilevät. Intohimo elokuvatyöhön välittyy valtameren tällekin puolelle. Minä muiden mukana liikutun kun he kiittävät käsi sydämellä rakkaimpiaan. ”Ilman sinua tämä ei olisi ollut mahdollista, kiitos tuestasi, kiitos kärsivällisyydestäsi, kiitos uhrauksistasi, kiitos ymmärryksestäsi, kiitos, kiitos…” Vaimot jäävät istumaan penkeilleen ja miehet nousevat lavalle. Vaimot lähettävät lentosuukon ja miehet taputtelevat toisiaan hartioille. Unelma on toteutunut. Unelma! Voi vitsi. Miksi musta tuntuu, että se on edelleen liian usein näin päin? Onneksi oli Patricia Arquette, ja toki monta muutakin lahjakasta naista. Arquetten kohdalla Iltamönjä-lehdessä tosin nostettiin tärkeimmäksi huomioksi ”Twitter-myrsky” hänen kampauksestaan. Ihanko oot itte kammannu? Kuva tästä historiallisesta Oscars-hetkestä. 

Suksilla

Sappee on symppis. Oli aivan käsittämätöntä pamahtaa paikalle umpitalviseen maisemaan, kun olimme juuri lähteneet ihan lumettomasta Hangosta. Kolme tuntia Tampereen suuntaan ja hiihtoloma oli katettu. Paitsi ettei se ihan niin mennyt. Autostamme alkoi kuulua kummallista ääntä Hämeenlinnaa lähestyttäessä. Ajoimme huoltoasemalle, jossa ei tietenkään nykymaailman malliin ole enää mitään huoltoa, vaan suklaapatukoita. Herra Kamera sai kuitenkin luvan ajaa rotiskomme tyhjän montun ylle ja soitteli sitten sieltä puheluita. Me muut menimme BicMacin äärelle odottelemaan, olihan lounasaika. Pelkillä puheluilla ja hampurilaisilla ei hommasta selvitty. Tuli hinausauto ja kiltti nuori kuski (hyvää hiihtolomaa Kuusamoon!) ja niin me huristelimme hinausauton kopissa autokauppaan ja -korjaamoon. Tai osa meistä, tyttärien laserkatse oli bensiksen pihalta saakka nähnyt vaatekauppojen neonkyltit ja he katosivat whatsapp vilkkuen jonnekin hämeenlinnalaisen kauppakeskuksen syövereihin. Autohuollossa löydettiin parikin vikaa, joiden korjaaminen kestäisi seuraavaan päivään. Vara-autoa alle ei meinannut löytyä millään. Tokihan meillä oli vaatimuksiakin; tytöt halusivat limusiinin kuljettajalla ja me vanhemmat toivoimme autoa, johon mahtuisi viisi henkilöä ja viiden henkilön hiihtolomakamppeet sekä yhden kyseisistä henkilöistä pakkaama puolikas kotikeittiötä, tuoksukynttilä ja valtava kangaskassillinen kirjoja ja lehtiä. Ja mikä siinäkin on, että …

Nääs

Mää olin hei Tampereella! Ja hetken Salossakin, kuten tarkkasilmäiset lukijamme kenties kuvasarjasta huomasivatkin. Mutta sitä ennen me olimme kyllä Sappeella. Se oli se hiihtoloman virallinen osuus, koska siihen sisältyivät lumi, sukset ja jallukaakao. Tai hiihtoloman ensimmäisen ja kaikkein kauneimman ja aurinkoisimman päivän me kyllä vietimme hinausauton kopissa ja hämeenlinnalaisessa autokaupassa. Herra Kamera on lähtenyt laavulle makkaran kanssa, mutta eissenniiväliä. Parempia aikoja kuvia odotellessa voimme vilkaista Kirjatoukan silmin Mansen meininkejä. Tornihotellin 22. kerros oli jännä ja hiano, Kauppahallin Umamissa muikeet sussit ja Pork and More rento ja kelpo kuppila lihanystäville. Sitten kulttuuririentoihin. Meistä 4/5 pääsi Komediateatteriin katsomaan Kyllä isä osaa, vain minä jäin oven taakse rukoilemaan peruutuspaikkaa, jota ei koskaan tullut. Aika hyvin silti ruinattu, loppuunmyytyyn näytökseen. Terveisiä sille viiksekkäälle vahtimestarille, parhaasi teit! Kotimatkalla kävimme Salon Veturitallissa katsomassa Nick Brandtin kehutun näyttelyn On this earth, a shadow falls, koska Helsingin Sanomat oli sanonut, että ”tarjotkaa lapsillenne unohtumaton elämys.” Mutta kaikesta lisää sitten kunnon kuvilla. Seommoro! (Apua, miten tän murteen saa pois päältä??)

