Year: 2013

Muutama pikainen kirjavinkki

Muutama pikainen kirjavinkki vielä jos joululahjoja tuumailet. Vuoden kauneimmaksikin tituleeratussa kirjassa Rakkaudesta vanhaan taloon on myös ystäviemme Sandran ja Ilkan ihana Hanko-koti! Hangon ystävää saattaisivat ilahduttaa myös vanhan pensionaatti Bellevuen historiikki tai nyt, uuden kylpylän kynnyksellä, Kallisarvoisin helmi eli koreaa kylpyläelämää näissä maisemissa satakunta vuotta sitten. Katja Kallion Hankoon sijoittuva romaani Säkenöivät hetket, jossa yhdistyvät molemmat edellä mainitut, sekä Herra Kameran kuvin varustettu sisustuskirja Talviunelmia näkyivät myös löytyvän Hangon kävelykadun kirjakaupasta, Tias Bokista. Lisää kiinnostavia kirjoja ja mahdollisia kirjainspiraatioita löydät oikean sarakkeen tunnisteista, otsikon ”Luvussa juuri nyt” alta. Vaikkakin edelleen joudun pahoittelemaan, ettei kaikkia kuvia ole vielä siirretty oikeaan kokoon, eikä valitettavasti kaikkia kirjapostauksia klikattu tunnisteen piiriin…

Olen ollut kiltti

Jaa, joululahjatoiveet? Noh: Lampaankarvatossut Pyjama Villasukat Vanha Vogue Vaaleanpunaista samppanjaa Valurautapata Keittiön matto (3 x 4 m) Kaksi yötä Kööpenhaminassa Oi, ihan tärkein meinasi unohtua; Marja Entrich -luonnonkosmetiikkasarjan huulirasvapuikko, se on salainen aseeni! Kirjoja, tietysti, mutta sen te tiesittekin. Tyttäret toivovat pussilakanoita ja poika… Poika haluaa liito-oravan. Kuvan pipo, Lanvin, 475 euroa. Herra Kamera, jos kuitenkin päädyt siihen huulirasvaan niin….

Joulujamit

Me olemme olleet jo monen monta vuotta iloinen osa erään hankolaisperheen jouluperinnettä. Ja taas lauantaina saimme laittaa ”jotain punaista” ylle ja hiipiä varpahillaan huviloiden lomasta erääseen kauniiseen piparkakkutaloon kalliolla. Juhlien nimi on Joulujamit ja illan teema on musiikki. Pakkaudumme monikymmenpäisellä joukolla Leenan flyygelin ympärille ja sitten laulu raikaa. Joululaulua toisensa perään, huutoäänestyksellä jokaisen lemppareita, ja mikä hienointa, porukasta ihan noin vain kutsutaan eteen huikeita alttoja, sopraanoja, tenoreita ja ties mitä taitajia vetämään pari biisiä meidän kaikkien suureksi ällistykseksi. Soittajiakin on; yksi tarttuu sähkökitaraan, toinen afrikkalaisrumpuihin. Lapset saavat erilaisia marakasseja. Illan kruunaa tällä kertaa jumalaisen kauniin vaihto-oppilastytön italialainen joululaulu. Joulujameissa on aina myös askartelua (niin, minä, joka en osaa laulaa, en askarrella, enkä mukamas piittaa joulusta). Kuvassa meidän perhekuntamme tämän vuoden tekele. Jos nyt järkeä käyttäisi, niin ehkä nuo piparminttutangot olisi voinut ottaa pois muoveista ja sen sellaista, mutta aika hieno minusta siitä kuitenkin tuli. Kovimman mekkalan saa aikaiseksi odotettu kilpailu, eli ajankohtainen aihe muotoiltuna puolen kilon piparitaikinasta, kolme joukkuetta ja tinkimätön tuomarointi. Kattilakaupalla glögiä tekee tunnelmasta paitsi huumaavan tuoksuisen, myös kuuman! Minun ja monen muunkin …

Löytö

Toivoin melkein päivälleen vuosi sitten lahjaksi korttitelinettä, mutta sain – tai oikeastaan löysin – jotain vielä parempaa. Voitteko uskoa tuuriani!? Kun on kultalusikka suussa syntynyt ja niin edelleen, melkein kompastuin tähän kaatopaikkatuomion saaneeseen uuteen parhaaseen ystävääni keskellä salaista puutarhaa. Perhe ei ole vielä ihan niellyt ehdotustani, että tämä lehtikaruselli voisi toimittaa myös joulukuusen virkaa keskellä keittiötä, mutta minä olen jo ihan valmis ylittämään askartelua kohtaan tuntemani sysimustat epäluulot ja hirttämään rautalangalla tähden muotoisen piparkakkumuotin metallihäkkyrän latvaan. Jos vain vältyn neulas-showlta, niin lupaan tällä puheella ripustaa parit pallotkin, ja hei pistetään kaupan päälle piiritanssi ”kuusen” ympäri!

