Month: huhtikuu 2014

Puutarhassa

Ystäväni M. ajoi eilen pihaan lapio ja talikko pyörän tarakalla ja pisti hihat heilumaan. Noin kuusi tuntia myöhemmin olivat rikkaruohot saaneet kyytiä ja vanhan kivipenkin uusi mullitus hyvässä vauhdissa. Yrttejä nököttää aurinkoisen tiiliseinustan laatikkossa jo sievä rivi ja syreenien alle tulee kuulemma kieloja. Vanhoja, ruostuneita paloportaita kiipeää pian joku Dawn-niminen ruusu, jossa on suuret vaaleanpunaiset kukat. Autoinhan minäkin toki. Ensin loikkimalla multakasojen yli uusissa kengissäni ja kiljumalla ötököille, mutta lopulta vähän järkevämmin pukeutuneena ja vakuuttavan pölyisenä. Oli kuulkaa puutarhahanskat ja kaikki. Illalla sain sanottua vain puolikkaita lauseita ja konttasin sänkyyn heti Pikku Kakkosen jälkeen. Niin käy kun kirjatoukka saa yliannostuksen raikasta ilmaa ja ruumillista työtä. M. myös kertoi ihanan jutun: sana ”paratiisi” tarkoitti alunperin pientä, aidattua puutarhaa. Ihan niin kuin meillä. A small walled garden… Homma jatkuu M:n neuvojen varassa tänään ja huomenna. Vappu, työn juhla. Taideteos: Puutarha, Tove Jansson, 1943. EDIT: Ruusun nimi on kuulemma New Dawn. Sopii mulle!

Pyree sen teki

Juhlimme Herra Kameran syntymäpäivää jo sunnuntaina, ihan pihalla. Sankari sai valita ruoan, ja toivoi parsarisottoa. Minusta me olimme syöneet parsarisottoa noin kaksi viikkoa putkeen, joten teki mieli etsiä jotain uutta säväystä vanhaan tuttuun versioon. Ja voi pojat minkä reseptin löysinkään! Risotossa keimaili minttu ja sipsutteli sitruuna ja koko hässäkän kruunasi parsapyree . Paahdoin kuumalla valurautapannulla annoksen päälle asettuvat parsat. Vasta myöhemmin huomasin, että resepti oli Kiran, siis Kira Åkerström-Kekkosen, jota pidän jo lähisukulaisenani, sen jälkeen kun he Herra Kameran kanssa punnersivat ilmoille ja iloksemme ihanimman kesäruokakirjan ”Auringon maku”. Ei ihme, että risotto oli parasta ikinä, Kira on truly nero. (Olemmehan samaa sukua :)) Kakku oli kaupasta ja te tiedätte kyllä miksi. Vadelmat osasin laittaa ihan itse. Reseptin löydät HS:n Ruoka-sivuilta, ole hyvä.

Sinulle rakkain

Herra Kamera täytti eilen vuosia, hip hip hurraa! Hän on vieläkin lievässä shokissa, kun viime kesänä vastapäisen kerrostalon ikkunassa roikkui lauma nuoria juhlatunnelman vallassa olevia neitejä katselemassa Herra Kameran grillauspuuhia. ”Ukkeli, hei ukkeli”, he huutelivat, ja Herra Kameralta meni tovi ymmärtää, että ukkelilla tarkoitettin häntä, urosta parhaassa iässä, pihagrillin hehkussa. Ukkelimme on oikeasti aivan teinipojan näköinen, ja suurin huoleni onkin, että jonain kauniina päivänä minua luullaan hänen äidikseen. Onnea komistus!

