Month: tammikuu 2014

Spice

Mä sanon yhden jutun: Mun kylmänsietokyky on nolla. Nol-la. Mä vihaan kylmyyttä. Ja yhdistelmä kylmä + tuuli, se on jo… se on jo… EPÄREILUA! Älkääkä puhuko mulle mitään mistään toppahousuista, mä en ole toppahousuihminen. Teestä, mausteista, punaviinistä, lampaantaljoista ja villasukista lämmittävinä elementteinä voin ehkä keskustellakin. (Takka sen sijaan, sitähän meillä ei tietenkään vieläkään ole. Me olemme juuri tämmöisiä, puramme vanhan takan juuri talven kynnyksellä ja rupeamme sitten miettimään, että mistäs sitä tulta talon nurkkaan saisi…) Voiko ihminen halvaantua lähes puhe- ja kirjoituskyvyttömäksi kylmyydestä. Voi, todistaa Kirjatoukan postaussaldokin viime päiviltä. Hiukan on ollut myös ilmassa sellaista sisäistä kohmetta, liittyen jonkinlaiseen blogikriisiin. Kun on kirjoittanut yli 1 500 postausta, niin väkisinkin miettii, että olenko jo sanonut kaiken. Ketä kiinnostaa mun bataattikeittoni, tai se että laitoinko lasagneen pinaattia vai en (laitoin). Kuinka monta kirjoitusta tuhannesta viidestäsadasta on oikeasti sisältänyt jonkun ajatuksen, oman mielipiteen, todellisen tunteen (ehkä kolme)? Olisiko edes pitänyt? Luen parhaillaan Aila Meriluotoa ( = säännöllisesti ilmenevä Aila Meriluoto-kausi), ja tarkastelen sitä lasinkirkasta (sic!) rehellisyyttä ja itsensä likoon laittamista, sitä ettei arvota itseään typerienkään tunteiden alle, on …

Lena sydän Eloise

Me sisäpiiriläisethän jo saatettiin tämä aavistaakin. Bongasin Hesarista aamulla, että Lena Dunham (josta olen hyvin hitaasti mutta varmasti viehättynyt) on tekemässä dokkaria eläväisestä pikkulikasta, Eloisesta kertovan kirjasarjan kuvittajasta Hilary Knightista. Kirjoittelin teille vuosi sitten Dunhamin tautoinneista, jotka ovat itse asiassa kaikki peräisin erinäisistä lastenkirjoista. Lue koko aikaisempi juttu täältä.Ja lisää Dunhamin Eloise-addiktiosta täältä. Kuva: Glamour/ Danielle Levitt

Look like Lou, part 1

No niin, nyt mä aloitan juttusarjan, jonka nimi on ”Look like Lou”. Inspiraationa on kylän tyylikkäin tyttö, Ludowica, mun kamuni ja Ditt & Datt -puodin omistaja. Helsingistä Hankoon muuttanut Ludde on aika omanlaisensa tyyppi, eikä istahda mihinkään ihan tavallisiin muotteihin ja siksihän me siitä tykätäänkin. Ludde on ollut hipsteri ennenkuin wanna be -hipsterit ovat edes ujuttautuneet maaseudulta pillihousuihinsa. Ludowicalla on armoitettu tyylisilmä, laatunenä ja materiaalien taju, ja ajattelinkin jakaa hänen pukeutumisfilosofiaansa tästedes teillekin. Kuvassa Lou tänään, omassa second hand – antiikki – curious stuff- kaupassaan, Ditt & Dattissa, Hangon Villa Orrmanissa, pukeutuneena seuraavasti: – Housut: Ralph Laurenin liikkeestä New Yorkista, 100% villaa, edesmennyttä Rugby-mallistoa – Villapusero: Hietsun kirppis, 1 eur – Kaulahuivi: Lahja ystävältä – Pipo: Hangon Käsityöläiset – Laamapaita alla: Ruotsin armeija, Ludden aikaisemmasta kaupasta, joku ehkä muistaakin, Lepo – Kengät: Salomon – Rillit: Tammisaaresta, merkkiä Archipelago– Aurinkolasit: Kehykset second handiä 80-luvulta, Ray Banin linssit itse asennettu myöhemmin Meidän mielestä Ludden pitäisi perustaa oma mallisto, sen verran coolia outfittiä pukkaa päivät pääksytykseen!

”Ei elämästä tule mitään ilman tätä kamaa!”

