Month: maaliskuu 2014

Viikonloppu Pariisissa, melkein.

Eilisen piharumban ja grillikauden avajaisten jälkeen palkitsimme itsemme elokuvalla ystäväpariskunnan kanssa. Vuorossa oli Le Week-end. Hanif Kureishin käsikirjoittama ja Roger Michellin ohjaama Le Week-end kertoo kuusikymppisestä englantilaispariskunnasta, joka matkustaa viikonlopuksi Pariisiin juhlimaan hääpäivää, muistelemaan menneitä, mutta myös katsomaan silmiin sitä mitä on jäljellä. Junassa matkalla Meg (Lindsay Duncan) lukee Siilin eleganssia, Nick (Jim Broadbent) nousee ja kävelee yksin ravintolavaunuun kahville. Pariisissa heihin kuitenkin tulee eloa. Meg on temperamenttinen, seikkailuun valmis, Nick hamuilee Megiä ja uppoaa välillä nuoruusvuosiensa musiikkiin, menneeseen. Elokuva on melkein pelkkää puhetta, ja siitähän Kirjatoukka tykkää. Ajattelin tosin viime kesänä Before Midnight-elokuvan yhteydessä tätä samaa asiaa: elokuvassa, jossa on tarkoitus kuvata parisuhteen rajatilaa, ollako vai eikö olla tilannetta, surullista ja epävarmaa aikaa, jos siinä hetkessä pariskunta puhuu noin paljon, ei suhteessa oikeasti ole vaikeaa. Ongelmia voi olla, mutta ei peruuttamattomia. Vaikeinta on murtaa hiljaisuus. Sellainen, joka on kestänyt ehkä vuosia. En tarkoita sitä mukavaa, villanpörheää, lempeää hiljaisuutta, jossa on hyvä olla sen kanssa, jonka seurassa on omimmillaan. Tarkoitan hiljaisuutta, jolla voi leikata lasia. Kadehdin elokuvan pariskunnan riitelykykyä. Jos me tiuskisimme toisiamme iditooteiksi, me …

Puskee

Ihminen, sinä ihminen! Toivoisin sinun niin näkevän kevään tulon täällä aavan meren rannalla. Se ei ole hellää ummuista silmujen sikiämistä, vaan kevät heittäytyy mahalleen meidän päällemme ja me pyörimme pyörryksissä sen kainaloiden alta kohti kesää. Valo häikäisee ennen kuin se hädintuskin lämmittää. Niin vesi, kivi kuin maakin iskee kipinää. Meri myös hohkaa kylmää. Sisämaassa lehti on jo puussa kun me vielä kampaamme merisumua hiuksistamme. Mutta ken on kerran nähnyt muuttolintujen parvien sukeltavan pölyisistä pilvistä kallioluotojen ja kaupungin tornien ylle, ei koskaan vaihtaisi tätä pois. Eilen kävelimme lempireittimme Bulevardilta Leijonarantaan, ohi Casinon ja Puistovuorten Rakkauden polun metsätietä Plagen rannalle, Bellevuen rantatietä Neljän Tuulen Tuvalle. Ilma oli sakeanaan lintujen laulua, pitsivillojen pihoille oli nostettu puutarhakalusteita ja keltaiset narsissit nyökkäsivät melkein jokaisen portin pielestä. Aidoilla roikkui räsymattoja, miehet huojuivat tikapuilla tiluksiaan tarkistellen, ravintoloiden terasseilla lauloivat painepesurit ja kylttejä kiillotettiin. Koko maailma kuhisi. Toisen illan metsäretkellä näimme pellolla satoja töyhtöhyyppiä ja laskeva aurinko värjäsi ylämaankarjan kyljet. Vaikka kevät onkin aikaisessa, on ensi viikolla luvassa vielä lunta. Uimakopit tuodaan vartioimaan rantoja varmaan vasta ajallaan, toukokuun lopussa. Muistatko sen näyn ? …