Rohkea oli se mies, joka ensimmäisenä nielaisi osterin

Olemme keksineet uuden rituaalin kahdenkeskisille viikonlopuillemme Helsingissä: ihan ensimmäiseksi kurvataan Hietalahden Kauppahalliin, E. Erikssonin kalatiskin päähän, ja nielaistaan parit osterit. Kuvan isot yksilöt olivat Meilleure Blancheja, lasissa ranskalaista siideriä. Kauppahallin tiskillä on ihana istua ja katsella hääriviä kauppiaita ja kiireisiä asiakkaita. Vastapäätä Roslundin lihakaupan komeat hattupäät huikkaavat tilausnumeroita ja ojentelevat tiriseviä hampurilaisannoksia tiskin yli. Tekee mieli ostaa pateita ja terriinejä, keoittain kiiltäviä vihanneksia, saavillinen katkarapuja ja kauniita sardiinipurkkeja… Tunnemme matkallaolon huumaa. Kuulemme kymmenkunnan kielen sekoittuvan kaikuvassa hallissa, tänne löytävät niin kulmakuntalaiset kuin satunnaiset kävijätkin. Kohtaamme tiskinnurkassa aina tuttuja. Vanha kotikaupunki on ystäviä pullollaan, joku heistä sattuu samaan aikaan kalakaupoille ja me jäämme kiinni kuhertelusta ostereiden yli. Tällä kertaa moikkasimme toimittajaa, joka iloksemme pysähtyi muistelemaan vuosia sitten eräänä tyynenä lokakuun kuutamoyönä Hangon rannalle kattamaamme pitkää pöytää… Jälkiruoaksi nappasimme mukaan parit macaronsit, matka jatkui syvemmälle stadin sykkeeseen. Vihreä lompakko on Mrs Jonesin shopista, vanha kunnon Granny Purse, jota kätevämpää saa hakea.

Kesän kauneimmat juomat

Mikä bloggari se sellainen on, joka ei kollaaseja osaa tehdä. No se on yks Kirjatoukka, mutta hei, pääasia tulee tässä: saanko esitellä kesän kauneimmat juomat. Pääsiäinen, Herra Kameran synttärit, vappu, parit muut kemut, Kirjatoukan synttärit… huhti-toukokuu on pileitä pullollaan. Etsimme pääsiäispöytään alkoholitonta vaihtoehtoa samppanjalle ja ruusun terälehdille, ja kun ruusulimonadia ei sattunut silmiimme tällä kertaa osumaan, tarjoiluun päätyi hyvin jäähdytettyjä pullollisia Belvoirin kuplivaa vadelmajuomaa. Myös pinkki Pommac hurmasi raadin. Ja pysytään pinkissä: Viime kesänä Ranskassa lapset tutustuivat pieneen poikaan, joka opetti sikäläisille tavoille: limonadia (esim. Sprite, 7up) ja Monin’in purukumisiirappia! Vaaleanpunaista ja makeaa, uskokaa pois. Toinen ranskalaissuosikki, josta löytyy pariakin erilaista roosaa, on hauskaa nimeä kantava Lorina. Ihan parasta pinkkiähän on, jos sattuu saamaan kotitekoista raparperimehua, Kirjatoukan lempparia! Kuvan ulkopuolelle jäi: Olin ennen pääsiäistä käynyt Helsingissä jenkkikauppa Behnfordsilla ja kaapannut löydöstäni ilahtuneena muutaman tölkin purkkalimpparia. Mutta kas, se taas olikin kirkkaan sinistä! Kuvat valmistajien sivuilta.

Melko vihreää

Mikä kumma siinä onkin, että aina juhapyhien viimeisenä päivänä ruoat ovat parhaimmillaan? Ensin sitä vääntää hiki hatussa ja pää painekattilana jotain menyyyyyytä, ja sitten loppumetreillä tempaisee rennoin rantein jämät jääkaapista ja kokkaa siitä sitten sellaista, jota olisi oikeastaan halunnut syödä kaiket kemut… Pääsiäismaanantain rääppiäisillä tarjottiin melko vihreää settiä. Lehtikaalichipsejä, varhaiskaali-fenkoli-kevätsipulisalaattia, uunissa valkoviinitilkassa höyrytettyjä ja voilla siveltyjä kaalinlohkoja, vihreää parsaa sekä timjamilla ja valkosipulilla maustettuja highland-lihapullia. Mehukkaista appelsiineista leikkasimme lohkoja lautasen reunalle, vilkutimme viikonloppuhankolaisille ja jäimme elelemään pihaelämäämme kuin pienet, tyytyväiset leppäkertut!

