Month: syyskuu 2012

Baby’s in Black

Ei olisi voinut parempaan saumaan tulla meidän perheen tyttöjen yhteinen viikonloppumatka. Mutta niin ihana kuin pieni lomasemme olikin, oli kotiintulo vielä hienompi; Herra Kamera oli maalannut koko puoli taloa käsittävän kiviseinäisen keittiömme, asentanut liesituulettimen ja tehnyt uudet hyllyt! Ja tämän kaiken kahdessa yössä, sillä päiväthän tuo Supermies lennätti pojun kanssa leijaa (naapurin puuhun). Onneksi meillä oli sentään (t)yömyyrälle tuliaisia, vaikkakin vaatimattomia sellaisia. Image, muistikirja (älkää sanoko mitään!), Vogue Hommes International, uuuupea sarjakuvakirja tai ”graphic novel” Baby’s in Black sekä kunnon englantilaista toffeeta.

Vieraileva kirjoittaja/ ”Gilmore Girls”

”Tulin kertomaan teille Gilmoren tytöistä, joka on meidän, Kirjatoukan tyttöjen lempitv-sarja. Me emme ole katsoneet yhtäkään jaksoa telkkarista, vaan katsomme niitä dvd:ltä. Saimme ensimmäisen tuotantokauden ollessamme Ranskassa. Siitä se sitten jatkui ja nyt jäljellä on enää parikymmentä jaksoa, mikä on todella surullista sillä sarjaa voisi katsoa vielä vaikka kuinka monta  jaksoa! Saamme katsoa vain yhden jakson päivässä. Joka päivään yritän mahduttaa yhden jakson, vaikka koulujuttuja olisi vaikka kuinka paljon. Viikonloppuisin ja kesälomalla ”yksi jakso päivässä” -sääntö ei ole kiva, sillä päivässä ehtisi katsoa ainakin kolme jaksoa muiden juttujen ohella. Yksikään jakso ei ole ollut tylsä Roryn ja Lorelain juttuja kuunnellessa. Jokaisessa jaksossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Roryn (Alexsis Bledel) ja Lorelain (Lauren Graham) vuoropuhelut ovat uskomattoman hauskoja! He puhuvat todella nopeasti ja tekstit juoksevat ruudulla niin nopeasti, että ne juuri ja juuri ehtii lukea. Roryn ja Lorelain äiti-tytär suhde on uskomaton! He kertovat toisilleen jokaisen jutun liittyy se mihin tahansa, poikiin, suhteeseen tai kouluun. Lorelailla on todella huonot välit vanhempiiinsa. Hän tuli raskaaksi 16-vuotiaana ja lähti kotoa. Lorelai ei ole ottanut yhteyttä vahempiinsa kovin useasti. …

Ajatuksissaan hän oli jo siellä

Piinaan teitä vanhoilla Pariisi-kuvillamme, koska ajatukset ovat siellä, ja marraskuun matkasuunnitelma tarkentumassa. Ja sitten kaksi pientä paljastusta; en ole koskaan käynyt Eiffel-tornissa, vaan ihailen lintuperspektiiviä kaivatessani Pariisia Tour de Montparnassen huipulta, ja en ole koskaan käynyt Louvressa, vaan yksi lempimuseoistani on esimerkiksi Palais de Tokyo. Kuvat: Monsieur L’Appareil Photo

Kirjatoukka haluaa maata jalkakäytävällä letun litteänä

Viime päivät on tuntunut tältä  / / / Olen pääasiassa murissut rumia sanoja, polkenut jalkaa, pillittänytkin. Kuinka voi olla mahdollista, että en tähän päivään mennessä, tässä iässä, tällä kokemuksella ala jo oppia, että lause ”tämä ei vie juurikaan aikaasi” on aina itsensä fucking vastakohta?? Puhelin on soinut koko ajan, niin ahkerasti, että luuri lopulta löi itsensä jumiin, eikä vastaanottanut enää puheluita eikä viestejä. Asia on valitettavasti tosin jo korjaantunut. Lisäksi purin pahaa oloani luontevimpaan kohteeseen, ja suoritin melkoisen performanssin ottamalla kännykkäkameralla perheelle kuvia kaikesta mikä on kotona pielessä. (Siinä muuten olisi saamari soikoon interiöörijuttua kerrakseen…) Turhautumista ilmassa, lievästi sanottuna. Mutta sitten, kolme asiaa: Sain Joneskalta tunnustuksen, löysin kaaoksen keskeltä lapsosen sinitarrataidetta ja istuin ystävättären kanssa Hotelli Regatan aulabaariin, nautin lasin valkoviiniä tiiliholvien alla ja sain lainaksi Kadonnutta aikaa etsimässä-sarjakuvateoksen. Nyt lähden joogaamaan, toivottavasti loppukin sappi kiehuu pois minusta ja tulen takaisin tyynenä kuin pieni buddha.