Mutta siis niin sairashan mä en koskaan ole, etteikö ruoka maistuisi! Nyt tempaistiin burgerit, Jamie Oliverin tapaan: Botham-purilainen 1 kg paistijauhelihaa, mieluiten luomua 2 keskikokoista punasipulia silputtuna (2 munaa, 1-2 kourallista tuoreita leivänmuruja) 1 rkl korianterinsiemeniä murskattuina 1 pieni hyppysellinen jeeran- eli juustokuminansiemeniä murskattuina 1 kukkurainen tl Dijon-sinappia suolaa, vastarouhittua mustapippuria Paista pihvit uunissa ja tarjoa paahdettujen sämpylöiden, salaatin, herkkukurkkujen ja tomaattisalsan kera. Kylkeen pullollinen ketsuppia, jees! Ruokajuomaksi aikuisväestölle Jamie suosittelee Guinnessiä. Koska meillä oli sitä huippulaadukasta Highland-lihaa Hangon Täktomista, tuosta 15 minuutin matkan päästä, skippasin munat ja leivänmurut, niitä ei tässä tapauksessa tarvita. Korianterin- ja juustokuminansiemeniä laitoin ohjetta reilummin, ja lisukkeiksi pomppasivat myös majoneesi ja juusto. Kukin tekee tietysti sellaisen oman oloisensa hampurilaisen! Ohje on Jamie Oliverin kirjasta ”Alastoman kokin paluu” (vuodelta 2000). Lue lisää: Aikaisemmin blogissa, kesäisempiä makupareja Havsgårdin luomukarjan lihalle, klik.

Miltä nyt tuntuu

Minä elelen nyt tahmeasti kuin jäätyvä aalto. Hitaita ovat liikkeet, hyhmästä raskaat. Vilustuminen vie voimat ja pyörittää kaiken puolella väännöllä, ja öisin vaellan teemukin kanssa vesikattilan ja sohvan väliä kuumeisin silmin kellon viisareista lisäaikaa kiskoen. Pää painaa tonnin. Ja kaikki tämä sillä viikolla, kun tapahtuu kivoja kohtaamisia ja tärkeitä tapaamisia. Olen istunut vastapäätä ihmisiä, joihin haluaisin tehdä hyvän säväyksen, samalla kun poskiontelot kivistävät, rinnassa hakkaa surkea sydän ja silmäluomet ovat tulessa. Olisin halunnut kiljua, että tämä en ole minä, se on flunssa kun nyt puhuu! mutten saanut kuin ponnettomia raapaisuja ulos kipeästä kurkustani. Olen neljäsosa itsestäni, ihan kuin kutistunut, häilyvärajainen ja väreiltäni haalennut. Vain poskilla palavat punaiset läikät. Iltaisin itkettää kun ajoitus tuntuu niin epäreilulta. Olisihan tässä ollut aikaa sairastaakin. Mutta hei, nyt vain nokka kohti valoa puskevaa kevättä, ONNEKSI tämä on vain flunssaa, ei sen pahempaa. Sehän menee ohi ja minäkin olen kohta kuin uusi! Kiitos Hotelli Klaus K:n henkilökunnalle vedenkeittimestä, teestä ja hunajasta huoneeseen <3

Kolmen huivin taktiikka

Olenpa huomannut sellaisen seikan, että olen viime aikoina sanonut useasti lauseen ”mulla kesti 40 vuotta tajuta että…” Yksi sellainen asia on tämä mun vaatepolitiikka. Mulla kesti tiedättekö 40 vuotta tajuta, että tarvitsen oikeastaan vain farkut, pari mustaa yläosan roikaletta, pari villatakkia ja muutaman huivin. Varsikengät. Ison takin. Miksi mun pitäisi leikkiä jännittävämpää pukeutujaa, kun en sellainen ole? Saako ihminen ostaa samaa paitaa monta kappaletta ja käyttää vain sitä, jos se on just täydellinen? Parin päivän Helsingin reissu meni garderoobin osalta juuri tällä näppäräksi todetulla kokoonpanolla, ja taipui kuitenkin moneksi ja moneen. Ja kun nyt on aivan liian kylmä ihmisen edes ajatella, niin olen edennyt kolmen huivin, tai kaulaliinan, taktiikalla: sisähuivi (villatakin kanssa), ulkohuivi (takin päälle), jättihuivi (kaiken päälle). Ai missäs me syötiin? No tällä kertaa meksikolaisessa Patronassa, tavoitteena tappaa flunssa chilillä, limellä ja tequilalla. Super-ay-ay-hyvää! (Jos mä neuvoisin, ja mähän neuvon, niin tilaakin useampia alkuruokia ateriaksesi, niissä maut ovat herkimmin kohdillaan. Äläkä skippaa drinkkejä.) Kaikki huivit: Mrs Jones Lifestyle Shop.

I like it

Täällä ollaan rakkaat! Flunssan runtelemana, silti edes takaisin juosseena, mutta hengissä kuitenkin! Pitikin jo eilen palata blogiruotuun, mutta satuin näkemään kuvan J. Crew’n Jenna Lyonsista Mets-gaalassa, ja jäin seikkailemaan hänen vaatekaappiinsa. HALUAN tuon paidan!!! Mutta jos nyt tutkimusmatkoillani oikein ymmärsin, se oli one and only, tätä punk-teemoitettua juhlaa varten Lyonsille suunniteltu. Päivän biisi on siis tietenkin The Clashin Rock the Casbah. Who the f**k is Sharif?

