Month: heinäkuu 2014

Syömingit

Voi kuinka kiva, että piditte vanhempieni kesäkodin kuvista! Otetaan siis ilo irti suosiosta ja tuijotellaan vielä hetki illallispöytää. Tai ainakin alkuruokia, grillin kautta käynyt kana tykötarpeineen jäi kuvaamatta. Grillaaminen on täällä oikea ohjelmanumero, kun yksi grillaa, ja muut istuvat penkillä ja antavat ohjeita… Olimme saaneet juuri sopivasti lähtiessä kotiovelle kassillien Långötorpin kasviksia. Nappasin ne mukaan rosé-pullollisen ja muutaman herkkupurkin kanssa viemisiksi eli tuomisiksi. Äidin (tai kai se on isänikin, mutta äitini siellä yleensä on kädet kyynärpäitä myöten) jääkaapin pieni mutta aarrearkkumainen sisältö ja meidän tuomamme vihannekset, yrtit ja kukat, niistä syntyi varsin suloinen syöminki. Shisonlehtin käärittiin palvikinkkua ja Cantadouta, salaatteja tehtiin pariakin sorttia, hummus oli paksua ja maukasta. Raitajuuret saivat yleisön hihkumaan silkalla kauneudellaan. Ihan ensimmäiseksi nautimme kuitenkin pienet kupilliset keittoa: Lipstikkakeitto Sipulia ja valkosipulia kuullotetaan voissa kattilan pohjalla. Lisätään lipstikan lehtiä reilusti, pilkottuna. Pari jauhoista perunaa sekaan, paloina. Vettä sen verran, että ainekset peittyvät, ja 1-2 kasvisliemikuutiota. Keittele soppaa kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta Philadephia-juustolla tai vastaavalla sekä lorauksella kermaa. Soseuta. Pippuroi, tarkista suola. Tarjoa keiton kanssa paahdettuja valkosipulileipäsiä. Ripottele öljy ja suola pintaan vasta …

Kavereina kesäyössä

Kävimme kutsuttuina katsomassa Kesäkaverit- elokuvan ennakkonäytöksessä täällä Hangon Kino Olympiassa. Me hankolaisethan tietysti tuijotamme valkokangasta erityisen kiihkeästi jo tapahtumapaikan eli kotikaupunkimme takia, ja tuttuja avustajia bongaillen, mutta riittää siinä silmäniloa ja kesän huumaa muillekin. Kun Karoliina työntää valkoisella Jopolla polkevaa Eevaa iltavalossa, meren aalloissa, nousee pala kurkkuun. Olenko muistanut nauttia tästä kesästä? * Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää viitauksia juoneen, joten skippaa jos haluat kokea käänteet itse * Ohjaaja, ihananoloinen Inari Niemi kertoi elokuvan synnystä ennen näytöstä. Kuulosti niin lupaavalta! Itse elokuvasta jäi sellainen olo, että tekijätiimi oli miettinyt henkilöt ja tarinat niin huolella, oli niin sisällä juonessa, että meille katsojille unohtui kertoa jotain. Jäimme vähän ulkopuolelle. Se, mitä elokuvan kuuluisan ”parhaan kesän ikinä” kehittelyssä oli varmasti ajateltu loppuun asti, jäi niiden näyttävien (ja toistuvien) pullon suusta nielaistujen kulausten väliin. Näkymättömiin, vähän käsittämättömiin. Iina Kuustosen rempseä hahmo olikin yhtäkkiä aina niin kunnollinen, tunnollinen, se, joka ei koskaan mokaa, vaikka koko elokuvan ajan me katsojat (tai siis minä katsoja) pidimme häntä huolettomana rilluttelijana. Suloisen Minka Kuustosen Eevan lukihäiriö ei ole niin dramaattinen käänne katsojalle, kuin sen elokuvan …