Täydellinen muna

Kuinka vaikeaa voi olla kananmunan keittäminen? Tosi vaikeaa, jos katsoo minun ja aamiaismunieni yhteistä historiaa ja onnistumisprosenttia. Kaikenlaisia keittiövirityksiä saan aikaiseksi tuosta noin vaan, mutta kananmunien kanssa olen joka kerta kuin ensimmäistä kertaa asialla. Nyt on ehkä kuitenkin löytynyt pettämätön keittokeino. Laita vain vähän vettä kattilaan, niin vähän, että vain noin puolet munasta on veden pinnan alapuolella. Kiehauta vesi. Laske lusikalla luomumuna tai -munat kiehuvaan veteen. Laske lämpötilaa, etteivät munat rikkoudu. Peitä kattila kannella. Mittaa tarkka aika, 6 minuuttia 30 sekuntia. Nosta munat kylmän, juoksevan veden alle. Jos syöt munan lusikalla, rikkoen vain hatun, 30 sekuntia riittää. Jos kuorit kananmunan, kannattaa pitää munia kylmässä minuutin verran. Näin keittäen keltuainen on ihanan valuva mutta valkuainen jo kiinteä. Kananmunan voi nostaa salaattipedille tai paahdetulle maalaisleivälle ja se pullauttaa ihanan keltaisen puron lautaselle kun sen halkaisee. Vähennä keittoaikaa, jos haluat ihan löysän kananmunan. Söimme hääpäivälomallamme jotain huikean hienoa. Hyvin hellästi keitetyn kananmunan, jossa kuoren juokseva sisus oli pyöristetty tryffelivoilla ja koko komeus koristeltu sammenkaviaarinokareella. Taivas. Mene ja maista, tyylikäs Finlandia Caviar sijaistee Helsingin Kauppatorin laidalla. Kaviaarin ja mätiherkkujen lisäksi tarjolla …

Kirjastoystävät

Piti lähettää taas kirjastoon viestiä. Herra Kamera kun kulkee perässäni ja lainailee MINUN kirjastokortillani musiikkia. Siitä seuraa aina ”lainasi on erääntymässä”-sähköpostia… Hei kirjastoystävät! Saako levylainan uusia, olemme nimittäin hiihtolomalla ja palaamme vasta sunnuntaina palauttamaan? Kiittäen, Anna (ja Tomi, joka sen cd:n oikeasti lainasi ja joka ei ole sitä palauttanut, ja jolle siis pitkä miinus. Minut voi vielä pitää ehdokkaana Vuoden Lainaajaksi!!!) Levyn uusi palautuspäivä on 17.3. Nyt skarppina Herra Kamera, tässä on tärkeät asiat vaakalaudalla!

Kotia, kasoja

Valon vaikutusta ei voi väheksyä. Ei muutenkaan, ihmismielelle, mutta varsinkaan jos ihminen aikoo blogata ja jotain kuviakin joskus ottaa. Interiöörikuvia kysytään ja toivotaan usein. Kun Herra Kamera ei ole noin seitsemään kuukauteen ollut kotona valoisaan aikaan, jos silloinkaan, niin aika vaikea sitä on esimerkiksi yöllä valokuvia otella. Kun helmikuun puolessa välissä viikonlopun aamukahvipöytään paistaa yhtäkkiä taas aurinko, koti kylpee valossa. (Pölyssä, mutta myös valossa.) On vain hetki aikaa, pitää rientää, mutta kirjakasat ovat siinä sopivasti vinksallaan, kun taas johtoja ei ehditty piilotella. Ei tässä nyt mitään stailisteja olla. Hetki hyödynnettiin. Teiniltä ei kysytty. Vaaleanpunainen lempityyny muuttaa kaiken kauniiksi, myös kulahtaneet sohvat ja nojatuolit. Mokosta.