Roomalainen herne

En tiedä mistä olen tämänkin neronleimauksen saanut (näitä vaan tulee ja tulee!), mutta aina kun keksin pyöräyttää pastakastikkeeseen muutaman herneen, saa ruokalaji salamannopeasti lisänimen ”romana”. Lapsista se on hirvittävän mielenkiintoista. Onhan nyt Rigatoni alla Romana kiehtovamman kuuloinen kuin kinkkumakarooni? (Mä keksin ton rigatoninkin ihan omasta päästäni.) Kastike oli tässä päivänä muutamana kermainen ja savukylkinen, mukana jokunen kuuluisa herne, ja yksi avokado pilkottuna päälle. Tosi hyvää, vaikka itse sanonkin.

Haloo

Puhelu eräänä tavallisena torstaina. Henkilöt: Kirjatoukka ja Kirjatoukan Mutsi Kirjatoukka: Mä luen just tota uutta Tove Jansson elämäkertaa. Siis mä voisin SYÖDÄ sen kirjan, se on niin täydellinen. Kävin myös hakemassa kirjastosta sen kylkeen Toven matkassa-muisteloteoksen. Hirveen tutun näköinen kirja… Onko sulla se? Kirjatoukan mutsi (kuulostaako hän hiukan kuivakalta?): On. Ja sullakin on se. Sä olet lainannut mun Toven matkassa, mutta mä huomasin viime kerralla, että sulla oli omakin kappale kirjahyllyssäs. Sulla on nyt sitten kolme kappaletta sitä samaa kirjaa siellä vai? Kirjatoukka: No ilmankos. Kröhöm. Kirjatoukan mutsi: Onko se jo löytynyt se Kyllikki Villa -tutkimus, jonka mä varta vasten tilasin sulle? Yhden neuvon mä sulle annan: Älä koskaan, ikinä, lainaa kirjoja kenellekään. Lainaa ennemmin vaikka… vaikka… tuoli. Mä näin niin hirveesti vaivaa sen kirjan eteen ja… Kirjatoukka: Kuule, tieksä, mun on nyt ihan pakko mennä. Mulla on just meikkaaminen tässä kesken ja tota… mun ripsari jäähtyy jos mä en… tai siis… Moikka! — Helen Svenssonin toimittamassa kirjassa Toven matkassa – Muistoja Tove Janssonista on myös hankolaisten ystäviemme Irmelin Sandman Liliuksen ja Muddle Liliuksen kirjoitukset …

Porsaita äidin oomme kaikki

Ajattelin tässä joululauluja. Oli aikaa ajatella, kun istuin tiistaina Helsingin Talvipuutarhassa kuuntelemassa Helsingin Yliopiston musiikkiseuran kamarikuoroa. Mikä mahtava paikka konsertille! Huomasin, että elämässäni on ollut tilausta erilaisille joululauluille, tai ainakin laulut ovat koskettaneet eri tavoin, eri elämäntilanteissa. Kun meillä oli yhtenä jouluna kaksi vauvaa, kolahti Jouluyö, juhlyö melko kovaa. Kas kun siinä lauletaan, että Kaks vain valveill on puolisoa. Vuonna 2001 syyskuussa maailma tuntui murenevan, tornit sortuivat ja vielä joulunakin kävivät kylmät väreet. Sen joulun laulu on ehdottomasti En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan, ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Sitten kun edellisessä työssäni olin lähinnä ärsyyntynyt kun joulu tunki kauhean kiireen keskelle sotkemaan kaiken ja aiheuttamaan vain lisää vaivaa, puuhaa ja puhdetta, pillahdin itkuun joka kerta kun Arkihuolesi kaikki heitä vääntäytyi radiosta. Myös Kun joulu on vetosi kuin herne nenässä tähän feministiin, siinähän on taas kerran ÄITI laittanut kystä kyllä, voi perhanan perhana! Meillä on soinut muutamana jouluna nyt vanhoja amerikkalaisia svengaavia joulukappaleita, joita muorini paheksuu suuresti. (Vaikka itsepähän osti meille Elviksen joululevyn!) Ja entäs The Pogues, Fairytale of New York? …