Juustokuorrutettu tomaattikeitto pinaattikierteellä

Eilen kipitin ruokakauppaan listan kanssa: tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, pinaattia, hyvää leipää, juustoa… Kassajonossa himoitsin lähimmäisen, eli edelläni olevan naisen ostosta, pussillista minttusuklaa-Susuja. Naureskelimme, että sehän on lähes terveellinen herkku, minttuhan on vihreä ja yrtti, joten käytännöllisesti katsoen kyseessä on pussillinen kasveja. ”Minä luen aina blogiasi”, kertoi hän, ja siitäkös ilahduin. Kas kun ei koskaan tiedä kuka lukee ja kuka ei. On oikeasti tosi hauskaa kuulla lukijoista ja varsinkin nähdä ihkaoikea sellainen. Terveisiä siis sinne ruudun toiselle puolelle! Viittasin kassalla ostoksiini ja kerroin, että hän saa nyt sisäpiiritietoa seuraavasta reseptistä, joka tulee olemaan tomaattikeitto. No sitten jonossa takanani oleva nainen kysyi, että mikäs blogi se sellainen on, ja että hänkin haluaa lukea, ja sitten varmaan punastelinkin jo siinä, kahden lukijan, olevan ja kenties tulevan välissä. Terveisiä sinnekin, toivottavasti löysit tiesi tänne! Niin, se tomaattikeitto: Kuullota reilussa oliiviöljylorauksessa sipulia, valkosipulia ja pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja.  Mausta yrteillä, laakerinlehdillä, suolalla ja mustapippurilla. Lisää nyt kolmisen purkkia tomaattimurskaa ja/ tai kokonaisia tölkkitomaatteja. Muhittele. Lisää litran verran vettä. Nouki laakerinlehdet pois ja soseuta keitto sauvasekottimella. Lurauta sitten joukkoon vaaleaa balsamico-etikkaa. Jatka …

Coffee table books

Jos minulla onkin paijattavan ihania kirjoja täällä kotona, niin näkisittepä Herra Kameran studion! Melkein kaikki taidekirjamme ovat siellä, ja lisäksi Kamera on kasvattanut valokuvakirjakokoelmaansa vuosikausia.  Mutta kirjasta ei ole iloa, jos se ei ole käsien ulottuvilla, valmiina selailtavaksi. A coffee table book needs a coffee table, right? Studiolla on kaksi komeaa peltipintaista pitkää pöytää, yksi sohvapöytä ja kaksi ikivanhaa ja kulunutta senkkiä vanhalta pyöräkorjaamolta, mutta nyt siellä on myös tämä häkkyrä. Herra Kamera sai Paku-Villeltä kuvauksiin vanhan lavakehikon saranoineen. Kun kuvaukset olivat ohi, teki hän lautarämiskästä pöydän asentamalla alle Mannerin pyörät ja päälle Hangon Lasin lasilevyn. (Mannerin pyörissä on muuten semmoinen hauska linkki meihin, että talo, jota kodiksemme kutsumme, on alunperin Mannerin pajaksi rakennettu, yli 100 vuotta sitten… Tehdas toimii Hangossa edelleen, ja on oikein arvostettu kuljetuspyöräratkaisuihin erikoistunut yritys!) Me olemme intohimoisia Seinfeld-faneja. Pahimpina stressivuosina sarja todennäköisesti pelasti meidän henkemme, kun heräsimme yöllä sudenhuudon aikaan henkeä haukkoen ja katsoimme pari jaksoa pahimpiin pelkotiloihin. Ja mitä siitä sitten? No sitä, että Kramerhan kerran kehitteli ”a coffee table book about coffee tables”. Herra Kameran studio on vuokrattavissa …

Kirja & Kakku

Antikvariaateissa on jotain niin rauhoittavaa, melkein meditatiivista. Tekee mieli kuiskata. Kirjoja lehteillään hellästi, kiireettä. Kahvilasta saa ostaa kakkupalan tai täytetyn sämpylän, ja kiikuttaa sen kirjojen keskelle pienelle työpöydälle ikkunan viereen nautinnon maksimoimiseksi. Parempaa jutustelupaikkaa ei olekaan. Lusikka kuljettaa herkkua suukkoon, tee höyryää kolhiintuneessa mukissa ja silmät vilistävät hyllyjen nimikkeillä. Nämä ja muut kellastuneet sivut löydät Villa Orrmannista, Hangon Raatihuoneentorin laidalta.