Never stop talking

Tämä menee ystävillemme A:lle & V:lle. Voi kuinka mä rakastan jutella teidän kanssanne! Lasten mielestä illalliskeskustelumme kuulostavat lähestulkoon kinastelulta (sori kullanmurut), mutta tiedättekö, ei ole maailmassa enää paljon ihmisiä, jotka osaavat väitellä kunnolla ja reilusti. Eikä kiihkeän väittelyn vetävyyttä ainakaan himmennä heidän kauniin kotinsa lämmin tunnelma ja aina niin hyvät sapuskat. Merci vaan taas! Jotkut ylemmät tahot ovat nyt kuitenkin sitä mieltä, että Kirjatoukka on taas vähäksi aikaa kailottanut ihan tarpeeksi ja saa luvan pitää leipäläpensä hetken kiinni. Sen verran typäkkään kurkkukipuun heräsin tänä aurinkoisena aamuna. Mulla on teetä, mutta antakaa te vähän sympatiaa? Kuulin muuten tältä reissuposselta ihanan yksityiskohdan Key Westin Ernest Hemingwayn kotimuseosta. Museon puodissa myydään sinivalkoisia posliinikulhoja, jotka ovat kopioita Hemingwayn aikaisista kuusvarvaskissojen juomakupeista. Ja näinkin sellaisen eilen, tosi hieno, haavelistalle menee vaikkei mitään kissaa olekaan! (Ja tuo tuossa kuvassa ei sitten paradoksaalisesti olekaan SE kulho, vaan yks toinen :))Kotimuseossahan kissat, jonkun jälkeläisen jälkeläisen jälkeläiset edelleen jatkavat turistivirroista huolimatta boheemielämäänsä, vaikka isäntä on poistunut paikalta jo ajat sitten.”My name is Ernest Miller Hemingway … I intend to travel and write.” – Ernest …

Isoisän olkihattu

Pari asiaa, jotka saivat minut hymyilemään. Mummoni, joka lähentelee sataa vuotta, osti uuden sängyn. Ja päiväpeiton. Ja vaihtoi koko makuuhuoneen järjestystä. Pukeutuneena tyköistuvaan merimiesraidalliseen neulemekkoon. Ystäväni käytti edesmenneen isänsä vanhat kirjallisuuslehdet (Times Literary Supplement!) puutarhassa mullan pohjukkeena. Sato osoittaui sittemmin oikein fiksuiksi omenoiksi. Hän saa itse kertoa lisää, kunhan puutarha-aiheinen bloginsa näkee päivänvalon. Nyt paukkuu raivokas pakkanen, ja se tarkoittaa, että meidän on pakko lunastaa lupaus itsellemme ja käydä vintin kimppuun. Vintin vinon katon alla on pölyltä tuoksuvia pahvilaatikoita, joita on nostettu sinne muuttomme yhteydessä yhdeksän vuotta sitten, ja joita ei ole sen jälkeen avattu. Jos en ole tarvinnut sieltä mitään yhdeksään vuoteen, tarvitsenko nytkään? Mutta pakkohan laatikoihin on edes kurkistaa, tosin silloin vaarana on ajelehtiminen memory lanelle? Puhumattakaan kaikista vaivihkaa vuosien varrella sinne ujutetuista nyssäköistä ja pussukoista. Jos minusta ei mitään kuulu, olen eksynyt jonnekin viime vuosikymmenille, ja kauemmaksikin. Leijun menneisyyden kanssa siellä jossain neonkeltaisessa Ibiza-paidassa, enkä tunne enää kylmää…

Tove kellarissa

Ja Tampere, voi Tampere… Miten ei Tovelle saada jo museota pystyyn? Siinä vasta BRÄNDI! Nyt Toven alkuperäispiirrokset sekä pääosin Tuulikki Pietilän pieteetillä rakentamat uskomattomat hahmokuvaelmat (jotka siis ovat silkan sattuman kaupalla Tampereella, kun Helsinki ei niitä huolinut) ovat evakossa ja esillä Tampereen taidemuseon kellarissa. Tai siis murto-osa tuotannosta on esillä, se mikä mahtuu. Vaikka ei tokikaan pitäisi ajatella, että mitä ne meistä ajattelee, niin katselen sivusilmällä japanilaisturisteja, jotka tulevat kaukaa ja hiipivät hartaina portaita pieneen halliin varsinaisen museon alakertaan… Tampereen kokoelmista iso osa siirtyy kevääksi ja kesäksi Ateneumiin, suureen Toven satavuotisjuhla-näyttelyyn, Sinne siis!Lue myös: ”Miksi muumityöt ovat Tampereella?”