Kirjan & Ruusun päivän yllätys

Hyvää Kirjan & Ruusun päivää ystävät! Hankolaiseen Ravintola Origoon – joka on tunnettu paitsi hyvästä ruoasta myös ruusuista – on kätketty yksi kappale kesäisen herkullista keittokirjaa Auringon maku. Meillehän kirja on erityisen rakas, koska sitä somistavat Herra Kameran kauniit kuvat, mutta on se muidenkin mielestä ihana. Kurkistetaan muutamaan blogiin: ”Master Cheffinä parhaiten tunnetuksi tullut, vuonna 2013 parhaan ruokabloggaajan arvonimenkin kopanneen neidon kirja on täynnä kesäaurinkoa, kiinnostavia reseptejä ja upeita kuvia. Kuvat kirjaan on ottanut Tomi Parkkonen, jolla näköjään on taito kuvata selkeiden ruokaotosten lisäksi loistavasti tunnelmia ja pysähtyneitä hetkiä.” – Sillä sipuli ”Käsissäni saattaa olla tämän kevään kaunein keittokirja. Masterchefistä ja Truly Kira -blogista tunnetun Kira Åkerström-Kekkosen uuden keittokirjan pääosassa ovat Kiran kekseliäät reseptit ja Tomi Parkkosen auringonpaisteiset kuvat. Ja tietenkin Hanko.” – Suolaa ja hunajaa ”Uusin ostokseni keittokirjarintamalla on Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku. Tämän kirjan kanssa nälkä kasvaa selaillessa, enkä keksi yhtään reseptiä jota en haluaisi tai aio kirjasta kokeilla. Hyväntuulinen ja valoisa opus, kauniit valokuvat, herkulliset reseptit – kertakaikkisen ihana kirja!” –Mama Caffe ”Ensivaikutelmani Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku -kirjasta on kesäinen, herkullinen ja esteettisesti …

Vieraileva kirjoittaja/ Elokuva Kirjavaras

Olimme toissa viikolla siskoni Elsan kanssa katsomassa kolme leffaa, joista kaksi katsoimme samana päivänä aivan peräkkäin. Äidin pyynnöstä keskityn tässä tekstissä elokuvaan Kirjavaras. Odotin tältä leffalta todella paljon, koska olin nähnyt kyseisen elokuvan julisteen aiemmin elokuvateatterin seinällä. Siitä asti olen odottanut vain sen tuloa elokuvateattereihin. Enkä pettynyt ollenkaan! Elokuva oli todella pitkä, yli kaksi tuntinen, mutta missään vaiheessa se ei alkanut pitkästyttämään. Elokuva alkoi aika dramaattisesti, kun pienen tytön veli kuoli ja tyttö vietiin sijaisperheeseen toisen maailmansodan vuoksi. Alussa kauhistelin, kuinka ilkeä Lieselin uusi äiti hänelle onkaan, mutta onneksi Liesel saa turvaa uudesta isästään, joka on hänelle alusta asti todella mukava. Lieselin ja hänen sijaisäitinsä välit kuitenkin paranevat ja siihen liittyy yksi lempikohtauksistani. Lieselin äiti tulee koululle ja hakee tytön luokasta kovasti toruen häntä ja vie hänet kauemmaksi puhumaan. Äiti kuitenkin kertoo Lieselille hyvän mutta salassa pidettävän uutisen, Max selviää hengissä, ja he halaavat ja iloitsevat siitä hetken yhdessä. Mutta äiti pyytää Lieseliä kävelemään luokkaan suu mutrulla, koska kaikki tuntevat hänet ”pahana noita-akkana”. Tämä on kuitenkin Lieselille hankalaa ja äiti auttaa häntä. Hän vie Lieselen …

Sininen puutarha

Hangon kylpyläpuistossa, siellä missä katujen nimetkin ovat Auringonkujaa ja Huvilatietä, on eräs talo ja eräs piha, joka on jo muodostunut jokakeväiseksi nähtävyydeksi. Pysäyttelemme, me pikkukaupunkilaiset, toisiamme marketin maitohyllyjen välissä, ja kyselemme joko S:n puutarha kylpee scillojen sinessä. Pyöräilemme myös kenties epäilyttävän usein talon ohi. Ja nyt on se aika. Scillojen aika. (Ja myös toisen sinisen, kaihonkukan aika.) Seuraavaksi odotamme vanhojen luumupuiden puhkeavan kukkaan. Kiitos S kuvausluvasta!