Uusi perhe

Katsoin viime viikolla Areenasta mahtavan dokkarin First Comes Love. Nina Davenport on 40-something manhattanilainen wannabe-mutsi, jonka vauvahaaveesta elokuva noin päällisin puolin kertoo. Mutta kun se kertoo niin paljon muustakin! Herra Kamera näytti jo kämmentä kun yritin ehdottaa yhteissessiota (KATSELUsessiota senkin pöhköt!) kunnes sain kimitettyä, että kyseessä on myös melkoinen kulttuurikatsaus newyorkilaiselämään, parinkin sukupolven verran. En usko, että Nina on sitä niinkään ajatellut, mutta minulle elokuvassa kiehtovinta on kurkistus Ninan vanhempien elämään, Ninan ja hänen isänsä monimutkaiseen suhteeseen, ja Ninan ystäväpiirin ja poikaystävien melkein pyjamapartymaiseen yhteiseloon, joka -ällistyttävää kyllä- ulottuu synnytyssaliin saakka. Myös sisätilojen tarkastelu riittää syyksi elokuvan katsomiseen, Ninan räjähtämispisteessä olevasta kämpästä hänen vanhempiensa vauraaseen villaan… Haahuillen Nina toteuttaa haaveensa, ja tulee yksin äidiksi. Hän on elokuvassa ihan paljaana (okei, varsinkin siinä synnytyskohtauksessa); aika itsekkäänä, kiukuttelevana, lapsellisena, kyynisenä, hirmuisen herkillä, vähän unessa. Hän on yhtä aikaa aikuinen ja lapsi. Ajankuvaa, sitäkin kai tämä elokuva on. Siispä suosittelen. Elokuvan First Comes Love omille sivuille pääset tästä.Areenassa nyt myös noin sata kertaa kehumani (ja katsomani), järisyttävä Grey Gardens. Molemmat elokuvat kuuluvat Docventures-sarjaan.

Musikaalissa

Tänään on hieno päivä, tänään aukeaa uusi sivusto, Kotona Hangossa. Sieltä löydät tiesi kuuteen hankolaisblogiin, myös meille. Sivuston takana on ajatus siitä, että jos joku siellä jossain haaveilee Hankoon muutosta, on hänellä nyt pieni kurkistusikkuna elämään Suomen eteläisimmässä kaupungissa. Melkoinen kurkistusikkuna! Eräs ystäväni sanoi, että hänestä elämäni Hangossa vaikuttaa musikaalilta; päähenkilö on ensin kiikutettu Kuplan takapenkillä pyykkikorissa kahden viikon ikäisenä Neljän Tuulen Tuvalle ottamaan vaikutteita. Siitä sitten sikiääkin semmoinen palo, että muutama vuosikymmen myöhemmin hän huomaa asuvansa vanhassa läkkisepänpajassa keskellä ventovierasta kaupunkia hullunkurisen perheensä kanssa. Pysähtelee laulamaan vanhan silmäpuolitädin kanssa lamppukaupan kulmalle, tai hoilaa muiden mukana unikeon kulkueessa kesäaamuna pyjamat päällä. Viinikaupassakin tempaistaan Alanin kanssa serenadi hyllyjen välissä. (You are my sunshine on bravuurimme, toim. huom.) Ystäväpiirimme kuulemma vaikuttaa lähinnä muumilaakson asukkailta. Hänestä meille tapahtuu koko ajan kaikkea kivaa, ovi käy tiuhaan, rappusilta löytyy aarteita ja missään ei ole niin paljon meneillään kuin Hangossa marraskuussa. Toisen ystäväni poika oli kuiskannut äidilleen: ”jos mekin asuttais Hangossa, me oltais aina onnellisia.” Pieni tyttö heittäytyy kesäloman jälkeen asemalaiturille ja kirkuu, ettei halua enää koskaan takaisin Suomeen. Noooh kuulkaa, …