Tuulahdus Punaiselta mereltä

Maksaa djiboutilaisittain Tämä herkku tuo kuumat terveiset Afrikan sarvesta, jossa maksaa (yleensä lampaanmaksaa) nautitaan juhla-aamiaisena, ja jossa se erityisen mielellään tarjoillaan voimistamaan vastasynnyttänyttä naista. Me kuitenkin nautimme maksamme ihan ilman synnytystä, ensin lounaaksi, ja sitten vielä iltapalaksi. Aloitetaan. Tee ensin pippuri-sipulikastike, shidni. Hiero djiboutilaista mausteseosta ja öljyä tahnaksi. Lisää sitruunan mehua. Pilko punasipuli pieneksi ja sekoita joukkoon, jätä maustumaan. Djiboutilaisen mausteseoksen voit korvata esimerkiksi valmiilla chili- ja pippurisekoituksilla, pihvimausteella tai cajun-mausteella. Myös cayennepippuri sopii tähän, varovasti käytettynä, ja paprikajauhe tuo upean värin. Seuraava lisäke: Pilko kauniiseen kulhoon pieniksi kuutioiksi ainakin tomaattia ja eri värisiä paprikoita. Minä lisäsin myös kurkkua, viilentämään tulisia makuja. Värikästä ja raikasta! Pilko yksi iso sipuli aivan pienen pieneksi hakkelukseksi ja tee samoin yhdelle vihreälle paprikalle. Kuullota sipulit ja paprikat pannulla öljytilkassa ja siirrä sivuun odottamaan. Paista nyt maksat (minulla oli pakasteesta sulatettuja ja valutettuja broilerinmaksoja) öljyssä meheviksi, jätä sisältä aavistuksen roseeksi. Liian pitkään paistettu maksa on sitkeää. Suolaa ja pippuroi paistetut maksat ja leikkaa aivan ohuiksi siivuiksi. Lado siivut laakealle vadille. Kuumenna nopeasti pannulla uudelleen sipuli-paprikaseos ja ropsi se maksojen päälle. …

Saving whom?

Winds in the east Mist coming in Like something is brewingAbout to beginCan’t put me fingerOn what lies in storeBut I feel what’s to happenAll happened before. Kävimme viime viikonloppuna katsomassa Saving Mr. Banksin. Elokuva oli ihan erilainen kuin olin kuvitellut. Olin kai ajatellut sukeltavani enemmän Maija Poppas-elokuvan tekemiseen 60-luvulla, ja takaumia kirjailija P. L. Traversin lapsuuteen en osannut odottaa ollenkaan. Niin, ne takaumat… Hmm. Ojoj, minusta nyt kyllä lipsahti melodramatiikan puolelle. Colin Farrell isänä veti a-i-k-a överisti ja symboliikkaa alleviivattiin rautatiekiskon painokkuudella. Ja piiiiiitkiä, latautuneita katseita kaupan päälle. Itse asia, eli P.L.Traversin ja Walt Disneyn kädenvääntö Maija Poppasesta kertovan kirjan filmatisoinnista oli kyllä ihan viihdyttävää. Verkkaista, mutta viihdyttävää. Vaikkei kaikki varsinaisessa yhteistyössä aikanaan mennytkään kuten elokuva sen esittää, niin saamme hyvän kuvan Traversin tinkimättömästä suhteesta luomukseensa. Ihan oikeutettua, mielestäni, vaikka samaan aikaan iloitsenkin elokuvan olemassa olosta juuri sellaisena kuin se on! Parasta elokuvassa: – Emma Thompsonin esittämän P.L.Traversin puvustus, varsinkin tuo kuvassa näkyvä villatakki-pidike-mikä-lie, mä haluan tuommoisen! Ja Emma Thompson kyllä ihan ilman mitään pidikkeitäkin. – Kirjailijan äitiä esittävän Ruth Wilsonin kasvot, voi miten …