Hei hoi hauki

Ja toden totta, seuraavaksi portaille tuotiin kokonainen veret seisauttava, piikkihampainen hauki. Vaikka me esiinnymme kovina ruoanlaittajina, niin esimerkiksi kalanperkuu on ruostuneiden taitojen laatikossa. Sitkeästi Herra Kamera kuitenkin tarttui takapihalla toimeen, kipaisi sitten kauppaan ja keittiössä alkoi vimmattu kolistelu. Tuloksena oli (jauhopöllyisen keittiön lisäksi) olohuoneen lattialle, sanomalehtien päälle katettu ällikällälyövän ihana haukipyörykkä-piknik! Kenneth Oker-Blomin Etanahauki Perkaa haukifileet (ohjeessa 250 g), höyrytä, ja anna jäähtyä. Poista ruodot huolellisesti. Paahda pari kokonaista valkosipulia kuorineen uunissa suolapedillä puolisen tuntia. Irrota kynnet ja kuori ne. Laita hauki ja jäähtyneet valkosipulinkynnet tehosekoittimeen. Lisää suolaa, valkopippuria, 2 kananmunaa, lurautus Pernod’ta ja muutama tippa Tabascoa. Muotoile tahnasta jauhotetulla pöydällä pieniä pallosia. Paista pallerot voissa kullanruskeiksi. Seuraavaksi hienonna nippu persiljaa, ja vielä pari valkosipulinkynttä, ja sekoita ne voinokareeseen. Laita haukipullat etanapannujen koloihin, tuuttaa lusikallinen persiljavoita päälle, ja kuorruta kuumassa uunissa. Nauti hyvän leivän ja sitruunan kera. Ohje on Kenneth Oker-Blomin verrattomasta kirjasta ”100 haukireseptiä”, aavistuksen tässä mukaeltuna.

Maagisen ajattelun aika

Olen sukeltanut viikonloppuna syvälle Joan Didionin (kirjalliseen) maailmaan. Ensin ”Maagisen ajattelun aika” -kirjan myötä, joka on analyyttinen, silti pakahduttava kuvaus aviomiehen ja sielunkumppanin John Gregory Dunnen äkillisen kuoleman jälkimainingeista. Seuraavaksi aion etsiytyä Didionin ”Iltojen sinessä”-kirjan tykö, joka kertoo vain vajaa kaksi vuotta isänsä jälkeen kuolleesta 39-vuotiasta tyttärestä Quintanasta, äitiydestä, vanhenemisestakin. Joan Didionin viileän tyylikäs kirjoitustapa ja elämänkohtalon käänteet koukuttivat hakemaan lisää tietoa tästä älyköstä, ja verrattoman taitavasta kirjoittajasta. Joan Didion on nyt jo lähes 80-vuotias amerikkalainen kirjailija ja toimittaja, kirjan kansilehdillä ”kriittisen ajattelun ikoniksikin” nimetty. Didion ja Dunne olivat naimisissa lähes 40 vuotta, työskentelivät paljon yhdessäkin, ja olivat arvostettu kirjailijapariskunta New Yorkin ja Los Angelesin kulttuuripiireissä. Joan Didionin kirjat suomeksi, LIKE Joan Didion Wikipediassa. Hyvä ja kattava artikkeli sisältää mielenkiintoisen osion  Didionin kirjoitusrituaaleista. The Telegraph’in koskettava artikkeli ”Joan Didion on Love, Loss and Parenting”

Portailta poimittua

Meidän talossamme on jotenkin maagiset portaat. Niille jätetään säännöllisesti herkkuja ja huvituksia, kuten nyt vaikka tällä viikolla luumuja, hankolaisia viinirypäleitä, kirjoja, lehtiä, kuohuviiniä, kukkakimppuja, yrttejä, sipuleita, onkimatoja, kahvinpapuja, taikatemppuja… Perjantaina paistoimme chilin kera ravunpyrstöjä valurautapannullisen, ja valmistimme niille kaveriksi uunissa raputikkuja ja mustekalarenkaita. Aiolia kylkeen, juustoja jälkkäriksi. Ja niitä melkein vaniljaisia, auringonpaahtamia viinirypäleitä!

Ei puku naista tee (ai ei vai!)

Elle Style Awards kyselee vuoden parhaiten pukeutuneiden perään. Kirjatoukka ei jostain syystä ole ehdokaslistoilla, mutta kajalin käytössä Heli Kajo ei jää paljoa jälkeen, joten aion kenties äänestää häntä. Vaikkei palkintosijoilla koskaan komeilekaan, niin Kirjatoukka osallistui kyllä itse juhliin muutama vuosi sitten. Mekon helmaa koristi Herra Kameran ikuistama Hangon rantamaisema auringonlaskun aikaan. Vallila Interior painoi kuvan valoverhokankaalle, Jenna Svensson (nyk. Hellberg) suunnitteli mekon loppuun, ja ompeli koko komeuden kasaan ja ihana Mervi Markkanen meikkasi ja kampasi. Mekkoa saa nykyään lainata Hangon matkailutoimistosta, jossa se on jatkanut elämäänsä kekkereistä toiseen! Elle Style Awards, KLIK Hangon Matkailutoimisto, KLIK

Tatti jos toinenkin

Kirjatoukan aamukävelylenkin varrelta löytyy tatti jos toinenkin. Kummitäti tuli hätiin, kun alkoivat reseptit käydä vähiin sadon senkuin kasvaessa. Tässä siis teillekin terveisiä Kirjatoukan kummitädiltä! ”Tattipizza: Kauli itsetehty pizzapohja ohuiksi pizzoiksi. Kaada keskelle oliiviöljyä ja levitä kädellä tasaisesti reunoja lukuun ottamatta. Pinnalle ohueksi siivutettuja tuoreita perunaviipaleita, valkosipulivoissa paistetut tattiviipaleet, punasipulipuolikuut ja pallo mozzarellaa käsin ’litsattuna’ tasaisesti. Pinnalle suolaa ja mustapippuria. 250-asteisessa uunissa n. 10 – 12 minuuttia. Pinnalle ohut ristikko oliiviöljyä ja maun mukaan joko tuoretta rosmariinia tai salviaa. Eilen rosmariini voitti! Ja Valpolicella Ripasso maistui pizzan kanssa tosi hyvin. Siitä vain sieneen…” J.K. Katso myös reissuversio reseptistä, oiotuin mutkin!