Mummon makkarat

Viime viikonlopulta yksi simppeli resepti. Sillä aikaa kun me kuhertelimme Helsingissä, mummo tuli Hankoon lapsia kaitsemaan. Ja aina kun mummo tulee Hankoon, mummon on tehtävä siskonmakkarasoppa. Tätä ikiaikaista traditiota ei käy muuttaminen. Ei vaikka mummo haluaisi tehdä ranskalaisia maalaiskananpoikia viinissä tai jotain muuta minun mielestäni ihanampaa. No mutta nythän me olimme poissa jaloista makumieltymyksinemme ja siskonmakkarakeitto sai tohista hellalla täysillä uskollisten kannattajien kärkkyessä valmistumista vierestä. Mummo tekee aina jättikattilallisen kahdeksi päiväksi, ja ensimmäisenä iltana se on syöty. Kun me palasimme kotiin, paketillinen siskonmakkaroita oli vielä jäljellä jääkaapissa. Paistoimme siskokset voissa pannulla, maustimme yrttisilpulla, kevätsipulihakkeluksella ja mustapippurilla ja tarjoilimme pinaatin, parmesaanin ja pinjansiementen kera. Jääkaapista löytyi vielä sen seitsemää sorttia kasvista ja juuresta, keittotouhuista ylijääneitä. Mummo oli todellakin kantanut kaikki Hangon vihannekset meille. Porkkanat, lantut, fenkolit, broccolit, ruusukaalit, palsternakat ja kaikki niiden kaverit pilkottiin pieneksi ja tuikattiin uuniin öljy-hunajahunnun alle. (Kovempia kavereita voi tarvittaessa vähän höyryssä pehmennellä ennen uunia.) Syntyi makoisa paistos sellaisenaan nautittavaksi tai minkä vaan hiihtolomamakkaran rinnalle.

Hiihtokelejä metsästämässä

Kesänaapurit tulivat hiihtolomalle Hankoon, auto täynnä suksia ja luistimia. Siellä ne odottavat edelleen lumisempia aikoja. Pulkan ja kelkan sijaan naapurin pikkulikat kaivoivat esiin karkkiväriset Joponsa ja suhailivat pitkin aurinkoisia, lämpöisiä kujia, jotka kaikki näyttävät päätyvän kimaltelevan meren ääreen. Kevätsää, kevään tuoksukin. Entäs valo! Mutta kuten näemme, kyllä täällä tekemistä riitää lomalaisille; pienille tytöille, pienille pojille ja vähän isommillekin. Ja Alan’sista pullat päälle! Me lähdemme nyt kuitenkin pienelle reissulle lunta etsimään. Jos saan Herra Kameran hiihtoanorakin liepeestä jossain rinteessä kiinni, niin varmaankin postailen teille sieltäkin. Minä kun olen enemmän sellaista sisäliikuntasorttia. Tai siis sisäsorttia 🙂 Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa!

Look like Lou, osa 5

Katsoppas, ihan paras väittelykaverini Ludowica, kameran edessä pitkästä aikaa! Kaupungin tyylikkäin tyttö ajoi rinnalle kun palailimme aurinkoiselta mutta hyiseltä sunnuntaimarssilta, veti viereen parkkiin ja nousi autosta niin vastaansanomattoman makean näköisenä, ettei meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin kiskoa hänet kohmeisilla käsillämme sisäpihalle kaari-ikkunamme eteen kuvattavaksi. Lentäjäntakki on aito, vanha jenkkiläinen bomberi, on jotain majavaa kaulan ympärillä ja kaikkea hienoa yksityiskohtaa. Pilottirotsi on ostettu pulassa olevalta neitokaiselta New Yorkista 200 dollarilla. Raidalliset ”Hickory Stripe” farkkuhaalarit ovat 13 taalan Ebay-löytö Ameriikoista, merkkiä Key Imperial, The Aristocrat of Overalls. Hanskat: Marmotit, helsinkiläisestä Scandinavian Outdoorsista. Pipo: Hangon Käsityöläiset/ Villa Orrman. Kaulahuivi: Saatu. Arskat: Ray Ban. Rintamerkki: Superwomanin vanha kaulakoru. Rööki: Camel. On se, mainio! Edelliset Lou’t löydät täältä. Ludde komeilee myös Hangon uudessa matkailuesitteessä, monen muun paikallisen tyyliniekan lisäksi.