Uneliaat juuret

Tiedätkö muuten, mistä on kotoisin huokaus ”huhtikuu on kuukausista julmin”, johon viittasin edellisessä kirjoituksessani? Se on T.S. Eliotin runosta The Waste Land, Autio maa, vuodelta 1922. Runo alkaa näin: ”Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen, kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella. Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla maan lumeen ja unohdukseen, kätkemälläelämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin” (Käännös Lauri Viljanen)

Neiti Kevät, tule takaisin!

Me saimme jo lupauksen keväästä, aikaisen sellainen, myönnän, ja sitten sen kaiken humauksen ylle kiskaistiin kylmä peilin pinta, josta kalpeat kasvomme nyt heijastuvat, suut ihmetyksestä ammollaan. Maaliskuu, senkin, julmuutes on sisar huhtikuutakin tuimempi. Mutta kun ystävä käveli tänään kahvilaan, hänen kapoisilla kasvoillaan oli kumma hehku. Aurinko oli osunut häneen, siellä, minne tuuli ei löytänyt. Paksujen villakangastakkien alla me hohkamme jo ruusukultaista valoa kuin appelsiininkukilta tuoksuvien syreenien nuput. Jos valo on jo täällä, aikaisissa aamuissamme, niin voimme todeta selvinneemme taas yhdestä talvesta! (Haluan, että asfaltti jo tuoksuu, että Bulevardin lehmukset valuvat mahlaa, että portaat takaovelta ulos ovat lämpöiset askelien alla.)

Linssit ja makkaranpätkä

Kun takatalvi iskee ihmisparkaan, ei auta muu kuin kaivaa savipata esiin ja nyyhkyttää lämpöiseen liemeen. Tämä resepti on Yvan Cadioun kirjasta Modernia ranskalaista kotiruokaa, mutta olosuhteiden (lue: supermarketit vs. ranskalaiset lihakaupat…) pakosta hieman koki muutoksia matkalla. Näin me sen teimme. Lentilles aux Saucisses eli linssi-makkarapataa Ruskistele oliiviöljylorauksessa, kuumalla pannulla krouveja lohkoja porkkanaa, sipulia ja purjon pätkiä. Lisää yksi kokonainen valkosipuli, vain uloimmat kuoret kevyesti pois riipaistuna. Kaada väriä saaneet vihannekset pannulta padan pohjalle. Pyöräytä vielä kuumalla pannulla iso kasa tomaatinlohkoja. Ai kuinka ne sihisevät! Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin tölkkitomaatit toimisivat tässä vielä paremmin, kokonaiset, kuoritut. Nämä tuoreethan kalttaantuivat uunissa. Tomaatit joka tapauksessa sukeltavat nyt muiden kasvisten perään. Lisää nyt pataan linssejä. Minä laitoin käyttövalmiita vihreitä ja punaisia. Niiden keittoaika on olematon, joten saattaa mennä hiukan mössöksi verrattuna keittämättömiin linsseihin, mutta mikäs siinä, mössössä vikana, ei niin mikään. Mausta laakerinlehdillä, kanelitangolla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Lisää mietoa kanalientä, litra, pari, riippuu muiden ainesten määristä ja käyttämistäsi linsseistä. Pilko lopuksi joukkoon vielä salsiccia-makkaroita, jos pääset niihin käsiksi.Minä en päässyt, mutta löysin lähikaupasta jonkin pientuottajan aivan mahtavan …