Enimmäkseen poutaa, idässä paikoin sadekuuroja

Kesäinen pakomatka alkoi hakeutumalla Kirjatoukan vanhempien helmoihin, tsehovilaiselle huvilalle Porvoon taakse. Radio supisee nurkassa, äiti häärii villinä keittiössä, lapset pelaavat aina, aina Afrikan Tähteä. Minä kahmin kirjapinoja hyllyistä mutta putoan kuitenkin tuvan sohvalle syvään uneen. Kun saamme vihdoin viitottua äijät rantasaunalta sisälle (kyllä, tämä on maailma, jossa naiset edelleen kokkaavat sillä aikaa kun miehet saunovat) alkaa illallinen, joka on sekä hyvä että kaunis. Viini haetaan maakellarista, pullon kyljet helmeilevät. Sataa, sytytämme kynttilät. Niin kivoja kuin omat vanhemmat ovatkin, pari yötä yhdessä on aika lailla maksimi. Nyt viivyimme vain yhden yön, ja erosimme siten sulassa sovussa. Kiitos majapaikasta, paapomisesta ja ranskalaisista pellavalakanoista, mutsi ja faija, ja vielä kerran onnea syntymäpäivien johdosta!

Pyhä jysäys, osa 2

Riilahti-viikonlopun ajan saimme seurata myös elämää 1700-luvun leirissä. Harrastajat ovat pukeutuneet kuin silloin ennen ja kaikki elo ja olo on mahdollismman autenttista. Puvut, soittimet, työvälineet ovat yksityiskohtia myöten aidonoloisia. Myös laivojen yksityiskohdissa riittää ihastelemista. Kävelimme illallisten jälkeen vielä katsomaan sinisessä hetkessä kylpeviä valkoisia telttoja ja niiden asukkaita toisesta ajasta. Viulun sävelet kantoivat viereiseen vaaleanpunaiseen poukamaan, jossa punatakkinen sotilas riisuu mustan kolmikolkkahattunsa, avaa vyönsä, pudottaa yltään ruudilta tuoksuvan painavan pukunsa ja sukeltaa mereen… Vuosi sitten keväämmällä Hangossa vilisi myös vieraita aikojen takaa, muistatko? Lue myös: Osa 1, eli taistelunäytös. Helsingin Sanomien videohaastattelussa harrastajien omistautumisesta aiheeseen. 

Pyhä jysäys, osa 1

Sota on aina kammottavaa, siitä me kaikki lienemme samaa mieltä. Sota ennen, sota nyt. Mutta historia on mielenkiintoista, vaikka soisihan ihmiskunnan ottaneen enemmän opikseen. 300 vuotta sitten tämä meri värjäytyi punaiseksi kun yli tuhatkunta sotilasta kuoli Riilahden taistelussa, Ruotsin ja Venäjän mitellessä Itämeren herruudesta. Sää oli 27.7.1714 tyyni ja lämmin. Venäläiset onnistuivat kaleereilla soutaen yllättämään ruotsalaiset suuret purjelaivat. Parin tunnin mies miestä vastaan taistelun jälkeen kamppailu oli ohi. Ruumiit haudattiin jonnekin näille rannoille, tuntemattomiin hautoihin. Korjauskelvottomat alukset upotettiin, niiden hylkyjä on vieläkin meren pohjassa. Iso taistelunäytös oli vain osa viikonlopun Riilahti-muisteloita. Mennään seuraavaksi kurkistamaan 1700-luvun leiriin (osa 2). Lue lisää: Riilahden taistelun taustat ja seuraamukset.

Kotiinpaluu

Palasimme jo päiviä sitten Hankoon. Blogiin palaaminen onkin ollut sitten vaikeampaa. Kynnys kasvaa. Onneksi törmäsin erääseen lukijaan, joka nykäisi hihasta, ja sanoi, että pari sanaa riittää, pari sanaa vain, siitä se sitten taas lähtee. Kokeillaan.

Mitä odotan, kun odotan kesää?

Nyt sen muistan. Mä en jotenkin osaa puhua kesää. Odotin taas ihan hulluna venyviä aurinkoisia päiviä ja lukuhetkiä korituolissa pihapuun alla, mutta nyt en kuitenkaan muista mitä siellä auringossa tehtiinkään ja korituolinkin ympärillä on ruuhkaa. Mitä siis oikein odotin, kun odotin kesää? Odotin raukeutta, luulen. En muistanut nälkää, pölyä enkä pyykkikasoja, luulen. Kun aurinko paistaa, pitää tehdä, pitää mennä. Pitää grillata, pitää rillata. Hellemekko, surffitukka, varvastossu, korikassi. Lakatut varpaankynnet paikataan vauhdissa. Cin cin! Oma koti on vieras talo kesällä. Sotkuinen ja hiekkainen. Ovesta ei mahdu sisään, kun rantapeitot ja sulkapallomailat ovat tehneet teltan eteiseen. Kookoksentuoksuinen vartaloöljy täplittää kylpyhuonetta. Keittiöni on jonkun kesäihmisen jäljiltä mansikasta tahmea. Koko maailma puskee mustasta mullasta ja viileästä vedestä hienoa satoa, mutta ei ole kai aikaa kokata. Ei ainakaan sisällä, kun ulkona paistaa vihdoin aurinko. Aurinko! En kuitenkaan halua rantaan, en santaan, en puistojuhliin enkä purjeveneiden kansille. Lyön kuuluisat kantapääni tiukasti maahan niin että sora pölähtää. Seison siis keskellä pihaa, auringossa, enkä tee mitään. Seison ja ihmettelen. Seison, ja ajattelen, että haluaisin olla jossain muualla. Aikaisin aamulla ukkoskuuro pyyhkäisi yli Hangon. …

Kahvilla, vai matkalla

Hotel Klaus K on tarjonnut jo vuosia Helsingin yhdeksi parhaimmista valittua aamiaista. Nyt vieras on mennä ihan mutkalle kun aamiaisia onkin yhtäkkiä kaksi; se perinteinen vahva kotimainen, sekä alakerran Ravintola Toscaninin italialainen. Viime reissullamme pääsimme ensimmäistä kertaa testaamaan italian herkkuja. Voi kyllä, rakastuin! Jos aamiaisella saa valita keittiöstä pöytään kannettuna varta vaste valmistettua munakasta tai munakokkelia, niin silloin ollaan aika lähellä Kirjatoukan taivasta. (Taivaasta puheenollen, olimme maailman ensimmäiset asiakkaat Klaus K:n Skylofts-kattohuoneissa, mutta siitä lisää myöhemmin!) Marmoripöydän ääressä, pitsiverhojen varjossa, oikein mieluisassa miljöössä Bulevardin vilinää seuraillen valitsin listalta pinaatti-juusto-omeletin ja hain seisovasta pöydästä sen rinnalle italialaisia kinkkuja ja makkaroita. Juustoakin, hyvää leipää. Jälkiruoaksi vielä aprikoositorttua. Tavallinen kahvi kuuluu toki aamiaisen hintaan, mutta tilasin cappuccinon. Aamiaisen hinta ilman yöpymistä on 25 euroa, majoittuville se sisältyy huonehintaan. Toscanini tarjoaa nyt tutustumisetuna uutta aamiaista kaksi yhden hinnalla (yhteensä 25 euroa) maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, ajalla 14.7.-30.7. Suosittelen pistäytymistä, se vastaa melkein yhtä pientä lomamatkaa!

Taidehallin aarre

Taidehallissa 3. elokuuta saakka Heikki Marilan Kukkia ja perkeleitä. Näyttelyn jälkeen ei mikään puska ole enää koskaan entisellään. Pionit lähikorttelin sisäpihalta. 

Kylässä Didrichseneillä

Didrichsenin Taidemuseo Helsingin Kuusisaaressa on jälleen avoinna remontin jälkeen. On se vaan niin hieno. Älä unohda käydä kotikerroksen kylpyhuoneessa, joka on tyrmäävän upeassa alkuperäisessä vaaleanpunaisessa asussaan!